Yhteinen kokoontuminen

[עֵד]

Olen ajoittain huokaissut seurakuntayhteyden puolesta, mutta vasta tänään konkretisoitui lähes ääneen tunnustukseni: en jaksa olla ja kuunnella - saarnaa.. yhdessäkään kirkossa/hengellisessä yhteisössä.

Mistä tämä malli (jumalanpalveluskaava) on peräisin, joka toistuu kerran viikossa kaikissa hengellisissä yhteisöissä? Uskaltaako tuota kyseenalaistaakaan?

Ei niin, että tietäisin kaiken enkä tarvitsisi opetusta. Eikä niinkään, ettenkö olisi kärsivällinen tai voisi kasvattaa luonnettani lisää.

Paimen tai vastaava voi olla opettaja, ja hänelle on voitu uskoa (seurakunta)lauman johto. En vain käsitä, miksi opetuksen aihetta tarvitsee selittää yli tunnin verran, kun se voi avautua itsekullekin lisää ja eri tavoin painottuen. Senkin ymmärrän, että joukossa voi olla vastauskoontulleita, jotka eivät tunne Raamattua. Mutta itsellä tulee ongelma, jos en jaksa olla läsnä.

En etsi piilopaikkaa Sanasta, mutta tämä alkoi soida:

Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi,
millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää;
kaikki tapahtukoon rakennukseksi.

Sana opettaa, ettei uskovien tulisi jättää (tällaista?) omaa keskinäistä kokoontumista.

[Emil]

Olen täysin samaa mieltä tässä asiassa kanssasi Witness. Alkuseurakunnan on täytynyt toimia toisin yhteisissä kokoontumisissaan, kuin miten toimivat nykyajan seurakunnat ja ovat jo pitkään toimineet, liian pitkään. Kaipaan kovasti alkuseurakunnan tapaa kokoontua yhteen rakentumaan yhteisestä uskosta, ennen kaduille ja aitovierille lähtemistä pareittain.

[עֵד]

Jee.

Olikos se Saarisalo, joka käänsi Hepr. 10:25 'yhteiseksi kokoontumiseksi', kun KR 33/38 puhuu 'seurakunnankokouksesta' ja Biblia 1776 'yhteisestä seurakunnasta'..

En ole etsimässä Sanasta piilomerkityksiä, vaan sisikunnassani lähinnä tutkistelen..

[Emil]

Oli muistaakseni. Jee.

[kalamos]

episynagoge

Tuon voisi kai ymmärtää niin,
että hebrealaisille kirjoittava kehotti olemaan jättämättä synagogakokoontumista.

Alkuseurakunta ei siis jättänyt perinteistä synagogakokoontumista,
mutta Jeesukseen uskovat kokoontuivat sen jälkeen keskinäiseen yhteyteen.

[עֵד]

Ensin kävivät synagoogassa ja sen (tilaisuuden) jälkeen vielä kokoontuivat yhdessä?

Joskus pysähdyin ajattelemaan sitä, kun kerrottiin, että alkuseurakunnan aikaan kristityt ja juutalaiset kokoontuivat yhdessä. Eli puhuttiinko uskoontulleista pakanoista ja messiaanisista juutalaisista?

Varmaan osa erimielisyyksistä lienee ollut selitettävissä opillisilla painotuksilla, kun taas Jumalan yhdistävä rakkaus ja sovitus Kristuksessa on antanut liikkumatilaa.

Paavalin varoituksen sana on ollut paikallaan.

[kalamos]

Hebrealaiskirjehän on jonkun hebrealaisen kirjoittama kirje hebrealaisille.
Siitä ei tällainen pakana kuin esimerkiksi minä helposti paljonkaan ymmärrä.
Sen ymmärtäminen edellyttää syvällistä juutalaisuuden tuntemusta.
Esimerkiksi ilmaisu Jumalan Pojan tallaaminen ei tavalliselliselle pakanalle avaudu,
mutta juutalaiset kyllä ymmärsivät, mistä oli kysymys.

Ensimmäisen herätyskokouksen jälkeen helluntaina tuli uskoon vain juutalaisia (3000 miestä).
Mutta sitten pian ilmeni opetuslasten suureksi hämmästykseksi,
että pakanoillekin on tarkoitettu ilosanoma Messiaasta.

Juutalaiset pysyivät juutalaisina. Pitivät esimerkiksi sapatin, kävivät synagogassa jne.
Näinhän Jeesuskin teki.

Mutta sitten muun muassa heti sapatin jälkeen eli lauantaiehtoolla
kaikki Jeesukseen uskovat kokoontuivat keskinäiseen yhteyteen.

Yhdestä tällaisesta kokoontumisesta olen kertonut Sinun avaamassasi ketjussa
Pidätkö Sapatin

[Natanael]

Jerusalemiin syntynyt ”alkuseurakunta” koostui alkujaan uskoon tulleista juutalaisista; olivathan Jeesus ja kaikki Hänen opetuslapsensakin juutalaisia juutalaisten maassa. Se, että Jeesuksen seuraajaksi julkisesti tunnustautuva olisi voinut osallistua synagoogan juutalaisiin jumalanpalvelusmenoihin muitta mutkitta, osoittautui mahdottomaksi.
Jeesuksen profetian mukaisesti juutalaisuudesta kristinuskoon siirtyneet kohtasivat raivoisan vihan. Alkuseurakunta joutui elämään voimakkaan vainon alla ja moni kärsi marttyyrikuoleman pelkästään sen takia, että sanoi uskovansa Jeesukseen Herranaan. Jo Jeesuksen eläessä juutalaiset erottivat Jeesukseen uskovia synagoogasta, joten ristiriita oli olemassa jo ennen alkuseurakunnan varsinaista syntyä.

Hänen vanhempansa vastasivat ja sanoivat:
"Me tiedämme, että tämä on meidän poikamme ja että hän on sokeana syntynyt;
mutta kuinka hän nyt näkee, emme tiedä;
emme myöskään tiedä, kuka on avannut hänen silmänsä.
Kysykää häneltä; hänellä on kyllin ikää, puhukoon itse puolestansa."
Näin hänen vanhempansa sanoivat, koska pelkäsivät juutalaisia.
Sillä juutalaiset olivat jo sopineet keskenään,
että se, joka tunnusti hänet Kristukseksi, oli erotettava synagoogasta.

Juutalaisiin menoihin verrattuna uskovien kokoukset olivat kuin toiselta planeetalta. Uskovat halusivat julistaa Jeesusta Messiaana, ylistää Vapahtajaa lauluilla, jakaa keskenään Jeesuksen asettaman ehtoollisen sekä kastaa Jeesukseen uskoon tulleita. Jeesuksen seuraajien oli pakko etsiä omille menoilleen uusia paikkoja, joten uskovat avasivat kotinsa ovet yhteisiä kokoontumisia varten. Jeesus tiesi yllä mainitsemani juutalaisten päätöksen karkottaa uskovat keskuudestaan eikä Jeesus halunnut pitää opetuslapsiaan siitä tietämättöminä.

He erottavat teidät synagoogasta;
ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle.

Wittness noukki hebrealaiskirjeestä kohdan, jossa Jumala varoittaa meitä jättämästä seurakuntakokousta. Pidän mahdollisena, että jotkut juutalaiskristityt kävivät myös synagoogajumalanpalveluksissa väriään paljastamattomina ”hiljaisina jäseninä” eivätkä he sitten osallistuneetkaan enää tiiviisti Jeesuksen seuraajien tilaisuuksiin. He eivät olleet oikein sisäistäneet, että Jeesukseen uskovat olivat heidän todellisia veljiä ja sisaria ja että vain uskovien yhteydessä heillä oli oikea kotiseurakunta. Tästä heitä piti terävästi huomauttaa, sillä sekaantuminen toisenlaisiin, Jeesuksen Herruuden ja jumaluuden kieltäviin uskomuksiin voi olla ensi askel uskosta luopumiseen. Kohta ”älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme on kreikasta suomennettuna ”meidän yhteistä kokoontumistamme”. Meidän uskovien ei tule hylätä uskovien kanssa kokoontumisia, joissa rakennumme yhteisestä uskosta.
Toivon, että Wittnessin huomio ensimmäisestä Korintolaiskirjeestä, jonka mukaan kaikilla voi olla jotain jaettavaa yhteisessä kokoontumisessa, herättäisi laajempaa keskustelua. Kenties yllättävää on se, että tämä oli tuttua myös juutalaisten synagagoogajumalanpelveluksista, joissa osallistujille saatettiin antaa lupa nousta lukemaan Kirjoituksia ja puhumaan. Jeesus ei todellakaan ollut juutalaisten kouluttama fariseus tai hyväksymä kirjanoppinut, mutta Hänellekin annettiin mahdollisuus sekä lukea Sanaa, että selittää sitä. Olemme menneet kauaksi sekä juutalaisten, että alkuseurakunnan yhteisestä jakamisesta kohti nykyistä pappis- ja paimenkeskeisyyttä.

Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu,
ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan.
Niin hänelle annettiin profeetta Esaiaan kirja, ja kun hän avasi kirjan,
löysi hän sen paikan, jossa oli kirjoitettuna:
"Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille;
hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista,
päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta.
Ja käärittyään kirjan kokoon hän antoi sen palvelijalle ja istuutui;
ja kaikkien synagoogassa olevien silmät olivat häneen kiinnitetyt.

Wittness mainitsi synagooga-sanan erilaisista suomennoksista. Vaikka on vaikea kuvitella sen juutalaisemmalta maistuvaa sanaa kuin synagooga, niin se tulee kreikankielestä. Uuden Testamentin kreikassa sanalla ”synagōgēn” on kaksi eri merkitystä: Jaakobin toisessa luvussa se tarkoittaa yhteistä kokoontumista, kun taas Luukkaan evankeliumin 7. luvussa sana tarkoittaa kokouspaikkana olevaa rakennusta. Kaiken alkujuurena on verbi ”synagein” = kokoontua yhteen.

[kalamos]

Tuo(kaan) hebrealaiskirjeen kohta ei ole helppo.
Sen voi todellakin ymmärtää kahdella tavalla,
jos vain tuijotamme tuota yhtä sanaa.

Meille pakanakristityille on melko luonnollista ymmärtää se niin,
että siinä puhuttaisiin seurakuntakokoontumisista.
Juutalaiselle taas on luonnollisempaa ymmärtää siinä puhuttavan
nimenomaan synagogakokoontumisesta.

Tuo kirje on osoitettu hebrealaisille.
Kun otamme huomioon sen jännitteen,
mikä tuossa kirjeessä on koskien juutalaisia kristittyjä,
niin pidän hyvin mahdollisena,
että siinä todellakin puhutaan synagogakokoontumisista.
Jos ei ollut vielä erotettu synagogasta,
niin ei silloin pitänyt myöskään jättää sitä.

Jeesukseen uskovien keskinäiseen kokoontumiseen
noissa oloissa tuskin tarvitsi kehottaa.

[Natanael]

Edellisessä viestissäni huomautin, että juutalaiset olivat jo tehneet päätöksen, jonka mukaan Jeesuksen Messiaaksi tunnustava erotettiin synagoogasta. Uskoaan Jeesukseen julkisesti tunnustavalle synagoogan ovet sulkeutuivat.
Otin esille sen mahdollisuuteen, että jotkut arat, äskettäin elämän tielle lähteneet, saattoivat käydä vanhan tavan mukaisesti edelleen synagoogajumalanpalveluksessa ja tämä oli mahdollista vain sellaiselle, joka ei rohkaistunut julkisesti ja avoimesti tunnustamaan uskoaan Jeesukseen. Näin hän säilytti jäsenyytensä synagoogayhteisössä ja pääsyn synagoogajumalanpalvelukseen.
Synagoogajumalanpalveluksiin edelleen menevät uskovat välttivät sillä tavalla juutalaisten uskonsa tunnustaviin kristittyihin kohdistaman vihan ja pilkan. Mitä kauemmin olemme olleet jossain yhteisössä, niin sitä raskaammalta siitä eroon joutuminen tuntuu; myös voimakkaasti lakihenkisistä kristillistä yhteisöistä vapautuneilla on yksinäisyyden ja erillisyyden voimakkaita tuntemuksia. Ilokseni huomasin, että myös Kalamoksen antamassa linkissä otetaan esille tämä puolitiehen jäämisen mahdollisuus. Kalamoksen linkin kirjoittaja tulkitsee hebrealaiskirjeen varoituksen sellaisena toiveena, että kristityt juutalaiset tekisivät päättäväisesti eron lain täyttämistä vaativasta synagoogayhteisöstä ja siirtyisivät kokonaan armon evankeliumin rakastavaan syleilyyn uskovien omassa yhteisössä. Ulkopuolelle leirin on mentävä, vaikka se merkitsisi ystävyyssuhteidenkin katkeamista.

Niin menkäämme siis hänen tykönsä "ulkopuolelle leirin", hänen pilkkaansa kantaen

Kalamoksen linkin kirjoitttaja toteaa hebrealaiskirjeen viestistä uskoville (oma, nopeasti tehty käännös): "kirjoittajamme voi yksinkertaisesti kehottaa olemaan luopumatta seurakunnan yleiskokouksesta (= the general meeting of the church), kuten jotkut tekivät. Erilaisten paineiden alla, joita heidän päälleen oli kasattu, seurakuntayhteydestä (the society of their fellow-believers = kanssauskovien yhteisö) vetäytyminen oli liehakoimista hengellisen tappion kanssa. Vain pysymällä keskinäisessä yhteydessä he voisivat säilyttää uskonsa ja vakaumuksensa.” Olen tässä asiassa samaa mieltä, kysymys on uskovien liittymisestä vahvasti muiden uskovien joukkoon, joka vahvistaa meidän sitoutumistamme Kristuksen seuraamiseen.
Juuri samaisessa hebrealaiskirjeessä, jossa Jumala varoittaa seurakuntakokouksista pois jäämisestä, Hän ottaa esille kristinuskolle vieraat opit ja ruokiin liittyvät menot. Juutalaisuudessahan ruokailu on hyvin kurinalaista ”kosher”-sääntöineen. Olin kerran kylässä juutalaisessa perheessä, jossa minua lempeästi nuhdeltiin siitä, kun laitoin samalla pöydälle juustoa ja lihaleikkeleitä. Minulle annettiin jalosti anteeksi, koska tein sen tietämättömänä! Meitä vahvistaa vain armo eivätkä mitään ruokailutavat. Juutalaisuuden lakiin perustuva tekoja vaativa oppi ja menot saattavat vietellä niihin osallistuvia. Hebrealaisia varoitetaan kaikista vieraista opeista.

Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä;
sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista,
joista ne, jotka niitä menoja ovat noudattaneet, eivät ole mitään hyötyneet.

Kehotus olla jättämättä uskovien yhteisiä kokouksia oli mitä tärkein. Me olemme luonnostamme lakiin mieltyneitä, sillä laki on jokaisen ihmisen sisimmässä. Paluussa juutalaisuuden lain alle oli kysymys elämästä ja kuolemasta. Viehättyessään jälleen ”lakiuskonnosta” heillä oli vaarana laiminlyödä kristittyjen Jeesuksen ristin armoa kirkastavat tilaisuudet ja suosia niiden tilasta synagoogaemenoja. Tämän vuoksi uskovien oli erikseen kehottamalla rohkaistava toinen toistansa menemään kristittyjen tilaisuuteen. Hebrealaiskirje on kirjoitettu Jeesukseen uskoville juutalaisille.

älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niin kuin muutamien on tapana,
vaan kehottakaamme toisiamme, sitä enemmän,
kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.

Lain alle joutumisen mahdollisuus oli alkuseurakunnassa Jerusalemissa, se oli Galatiassa ja se on yhä tänä päivänä meidän keskuudessamme. Paavali ei arkaillut käyttää voimakkaita sanoja kirjoittaessaan asiasta galatalaisille. Järkyttyneenä Paavali oli joutunut huomaamaan, että armon alta oltiin menossa takaisin lain alle.

Oi te älyttömät galatalaiset!
Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
Niinkö älyttömiä olette? Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?

Koska laissa on kuin ihmisiin vaikuttavaa lumousvoimaa,
niin kaikkien meidän Jeesuksen omien on vahvistuttava yhdessä puhtaasta ristin evankeliumista,
jossa yksin Jeesus ja Hänen sovitustekonsa Golgatan ristillä riittää meille.