Jeesuksen ylimmäispapillinen rukous (Joh 17)

[Natanael]

RIIPPUVUUTEMME JEESUKSESTA

”Nyt he tietävät, että kaikki minkä olet minulle antanut, on sinulta”.

Jumalan esiintyminen kolmessa eri persoonassa on meille vaikeasti hahmoteltava kokonaisuus. Usein yritämme lohkoa Jumalan kolminaisuuden sillä tavalla selvästi toisistaan erillisiksi, että ne olisivat keskenään eriarvoisia. Sellaiseen meillä ei ole oikeutta: Jumala on yksi ja kaikki kolme persoonaa, Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi, he kaikki ovat täydellisiä ja pyhiä. On olemassa vain yksi Jumala, joka esiintyy kolmessa persoonassa. Kaikki toimivat täydellisessä harmoniassa ja vuorovaikutuksessa.

Pohtiessamme Jumalan persoonia, niin ensimmäisenä mieleemme noussee Jumala kaikkivaltiaana Luojana ja tuomarina, Jeesus syntisten ystävänä ja syntiemme sovittajana sekä Pyhä Henki johdattajanamme ja puolustajanamme. Sen tiedämme ja voimme lukea jäähyväisrukouksestakin, että Isä ja Poika ovat yhtä.

”että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin, että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.”

Joskus kuulee sellaista opetusta, että Jeesus olisi täyttänyt Isältään saamansa tehtävän sovittaa koko maailman synnit, jotta Isä voisi sitten käyttää viimeisellä tuomiolla tuomiovaltaa: erotella ne, jotka pääsevät ikuiseen elämään Taivaan autuuteen niistä, joiden kohtalona on joutua kadotukseen. Olen kuullut jopa sellaista julistusta, että Isä on viimeisellä tuomiolla ankara tuomari, mutta Jeesus puolustaa taivaallisessa oikeussalissa meitä Jeesukseen uskovia kadotustuomiolta.
Niin ei kuitenkaan ole, vaan tuomarina on viimeisellä tuomiolla Jeesus. Jos jotain mielikuvaa toistetaan riittävän usein, niin moni alkaa pitää väärää tietoa totuutena. Isä ja Poika ovat yhtä oikeudenmukaisia, rakkaudellisia ja armollisia.

”Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle, jotta kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niin kuin he kunnioittavat Isää”.

Tämä on koko Raamatun läpi käyvä Jumalan tahdon ilmaus: kaikkien tulisi tuntea ja kunnioittaa Poikaa niin syntien sovittajana kuin oikeudenmukaisena tuomarinakin. Apostoli Paavali oli Jumalan armosta varmaankin saanut tulla lähelle tätä Jumalan tavoitetta, sillä hän kirjoitti:

”Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu.”

Isä on antanut poikansa Jeesuksen Kristuksen meille elämämme ja uskomme keskukseksi.
Ei ole hyvä, jos sotkemme ajatuksiamme liikaa yrittäessämme sisäistää jumaluuden koko kuvaa. Yksinkertaisinta ja parasta on, että ymmärrämme ja uskomme, että Isän tavoitteena on, että kaikki kunnioittaisivat Poikaa ja me menisimme Jeesuksen luokse. Tämän takia on oikein, että Kristus on keskus, että Kristus on ydin ja pääasia ja ettei mitään ole Hänen rinnallaan. Siksi Jeesus sanoi Pyhästä Hengestä.

”Hän on minut kirkastava , sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille”.

Näin on siihen asti, kunnes olemme perillä Taivaan kirkkaudessa. Siellä ei ole syntiä, emme tarvitse syntiemme sovittajaa, ei ole hyökkääviä syytöksiä omissatunnoissamme, joten emme tarvitse Pyhää Henkeä puolustamaan meitä. Kaikki valta on yksin Jumalan. Tästä apostoli Paavali kirjoitti:

”Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.”

Joku kirjoitti, että tälläkin foorumilla on niin paljon vaikeaselkoisia kirjoituksia. Niin saattaakin olla, sillä eihän niillä kaikilla ole oikein tartuntapintaa meidän elämäämme ja kilvoitteluumme. Ole sinä lapsenomaisen yksinkertainen. Juurru sinä omasta puolestasi ainoastaan Jeesukseen, Hänen armoonsa ja rakkauteensa, ole riippuvainen yksin Jeesuksesta. Sen varassa voit elää sekä kuolla ja jättää liian vaikeaselkoiset selitykset omaan arvoonsa.Tämäkin kirjoitukseni herättää helposti paljon kysymyksiä ja pohdintoja, mutta älä anna sen liikaa häiritä. Jos aloittaisin kirjoittaa vasta nyt, niin pyrkisin enemmän yksinkertaisuuteen.
Säilytä yksinkertainen, lapsenomainen uskosi, sisäinen rauhasi ja mielentyyneytesi Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme, kaikissa elämäsi vaiheissa. Riipu kiinni Jeesuksessa.

[Natanael]

TYÖTÄ ILMAN JUMALAA
Jäähyväisrukouksessaan Jeesus ilmaisee täydellisen riippuvuuteensa Taivaalliseen Isäänsä ja siihen ykseyteen, jossa Jeesus suhteessa Isään ja Pyhään Henkeen eli ja toimi. Edellisessä viestissäni yritin tuoda esille, että meidän ajatusmaailmamme on hajanainen ja ajatuksiimme syötetään jatkuvasti väärää ja epäraamatullista tietoa niin Jeesuksesta kuin pelastavasta evankeliumistakin. Kun kaiken lisäksi vaikeuksien keskellä rukousvastauksia ei kuulu eikä näy ja ahdistusten päälle näyttää tulevan aina vain uusia, raskaiksi kokemiamme tilanteita, niin sielunvihollinen väittää, että Jumala on vetäytynyt kauemmaksi meistä.

Meillä tulisi olla sellainen mieli kuin Kristuksellakin, joka eli joka hetki suuressa riippuvuudessa Isäänsä. Jeesus tiesi, että kaikki tulee Jumalalta, oli se sitten meidän mielestämme jotain sellaista vastenmielistä kuin koettelemukset tai sitten siunattuja kokemuksia Jumalan läheisyydestä. Maallisen elämänsä aikana Jeesuskin koki todellisia, suuria kiusauksia.
Monet lähtivät pois Jeesuksen seurasta tajutessaan, ettei heille luvattukaan siloteltua tietä voitosta voittoon. Epäilykset ovat tuttuja jokaisen rehellisesti itseään tutkivan uskovan sydämessä, sillä uskoon tultuamme meillä on Jumalan johdatukseen sellaisia ruusuisia odotuksia, jotka eivät kaikilta osin toteudu. Tarvitsemme sydämiimme runsaasti ja toistuvasti armon evankeliumin sanomaa, jotta voisimme Pietarin tavoin sanoa vaikeina aikoina Herrallemme:

”Simon Pietari vastasi hänelle: ”Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat.”

Paavaliltakaan ei puuttunut ahdistuksia. Varmasti meilläkin on se kokemus, että joskus joku tietty ahdistus toistuu useaan otteeseen, ja mietimme, miksi taas. Mitäköhän mahtoi Paavali ajatella kun hän oli kolmannen kerran joutunut lähetysmatkoillaan haaksirikkoon? Se ei kuitenkaan ehkä ole se ihan yleisin asia, mitä joutuu kokemaan, mutta Paavali koki sen kolmesti. Meille Paavalin elämä kertoo siitä, kuinka kaikki kristityt ovat osallisia ahdistuksesta ja kärsimyksestä.

Jeesus ei ole aina läsnä meidän tilaisuuksissammekaan aivan sillä tavalla kuin tahdomme esittää. Lehdissä ilmoittelemme tämän tästä, että nyt pidetään ”herätyskokous”, ”parannuskokous” tai erityinen ”Pyhän Hengen ilta”. Ei Jeesus paranna eikä anna erityistä Pyhän Hengen kosketusta meidän lehti-ilmoitustemme mukaan, vaan sulasta armosta ja silloin, kun Hän itse niin päättää. Käytännössä me koemme Jumalan valtakunnan työn olevan melko pitkälle meidän hallinnassamme emmekä sydämemme pohjasta koe, että kaikki on Jumalan.

Kaikki lepää kuitenkin Jumalan varassa ja meidän tulee vain ymmärtäen hyväksyä, mitä Hän tekee. Tapahtuipa kuinka suuria asioita hyvänsä, tulipa koolle miten paljon ihmisiä tahansa, nähtiinpä minkälaisia ihmeitä hyvänsä, kaikki, aivan kaikki se on hyödytöntä, jos se tehdään Jumalasta riippumatta. Vuorisaarnassa (Matteus 7) olevat Jeesuksen sanat ovat järkyttäviä – kadotustuomion kerran saavissa on Jeesuksen nimessä julistaneita, parantumisia ja ihmeitä tehneitä, ja Jeesuksen mukaan heitä on monia. Antaessaan heille kadotustuomion Jeesus lausui heille:
”Minä en ole koskaan teitä tuntenut. (Matt.7:23a)”

Jumalasta riippumaton Jumalan valtakunnan työ on mahdollista, siitä todistavat Jeesuksen käyttämä sana ”monet”
Eikö meidänkin tulisi olla riippuvaisia Jumalasta, niin kuin Jeesus oli? Kunpa saisimme syvemmälle sydämeemme painetuksi Jeesuksen sanat:

”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niin kuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.

[Natanael]

OIKEA JA VÄÄRÄ SANA

”Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.”

Jeesuksen jäähyväisrukouksessa lausumat sanat osoittavat, että Jumalan aikoinaan Moosekselle puhuma profetia toteutui.

”Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua.”

Jeesukselle Jumala oli puhuva Jumala. Näin ei ole vain siinä mielessä, että Jumala oli puhunut hänelle taivaassa ja että Jumala antoi hänelle sanoman, kun hän oli maan päällä. Jeesukselle myös Jumalan kirjoitettu sana oli Jumalan puhetta. Jeesus tunsi Raamatun sisällön ja julisti Raamattua.
Jumala puhui Jeesukselle Vanhassa Testamentissa (Jeesuksen ajan Raamattu). Jeesus viittasi Vanhaan Testamenttiin ja lainasi sitä tavalla, joka osoittaa Hänen ymmärtäneen sen Jumalan Sanaksi. Minkä Raamattu sanoi, sen Jumala sanoi.
Samanlainen suhde Vanhaan Testamenttiin oli myös myöhemmin apostoleilla.

”Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.”

Minusta on merkillepantavaa Jumalan antava osuus: ”minkä saivat Jumalalta”. Tässä on oikean ja väärän julistajan ero. Oikea julistaja on riippuvainen Jumalan Sanasta ja puhuu sen, minkä on saanut Jumalalta – jos hän on vain saanut jotain sanottavaa. Kaikki sanottava on kiinnitettynä Raamatun totuuksiin.

Toisin kuin väärä profeetta, niin oikea ei korosta omaa arvovaltaansa – hän vain julistaa ja uskovat kuulijat kuulevat julistuksesta ilman julistajan vakuutteluja, että ”näin sanoo Herra”. Väärä profeetta sanoo saaneensa sanansa Jumalalta, jotta uskottaisiin hänen olevan oikea profeetta. Jumala ei ole kuitenkaan hänelle mitään antanut, ja hän puhuu omiaan eksyttäen itsensä ja kuulijansa.

On tärkeää huomioida, että profeetallinen puhe ei ensisijaisesti ole puhetta tulevaisuudesta, vaan se on ennen muuta Jumalasta riippuvaista puhetta, julistusta ja saarnaa. Profeetallisen puheen tunnusmerkki on se, että se ei menetä merkitystään vuosienkaan kuluessa. Se on totuutta, joka kestää vuosikymmenten ja vuosisatojenkin ajan, sillä Jumalan totuus ei vanhene.

Väärän profeetan puhe on usein puhetta tulevaisuudesta, mutta ennen muuta se on puhetta, jota Jumala ei ole puhujalle antanut. Puhe on yleensä kuulijoita syleilevää, rakkautta ja armoa pursuavaa – kenenkään ei tarvitse tunnustaa syntejään, ei tehdä parannusta, eikä ottaa ristiä ja seurata Jeesusta. Joskus väärä julistaja kovistelee kuulijoitaan ankaralla lailla, mutta itse puhuja ei alistu syntisenä Herran eteen – hän asettuu kuulijoiden yläpuolelle. Puheessa ei ole Pyhän Hengen vaikuttamaa murtavaa rakkautta.
Oikean ja väärän julistuksen ja julistajan erottaminen toisistaan on seurakuntien ja meidän jokaisen tehtävä.

[Natanael]

JEESUKSEN LUONA ON HYVÄ OLLA
Jeesuksen jäähyväisrukouksen sanoma on hyvin armorikas. Ainutlaatuisella tavalla se hoitaa meidän sisintämme, sillä meillä on taipumus yrittää kelvata ja tiedostamattamme yrittää saada omalla hurskaalla elämällämme siunauksia ja suosiota Jumalalta.

”Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen.”

Vain Jumala voi varjella meidät uskossa, eivät meidän hurskailtakaan näyttävät tekomme. Opettamalla ja keskustelemalla Jeesus varjeli uskoviaan kirkastamalla heille, mitä Jumala on. Juuri niin Hän tekee meille tänä päivänäkin Sanansa kautta. Kenenkään ei tarvitse selviytyä yksin eikä omin voimin. Kaikki saavat levätä siinä, mitä Jumala on: täynnä rakkautta, armoa ja anteeksiantoa.

Jumalan nimessä Juudas Iskariotkin olisi saanut levätä, jos vain olisi jäänyt yläsaliin ehtoollisen loppuun asti ja olisi jäänyt muiden opetuslasten seuraan pitkäperjantain jälkeen.
Jatkoa ajatellen Jeesus rukoili:

”Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niin kuin mekin.”

Voisimme verrata Jumalan nimessä olemista talossa tai huoneessa olemiseen. Et sinä muutu miksikään, kun astut kotiovestasi sisään, mutta yht´äkkiä sinulla on katto, seinät ja lattia ympärilläsi. Ne suojaavat sinua tuulilta, sateilta ja pakkasilta. Ilman niitä sinä kuolisit kylmyyteen. Näin Jumalan nimi on kuin huone, jossa ollaan turvassa. Pyhän Hengen kautta Hän on meissä ja Hänen omansa ovat Hänessä.

Tiedostat hyvin, ettet osaa elää kaikkien sellaisten talon sääntöjen mukaan, joita jotkut mallikelpoisina asukkaina itseään pitävät sinulle syöttävät. Kun tunnet huoneessa olevan Jumalan rakkauden lämmön, ilman ehtoja sinut hyväksyvän ilmapiirin ja suunnattoman turvallisuuden tunteen kaikesta siitä, mitä sinulle tapahtuu, tiedostat syvällä sydämessäsi: yhteys Jumalaan Jeesuksessa Kristuksessa on minulle kaikki kaikessa. Tässä Jeesuksen luona minun on hyvä olla.

[Natanael]

JEESUS SAI JUMALALTA IHMISIÄ
Olen tuonut jo esille Jeesuksen sanat jäähyväisrukouksesta, jonka mukaan Jumala antoi Jeesukselle oikeat, elämää antavat sanat: ”ne sanat, jotka sinä minulle annoit”.

Sanan lisäksi Jeesus jäähyväisrukouksessa sanoo saaneensa Jumalalta ihmisiä.

”Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin.”

Jäähyväisrukouksen alkupuolella, on samantapainen ajatus.

”koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut.”

Itse asiassa ajatus elämän antamisesta niille ihmisille, jotka Jumala on Jeesukselle antanut, tulee esille neljä kertaa tämän rukouksen aikana. Tämä totuus ei ole luettavissa vain suurenmoisesta jäähyväisrukouksesta, vaan jo vähän aikaisemmin Jeesus oli tuonut esille sen, että Jumala on uskonut pelastetut Jeesuksen haltuun.
Pelastumisemme suhteen Jumala on suvereeni ja aktiivinen toimija.

Se ihminen, jonka Jumala antaa Jeesukselle, tulee Jeesuksen luokse.

”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos. Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt. Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."

Isän kannalta me pelastumme, kun Hän ennen maailman perustamista valitsi meidät.

”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, niin kuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan,”

[Natanael]

IHMISEN OSUUS?
Kirjoitan muutaman sanan tästäkin, sillä Jeesuksen jäähyväisrukouksessa tulee hyvin selkeästi esille Jumalan suvereenisuus; tähän viittasin jo edellisessä viestissäni.

Kun ajattelen kaikkea sitä, mitä Jumala on tehnyt, kuinka paljon ja kuinka kauan Hän on toiminut ihmisten pelastamiseksi, on miltei loukkaavaa alkaa puhua ihmisen osuudesta pelastuksessa.
Moni ihminen sitä kuitenkin kyselee. Alkuseurakunnassa niin tekivät erityisesti juutalaiskristityt, joilla taustansa, lakiin perustuvan uskontonsa, vuoksi oli suuria vaikeuksia ottaa pelastus vastaan lahjana yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.
Meidän päivinämme keskustelu ihmisen osuudesta yhä jatkuu. Monissa pyhitysliikkeissä niin Euroopassa kuin Amerikassa korostetaan ihmisen ratkaisevaa osuutta pelastuksessa. En tätä mitenkään ihmettele, sillä rehellisesti sanottuna meissä kaikissa on aimo annos lakihenkisyyttä.

Puhuttelevaa on, että syvälle pelastukseen luotaavassa rukouksessaan Jeesus ei mainitse ihmisen osuudesta mitään. Kaiketi Jeesus puhui Isän kanssa sellaisista asioista, jotka ihmisen pelastamisen kannalta olivat ja ovat keskeisiä.
Jäähyväisrukouksessa on koko ajan läsnä armon ihmeellinen kosketus. Lahjaksi saatu armo hoitaa niitä, jotka eivät osaa, eivät pysty, eivätkä jaksa. Syntinen valitsee kylläkin Jumalan, mutta minkä vuoksi, millä perusteella? Raamatun mukaan ihminen on luonnollisessa tilassaan kuollut synteihinsä ja hänen ymmärryksensä on täysin pimentynyt. Jonkun on tuotava pimeyteen valoa - sen Jumala tekee vaikuttaen Sanallaan ihmisessä synnintuntoa, kaipuuta Jumalan yhteyteen, halua saada synnit anteeksi ja pelastua iankaikkiseen elämään.

Vain se ihminen kääntyy Jumalan puoleen, jota Jumala ensin vetää puoleensa. Tätä hän ei voi kuitenkaan välittömästi nähdä eikä tiedostaa. Johanneksen evankeliumin edellisessä luvussa Jeesus ilmaisee Jumalan suvereenisuuden pelastusasiassa näin:

”Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.”

Itse voisin tiivistää ajatukseni näin: ”Kääntyessään Jumalan puoleen syntinen luulee silloin tehneensä itsenäisesti hyvän ratkaisun. Jos hän tutkii sisintään rehellisesti, hän jossain vaiheessa huomaa, että Jumala onkin löytänyt hänet. Pyhän Hengen valossa armahdettu syntinen huomaa ja uskoo, että usko ja pelastus ovatkin Jumalan lahjoja. Jumala saa kaiken kiitoksen ja kunnian.”
Paavali on hienolla tavalla koonnut yhteen pelastuksen sisällön näihin sanoihin:

”Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sen tähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen. Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.”

Jeesuksen jäähyväisrukous on täynnä Jumalan armoa ja rakkautta.

[Natanael]

ALAMAISEN NÖYRÄ PYYNTÖ

Jo pelkästään kaksi sanaa Jeesuksen jäähyväisrukouksessa ovat hyvin koskettavat. Lähestyn Jeesuksen rukouselämää mahdollisimman yksinkertaisesti ottamalla tarkasteluun jäähyväisrukouksesta sanat: ”Minä rukoilen”. Pelkästään nuo kaksi sanaa selittävät meille, minkälaisesta Jeesuksen puheesta käsittelemässämme Raamatun luvussa on kysymys.

”Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun.”

Tässä rukoilijana, pyytäjänä, on Jeesus. Haluan selvittää seuraavissa kahdessa viestissäni, mikä ero on siinä, kun me pyydämme Taivaan Isältä jotain verrattuna siihen, että pyytäjänä onkin Jumalan Poika, Jeesus. Lienee niin, että eläessämme tässä monin tavoin pahassa maailmassa omien taistelujemme keskellä meidän sydän on välillä täynnä monenlaisia pyyntöjä ja anomisia. Lähden liikkeelle meidän rukoilemisestamme, anomisestamme.
Alkukielessä, kreikassa, on kaksi rukoilemista tarkoittavaa sanaa, jotka kummatkin käännämme suomeksi sanalla ”rukoilla”,”pyytää”. Suomen kielessä ei voi saada esille alkukielen eroa erilaisten rukousten ja pyyntöjen välillä.

Yleisin rukoilemista ja pyytämistä tarkoittava sana kreikassa on aiteoo. Aiteoo-sanaa käytetään, kun ihmisten luokittelussa alempiarvoinen pyytää jotakin korkeampiarvoiselta. Esimerkiksi, kun lapsi pyytää vanhemmiltaan jotakin, käytetään sanaa aiteoo.

”Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää, taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?”

Lapsi on aikuista ”alempi”, ”pienempi”, hänellä on vähemmän valtaa kuin vanhemmalla. Vastaavasti, kun rampa kerjäläinen pyytää, anoo terveeltä ohikulkijalta jotakin, käytetään sanaa ”aiteoo”.

”Silloin kannettiin esille miestä, joka oli ollut rampa hamasta äitinsä kohdusta ja jonka he joka päivä panivat pyhäkön niin kutsutun Kauniin portin pieleen anomaan almua pyhäkköön meneviltä.”

”Aiteoo” on ainoa mahdollinen sana silloin, kun Raamatussa kerrotaan ihmisen rukoilevan ja pyytävän jotakin Jumalalta. Näin tapahtuu esimerkiksi seuraavissa Raamatun kohdissa.

”Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa,”

”Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä.”

Jumalan edessä me olemme aina alamaisia, kerjäläisiä ja köyhiä pyytäjiä. Onneksemme meillä on rikas ja hyvä antaja, sillä ilman Jumalaa meillä ei olisi mitään.

[Natanael]

TASAVERTAISEN PYYNTÖRUKOUS
Otan nyt tarkasteluun toisen, kreikan kielessä rukoilemista ja pyytämistä tarkoittavaa sanaa ja tämä sana on ”erotaoo”. Tämä Sana on hyvin tärkeä ajatellessamme Jeesuksen rukoilemista, sillä juuri tätä sanaa Jeesus jäähyväisrukouksessaan käytti pyytäessään Isältä ihmisten pelastumista.
Tätä sanaa käytetään silloin, kun pyytäjä on tasavertaisessa asemassa sen kanssa, jolta hän jotakin pyytää. Esimerkiksi kun kuningas pyytää jotain toiselta kuninkaalta, niin silloin käytetään sanaa erotaoo.

Me uskovat nousemme joskus jopa tasavertaisuudenkin yläpuolelle komentaen Jumalaa toteuttamaan toiveitamme tai rukouspyyntöjämme. Ei ole ollenkaan harvinaista, että sairauksia käsketään lähtemään ”pois juuri nyt” ilman, että rukoilija olisi saanut selkeän tiedon sanan Pyhältä Hengeltä.

Talousvaikeudet katoavat huutorukoilemalla ja ahdistuksen henkiä käsketään poistumaan ilman, että ihmisen kanssa edes keskusteltaisiin rakkaudellisesti ja lähimmäinen tulisi todellisissa tunteissaan millään lailla kuulluksi. Halu toimia Jumalan voimassa on suuri. Näyttää kuitenkin käyvän niin, että siellä, missä on kovaa ääntä ja mekastusta, siellä on vähän rakkautta ja empatiaa.
Monet veljemme ja sisaremme ovat tulleet rikotuiksi ja jääneet yksin. Jeesuksen ei tarvinnut vaatia. Hän yksinkertaisesti oli kaikessa kuuliainen Isälleen.

”Jeesus sanoi heille: "Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.”

Kyllähän meidän Jeesuksen seuraajienkin tulee elää Jumalan tahdon mukaista elämää; se on uskovan sydämen halua, vaikka kipeästi tiedämme ja koemme, ettemme siihen pystykään. Koemme alamaisuutta: Jumala on suuri ja me olemme pieniä ihmistaimia täällä maan päällä.

Kun Jeesus rukoili Isäänsä, Hän rukoili Isästä riippuvaisena, mutta Hänen pyynnöistään ja rukouksistaan ei milloinkaan käytetä sanaa aiteoo-sanaa, vaan aina sanaa erotaoo. Jeesus ei rukoillut alempiarvoisena vaan tasavertaisena Isän kanssa.
Jeesus pyysi kuninkaana kuninkaalta, Luojana Luojalta, Jumalana Jumalalta. Tämä näkyy myös Jeesuksen sanoissa Hänen jäähyväispuheessaan opetuslapsille.

”Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti.”

Käsittelemässämme jäähyväisrukouksessa Jeesus käyttää kolmessa kohdassa sanaa erootaoo. Kuinkas muutenkaan, sillä Jeesus oli täysin tasavertaisessa suhteessa Isänsä kanssa – he olivat yhtä. Me emme ole, vaan me olemme alamaisina pyytämässä ja suostumassa siihen rukousvastaukseen, jonka Taivaallinen Isämme näkee kulloinkin meille parhaaksi. Herrallemme alamaisina nöyrrymme rukoillessamme Hänen edessään.

"Minun käteni on kaikki nämä tehnyt, ja niin ovat kaikki nämä syntyneet, sanoo Herra. Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä."

[Natanael]

VÄÄRISTYNYT KUVAMME
Kun me tunnemme Jeesuksen ja Hän tuntee meidät, niin samalla me tunnemme Jumalan. Isä ja Jeesus ovat yhtä. Jeesuksen ja Isän ykseys tulee kirkkaasti esille tässä käsittelemässäni rukouksessa. Ei ole kuitenkaan ollenkaan harvinaista, että meidän mielissämme tämä ykseys alkaa hämärtyä, niin kävi Filippuksellekin.

Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?

Filippukselle asia ei siis ollut heti valjennut. Eikä asia ole meille kristityillekään aina päivänselvää, vaan saatamme alkaa nähdä Jumalan ja Jeesuksen erilaisina. Valitettavasti monet sellaiset, joiden maallinen isä on ollut liian ankara ja kurittava, heijastavat tiedostamattaan tuollaisen kuvan myös taivaalliseen Isäämme.

Olen henkilökohtaisesti vieraillut sellaisessa jumalanpalveluksessa, missä Jumala oli liian suuri ja kaukainen, että Häntä olisi voitu lähestyä suoraan. Ankaraa Jumalaa piti lepyttää rukoilemalla äiti Mariaa toimimaan välittäjänä Isän ja Pojan välillä. Isän ja Pojan saumatonta yhteyttä ja ykseyttä ei tunnustettu.

Kun Jumalan laki osoittaa olemuksemme turmeltuneeksi, kun lain sana ”ottaa kiinni” synnillisistä ajatuksistamme ja teoistamme, niin silloin Isä-Jumalan ja Jeesuksen tasa-arvo ja yhteys saattavat mielessämme särkyä. Pahimmassa tapauksessa lain sana, joka osoittaa todeksi synnin, vaikuttaa ajatuksiimme niin, että se on aivan kuin muuri, jonka takaa armon evankeliumin valo ei pääse loistamaan sisimpäämme. Isän ankaruus ikäänkuin peittää Pojan armollisuuden.

Muista, että Jumala on yksi: sekä Isä, että Poika ovat niin lain kuin armonkin takana.

Pidä kiinni kaikkein keskeisimmästä: Jumala on omille lapsilleen aina armollinen ja anteeksiantava Jumala.

Kun synti painaa, me saatamme kokea, että Jumala on meitä vastaan eikä halua meitä yhteyteensä. Samalla saatamme ajatella, että Jumalan ja Jeesuksen välillä on tietty erilaisuus. Voimme ajatella Jeesuksesta, että Hän on hiukan toisenlainen kuin Isä; hän on lempeämpi, kärsivällisempi ja ymmärtäväisempi kuin Jumala. Ehkä Jeesus antaa meille anteeksi, vaikka Jumala on syystäkin meille vihainen?
Saatamme myös ajatella Jeesuksen esirukouksia taivaassa ja kuvittelemme, että Hän niillä yrittää ikään kuin taivutella Jumalaa meille suopeaksi. Tällaisiin kiusauksiin erottaa Jumala Pojasta on hengellisenä lääkkeenä Raamatun selkeä oppi Isän ja Pojan tasavertaisuudesta ja yhteydestä.

Joskus olen kuullut jonkun jopa saarnaavan, että Isä on viimeisellä tuomiolla tuomarina jakamassa tuomioita ihmisille, mutta Jeesus astuu tuomarin eteen puolustamaan niitä, jotka elämänsä aikana turvasivat Jeesukseen syntiensä sovittajana. Kuva voi olla joillekin kuulijoille lohduttava, mutta totta se ei missään nimessä ole. Raamatun mukaan viimeisellä tuomiolla tuomarina on Vapahtajamme, Jeesus Kristus.
Kristus on kylläkin meidän syntisten ainoa toivo, mutta se ei tarkoita, että Jumala olisi Häntä rakkaudettomampi, kovempi ja jollain tavalla meitä vastaan. Muista mitä Jeesus opetti tuhlaajapojan isästä – sellainen on Jumala, Taivaallinen Isämme. Jumala rakastaa meitä Jeesuksen kautta.

Jeesuksen jäähyväisrukouksessa kohtaamme hyvän taivaallisen Isän, johon me saamme olla yhtä turvallisessa yhteydessä kuin Jeesus rukouksessaan. Muista, kun ajattelet Jeesusta ja Hänen suunnatonta rakkauttaan, niin sellainen on myös Isä-Jumala.

Taivaallinen Isä on yhtä turvallinen sinulle kuin mitä Hän on Jeesuksellekin. Niin hyvä kuin Jeesus on, sellaisella täytyy olla hyvä Isä!

[Natanael]

JEESUKSEN TOINEN PYYNTÖ

Esillä on tähän mennessä ollut vain yksi varsinainen Jeesuksen pyyntö. Sehän on ollut tuo Jeesuksen ylimmäispapillisen rukouksen suurin toive, että Jumalan olemus kirkastuisi ihmisille. Kun se toteutuu, niin me voimme nähdä Jeesuksen syntisiä etsivänä ja synnit sovittavana Jumalana. Vain Jumalan oikean tuntemisen kautta me voimme päästä osallisiksi iankaikkiseen elämään.
Herramme toinen pyyntö tulee tässä:

”Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niin kuin mekin”.

Tästä me näemme, että Jumalan tuntemisen tulee jatkua sen jälkeen, kun se on alkanut. Maan päällä on koko ajan käynnissä taistelu Jumalan oikeaa tuntemista vastaan. Aikaisemmin Jeesus oli puhunut tulevaisuudestaan sanomalla mm. näin:

”Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin”.

Tämä taakka painoi nyt Jeesusta Hänen rukoillessaan jäähyväisrukoustaan meidän pelastumisemme puolesta. Hän oli huolissaan uskovien pysymisestä oikeassa uskossa. Niin kuin pelastukseen tullaan Jumalan armotyön kautta, niin pelastuksessa pysytään Jumalan varjelevan ja suojelevan toiminnan tähden.

Ihminen ei omin voimin ja omassa varassaan voi säilyttää uskoaan – Jumalan työtä tarvitaan, jotta Jumalan lapsi säilyy Jumalan lapsena läpi maallisen vaelluksensa. Kuinka paljon meidän aikanamme onkaan opetusta, joka pyrkii viemään Jumalan lapsia harhaan etsimään enemmän ihmeitä tekevän voiman kuin pelastuksen iloa antavan armon kosketusta.
Kun Jumalan Sanaa ei tunneta, niin sielullisuus syrjäyttää hengellisyyden: tunnekokemus pääsee ratkaisemaan, mikä on Jumalasta ja mikä ei. Jumalan totuudellinen Sana menettää sille kuuluvan ehdottoman arvovaltansa.

”Sillä Jumalan Sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija.”

Jeesus tunsi hengellisen taistelun karmeuden ja oli jo siksi tuonut asian aikaisemmin esille sanomalla:

”Kuitenkin, kun ihmisen poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?”