Betlehemin tähti?

Re: Betlehemin tähti?

ViestiKirjoittaja kalamos » 27.12.2017 17:33

Minulle on nyt kyllä avautunut se, miten Sinä tämän ajattelet.
Ja olen kiitollinen vaivannäöstäsi.
Tiedän nyt tarkemmin kuin ennen, mitä tuo puhe konjunktiosta tarkoittaa.

Mutta olen edelleenkin sitä mieltä,
että se mitä Raamattu kertoo tuon tähden käyttäytymisestä,
ei mielestäni ole selitettävissä millään luonnollisella tavalla.
Kysymys on Jumalan yliluonnollisesta teosta,
kun Hän johdatti itämaiset tietäjät Jeesuksen kotitaloon.

Esimerkiksi enkeliä sanotaan tähdeksi (Ilm 1:20).
Tähti tai planeettojen konjunktio ei voi käyttäytyä
kirjaimellisesti niin kuin Raamatussa sanotaan tuosta tähdestä.
Mutta enkeli voi kulkea edellä ja pysähtyä sen paikan päälle, jossa lapsi oli.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Betlehemin tähti?

ViestiKirjoittaja Emil » 27.12.2017 20:20

Tietäjät näkivät tähden (aster) jo kotonaan itäisillä mailla. Jos kyseessä olisi ollut enkeli, niin ymmärrätkö kuinka iso sen olisi tullut olla jotta se kirkkaana sädehtien näkyy satojen tai tuhansien kilometrien päähän Itäisille maille? Jos se olisi ollut niin isona Betlehemissä, jonkun talon tai luolan yllä yön pimeydessä, niin sitähän olisi tullut ihmettelemään siinä tapauksessa jo koko Betlehemin väki! Väki olisi kokoontunut kyseisen talon yllä loistavaa suunnattoman isoa ja kirkasta valonlähdettä aina naapurikylistä asti. Pieni kirkas valonlähde tähtitaivaalla kaupungin yllä matalalla ei näy kauas! Jupiterin ja Venuksen konjuktio sitävasten näkyy ja todella kauas ja isona kuin mikä.

Jos taas se valoilmiö olisi kulkenutkin vain jonkin verran puiden latvojen yllätaivaalla sieltä Itäisiltä mailta aina Jerusalemiin ja sieltä Betlehemiin ja Jeesuksen syntymäkdin katon ylle, niin sitä olisi lähteneet seuraamaan hämmästyneinä kaikki muutkin kuin vain tietäjät, keiden reitille se olisi osunut, olisi ollut tunkua pienessä Betlehemissä. Raamattu ei kuitenkaan ilmoita niin käyneen. Magit eli tietäjät olivat astronomeja ja he tarkkailivat työkseen tähtiä ja planeettoja ja tähtimerkkejä ja asteroideja ja tähtitaivaan ilmiöitä.


Tässä vertailukohta:

https://www.youtube.com/watch?v=EGw1fJ0hdXM

The Jerusalem Angel / UFO - Video 4 HD [Stranger than Fiction]


https://www.youtube.com/watch?v=cbdyQapaoVg

Kooste kaikista videoista jotka kuvasivat Jerusalem UFO:n





:bible:
Matteus (Matt. 2:9) kirjoitti:
Kuultuaan kuninkaan sanat he lähtivät matkalle;
ja katso, tähti, jonka he olivat itäisillä mailla nähneet,...
Emil
 

Re: Betlehemin tähti?

ViestiKirjoittaja עֵד » 28.12.2017 06:13

Minä en ymmärrä tähtitieteestä mitään, mutta voi sitä päivää, kun rukousolooni vastattiin!

Ahmimalla luin (aiemmin mainitsemani) kansantajuisesti, mutta upeasti kirjoitetun kirjan: http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/Arki ... ju0101.htm

Löytyy kirjastoista/antikvariaateista. Painos on myyty loppuun.
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1439
Liittynyt: 06.06.2015 07:37

Re: Betlehemin tähti?

ViestiKirjoittaja Emil » 28.12.2017 12:34

witness kirjoitti:Minä en ymmärrä tähtitieteestä mitään, mutta voi sitä päivää, kun rukousolooni vastattiin!

Ahmimalla luin (aiemmin mainitsemani) kansantajuisesti, mutta upeasti kirjoitetun kirjan: http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/Arki ... ju0101.htm

Löytyy kirjastoista/antikvariaateista. Painos on myyty loppuun.


" Jupiterin liike pysähtyi

Elokuussa Jupiter erosi muista planeetoista ja siirtyi aamutaivaalla tähtien joukossa kohti länttä. Vihdoin se oli tarkalleen Betlehemin yläpuolella.

25. joulukuuta 2 eKr. Jupiterin liike taivaalla sitten pysähtyi muihin tähtiin nähden, ja se pysyi miltei paikallaan kuuden päivän ajan.

Jupiter kohtasi kymmenen kuukauden aikana kahdesti Venuksen ja ohitti kolme kertaa Reguluksen. Se kulki taivaalla kohti länttä ja näytti suuntaa tietäjille.

- Tähti oli lisäksi odotettu. Se viittasi Juudeaan ja merkitsi uuden, lopunaikaisen hallitsijakuninkaan syntymää, Heikkilä sanoo. "



Kiitos tästä Witness.
Emil
 

Re: Betlehemin tähti?

ViestiKirjoittaja kalamos » 02.01.2018 18:36

Tähti kulki heidän edellään.
Jotain vastaavaa tapahtui Israelin matkatessa kohti luvattua maata.
Silloin Herra johdatti tulenpatsaasta ja pilvenpatsaasta käsin.
Siis Jumalan kirkkaus kulki Israelin edellä.

Uskon että tietäjiä johdatti aivan samoin ja yhtä konkreettisesti
jokin valo, ehkä Jumalan enkeli, joita Raamattu nimittää tähdiksi.
Joka tapauksessa tuo tähti kulki heidän edellään ja sitten pysähtyi.
Siis pysähtyi ... sen paikan päälle, jossa lapsi oli.
Tietäjät eivät voineet erehtyä talosta.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Betlehemin tähti?

ViestiKirjoittaja Emil » 03.01.2018 17:44

Minä en tätä usko. Uskon Jupiterin ja Venuksen konjuktioon, joka oli Betlehemin tähti ja se konjuktio pysähtyi Betlehemin ylle. Pysähtyminen voidaan havaita jälkikäteenkin tietokoneohjelmalla, jossa on tähdet ja planeetat.
Emil
 

Re: Betlehemin tähti?

ViestiKirjoittaja kalamos » 03.01.2018 17:53

Beetlehemin sijainti ei ollut ongelma.
Tietäjät tiesivät jo, että lapsi on Beetlehemissä.
Ongelma oli se talo, jossa lapsi on.
Sen tähti osoitti pysähtymällä juuri sen yläpuolelle.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Betlehemin tähti?

ViestiKirjoittaja Emil » 03.01.2018 20:53

Jupiterin ja Venuksen konjuktio ja pysähtyminen oikean talon yllä osoitti sen. Näin uskon.
Emil
 

Re: Betlehemin tähti?

ViestiKirjoittaja kalamos » 04.01.2018 09:50

Kuuntelin eilen henkilöhaastattelua, jossa tässäkin ketjussa esille tulleen
kirjan kirjoittajaa haastateltiin.

Kun häneltä kysyttiin, millä tavoin tähti kulki tietäjien edellä,
niin vastaus oli kovin ympäripyöreä.
Mieleeni jäi se, että kun itse kulkee jollain koivukujalla ja katselee samalla vaikka kuuta,
niin näyttää siltä, että kuu kulkee edellä.

Mutta mistään tällaisestahan ei ole kysymys,
kun tähti kulki tietäjien edellä
ja sitten pysähtyi juuri sen paikan päälle, jossa lapsi oli.

Ei tähti tai niiden konjunktio kulje edellä
ja sitten pysähdy yhden talon kohdalle.

Sen minä ymmärrän, että taivaalla voi näkyä ilmiö,
jossa tähti ikäänkuin liikkuu ja sitten pysähtyy siellä taivaassa.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Betlehemin tähti?

ViestiKirjoittaja Emil » 04.01.2018 13:14

καλαμος kirjoitti:Sen minä ymmärrän, että taivaalla voi näkyä ilmiö,
jossa tähti ikäänkuin liikkuu ja sitten pysähtyy siellä taivaassa.


Juuri tästä oli kyse. Maatasolla kyseinen ilmiö näytti pysähtyvän kuin tarkalleen yhden tietyn Betlehemin asuinsijan ylle, tämä näkymä oli mahdollista, kun lähestyttiin tietystä suunnasta Jerusalemista käsin Betlehemiä ja juuri tarkalleen tietyllä hetkellä minuutilleen ja sekunnilleen.
Emil
 

EdellinenSeuraava

Paluu Tieto ja taito

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron