rupattelijan blogi

Re: rupattelijan blogi

ViestiKirjoittaja rupattelija » 24.09.2021 07:41

Rakkaus ja totuus liittää lujemmin Kristukseen


Ensimmäinen luopumus:
Ensimmäinen luopumus on jo alkanut tuhansien vuosien takaa, Jeesuksen opetuslasten kuoleman jälkeen. Se on luopunut Herran asettamasta seurakuntakäsityksestä. Sitten on noussut suurempia arvovaltaisia työtitteleitä, kuten ’paavi’, ’piispa’ ja ’kirkonherra’ jne., ollakseen suurempia asemassa. Siitä on tullut heidän seurakuntaopiksi.


Leevin pappissuku
Kristus ei kuulunut Leevin pappissukuun. Hän kuului Juudan sukuun, jolle Mooses ei ole antanut pappistehtävää. Niin siksi Jumalan valintaperuste vaihtui.


Pappeuden laki ja Melkisedekin järjestys
Uusi Testamentti puhuu vanhan liiton pappeuden laista joka on jo vanhentunut pois.

Niin vanhan liiton pappeuden laki ei enää jatku uuden liiton voimissa mutta moni pappi ja pastori työtittelin vuoksi jatkaa ja käyttää ihmisten seurakuntaoppia vanhentuneen pappeuden lain nojalla koska heitä on koulutettu siihen, kunnioittaen Kristusta mutta sydän ei ole täysin mukana siinä mitä Uusi Testamentti sanoo Herran asettamasta seurakuntakäsityksestä.

Jeesus on astunut uuden liiton voimille Melkisedekin järjestyksen mukaan. Hän on ylipappi Melkisedekin järjestyksen mukaan. Ja me olemme valittu suku, kuninkaallinen papisto ja Herran omaisuuskansa julistaaksemme Hänen jaloja tekojaan (1Piet. 2:9).

:bible:
(Hebr. 5:10) kirjoitti:hän, jota Jumala nimittää "ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan."


(Hebr. 6:20) kirjoitti:jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti.


(Hepr. 7:11-12) kirjoitti:Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, johon laki sitoi kansan, miksi sitten oli vielä tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä häntä nimitetty Aaronin järjestyksen mukaan?

Pappeuden vaihtuessa vaihtuu välttämättä myös laki. Raamattu kansalle



Kaitsijat
Jumala on asettanut seurakuntaan virat, joista yksi on paimen (Ef. 4:11). Kaitsijat ovat itseasiassa paimenia. Pyhä Henki asettaa uuden liiton kaitsijoita
p a i m e n t a m a a n seurakuntaa. Siksi he ovat paimenia.

:bible:
(Ap.t. 20:28) kirjoitti:Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.



Paavali
Paavali sai Herralta tiedon että hänen lähdön jälkeen seurakunnan keskuuteen tulee julmia susia jotka eivät laumaa säästä ja omasta joukosta nousee miehiä jotka vääristelevät totuutta vetääkseen opetuslapset mukaansa (Apt. 20:29-30).

Paavali kirjoitti sanoen; ’Olkaa tarkkoja, valvoen! Muistakaa, että olen kolme vuotta kyynelin neuvonut teitä kädestä pitäen ja jätän teidät Jumalan ja Hänen lupausten varaan armon mukaan Jumalan Sanan hallussa. Niin Jumala on voimallinen rakentamaan teitä ja antaa teille perinnöksi ikuisen elämän pyhitettyjen joukossa’ (Apt. 20:31-32). Siinä Jumala palauttaa Hänen asettaman seurakuntakäsityksen.

:bible:
(Apt. 20:29-32) kirjoitti:Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä,

ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka vääristelevät totuutta vetääkseen opetuslapset mukaansa.

Valvokaa siis ja muistakaa, että kolme vuotta minä olen lakkaamatta, yötä päivää, kyynelin neuvonut teitä jokaista.

Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa. Raamattu kansalle



Seurakunnattomuus
Ihmisten seurakuntaopin mukaan katsotaan uskoontulleita ihmisiä seurakunnattomiksi ja pidetään vasta uskoontulleita ihmisiä seurakunnattomina ja heitä kehotetaan liittymään seurakuntaan ihmisten seurakuntaopin mukaan.

Siinä sanotaan heille että heillä pitää olla hengellinen kotipaikka ihmisten seurakuntaopin nojalla. Se on itsepetosta. Koska ihmisten seurakuntaoppi on pahasti iskoutunut niin eletään sen mukaan. Sitten aletaan ohjata sisään päin väärään seurakuntakäsitykseen.

Mitä Raamattu sanoo siihen?

:bible:
(Matt. 15:6-9) kirjoitti:Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden.

Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen:

Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana;

mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.'"


Jumalan asettama seurakuntakäsitys on tyhjäksi tehty ihmisten seurakuntaopin nojalla. Se oppi on jo sisään ajettu eikä se ole suuntautunut Jumalan asettaman seurakuntakäsityksen mukaan. Hän on ruumis ja seurakunnan pää, mutta ei saa kirkastaa ja kirkastua sen opin takia.

Se oppi on ihmiskäsin asetettu jumalanpalvelus ja sillä tavalla se saa palvelemaan Herraa vain suullisesti mutta sydän ei ole yhtymässä Jumalan asettamaan seurakuntakäsitykseen palvellakseen Häntä Hänen tahdon mukaan. Sillä Jumalan asettama seurakuntakäsitys on Herran tahdon mukaista. Mutta se oppi tekee Jumalan Sanat tyhjäksi.

Ylenkatsotaan Jumalan asettamaa seurakuntakäsitystä eikä ota vastaan Jeesuksen sanoja niin viimeisenä tuomiopäivänä se tuomitsee ylenkatsomisen vuoksi (Joh. 12:48). Koska ylenkatsominen tulee siitä ettei pidetä Jumalan Sanoja auktoriteettisina ja arvovaltaisina. Juuri nämä Jumalan Sanat puhuvat Herran asettamasta seurakuntakäsityksestä.

Uskoontulleet ihmiset Jumalan Sanojen mukaan ovat ”Jeesuksen ruumis”, mutta ihmisten seurakuntaopin mukaan he ovat seurakunnattomia tehdessään siitä Sanasta tyhjäksi ja se oppi saa heidät rekisteröimään sisälle sen opin mukaan. Se oppi tekee heistä tekopyhiksi - palvellen Herraa suullisesti ja osoittaen kunniaa Herralle mutta sydän ei ole täysin mukana Jumalan tahdon alla.


Seurakuntayhteys
Se on erittäin tärkeintä vielä tänä päivänäkin että pidetään Jumalan lasten yhteyden sillä tarvitsemme toistemme rohkaisua, lohtua ja tukea sitä enemmän, mitä lähemmäksi Kristuksen päivä lähestyy (Hepr. 10:25). Mutta se jae ei sano seurakuntarakennuksesta vaan yhteisestä kokoontumisesta.

:bible:
(Hepr. 10:25) kirjoitti:Älkäämme jättäkö yhteistä kokoontumistamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme entistäkin enemmän, kun näette tuon päivän lähestyvän. Raamattu kansalle



Seurakunta ja ruumis
Uusi Testamentti puhuu seurakunnasta. Se on Raamatun tärkeä teema mutta se ei tarkoita ihmisten seurakuntaoppia vaan Jumalan asettamaa seurakuntakäsitystä. Pyhä Henki auttaa ja avaa ymmärrystä siihen Jumalan asettamaan seurakuntakäsitykseen.

:bible:
(1Kor. 12:27) kirjoitti:Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.


(Ef. 5:30) kirjoitti:sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä.



Ensimmäinen teema
Vanha Testamentti puhuu ensimmäisestä teemasta että Jumalan kansa on ”seurakunta” ja ilmestysmaja on yhteinen kokoontumispaikka joka kuvaa Kristusta ja Hänen ruumista.

:bible:
(3.Moos. 8:3-4) kirjoitti:ja kokoa kaikki seurakunta ilmestysmajan oven eteen."

Ja Mooses teki, niinkuin Herra oli häntä käskenyt, ja seurakunta kokoontui ilmestysmajan oven eteen.



Viimeisinä päivinä
Tulee se aika, jolloin ihmiset eivät halua luopua ihmisten seurakuntaopista mutta he eivät halua omistaa Herran asettamaa seurakuntakäsitystä siksi he eivät halua ottaa vastaan rakkautta totuuteen voidakseen tutkia onko asia näin.

Mutta se on ainoa pelastukseksi että otetaan jatkuvasti vastaan rakkautta totuuteen ja tutkitaan avoimin mielin ja halukkaasti, rukoillen ymmärrystä ja etsien Herran tahtoaan. Ollaan nöyriä Herran edessä mitä Hän tahtoo opettaa pyhien kirjoitusten kautta. Näin Hän pääsee johdattamaan ja avaamaan ymmärrystä. Sillä nöyryys on tie viisauteen ja ymmärrykseen. Se on riippuvaisuutta Jumalasta joka johdattaa ja opettaa. Vain ainoastaan Jumalan Sanojen kautta tie aukeaa niin nöyrät löytävät sen tien jota Herra kuljettaa nöyriä.

:bible:
(Ps. 25:9) kirjoitti:Hän johdattaa nöyriä oikein, hän opettaa nöyrille tiensä.



Oikeassa Sanan valossa Jumalan seurakuntakäsitys
Tässä puhutaan Herran asettamasta seurakunnasta joka on Kristuksen ruumiin rakentamiseksi, liittyen yhteen ja kasvaen rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan mikä kullakin osalla on.

Kristuksen tuntemisen rinnalla rakkaus ja totuus liittävät meidät yhä lujemmin Kristukseen. Hän on ruumiinsa, siis seurakunnan pää ja Hänen johdollaan koko ruumis eli seurakunta toimii.

:bible:
(Ef. 4:11-16) kirjoitti:Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,

tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,

kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,

ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;

vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,

josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.


Se ei kuitenkin tarkoita että pitää olla yksi ainoa seurakunta koko maailmassa. Kuvitellaan esimerkiksi; Helsinki on länteen ja itään asti suuri alue niin lännessä pitäisi olla oma seurakunta ja idässä taas oma seurakunta. Pidetään huolen yhteisestä kokoontumisesta nähden Jeesuksen päivän joka lähestyy entistä enemmän ja siinä vauhdissa.

Nöyrrytään Herran edessä ja etsitään Herran tahtoaan mitä Hän tahtoo opettaa pyhien kirjoitusten kautta mikä koskee seurakuntaa mutta älä nojaudu toisten oppeihin tutkien ja lainaten heidän ”silmiään” vaan annetaan Pyhän Hengen avata omat silmäsi niin siinä Hän auttaa ja avaa ymmärrystä siihen ja valaistaa seurakuntaa. Jumala kuljettaa kokoontumaan yhteiseen seurakunnan kokoontumiseen missä Kristus saa olla keskeisin ollakseen seurakunnan päänä.

Seurakunta on Hänen ruumis missä me olemme. Otetaan päivittäin vastaan rakkautta totuuteen voidakseen tutkia onko asia näin niin ei eksy pois totuudesta. Rakkaus ja totuus liittää yhä lujemmin Kristukseen.


Jeesuksen rukous ennen Hänen taivaaseen astumista osoittaa mikä on Herran tahto.

:bible:
(Joh. 17, 19-23) kirjoitti:Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.

ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.

Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,

että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.

Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä -

minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.
rupattelija
 

Re: rupattelijan blogi

ViestiKirjoittaja rupattelija » 22.10.2021 09:06

Ei ole näitä suurempaa käskyä kuin nämä:

:bible:
Mark. 12:30 ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi.'
31 Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä."


Muuan kirjanoppinut oli kuullut heidän väittelynsä ja havainnut Jeesuksen vastanneen hyvin. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi häneltä: ”Mikä on tärkein kaikista käskyistä?”

Jeesus vastasi: ”Ensimmäinen on tämä: ’Kuule, Israel, Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikella ymmärrykselläsi ja kaikella voimallasi.’ Nämä ovat käskyistä suurimmat. "Ei ole näitä suurempaa käskyä.”

Kirjanoppinut sanoi hänelle: ”Oikein, opettaja, sinä sanoit totuuden, että Jumala on yksi ja ettei ole ketään muuta kuin hän. Ja se, että rakastaa häntä kaikesta sydämestään ja kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, on enemmän kuin kaikki polttouhrit ja teurasuhrit".

Siinä sanotaan että kaikkia uhreja tärkeämpää on rakastaa Jumalaa koko sydämestään, ymmärryksestään ja voimastaan ja toisia ihmisiä niin kuin itseään. Nähdessään hänen vastaavan viisaasti Jeesus sanoi: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.” Siinä sanotaan että hän on päässyt tuntemaan Jumalan valtakunnan.


Mitä Herraa kokosydämiseen rakastamiseen kaiken ymmärryksen kanssa tulee, lähimmäisenrakkautemme on merkki siitä että olemme Jumalan lapsia ja että jatkuvasti opimme tuntemaan Häntä paremmin niin rakkaus joka on Jumalasta, tulee todeksi käytäntöön meidän keskellämme.

:bible:
1Joh. 4:7 Rakkaani, rakastakaamme toisiamme, sillä RAKKAUS on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja TUNTEE Jumalan.
8 Joka ei rakasta, ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
9 Siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meille, että Jumala lähetti ainutsyntyisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttaan.
10 Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
11 Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, mekin olemme velvollisia rakastamaan toisiamme.
12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on tullut meissä täydelliseksi.
13 Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeään.

Raamattu kansalle


Jumala ilmaisi meille rakkautensa sillä tavoin, että lähetti ainoan Poikansa tähän pahaan maailmaan kuolemaan ja näin tuomaan meille ikuisen elämän. Tästä näemme, millaista todellinen rakkaus on - ei meidän rakkautemme Jumalaan, vaan Jumalan rakkaus meihin.Jumalahan lähetti Poikansa kärsimään rangaistuksen, joka olisi kuulunut syntiemme tähden meille. Koska Jumala on rakastanut meitä tällä tavoin, meidänkin on rakastettava toisiamme. Vaikka emme ole koskaan nähneet Jumalaa, niin Hän elää meissä ja Hänen täydellinen rakkautensa saa meissä enemmän valtaa, kun rakastamme toisiamme. Hän on antanut oman Henkensä ilmaisemaan meille, että olemme jatkuvassa yhteydessä Häneen. Elävä uutinen



Mutta se liittyy myös Jumalan käskyjen pitämiseen ja siihen että vaelletaan Herran tahdon mukaan ja ollaan uskonkuuliaisia Hänen Sanalle.

1Joh. 2:3 Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä.
4 Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä.
5 Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella tullut täydelliseksi. Tästä me tiedämme olevamme hänessä.
6 Joka sanoo pysyvänsä hänessä, on velvollinen vaeltamaan niin kuin hän vaelsi.

Raamattu kansalle


Kuinka voimme tietää kuuluvamme Hänelle? Tutkimalla itseämme: yritämmekö me tehdä, mitä Hän tahtoo? Joku saattaa sanoa; 'Olen kristitty ja kuulun siis Hänelle'. Mutta jos hän ei elä niin kuin Kristus tahtoo, hän valehtelee. Niissä taas jotka toteuttavat Kristuksen tahtoa elämässään, tulee Jumalan rakkaus yhä enemmän näkyviin. Tällä tavoin ihminen saa tietää, onko hän kristitty. Jokaisen, joka sanoo olevansa kristitty, tulee elää niin kuin Kristus. Elävä uutinen
rupattelija
 

Re: rupattelijan blogi

ViestiKirjoittaja rupattelija » 06.11.2021 11:57

Jeesus Kristus, täytä minut Pyhällä Hengellä. Aja ulos kaikki, mikä on itsekästä. Täytä minut Rakkauden hengellä, aja ulos kaikki, mikä on kovaa ja rakkaudetonta. Täytä minut uskon hengellä. Aja ulos kaikki, mikä on epäuskoa ja epäilystä. Täytä minut rukouksen hengellä. ”Voitele” minut niin, että rukoileminen tulisi minulle yhtä luonnolliseksi kuin hengittämnen. Täytä minut armon hengellä. Suo minun alati elää ristin armosta sillä tavalla, että kristillisyyteni olisi joka hetki Kristuksen vereen juurtunut.

Urho Muroma
rupattelija
 

Re: rupattelijan blogi

ViestiKirjoittaja rupattelija » 07.11.2021 08:53

Vaelteletko?

“Sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valoa. Sen vuoksi sanotaan: “Herää, sinä joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!”(Ef. 5:14 RK 2012)

On olemassa ihmisiä, jotka “vaeltelevat.” Vaikka he rakastavat Herraa, osallistuvat seurakunnan kokouksiin säännöllisesti ja ovat Jumalaapelkäävien ihmisten ympäröiminä, he ”vaeltelevat” ympäriinsä ilman mitään käsitystä suunnasta.

He tietävät, että heillä on päämäärä täytettävänään, mutta eivät ole pystyneet sitoutumaan oikein mihinkään ollakseen hedelmällisesti Herran käytössä. He ovat kokeilleet eri palvelutehtäviä aiemmin, mutteivat ole kokeneet olleensa täysin ”tyytyväisiä”.

He eivät koskaan koe tekevänsä merkittävää vaikutusta tässä maailmassa. He vaeltelevat, tietäen haluavansa enemmän, tietäen että heidät on varustettu enempään ja että Herralla on heille enemmän.

Mitä kauemmin he ”vaeltelevat” sitä kauemmas he ajautuvat ja sitä kylmemmäksi he muuttuvat, lopulta tuntien syyllisyyttä sisimmässään. Miksi? Koska toiset ihmiset löytävät tarkoituksensa palvelusta.

Jeesus tiesi kaiken palvelemisesta, mutta Jeesus ei hukannut aikaansa. Hän palveli viipymättä. Mitä sinä oikein odotat?

Aika on loppumassa ja hukkuva maailma vaatii että pyydät Jumalalta johdatusta. Maailma odottaa että toimit välittömästi, kun suunta on annettu. Sinua tarvitaan Taivaan Valtakunnassa, palveluksiasi vaaditaan ja paikkasi on avoinna odottamassa.

Rukous: Isä Jumala, rukoilen että lopetat vaelteluni. Anna minulle kirkas päämäärä. Herätä minut taivaalliseen suunnitelmaasi ja auta minua keskittymään Taivaan Valtakunnan asioihin. Minne sinä menet, sinne menen minäkin. Jeesuksen nimessä, aamen.

(Lue Roomalaiskirje 13:11)

Kuninkaan tyttäret Suomi
rupattelija
 

Re: rupattelijan blogi

ViestiKirjoittaja rupattelija » 08.12.2021 15:48

Jeesus puhui Raamatun kautta ja se oli hänen tapana puhua näin: 'Minä' ja 'Minun':

Sinä iltana Raamattua lukiessani musta tuntui että Jeesus olisi suoraan puhunut mulle Raamatun kautta kun silloin luin Raamattua ja Hänen oli tapana sanoa 'Minä', 'Minun'. Alusta saakka siihen erääseen Raamatun kohtaan asti Hän tuntui puhuvan suoraan mulle ja Hänen oli tapana sanoa 'Minä', ja 'Minun'.

Sitten päädyin erääseen Raamatun kohtaan jossa on kaksi täysin eri tekstiriviä. Ekassa tekstirivissä Jeesus sanoi; 'Minun'. Mutta seur. tekstirivissä Hän tuntui äkisti olevan täysin poissa ja se hämmennytti mua. Silloin oli paljon kello niin menin nukkumaan.

Sitten uni tuli. Unessa kuulin ihan selkeästi Jeesuksen äänen ja tunnustin heti Hänen ääneksi. Ja musta tuntui että Jeesus olisi palannut takaisin ja puhunut taas mulle suoraan. Hän puhui siitä samasta Raamatun kohdasta johon lukeminen päättyi ennen nukkumaan menoa.

Unessani Hän puhui näin: 'Minun' siinä seur. tekstirivissä. Herättyäni mulle tuli yllättäen uskomattoman paljon Raamatun kohtia joissa näin Jeesuksen puhuvan mulle suoraan ja Hän puhui näin 'Minun', melkein kaikissa Raamatun kohdissa. Niitä oli uskomattoman paljon ja ne tuli peräkkäin niinkuin lentoposteja. Nousin ylös sängystä ja kävelin keittiöön päin ja näin jatkuvasti niiden tulevan peräkkäin ja näin Hänen puhuvan mulle suoraan 'Minun'.

Sitten mä näin apostoleita jotka olivat saaneet saman käskyn Häneltä niinkuin mä unen kautta. Siinä käskyssä Jeesuksen oli tapana sanoa 'Minun'. Sitten se mulle alkoi valaistaa ja tajusin että se Raamatun kohta on jälkeen päin lisätty. Myös mulle alkoi valaistaa Pyhä Henki joka ei koskaan kirkasta itseään eikä puhu omia vaan Hänen tehtävä on kirkastaa Jeesusta.

Ja myös Pyhä Henki kirkastaa nimeä joka on Isän, on myös Jeesuksen ja sitä sillä nimi merkitsee; Herran pelastus ja Pelastaja. Pyhä Henki ei koskaan puhu omia mutta eräässä Raamatun kohdassa on se lisätty jonka mukaan Pyhä Henki olisi puhunut jotain omia. Se on vastoin Pyhää Henkeä sillä Hän ei koskaan puhu omia eikä kirkasta itseään vaan Jeesusta. Surullista että se mikä on lisätty jälkeenpäin, on jo lyönyt läpi kristillisessä maailmassa. Moni käyttää siitä eteenpäin ja väittää sen Pyhän Hengen nimeksi mutta se ei kuitenkin löydy Raamatusta.

Raamatusta löytyy vain Isän nimi joka on Jeesuksen nimi. Sen Isä antoi Jeesukselle ja se merkitsee; Herran pelastus ja Pelastaja. Sitä nimeä Pyhän Hengen tehtävä on kirkastaa (1Tess. 1:12). Unessani sain alkuperäisen lähetyskäskyn Jeesukselta kun Hänen oli tapana puhua näin: 'Minun', myös seur. tekstirivissäkin.


:bible:
2Tess. 1:12 että meidän Herramme Jeesuksen nimi teissä kirkastuisi ja te hänessä, meidän Jumalamme ja Herran Jeesuksen Kristuksen armon mukaan.



Ap.t. 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.



Ap.t. 8:16 sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.



Apt. 10:48 Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.



Apt. 19:5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.



Kol. 3:17 Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.


:agape:
rupattelija
 

Re: rupattelijan blogi

ViestiKirjoittaja rupattelija » 09.12.2021 19:35

Kun nousin ylös sängystä, mulle tuli paljon Raamatun kohtia mieleen peräkkäin, näin miten Jeesus tuntui puhuvan mulle suoraan kaikissa Raamatun kohdissa kun Hänen oli tapana puhua 'Minä', 'Minun'. Niin alusta saakka nämä Raamatun kohdat tuli tulvaten mieleen ja näin että kaikki rukoukset ja anomukset joista Jeesus puhui, tapahtuu Hänen nimessä, kun Jeesus puhui näin: 'Minun'. Uskon, että Pyhä Henki kirkasti Jeesusta mulle.

Joh. 14:13 ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.




Eräänä päivänä, oli elokuun aika, olin silloin sisällä. En osannut arvata mikä mua siellä odottaa. Yhtäkkiä Jumalan Sana tuli mua kohtaan ja avasi tekstiä ilmaan ja hämmentyneenä luin ne tekstit ja sitten ne tekstit hitaasti haihtuivat pois ja se oli kaunista minkä koskaan olen nähnyt. Sitten tuli vielä toinenkin Sana eri taholta mua kohtaan ja se avasi tekstiä ilmaan ja hämmentyneenä luin ne tekstit.

Sitten ne tekstit haihtui hitaasti pois ja vielä kolmas Sana eri taholta tuli ja avasi tekstiä ilmaan ja vielä neljäs ja teki kaikki loput ja ne oli yhteensä 7 kertaa eri taholta mua kohtaan. Olin hämmentynyt. Sitten noin puolen vuoden kuluttua löysin hämmästyneenä ne samat tekstit Raamatusta. Näköjään ne Sanat, mitkä siellä ilmaan avasi tekstiä, oli suoraan Raamatusta. Sitten tajusin että kohtasin Herraa Hänen olleena Sanana. Jeesus on lihaan tullut Sana. Sanan merkitystä tulisi ymmärtää.

Siksi en nojaudu omaan ymmärrykseen enkä tulkitse Raamattua, en myös luo opillista oppia. Mitä Raamattu sanoo? Jos luo erikseen opillisen opin tulkittuaan Raamattua ja se tarkoittaa että opillisesta opista tulee arvovaltaiseksi opetukseksi kaikkien Sanan opetusten ja saarnojen kanssa, se tekee Jumalan Sanat tyhjäksi. Kyse on Jumalan Sanojen auktoriteettisuudesta, arvovaltaisuudesta, painoarvoisuudesta ja siitä että kaikki Sanat on Jumalan kirjoittamia. Niin tulee pitäytyä Sanoihin sellaisiksi niinkuin ne Sanat ilmoittaa.

Joh. 12:48 Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.


Joh. 15:7 Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.


Kol. 2:8 Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.


Mulla ei ole opillisia oppeja. Kierrän kauemmas niistä koska ne tekee Jumalan Sanat tyhjäksi. Sanan merkitystä tulee ymmärtää. Siunausta!

:agape:
rupattelija
 

Re: rupattelijan blogi

ViestiKirjoittaja rupattelija » 17.12.2021 14:38

Jumalan Sanat saa tilaa, se tuo Vapahtajan esiin


Lehtimajan juhla ei ole juutalaisten juhla. Se on kaikkien kansojen suuri riemujuhla, koska Jumala on asettanut asetuksen, mikä koskee lehtimajan juhlaa ja Jumalan asetus koskee myös muukalaisia, jotka ovat pakanoita (5Moos. 31:10-12). Ja se lehtimajan juhla liittyy esikuvalliseen profetiaan, joka koskee Vapahtajaa ja Hänen syntymää. Sitten lehtimajan juhla on täyttynyt Jumalan profeetan kautta, niin sitten Vapahtaja on syntynyt ja tullut lihaksi lehtimajan juhlan aikana.

Matt. 1:22 Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:


Näin toteutuu Jumalan lupaus, jonka Hän on antanut profeetan välityksellä.


Mutta Hänen syntymäjuhla ei ole seimen lapsen juhla, vaan juhla sen kunniaksi, että Vapahtaja on syntynyt ja siksi Hän on tullut maan päälle pelastamaan kaikki Häneen uskovat ihmiset saaden aikaan verensä kautta iankaikkisen lunastuksen ja pelastuksen. Niin Hänelle annetaan nimi, joka merkitsee; Herran pelastus ja Pelastaja.

Matt. 1:21 Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."




Herra on viisaasti suunnitellut pelastusta kaikille kansoille Vapahtajan kautta lehtimajan juhlaan liittyvillä asioilla.

Ja lehtimajanjuhla on saanut täyttymyksen niin Vapahtaja on syntynyt maan päälle, jonka kunniaksi tuhatvuotisessa valtakunnassa kaikki viettävät lehtimajanjuhlaa, koska tuhatvuotinen valtakunta on Pojan valtakunta, jossa Herra Jeesus hallitsee rauhanruhtinaana (Sak. 14:16-19).



Tärkeä ymmärtää:

Tätä olisi tärkeintä ymmärtää, että jos Vapahtajan syntymää julistetaan, siinä otetaan tuon joulun päivämäärän ja muistetaan Hänen syntymää tuon päivämäärän mukaan ja juhlitaan sen kunniaksi. Silloin se perustuu jouluun. Ja siinä joulu saa enemmän tilaa kansassa kuin Jumalan Sanat. Se juhla muokkautuu joulujuhlaan. Se saa kansassa aikaan. Joulu on perheellisille ihmisille ilon asia mutta se on yksinäisille ahdistavaa ja raskasta.

Koska joulusta on tullut tavaksi että kaikki perheenjäsenet juhlivat yhdessä ja se on heille ilon asia, mutta yksinäisille se on vaikeaa ja ahdistavaa. Heillä ei ole ketään että voisi viettää yhdessä jouluna. Koska Jeesuksen syntymä perustuu jouluun joka on muokkautunut joulujuhla. Joulua katsotaan että se merkitsee Jeesuksen syntymää mutta siinä on enemmän joulun aihetta.

Kyllä Jeesuksen syntymää julistetaan, mutta se muokkautuu aina perinteisen joulun mukaan. Siinä joulu kuitenkin saa enemmän tilaa kansassa. Joulu myös sivuuttaa Vapahtajaa ja Hänen syntymää ja ottaa tilaa itselleen joulupukineen, tonttuineen ja poroineen. Siinä joulu saa kunniaa itselleen koska se on alkanut tuosta päivämäärästä jota katsotaan että Jeesuksen syntymä perustuu tuohon päivämäärään.



Jumalan Sanat:

Jos Jeesuksen syntymä ei perustu tuon joulun päivämäärään, vaan se on ympärivuotinen ilosanoma, niin kaikki ihmiset sen kuulevat. Sitten Jumalan Sanat saa tilaa kuulijoissa ja Jeesus tulee kuulijoissa kirkastetuksi eli keskipisteeksi ilosanoman kautta, että on tullut Vapahtaja joka on tänne maan päälle syntynyt, pelastamaan kaikki Häneen uskovat ihmiset ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta tuomalla pelastuksen.

Silloin yksinäisyys ja yksinäisyyden tunne ei tulisi. On lohdullista ajatella, että Vapahtaja on myös yksinäisten Herra. Heidän takia Hän on tullut tänne maan päälle (5Moos. 16:13-14, Ps. 10:14, 68:6, 113:7, 145:14).

Matt. 1:23 "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.


Jumalan Sanoilla Hän on tullut kirkastetuksi eli keskipisteeksi heidän keskellä. Se on suuri ja ympärivuotinen ilosanoma.



Luuk. 1:31 Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus.

32 Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen,

33 ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman."



Luuk. 1:68 "Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, sillä hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen

69 ja kohottanut meille pelastuksen sarven palvelijansa Daavidin huoneesta

70 - niinkuin hän on puhunut hamasta ikiajoista pyhäin profeettainsa suun kautta -

77 antaaksesi hänen kansalleen pelastuksen tuntemisen heidän syntiensä anteeksisaamisessa,

78 meidän Jumalamme sydämellisen laupeuden tähden, jonka kautta meidän puoleemme katsoo aamun koitto korkeudesta,

79 loistaen meille, jotka istumme pimeydessä ja kuoleman varjossa, ja ohjaten meidän jalkamme rauhan tielle."





Yhtäkkiä heidän paimenten edessään seisoi Herran enkeli,
ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään
lehtimajan juhlan ajan hetkellä. He pelästyivät
suunnattomasti, Herran enkeli sanoi;

”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille hyvän sanoman
suuresta ilosta, joka on tuleva kaikelle kansalle.

Teille on Daavidin kaupungissa syntynyt
Vapahtaja, joka on Messias, Kristus ja Voideltu,
Herra.

Se on juutalaisten ja pakanoiden suuri ilosanoma,
että tänne maan päälle Vapahtaja on syntynyt,
lehtimajan juhlan aikaan.

Lehtimajan juhla merkitsee vapausta,
Israelin vapautuneelle kansalle,
jonka Jumala on tuonut pois Egyptin orjuudesta.
Ja profetian täyttymys tuo Vapahtajan
syntymän tänne maan päälle.

On annettava Hänelle nimi Jeesus;
se merkitsee että Herran pelastus ja Pelastaja.

”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maan päällä
rauha ihmisten kesken, joita kohtaan Hänellä
on hyvä tahto.”

Beetlehemin tähden kirkkaus itäisillä mailla näkyi,
Juudean Beetlehemissä loisti kirkkaasti
lehtimajan juhlan ajanhetkellä.

Hän on valkeudeksi pakanoille, pelastuksen ja
elämän valkeudeksi pakanoille.

Ja profeetan profeetallisen täyttymyksen kautta
Hän tulee kirkastetuksi Israelin kansassa.

Kiitetty ja ylistetty olkoon Herra,
sillä Hän on katsonut kansan puoleen ja
valmistanut sille lunastuksen ja
antanut pelastuksen tuntemisen
heidän syntien anteeksisaamisessa!

Aamen!
rupattelija
 

Re: rupattelijan blogi

ViestiKirjoittaja rupattelija » 24.12.2021 05:06

Herättyäni (uni karkasi) minulle tuli yhtäkkiä ajatus. Se sanoo;

Jeesus näkee sinun sydämesi ja saattaa nähdä että jos siellä on enemmän joulun aihetta eikä siellä ole tilaa Hänelle.
Hän saattaa sanoa sinulle nämä samat sanat mitä Hän on sanonut fariseuksille ja kirjanoppineille.

Matt. 15:6 Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden.
7 Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen:
8 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana;
9 mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä.'"


Tätä olisi tärkeintä ymmärtää, että jos Vapahtajan syntymää julistetaan, siinä otetaan tuon joulun päivämäärän ja muistetaan Hänen syntymää tuon päivämäärän mukaan ja juhlitaan sen kunniaksi. Silloin se perustuu jouluun. Ja siinä joulu saa enemmän tilaa kansassa kuin Jumalan Sanat. Se juhla muokkautuu joulujuhlaan. Se saa kansassa aikaan.

Koska Jeesuksen syntymä perustuu jouluun joka on muokkautunut joulujuhla. Joulua katsotaan että se merkitsee Jeesuksen syntymää mutta siinä on enemmän joulun aihetta.

Kyllä Jeesuksen syntymää julistetaan, mutta se muokkautuu aina perinteisen joulun mukaan. Siinä joulu kuitenkin saa enemmän tilaa kansassa.

Siinä joulu saa kunniaa itselleen koska se on alkanut tuosta päivämäärästä jota katsotaan että Jeesuksen syntymä perustuu tuohon päivämäärään.

Jos Jeesuksen syntymä ei perustu tuon joulun päivämäärään, vaan se on ympärivuotinen ilosanoma, niin kaikki ihmiset sen kuulevat.

Sitten Jumalan Sanat saa tilaa kuulijoissa ja Jeesus tulee kuulijoissa kirkastetuksi eli keskipisteeksi ilosanoman kautta, että on tullut Vapahtaja joka on tänne maan päälle syntynyt, pelastamaan kaikki Häneen uskovat ihmiset ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta tuomalla pelastuksen.

Jumalan Sanat saa tilaa, se tuodaan Jeesuksen esiin ilmieläväksi.


Klo 4.50 :wtf: :rolleyes:
rupattelija
 

Re: rupattelijan blogi

ViestiKirjoittaja rupattelija » 03.02.2022 10:21

:agape:

Laupeus on keskeinen osa kristinuskon syvintä olemusta.

Eräs mies oli kyllästynyt koiraansa ja halusi hukuttaa sen. Hän souti keskelle järveä, sitoi painot koiran jalkoihin ja upotti sen syvyyteen. Hetken kuluttua koira pulpahti veden pinnalle ja lähti uimaan vereen perässä. Se oli päässyt vapaaksi siteistään.

Mies huomasi koiran, huitaisi sitä airolla ja jatkoi soutamista. Hetken kuluttua koiran verinen pää ilmestyi jälleen pinnalle ja koira lähti taas seuraamaan isäntäänsä. Silloin mies hermostui, nousi seisomaan veneessään ja löi kaikin voimin koiraa airollaan.

Pahaksi onneksi hän löi ohi, horjahti ja putosi veneestä. Mies oli uimataidoton ja olisi hukkunut, mutta silloin apu tuli yllättävältä taholta. Koira tarttui miestä kauluksesta ja lähti hinaamaan isäntäänsä rantaan. Päästyään viimein turvaan rannalle mies istui pitkään rantakivellä koira sylissään ja itki.

Hänellä ei ollut enää aikomustakaan tappaa koiraansa. Sinä päivänä koira oli opettanut miehelle, mitä on todellinen laupeus. Koira oli pelastanut isäntänsä, joka ei sitä missään tapauksessa olisi ansainnut.

"Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme." (Room. 5:8)[/quote]

[quote]Meidän edestämme Jeesus astui kerran ristille, vaikka me emme sitä ansainneet. Se oli käsittämätöntä laupeutta, paljon suurempaa kuin se laupeus, mitä tarinan koira oli osoittanut isännälleen. Jeesus antoi meille esimerkin laupeudesta.

laupeus ei ole pieni sivuseikka kristillisyydessä, vaan se on keskeinen osa kristinuskon syvintä olemusta. Siksi Raamattu sanoo, että "ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa" (Sananl. 19:22).

Jumalan päämäärä on tehdä meistä Kristuksen kaltaisia, laupeutta täynnä olevia ihmisiä. "Mutta ylhältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa - - täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä" (Jaak. 3:17)

Ei ole olemassa todellista hengellistä viisautta ilman laupeutta! Viisaus on Jumalan tuntemista. Seurakunnalla, jolla on vähän laupeutta, on vähän Jumalan tuntoa. Laupeudettomalle eivät Jumalan salaisuudet koskaan avaudu.

Laupeus on tärkeintä. "Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden!" (Matt. 23:23) "Mutta jos tietäisitte, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria', niin te ette tuomitsisi syyttömiä." (Matt. 12:7).

Fariseukset olivat tietämättömiä ja ymmärtämättömiä Jumalan teistä. Laupeudettomuus teki heistä vääriä tuomareita. Se teki heistä sokeita.

Laupeus on kristinuskon henki, sen keskeinen olemus,. laupeus on keskeinen osa Vapahtajamme Jeesuksen olemusta. Jos emme ymmärrä sen merkitystä ja elä sitä todeksi, voi koko oma jumalakuvamme vääristyä, menemme harhaan ja ajaudumme hengelliseen erämaahan.

Laupeus liittyy keskeisesti siihen, miten me kohtelemme lähimmäisiämme. On turha puhua laupeudesta, jos läheiset ihmissuhteemmekaan eivät ole kunnossa.

Meidän on vaikeata ymmärtää, miten tärkeitä ovat ihmissuhteet. Ne ratkaisevat elämässä menestymisessä ja Jumalan palvelemisessa hyvin paljon.

Kun Maria-sisaret rakensivat omaa työkeskustaan Saksaan vuosikymmeniä sitten, heidän uskonvaraisessa hankkeessaan tuli monia vaikeuksia. Aina ongelmien ja taloudellisten vaikeuksien syyksi osoittautuivat ihmissuhteet: joidenkin sisarten keskinäiset välit eivät olleet kunnossa. Ei eletty anteeksiannossa ja oltu laupiaita toinen toiselleen.

Monen seurakunnan ongelmien ja kriisien takana ovat ihmissuhteet. Moni arvokas ja suurikin Jumalan valtakunnan hanke on tuhoutunut tulehtuneiden ihmissuhteiden tähden. Moni herätys on sammunut ihmisten keskinäisiin riitoihin. Jumala on ottanut siunauksensa pois.

Laupeus tarkoittaa muun muassa rakkautta, lempeyttä, myötätuntoa, sääliä, armahtavaisuutta, tuomion unohtamista, rankaisematta jättämistä. Juuri sitä on kristinusko.

Siellä, missä on paljon laupeutta, on paljon Jumalan läsnäoloa. Siellä on paljon Hänen siunaustaan. Siellä, missä ollaan kovia, anteeksiantamattomia ja hitaita armahtamaan lähimmäisiä, on vähän Jumalan läsnäoloa. Moni ajattelee, että kristinusko on oikeudenmukaisuutta.

Kun Jeesus riippui ristillä häväistynä, ruoskittuna ja nauloilla lävistettynä, Hän sanoi: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät." (Luuk. 23:34)

Se ei ollut oikeudenmukaisuutta. Se oli uhrautuvaa rakkautta. Hän suostui häviämään ja kärsimään ja voitti koko maailman! Jeesus sanoi: "Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'. Mutta minä sanon teille: - - jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin; ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin." (Matt. 5:38-40)

Kristinuskossa ei ole kyse oikeudenmukaisuudesta. Jos Jeesus olisi oikeudenmukainen, me olisimme kaikki tänään helvetissä! Hän uhrasi itsensä ja antoi anteeksi. Anteeksianto on uhrautuvaa rakkautta. Anteeksianto ei ole tunne, vaan tahdon valinta.

Kun minua on loukattu, annan haavani - kipeätkin - Jumalan hoidettavaksi ja valitsen anteeksiannon. Sen jälkeen elän päätökseni mukaan, sanoo sisimpäni mitä tahansa. Kun kohtaan ihmisen, joka on minua loukannut, kohtelen häntä ystävällisesti. Silloin Pyhä Henki tulee avukseni ja vapaudun myös tunteissani.

Jos valitsen toisin enkä suostu käytännössä toteuttamaan anteeksiantoa - käyttäytymään ystävällisesti - perkele tulee avukseni ja olen sisimmässäni entistä sidotumpi ja yhä syvemmällä vihan vankilassa. Olennaista on se, miten käyttäydyn lähimmäistäni kohtaan.

Olen nähnyt kauheita katastrofeja sekä yhteisöiden että yksityisten ihmisten elämässä ihmissuhdeongelmien tähden. Yleensä aina syynä ovat ihmiset, jotka vaativat "oikeudenmukaisuutta".

Kerran odotin loukattuna ja haavoittuneena Jumalaa lohduttamaan minua. Silloin eräs mies tuli luokseni ja profetoi: Sinä et selviä tästä, jos et katso minuun. Jumala ei silitellyt päätäni, vaan antoi vastauksen, joka pelasti minut pimeydestä ja varjeli niiden armottomien iskujen keskellä ehjänä ja terveenä.

Elin useita viikkoja vain katse tiukasti kiinnitettynä Kristukseen ja sain nousta kaiken myrskyn yläpuolelle ja antaa anteeksi.

Tiedän omasta kokemuksestani, että anteeksianto ei ole helppoa, mutta se on aina mahdollista. Se merkitsee oikeudenmukaisuutta vaativalle lihalle kuolemaa. Jumalan valtakunnan työstä voi selvitä hengissä ja ehjin nahoin vain kuolleena: "En enää [elä] minä, vaan Kristus elää minussa." (Gal. 2:20)

On olemassa suuria Jumalan miehiä ja naisia, ja on olemassa pieniä Jumalan miehiä ja naisia. Suureksi eivät ihmistä tee suuret teot, ihmeet ja merkit. Suuria ovat he, jotka rakastavat uhraten itsensä: kärsivät hiljaa vaatimatta kostoa, antavat anteksi vaatimatta anteksipyyntöä ja rakastavat, vaikka toinen vihaisi.

Suuret Jumalan miehet ja naiset voittavat perkeleen kavalat hyökkäykset seurakuntaa kohtaan rakastamalla ja varjelevat heikotkin ihmiset näin Kristuksessa.

Suuria Jumalan miehiä ja naisia on vähän. Siksi seurakunta menettää sadoittain ihmisiä perkeleelle joka vuosi ihmisten riitojen tähden. Ihmissuhdeongelmat ovat yksi suurimpia seurakunnista eroamisen ja uskostaluopumisen syitä.

Katkeruus tukahduttaa uskon. Eräs ystäväni vieraili ulkomailla seurakunnassa, joka tuntui käsittämättömän kuolleelta. Eräänä sunnuntaina seurakuntaan tuli vieraaksi ulkomainen julistaja, jolla oli tiedon sana tuolle seurakunnalle. Hän kertoi yksitellen ihmissuhteissa olevista vaikeuksista, kovuudesta ja anteeksiantamattomuudesta ihmisten kesken.

Kokous kesti useita tunteja. Ihmiset itkivät ja pyysivät toisiltaan anteeksi. Sinä päivänä Pyhä Henki laskeutui tuon seurakunnan ylle aivan uudella tavalla. Koko seurakunta tuntui uudistuneen. Mutta muutaman viikon kuluttua seurakunta palasi takaisin samaan kuoleman tilaan. Ihmisten keskinäiset välit olivat palanneet entiselleen.

Ei löytynyt enää armahtavaisuutta, sääliä, lempeyttä ja menneiden unohtamista. He eivät ymmärtäneet, miten tärkeitä ovat ihmissuhteet.

Miten tärkeätä onkaan, että olemme laupiaita ja armahtavaisia toisillemme. Miten tärkeätä oman hyvinvointimme ja onnellisuutemme kannalta on se, että rakkauden ja laupeuden sanat eivät ole vain teologiaa, vaan elämän todellisuutta niin läheisissä kuin etäisemmissäkin ihmissuhteissa.

Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa. Missä lähimmäisistä välitetään, ollaan armahtavaisia ja laupiaita, siellä Jumala on läsnä!

-Erämaasta elämään, Tapani Suonto-
rupattelija
 

Re: rupattelijan blogi

ViestiKirjoittaja rupattelija » 26.05.2022 05:16

Olen huomannut että meitä ei yhdistä yksi sama usko vaikka me seuraamme Herraa mutta osa seuraa eniten perinnäissääntöjä jotka tuntuvat hallitsevan heitä ja meitä ohjaa vain Jumalan Sanat.

Perinnäissäännöt heitä hallitaan, silloin se estää heitä tutkimasta Raamattua selkeältä pohjalta. Tutkiminen Raamatun kanssa tuntuu mutkaistavan heitä ja he etsivät vastausta Raamatusta kiertäen noudattamalla perinnäissääntöjä.

Jumalan Sanassa sanotaan että Sana on suora ja tasainen tie. Se on selkeä tie.

Mutta perinnäissääntöjä noudattaville uskoville tie ei ole suora, tasainen ja selkeä tie. Pakko sanoa että he eivät sovelias opettamaan eikä saarnaamaan. Mutta perinnäissääntöjä noudattavat uskovat eivät ymmärrä Jumalan Sanan merkitystä.



Koska Raamattua lukiessaan ja tutkiessaan he tulkitsevat usein perinnäissäännöjen pohjalla Raamatun opetuksia. Jeesus sanoi; "joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias" (Matt. 10:38). Jeesus on lihaan tullut Sana. Hän on täynnä armoa ja totuus (Joh. 1:1-2, 14). Hän sanoi; "Minä olen tie ja totuus ja elämä" (Joh. 14:6).



Suomisanakirja.fi:n mukaan perinnäissääntö tarkoittaa traditioa, perinnettä ja perinnäistapaa jota noudatetaan.

He uskovat että Jeesus ristiinnaulittiin vasta pitkäperjantaina ja he uskovat että Jeesus astui taivaaseen vasta helatorstaina. He eivät asetu uskoaan Jumalan Sanaan vaan perinnäissääntöihin perustuviin päivämääriin joilla he pyhittävät itseään.

Mitä Jeesus rukoili ennen taivaaseen astumista? "Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus" ja "ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa" (Joh. 17:17, 19). Jeesus on täynnä armoa ja totuutta. Hän sanoi; "Minä olen tie ja totuus ja elämä" (Joh. 14:6).

Me joudumme valinnan eteen kumpaako me seuraamme joko perinnäissääntöjä tai Jumalan Sanoja. Jos valitsemme perinnäissääntöjä, silloin emme rakasta Jumalaa joka on antanut nämä Jumalan Sanat. Mitä Raamattu sanoo siihen?

Jos me sanomme rakastavamme Jumalaa mutta emme vaella Jumalan Sanojen mukaan vaan perinnäissääntöjen mukaan, silloin olemme valehtelijoita (1Joh. 2:4).

Jos me valitsemme Jumalan Sanoja joiden mukaan vaellamme, silloin Jumalan rakkaus tulee meissä todeksi, silloin se on jumalallinen rakkaus.

Se ei ole "sielullinen rakkaus" jota tavataan perinnäissääntöjä noudattavissa uskovissa. Uskosta osattomat ihmiset osaavat rakastaa sielullisella rakkaudella (Luuk. 6:32).

1Joh. 2:4 Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä.

1Joh. 2:5 Mutta joka pitää hänen sanansa, hänessä on Jumalan rakkaus totisesti täydelliseksi tullut. Siitä me tiedämme, että me hänessä olemme.

Luuk. 6:32 Ja jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mitä kiitosta teille siitä tulee? Rakastavathan syntisetkin niitä, jotka heitä rakastavat.




Jos asettuu uskoaan eniten perinnäissääntöihin ja perinnäissääntöihin perustuviin juhlapäiviin, silloin opettaa ja saarnaa edelleen niitä eikä Jumalan Sanoja. Silloin he eivät ole sovelias saarnaamaan ja opettamaan koska eivät seuraa Kristusta Hänen olleena lihaan tulleena Sanana joka on täynnä armoa ja totuutta.



Jos asettuu uskoaan Jumalan Sanoihin ja niihen pohjautuvaan pääsiäisjuhlaan, silloin opettaa ja saarnaa edelleen Jumalan Sanoja ja niiden ohessa Pyhä Henki kirkastaa Kristusta niin Kristus tuodaan esille ja Hän kirkastuu.

Jos ei ole varma tarkoista päivämääristä, voidaan hyvin jättää mainitsematta perinnäissääntöihin perustuvat juhlapäivät. Ei ole väärin jos juhlitaan "vääränä päivänä" kunhan usko ei perustu siihen päivään eikä perinnäissääntöihin perustuviin juhlapäiviin vaan vain Kristukseen.

Perinnäissääntöihin perustuvien juhlapäiviä noudattamalla Kristus ei voi kirkastua koska Pyhän Hengen tehtävä on viedä joka kerta Jumalan Sanan yhteyteen ja kirkastaa Kristusta.

Siksi Pyhä Henki ei koskaan ohita Jumalan Sanoja. Hän on lihaan tullut Sana joka on täynnä armoa ja totuutta. Hän sanoi; "Minä olen tie ja totuus ja elämä".

Silloin Ihmisen Poika tulee, löytäneekö Hän uskoa maan päältä? (Luuk. 18:8). Jeesus sanoi; "Pitäkää usko Jumalaan" (Mark. 11:22). Se on niin kuin antenni jolla pidetään oikeaan suuntaan. Jumalan Sanoilla pidämme uskoa Häneen päin.

Luuk. 18:8 Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"



Perinnäissäännöt ovat niin kuin erämaavaellus. Perinnäissäännöillä näännytään. Perinnäissääntö vie maailman alkeisvoimien alle. Perinnäissäännöt hartioillaan vaellus muuttuu raskaaksi ja se näännyttää sielua. Siinä usko ei voi elävöityä eikä tule ravituksi.

Erämaassa vaeltavan uskovan voimat valuu pois niin kuin mehu, jota imetään pois. Lopultakin sielu nääntyy, uupuu ja väsyy.

Se jäi puhuttamaan mua ja sitten tajusin että siinä on vaara luopua elävästä uskosta Kristukseen joka on lihaan tullut Sana. Perinnäissääntö on niin kuin erämaa, se vie luopumaan uskosta Jumalan Sanaan joka on itse lihaan tullut Kristus Sanana. Sanassa sanotaan että ensin luopumus tapahtuu ennen Kristuksen tulemusta.

Sanassa sanotaan että perinnäissääntö ei voi tuoda esille palvelevaa Kristusta joka on lihaan tullut Sana, palvelemaan sinua vaan perinnäissäännöllä tekee Sanan tyhjäksi. Perinnäissääntöihin perustuvat juhlapäivät eivät voi tuoda esille palvelevaa Kristusta joka on lihaan tullut Sana eikä Hän voi sinua palvella perinnäissäännön tähden.

Mark. 7:13 Te teette Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllänne, jonka olette säätäneet. Ja paljon muuta samankaltaista te teette."


Seurakunnan perinteellistä perinnettä ja perinnäistapaa noudattaessaan sielut uupuvat, nääntyvät ja väsyvät. He yhteen kokoontuessaan piristyvät ja näkevät toisiaan ilahtuessaan. Yhteinen kokoontuminen vaikuttaa heidän uskoon perinteellisesti ja lihassa he paisuvat. He ovat sielullisia.

Jumalan Sana joka on kaksiteräinen miekka, ei saa heissä aikaan mitään koska Jumalan Sanat eivät ole uskon kohde kuin perinnäissäännöt. Jumalan Sana ei saa heissä Kristuksen muotoa. He kyllä lukevat Raamattua mutta he tulkitsevat usein perinnäissäännöjen pohjalla Raamatun opetuksia. He ovat vedettömiä ja juurettomia Jumalan Sanaan.

Kristus on lihaan tullut Sana joka on täynnä armoa ja totuutta. Sanassa Jeesus sanoo että perinnäissäännöillä tehdään Jumalan Sanan tyhjäksi. Se tarkoittaa että Kristuksen ei perinnäissäännöllä voi tuoda esille ihan ilmielävästi. Vain ainoastaan Jumalan Sanoilla tuodaan Hänet kokonaisesti esille.

Tulee se aika ja se on jo tämä aika, jolloin meidät erotetaan Jumalan Sanat heistä jotka noudattavat enemmän perinnäissääntöjä. Heille on tärkeintä pitää seurakunnan perinteellisyyden kuppikunnan ja uskonsuunnan mukaan. Se tarkoittaa että perinteinen oppi heitä yhdistää mutta ei Jumalan Sanojen pohjalta.

Sielulliset kristityt luulevat kasvaneensa uskossaan perinnäissäännöillä. Sanassa sanotaan että perinnäissäännöillä tehdään Jumalan Sanan tyhjäksi. Siinä ei voi kasvaa uskossaan. Sieluisten kristittyjen sydän paljastuu että perinnäissäännöt ovat uskon kohde eikä Jumalan Sanat. He luulevat että perinnäissäännöt perustuvat Raamattuun. Kun Ihmisen Poika tulee maan päälle; löytäneekö Hän uskoa maan päältä (Luuk. 18:8).

Luuk. 18:8 Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"




Jotkut uskovista aina siteerasi tämän Raamatun kohdan luullessaan että tämä tietty Raamatun kohta (Room. 14:6) puolustaa perinnäissääntöjä noudattavia uskovia. Lukekaamme yhdessä huolellisesti rukoillen ymmärrystä mitä tämä luku tarkoittaa.

Room. 14:6 Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.



Roomalaiskirje:
14:1 Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
2 Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.
3 Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.

4 Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä Herra on voimallinen hänet pystyssä pitämään.
5 Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.
6 Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa.

7 Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.
8 Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.



Elävässä uutisessa sanotaan näin; ottakaa lämpimästi vastaan jokainen Kristuksen uskova, joka haluaa liittyä teidän joukkoonne, vaikka hänen uskonsa olisikin heikko. Älkää arvostelko häntä sen vuoksi että hänellä saattaa olla erilainen käsitys siitä mikä on oikein. Älkää esimerkiksi väitelkö kysymyksestä, voiko epäjumalille uhrattua lihaa syödä vai ei.

Te saatatte uskoa, ettei sen syöminen teitä vahingoita. Mutta toisten usko on heikompi: heidän mielestään se on väärin, ja he lopettavat kokonaan lihansyönnin ja syövät vihanneksia mieluummin kuin sellaista lihaa, josta eivät varmasti tiedä, onko se epäjumalille uhrattua vai ei. Ne, jotka syövät epäjumalille uhrattua lihaakin, eivät saa halveksia niitä, jotka eivät sitä syö.

Ja ne, jotka eivät syö, eivät saa tuomita niitä, jotka syövät. Jumala on heidätkin lapsikseen. He ovat Jumalan palvelijoita - eivät sinun. Hänelle he ovat vastuussa eivätkä sinulle. Anna Jumalan ilmaista heille, ovatko he oikeassa vai väärässä. Kyllä Jumala voi auttaa heitä menettelemään oikein.

Joidenkin mielestä on yksi päivä toista pyhempi, muutamien mielestä taas jokainen päivä kuuluu samalla tavoin Jumalalle. Tämäntapaisissa kysymyksissä jokaisen on ratkaistava itse oma kantansa. Jos valikoit päiviä, teet sen kunnioittaaksesi Herraa. Toinen syö kaikkea, toinen ei -- kumpikin haluaa elää Jumalan tahdon mukaan ja kiittää Herraa. Emme me voi elää emmekä kuolla niin kuin itse tahdomme. Elimmepä tai kuolimme, olemme Herran omat ja noudatamme Hänen tahtoaan.


Tässä kohdin ei puhu mitään juhlimisesta vaan epäjumalille uhratusta lihasta ja päivien valikoimisesta tehden sen kunnioittaakseen Herraa.




Jumalan Sana on niin kuin elävä vesilähde. Paimen paimentaa lampaita vetten äärellä lepäämään. Lampaat virkistyvät vetten äärellä. Jumalan Sanan kautta sielu virkistyy. Jumalan Sana elävöittää ja vahvistaa uskoa Herraan. Se on Jumalan Sanan laita.

Mun ei tartte kirjoittaa perehtyneesti Jumalan Sanaan josta olen jo paljon kirjoittanut. Sanassa Jeesus sanoo; "jos joku pitää Minun Sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa". "Kuolema" tarkoittaa hengellistä kuolemaa.

Jumalan Sana on elävä ja pysyvä (1Piet. 8:51). Se elävöittää uskoa. Jumala synnyttää Totuuden Sanalla elävään uskoon (Jaak. 1:18)

Joh. 8:51 Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa."


1Piet. 1:23 te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.


Jaak. 1:18 Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.


Myös Sanan äärellä lihaan tulleena Sanana Kristus tulee palvelemaan meitä kun meitä ohjaa vain ainoastaan Jumalan Sanat. Olemme niin kuin lampaat jotka lepäävät nurmikolla vetten äärellä niin sielu virkistyy ja ammentaa voimaa.

Kristus ennen taivaaseen astumista sanoi Pietarille; ""Rakastatko sinä Minua?..... Kaitse Minun lampaita." ja "olenko Minä sinulle rakas?.... Ruoki Minun lampaitani" (Joh. 21:16-17). Kristus on Ylipaimen joka paimentaa lampaita. Hän joka on lihaan tullut Sana, paimentaa lampaita Sanan äärelle lepäämään ja virkistymään ja lampaat saavat ravituksi Sanoillaan.

Kristus Sanana tulee palvelemaan jotta uskovien usko elävöityy Sanan äärellä. Juuri siinä on Sanan suuri merkitys. Kristus on lihaan tullut Sana.





Lihaan tulleena Sanana Hän nostaa sinua pystyyn.

Sanassa sanotaan että Hän ei tule musertamaan särjettyä ruokoa ja tukahduttamaan heikosti savuavaa kynttilänsydäntä vaan Hän tulee nostamaan särjettyä ruokoa pystyyn ja sytyttää heikosti savuavaa kynttilänsydäntä palamaan kunnolla kunnes Hän saattaa oikeuden voittoon (Matt. 12:20).

Matt. 12:20 Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta, kunnes hän saattaa oikeuden voittoon.


Jumalan Sana ei koskaan saata näännyttämään sielua ja viemään voimat pois eikä lätistämään maan tasalle ihan väkisin vaan nostaa nääntyneen ja väsyneen pystyyn.




Lukekaamme yhdessä 5Moos. 32:2-4 kohtia.

5Moos. 32:2 Sateena pisaroikoon minun opetukseni, kasteena valukoon puheeni niinkuin vihma vihannalle, niinkuin sadekuuro ruohikolle.

3 Sillä minä julistan Herran nimeä; antakaa kunnia meidän Jumalallemme.

4 Hän on kallio; täydelliset ovat hänen tekonsa, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Uskollinen Jumala ja ilman vääryyttä, vanhurskas ja vakaa hän on.



Ja Jumalan Sana pitelee sinua hellävaroen ja on voimallinen rakentamaan sinua. Jumalan Sana ovat lääkitseviä ja ne ovat makeat sielulle. Jumalan Sana ruokkii ja elävöittää uskoa. Sana virvoittaa nääntyneen ja väsyneen sielun ja antaa sielulle voimaa ja nostaa sielun pystyyn. Sanan kautta jaksaa vaeltaa eikä uuvu ja väsy. Usko elävöityy ja vahvistuu.

Job 15:11 Vähäksytkö Jumalan lohdutuksia ja sanaa, joka sinua piteli hellävaroin?


Ap.t. 20:32 Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa.


Sananl. 16:24 Lempeät sanat ovat mesileipää; ne ovat makeat sielulle ja lääkitys luille.


Jes. 40:29 Hän antaa väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin.

30 Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat;

31 mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.




Jumalan Sana on itse Kristus, Hän tulee palvelemaan sinua. Kristus ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan sinua ja Hengellä Hän saa sinua vapaaksi kaikesta ja myös perinnäissäännöistä (Matt. 20:28). Sanassa sanotaan että Hän ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja antamaan Henkensä lunnaiksi monien puolesta.

Matt. 20:28 Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.» Raamattu kansalle





Perinnäissäännöillä viedään erämaahan nääntymään mutta Jumalan Sanoillaan levätään vetten äärellä ja virkistytään.

Sananl. 3:5 Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi.

6 Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa.


1Piet. 2:2 ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen,


Jaak. 1:18 Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.





Osa kristityistä alkaa tajuta ja hylkää perinnäissäännöt ja kääntyy takaisin Jumalan Sanojen puoleen niin ehtii pelastua ennen Kristuksen tulemusta. En yleistä ketään enkä kohdista keneenkään tällä kirjoituksella. Tiedän että osittain kristityistä uskoo Jumalan Sanoihin mutta eivät tiedä että perinnäissäännöt eivät pohjaudu Raamattuun.



Mutta kyse on ajasta milloin he alkaisivat ottaa selkoa perinnäissäännöistä joiden avulla tutkiessaan asia paljastuu ettei pohjaudu Raamattuun.



Nyt olisi korkea aika ottaa selkoa perinnäissäännöistä tutkien ja rukoillen Herran apua ja ymmärrystä ennen Kristuksen tulemusta. Raamattua tutkiessaan saa lisää ymmärrystä ja silmät aukenevat ymmärtämään. Pyhä Henki auttaa.


:agape: :bible2:
rupattelija
 

Edellinen

Paluu Pohtija

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron