Johannes (Joh.17:7) kirjoitti:”Nyt he tietävät, että kaikki minkä olet minulle antanut, on sinulta”.
Jumalan esiintyminen kolmessa eri persoonassa on meille vaikeasti hahmoteltava kokonaisuus. Usein yritämme lohkoa Jumalan kolminaisuuden sillä tavalla selvästi toisistaan erillisiksi, että ne olisivat keskenään eriarvoisia. Sellaiseen meillä ei ole oikeutta: Jumala on yksi ja kaikki kolme persoonaa, Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi, he kaikki ovat täydellisiä ja pyhiä. On olemassa vain yksi Jumala, joka esiintyy kolmessa persoonassa. Kaikki toimivat täydellisessä harmoniassa ja vuorovaikutuksessa.
Pohtiessamme Jumalan persoonia, niin ensimmäisenä mieleemme noussee Jumala kaikkivaltiaana Luojana ja tuomarina, Jeesus syntisten ystävänä ja syntiemme sovittajana sekä Pyhä Henki johdattajanamme ja puolustajanamme. Sen tiedämme ja voimme lukea jäähyväisrukouksestakin, että Isä ja Poika ovat yhtä.
Johannes (Joh.17:21) kirjoitti:”että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin, että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.”
Joskus kuulee sellaista opetusta, että Jeesus olisi täyttänyt Isältään saamansa tehtävän sovittaa koko maailman synnit, jotta Isä voisi sitten käyttää viimeisellä tuomiolla tuomiovaltaa: erotella ne, jotka pääsevät ikuiseen elämään Taivaan autuuteen niistä, joiden kohtalona on joutua kadotukseen. Olen kuullut jopa sellaista julistusta, että Isä on viimeisellä tuomiolla ankara tuomari, mutta Jeesus puolustaa taivaallisessa oikeussalissa meitä Jeesukseen uskovia kadotustuomiolta.
Niin ei kuitenkaan ole, vaan tuomarina on viimeisellä tuomiolla Jeesus. Jos jotain mielikuvaa toistetaan riittävän usein, niin moni alkaa pitää väärää tietoa totuutena. Isä ja Poika ovat yhtä oikeudenmukaisia, rakkaudellisia ja armollisia.
Johannes (Joh.5:22-23) kirjoitti:”Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle, jotta kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niin kuin he kunnioittavat Isää”.
Tämä on koko Raamatun läpi käyvä Jumalan tahdon ilmaus: kaikkien tulisi tuntea ja kunnioittaa Poikaa niin syntien sovittajana kuin oikeudenmukaisena tuomarinakin. Apostoli Paavali oli Jumalan armosta varmaankin saanut tulla lähelle tätä Jumalan tavoitetta, sillä hän kirjoitti:
Paavali (Ef.3:8) kirjoitti:”Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu.”
Isä on antanut poikansa Jeesuksen Kristuksen meille elämämme ja uskomme keskukseksi.
Ei ole hyvä, jos sotkemme ajatuksiamme liikaa yrittäessämme sisäistää jumaluuden koko kuvaa. Yksinkertaisinta ja parasta on, että ymmärrämme ja uskomme, että Isän tavoitteena on, että kaikki kunnioittaisivat Poikaa ja me menisimme Jeesuksen luokse. Tämän takia on oikein, että Kristus on keskus, että Kristus on ydin ja pääasia ja ettei mitään ole Hänen rinnallaan. Siksi Jeesus sanoi Pyhästä Hengestä.
Johannes (Joh.16:14) kirjoitti:”Hän on minut kirkastava , sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille”.
Näin on siihen asti, kunnes olemme perillä Taivaan kirkkaudessa. Siellä ei ole syntiä, emme tarvitse syntiemme sovittajaa, ei ole hyökkääviä syytöksiä omissatunnoissamme, joten emme tarvitse Pyhää Henkeä puolustamaan meitä. Kaikki valta on yksin Jumalan. Tästä apostoli Paavali kirjoitti:
Paavali (1.Kor.15:28) kirjoitti:”Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.”
Joku kirjoitti, että tälläkin foorumilla on niin paljon vaikeaselkoisia kirjoituksia. Niin saattaakin olla, sillä eihän niillä kaikilla ole oikein tartuntapintaa meidän elämäämme ja kilvoitteluumme. Ole sinä lapsenomaisen yksinkertainen. Juurru sinä omasta puolestasi ainoastaan Jeesukseen, Hänen armoonsa ja rakkauteensa, ole riippuvainen yksin Jeesuksesta. Sen varassa voit elää sekä kuolla ja jättää liian vaikeaselkoiset selitykset omaan arvoonsa.Tämäkin kirjoitukseni herättää helposti paljon kysymyksiä ja pohdintoja, mutta älä anna sen liikaa häiritä. Jos aloittaisin kirjoittaa vasta nyt, niin pyrkisin enemmän yksinkertaisuuteen.
Säilytä yksinkertainen, lapsenomainen uskosi, sisäinen rauhasi ja mielentyyneytesi Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme, kaikissa elämäsi vaiheissa. Riipu kiinni Jeesuksessa.
