Miten kilpailla toinen toistemme kunnioittamisessa?

[Emil]

Miten se Raamatun mukaan tapahtuu tai tulisi tapahtua?

Miksi siihen tulisi pyrkiä uskovien?

Miten sinä tänään olet toteuttanut sitä arjessasi?

[Natanael]

Emil esittää meille kristityille Roomalaiskirjeen 12:nnesta luvusta sellaisen hengellisen urheilulajin, jossa keskinäiseen kilpailuun Sana suoraan kehottaa! Lähdetään siis urheilemaan. Ennen kuin lähdin tutkimaan asiaa tarkemmin mieleeni nousi ensimmäisenä seuraava jae Jumalan Sanasta.

ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä,
vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne.

Tämän jälkeen Emilin haaste vei minut ”hikiseen” kilpailuun lauseen merkitystä itselleni selvitellessäni.
Vuoden 72 Uusi Testamentti nykysuomeksi:

arvostakaa toista enemmän kuin itseänne

Suomen Vapaan Evankelisluterilaisen Seurakuntaliiton suomennos vuodelta 1949 kehottaa meitä kunnioittamisessa:

ennättäkää edelle toinen toistanne.

Kirkolliskokouksen vuonna 1913 käytäntöön ottama käännös toteaa, että toistemme kunnioittamisessa ”

Olkaa toisillenne esikuvina

Toivo Koilan kaksoissuomennoksessa selityksin samoin kuin Aapeli Saarisalon käännöksessä vuodelta 1969 kipaillaan tähän tapaan:

kunnioittamisessa kulkekaa toistenne edellä

Kreikankielinen Raamattu käyttää tässä kohdassa sanaa προηγούμενοι , jonka merkitys näyttäisi olevan ”pitää parempana” tai ”antaa etusija toisille”, vaikka aivan sanatarkkaa suomennosta sanalle ei varmaankaan ole. Alkukielen sana tulee kahdesta sanasta pro ja hegeomai, jotka merkitsevät juuri edellä ja arvioimista, ajattelua. Jos mielessämme asetamme veljen tai sisaren tilanteen ja edun oman etumme edelle, niin osoitamme hyvää kilpailumieltä tässä toistemme kunnioittamisen jalossa taidossa.
Mieleeni alussa tullut Filippiläiskirjeen kohta näyttäisi olevan samoilla vesillä. Itse ajattelen niin, että meidän kristittyjen tulisi osoittaa toisillemme kunnioitusta, arvostusta ja avuliaisuutta ilman, että luontoomme kuuluva itsekkyys estäisi meitä toimimasta. On helppo auttaa ja palvella toista, jos itsekin saamme siitä jotain hyötyä tai mielihyvää. Niinhän maailmankin ihmiset tekevät. Meidän kristittyjen tulee osoittaa teoilla ja sanoillamme toistemme kunnioitusta keskittyen itsemme sijasta vain lähimmäisen tilanteeseen ja hänen parhaaseensa.
Lopuksi on vastattava Emilin esittämiin kysymyksiin:

Miten se Raamatun mukaan tapahtuu tai tulisi tapahtua?
Siihen edellä olen jo monin tavoin yrittänyt vastata. Kilpailemme toinen toistemme kunnioittamisessa sivuttaessamme itsekkyytemme ja asettamalla lähimmäisemme etusijalle.

Miksi siihen tulisi pyrkiä uskovien?
Ensiksi siksi, että Jumala meitä siihen kehottaa. Toiseksi sen tähden, että Herramme ja Vapahtajamme oli valmis asettamaan meidät etusijalle, ottamaan orjan muodon ja kuolemaan syntisen kuoleman ristillä, joka meille olisi kuulunut.

vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon,
tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen.

Miten sinä tänään olet toteuttanut sitä arjessasi?
Hyvin puutteellisesti, mutta aina joskus olen auttanut jotakin silloin, kun olen tuntenut itseni siihen liian väsyneeksi. Olen joskus antanut jollekin rahaa, vaikka oma rahatilanteeni on ollut hyvin tiukka. Joskus olen pitänyt suuni kiinni opinkohdista, joissa joku veli on ollut hyvin jyrkkä ja kunnioittanut hänen näkemystään, kunhan kysymys ei vain ole ollut pelastuksen kannalta ydinkohdista. Olen joskus mennyt vaikeassa tilanteessa olevan lähimmäisen luokse osoittaakseni hänelle hyväksyntääni, vaikka jo etukäteen tiedostin kohtaamisen olevan hyvin yksipuolinen. Tänään olen toipumassa sairaudestani, enkä ole toteuttanut tätä tietoisesti arjessani mitenkään. Kaikki toteuttamiseni on aina vain puolinaista – Jeesuksen Kristuksen ristin sovitus on kokonainen.

[vilja]

Natanaelilta jo niin kaikenkattava teksti, että eipä tuohon paljoakaan lisäämistä.

Tämä on eräs alue, missä todellakin voidaan puhua urheilu- tai jopa kamppailulajeista
ja voi kun me samalla antaumuksella todellakin lähtisimme tuohonkin mukaan, eli jopa
kamppaillen siitä, että voisimme osoittaa toinen toisellemme kunnioitusta.

Mutta itse tunnen toisinaan suurta kipua sen suhteen, että miten osaisin pukea sanoiksi ja
käytäntöön sen, että haluan rakastaa ja kunnioittaa ihmistä itseään, vaikka en kykenekään
rakastamaan ja kunnioittamaan sitä, miten hän toimii ja mitä tekee?

[Natanael]

Voiko olla ketään omantunnon kristittyä, joka ei koskaan jakaisi Viljan kanssa kipua omasta kyvyttömyydestään osoittaa ja toimia rakastavasti lähimmäisiä kohtaan? Luulen, että sinussa Vilja on sisäistä herkkyyttä ja empaattisuutta, jonka vuoksi haluat todella kohdata lähimmäisiä ymmärtävästi ja hyväksyvästi. Vain empaattinen voi kokea kuvailemaasi tuskaa. Saatamme kokea sisäistä tyhjyyttä vain siksi, ettei ”sielujen kohtaamista” tapahtunut ja olemme hämillämme: enkö osannut kuunnella, enkö löytänyt oikeita sanoja? Voimme myös syyttää itseämme suhteettoman paljon, koska itsetuntomme ei aina suinkaan ole siitä vahvimmasta päästä, mutta halumme auttaa on suuri.

Viljan avoin pohdinta nostaa Emilin asettaman kysymyksen oikeisiin yhteyksiin – ja vie meidät jokaisen kysymään itseltämme saman kysymyksen: kuinka osaisin oikealla tavalla rakastaa? Roomalaiskirjeen kohta ei käsittele yleistä rakkautta, vaan uskovien välistä rakkautta – Paavali käyttää ilmaisua veljellinen rakkaus, mutta kysymys on kattavasti uskovien suhteista, veljistä ja sisarista. Uskosta osattomia ei voida kehottaa rakastamaan vilpittömästi ilman sydämessä tapahtuvaa muutosta uudestisyntymisessä, hän ei voi kammoa syntisen maailman pahuutta, eikä hänellä ole sitä Sanan hyvän elämän mallia, jossa hän voisi riippua kiinni.

Olkoon rakkaus vilpitön, kammokaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni.
Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan;
toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.

Aikaisemmassa viestissäni viittasin Raamatun kohtaan, jonka mukaan meidän tulee luopua itsekkyydestämme ja turhan kunnian pyynnöstä. Ilman sitä aitoa rakkautta ei voi olla. Jumala ei vie meitä toistemme yläpuolelle, vaan päinvastoin alamaisiksi toisiimme nähden. Tässä, mielestäni yhdessä avainjakeessa, on toistemme kunnioittamisen lähtökohta:

kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa.

Tavattoman usein nostetaan esille naisille osoitettu kehotus olla miehilleen alamainen. Mutta kuinka usein olette kuulleet opetettavan, että kaikkien uskovien on oltava toinen toisilleen alamainen – myös miehen vaimollaan silloin, kun vaimon tunnetarpeet ja tilanne vaativat miestä keskittymään vaimosta ja hänen tarpeistaan huolehtimiseen? Oikeassa alamaisuudessa me emme voi koskaan katsoa ketään alaspäin, emme lisätä toistemme murheita välinpitämättömyydellä emme sanoillamme, emmekä toimillamme. Kuinka pitkälle alamaisuudessa olemme valmiit menemään, että kilpailumme toistemme kunnioittamisessa yltäisi edes jollain tavalla maaliin saakka tässä maailmassa, jossa itsekkyys ja oman edun tavoittelu ovat näkyviä johtotähtiä? Emmekö me kaikki tämän tästä huokaa Taivaallisen Isämme puoleen, että Hän auttaisi ja opettaisi meitä rakastamaan ja auttamaan lähimmäisiämme oikein?

Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.

Auttaisiko nöyrtyminen Jumalan edessä niin, että meistä tulisi entistä kuuliaisempia Hänen Sanalleen arjen tilanteissa ja rakkautemme olisi niin harrasta, että tuntuu ja näkyy?

Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen
ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä

[kalamos]

Keskustelun avaus vie meidät todellakin jakeeseen (Fil 2:3)
kuten Natanael meitä johdatti ja tarkemminkin eri käännöksistä toi tuota jaetta esiin.

Uusin suomennos,
jonka Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko julkaisi viime viikolla
uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlan kunniaksi,
kääntää tuon kohdan näin:

STLK 2017

ettekä tee mitään riidanhalusta tai turhan kunnian pyynnöstä,
vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne.

STLK 2017 antaa sitten tämän jakeen kohdalla rinnakkaispaikkoja seuraavasti:

Room. 12:10. 1 Kor. 15:9. Gal. 5:26. Ef. 4:2. 1 Piet. 5:5.

Noista rinnakkaispaikkaviitteistä kaksi on sellaista,
joita ei yleensä muissa käännöksissä anneta.

STLK 2017

Sillä minä olen apostoleista vähäisin enkä ole sen arvoinen,
että minua apostoliksi kutsutaan, koska vainosin Jumalan seurakuntaa.

Ja sittenhän Paavali jatkaa, että Jumalan armosta hän on se, mikä on.
Hän siis kuitenkin oli apostoli. Armosta.
Mutta ei siis pitänyt itseään muita parempana. Aivan päinvastoin.

STLK 2017

Kaikessa nöyryydessä ja lempeydessä
pitkämielisesti sietäen toinen toistanne rakkaudessa.

Täytyi oikein vilkaista alkutekstiä, puhutaanko tuossa todellakin sietämisestä.
Kyllä sekin oli ihan oikein käännetty.

Kaiken tämän voisi laittaa suoraan ohjeistukseksi tällekin foorumille.
Teidän täytyy sietää minuakin rakkaudessa.
En kirjoita riidanhalusta, enkä turhan kunnian pyynnöstä,
vaan nöyryydessä pidän muita parempina kuin itseäni.
Olen keskustelijoista vähäisin.

[vilja]

Todella hienosti toit Natanael esille sen tyhjyyden kokemuksen,
mitä usein tuntee sisimässään, kun törmää siihen, etten osaa ja
kykene ilmaisemaan millään konstein sitä kunnioitusta, rakkautta
ja välittämistä, mitä todellisuudessa koen sisimmässäni ja joskus
tapahtuu jopa niinkin, että mitä enempi yritän, sitä huonommaksi
tilanne menee.

Mutta olen ajatellut niinkin, että ehkä tuokin on Jumalan taholta
tarkoituksellista, sillä olisiko siinä se vaara, että olettaisimme itse
kykenevämme osoittamaan toiselle ihmiselle jotain sellaista, mikä
on Jumalasta lähtöisin olevaa?

Sillä toisaalta uskon ja luotan siihenkin, että meidän vajavaisuudestamme
ja raadollisuudestamme huolumatta Jumala voi ja kykenee käyttämään
omiaan silloinkin oikealla tavalla, kun emme sitä itse edes näe ja huomaa
ja ainakin se on todettava, että niissä tilanteissa, missä ihminen ei
voi ja kykene enempään, kuin voi ja kykenee, silloin on vain uskottava
ja luotettava siihen, että Jumala voi kaiken sen, mikä on tarpeen ja
mitä Hän haluaa.

Ajattelen jopa niin, että tuota toinen toisemme kunnioittamista, mistä
Raamattu puhuu, emme opi ja kykene itse toteuttamaan ja aikaansaamaan,
vaan sekin on täydellisesti Jumalan työ meissä, mutta saatan olla väärässäkin?

[Natanael]

Viljan kirjoitukset näyttävät herättävän aina vain uusia ajatuksia ja vievän uusille poluille Jumalan salaisuuksia pohtimaan ja hämmästelemään! Viljassa on myös tervettä nöyryyttä ihmetellä omia ajatuksiaankin ilman, että niissä olisi kirjanoppineen jäykkää viisastelua, kas tähän tapaan:

Ajattelen jopa niin, että tuota toinen toisemme kunnioittamista, mistä
Raamattu puhuu, emme opi ja kykene itse toteuttamaan ja aikaansaamaan,
vaan sekin on täydellisesti Jumalan työ meissä, mutta saatan olla väärässäkin?

Entäpä sitten, jos kaiken Jumalan työn keskellä itse koetamme osoittaa rakkautta ja kunnioitusta lähimmäisiämme kohtaan? Osoittaa suurta herkkyyttä kysellä sydämessä, olenko toiminnassani omavoimaisuuden tiellä, vai onko touhuamiseni takana Jumala. Näin Vilja pukee tämän ristiriidan sanoihin:

Olisiko siinä se vaara, että olettaisimme itse kykenevämme osoittamaan toiselle ihmiselle jotain sellaista, mikä on Jumalasta lähtöisin olevaa?

Ensiksi olen niin lyhytsanainen kuin vain osaan. Jos sinulla on mahdollisuus tehdä hyvää lähimmäisillesi , rakastaa ja palvella heitä, älä kyseenalaista mahdollisuuksiasi, äläkä kaivele motivaatioittesi puhtautta ja jaloutta, vaan tee hyvää niin paljon kuin sielu sietää! Itse asiassa Viljakin tuo tämän ajatuksen esille ja vielä minua paremmin:

niissä tilanteissa, missä ihminen ei voi ja kykene enempään, kuin voi ja kykenee, silloin on vain uskottava ja luotettava siihen, että Jumala voi kaiken sen, mikä on tarpeen ja mitä Hän haluaa.

Rakastamisessa ja palvelemisessa kokemamme sisäisen ristiriidan voisi puhua näinkin: jos Jumala on kaikkivaltias ja kaiken tekemisen takana, niin mikä on silloin minun vastuuni asiassa? Voinko jäädä turhauttavaan passiivisuuteen tai toisaalta puuhailla sellaistakin, mihin Jumala ei ole minua johdattanut? Eikö aktiivisuuteni ole kuin tuulen tavoittelua, jos kerran Jumala vaikuttaa kaikella vallallaan: Jumala tekee, Hän vie päätökseen ja minun osuuteni on kellua siinä vain vuolaan virran vietävänä – niinhän me lausumme uskontunnustuksessakin: Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen….Katselemme Jumalan tekoja aivan kuin luomisessa: ei ollut mitään metafyysistä välttämättömyyttä luoda, vaan se oli Jumalan vapaata toimintaa.

Jumalan kaikkivaltius ei poista meidän velvollisuuttamme ja osallistumistamme. Ensiksikin evankelioiminen on Jumalan antama tehtävä meille, toiseksi Raamatun Sanan mukaiseen eettiseen elämään ojentautuminen on Pyhän Hengen puhdistaman omantuntomme mieli. Koemme halua hyvään, saamme rohkaisua tarttua uuteen ja voimaa palvella, kun Jumalan oma Sana meitä siihen puhuttelee. Me ahkeroimme tiedostaen, että Jumala vaikuttaa.

…ahkeroikaa, ei ainoastaan niin kuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne,
vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte;
sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen,
että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.
Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, että olisitte moitteettomat ja puhtaat,
olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä,
joiden joukossa te loistatte niin kuin tähdet maailmassa.

Lue Sanaa, usko Sanaan, tee Sanan mukaan – ajattele Jeesusta, ettet menetä toivoasi.

Mutta olkaa sanan tekijöitä,
eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.

Mutta te, veljet, älkää väsykö tekemästä sitä, mikä hyvää on.

Ajatelkaa Häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan,
ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.

[vilja]

WAU!!!!!!!!!!!!

Huomaan, että olen jostain syystä hautautunut jonkinlaiseen...... olisiko se epäuskon tms. väärän arkuuden ja pelon alle ja tarvitsen todellakin ravistelua ja herättelyä, että voisin riisua harteiltani tuon kaiken.

En tässä nyt tästä tämän enempää, sillä menee tavallaan ohi ketjun aiheen, mutta kerron jotain, kun on paremmin aikaa, uudessa kerjussa.

Mutta sydämestäni nousee kiitos!!

[Kepponen]

Joku pohdiskeli sitä, miten voi kunnioittaa toista ihmistä jos ei hyväksy hänen tekojansa. Minun kokemukseni mukaan tämä on mahdollista vain katsomalla lähimmäistä Jumalan luomana ja Jumalalle rakkaana ihmisenä, jonka sielun puolesta Hän antoi Poikansa kuolemaan. Ristillä ilmennyt rakkaus peittää synnin paljouden. Ristin voima on kaikkea pimeyttä vahvempi. Ristin juurella emme näe ihmisiä syntien kautta, vaan Jeesuksen veren kautta puhtaina ja viattomina, sellaisina kuin Jumala heidät alunperin on tarkoittanut. Mutta tähän tarvitaan uskoa, joka annetaan ylhäältä Pyhän Hengen kautta. Vain uskon kautta pystymme elämään ristin sanomaa todeksi suhteessa synnin turmelemiin ihmisraukkoihin, alkaen itsestämme.

[kalamos]

Kepposen kommentti sai minut pohtimaan,
mistä Raamattu oikein puhuu, kun se puhuu kunnioittamisesta.
Kunnioittaminen on toisen arvostamista.
Tavataan hiukan alkutekstiä:

time = hinta, arvo, kunnia, kunnioitus
timios = arvokas, kallisarvoinen, kunnioitettu

Kuinka arvokas eli suuressa arvossa ihminen sitten on. Sen kertoo Golgata.
Ihmisen tähden Jeesus kärsi ristin - häpeästä välittämättä.

Jeesus on häväisty meidän tähtemme.
Hän otti päälleen meidän häpeämme, syntimme, arvottomat tekomme.

Kukaan meistä ei pysty niin suuresti arvostamaan toista ihmistä kuin Jeesus.
Mutta kilpaillaan silti.