Tietäjät näkivät tähden (aster) jo kotonaan itäisillä mailla. Jos kyseessä olisi ollut enkeli, niin ymmärrätkö kuinka iso sen olisi tullut olla jotta se kirkkaana sädehtien näkyy satojen tai tuhansien kilometrien päähän Itäisille maille? Jos se olisi ollut niin isona Betlehemissä, jonkun talon tai luolan yllä yön pimeydessä, niin sitähän olisi tullut ihmettelemään siinä tapauksessa jo koko Betlehemin väki! Väki olisi kokoontunut kyseisen talon yllä loistavaa suunnattoman isoa ja kirkasta valonlähdettä aina naapurikylistä asti. Pieni kirkas valonlähde tähtitaivaalla kaupungin yllä matalalla ei näy kauas! Jupiterin ja Venuksen konjuktio sitävasten näkyy ja todella kauas ja isona kuin mikä.
Jos taas se valoilmiö olisi kulkenutkin vain jonkin verran puiden latvojen yllätaivaalla sieltä Itäisiltä mailta aina Jerusalemiin ja sieltä Betlehemiin ja Jeesuksen syntymäkdin katon ylle, niin sitä olisi lähteneet seuraamaan hämmästyneinä kaikki muutkin kuin vain tietäjät, keiden reitille se olisi osunut, olisi ollut tunkua pienessä Betlehemissä. Raamattu ei kuitenkaan ilmoita niin käyneen. Magit eli tietäjät olivat astronomeja ja he tarkkailivat työkseen tähtiä ja planeettoja ja tähtimerkkejä ja asteroideja ja tähtitaivaan ilmiöitä.
Tässä vertailukohta:
https://www.youtube.com/watch?v=EGw1fJ0hdXMThe Jerusalem Angel / UFO - Video 4 HD [Stranger than Fiction]
https://www.youtube.com/watch?v=cbdyQapaoVgKooste kaikista videoista jotka kuvasivat Jerusalem UFO:n
Matteus (Matt. 2:9) kirjoitti:
Kuultuaan kuninkaan sanat he lähtivät matkalle;
ja katso, tähti, jonka he olivat itäisillä mailla nähneet,...