HENKI JA SIELU

[Jukka]

Tehtyäni tämän aloituksen 'henki ja sielu' olen tutkinut lähes päivittäin aihetta Raamatun ilmoituksesta ja kirjallisuutta apuna käyttäen. Tehtävä on osoittautunut haasteelliseksi, mutta myös palkitsevaksi.

Varmasti jokainen, joka on perehtynyt aloituksen asiaan tutkimalla sitä Jumalan Sanasta, on huomannut etteivät käsitteet henki ja sielu ole yksiselitteisesti kuvattavissa muutamaa virkettä käyttäen. Raamatussa sielu ja henki kulkevat jollakin tavalla käsikkäin ja sisäkkäin. Asiayhteydestä riippuu mitä niillä kussakin kohdassa tarkoitetaan. Tämä osaltaan juuri tekee aiheen tutkimisen haasteelliseksi, mutta kuitenkin käsitteet sielu ja henki on erillisinä ymmärrettävissä (1.Kor. 2:15) ja toisistaan erotettavissa (Hebr. 4:12).

Raamatussa sana sielu tulee hebreankielen sanasta nepes ja kreikankielen sanasta psyke. Kumpikin termi merkitsee hengitystä. Sielulla on sekä ihmisen että eläimen fyysistä elämää tarkoittava perusmerkitys. VT:ssa toisinaan sielu (nepes) ja elämä (hajjim) on käännetty Raamattuumme KR33/38 sanalla henki (esim. 1 Moos. 19:17, Joos. 9:24, 1 Kun. 19:10 ym) ja UT:ssa sielulla (psyke) tarkoitetaan joskus myös fyysistä elämää (esim. Matt. 2:20, 20:28, Joh. 13:37, Fil. 2:30 ym).

Sielu on ihmisen itsetajunnan (minä-tietoisuuden) ja persoonallisuuden keskus. Se on tahdon sekä älyn ja sen toiminnalle välttämättömän järjen tyyssija (esim. 5 Moos. 4:29, 26:16 ym). Edelleen sieluun liittyy tunne-elämä (esim liikutus Joh. 11:38, suru ja murhe Mark. 3:5, rakkaus Joh. 15:9, vihastuminen Ef. 4:26). IRT [Iso Raamatun Tietosanakirja] kertoo, että alkutekstin mukaan sielu voi tehdä syntiä, ei vain ajatusten ja tunteiden alueella, vaan myös teoin (3.Moos. 4:2,27; 4.Moos. 15:27; Hes. 18:4,20).

Raamattu opettaa, että sielu voi odottaa ja janota Jumalaa (Ps. 33:20, 63:2), turvata Häneen (Ps. 57:2), kerskata Hänestä (34:3) ja ylistää Häntä (Luuk. 1:46). Jumala voi, milloin tahtoo, vaatia ihmiseltä tämän sielun (Luuk. 12:20) eikä ihminen ei voi antaa mitään sielunsa lunnaiksi (Ps. 49:8-10). Vain Jumala voi lunastaa sielun (Ps. 71:23), antaa sille elämän (Ps. 66:9) ja nostaa sen kadotuksen kuopasta (Jes. 38:17).

[kalamos]

Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen,
ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

Elämän henki => Elävä sielu

Tuossa ei ole kysymys elämän henkäyksestä,
niinkuin kirkkoraamattumme vuodelta 1992 kääntää.

Kieliopin kannalta sanonta "elämän henki" eli "nishmat chajjim"
ei tule sanasta "neshima" eli "hengitys tai henkäys",
vaan sanasta "neshama"

Tuossa jakeessa maan tomusta koottua ihmisruumista sanotaan ihmiseksi.
Siihen Jumala puhalsi Itsestään Elämän hengen.
Ja niin tuosta maan tomusta muovatusta ihmisruumiista tuli elävä sielu.

Eli tuossa kokonaisuudessa se oleellinen,
mikä tekee ihmisen eläväksi, on henki.

Raamattu puhuu useinkin kuolleista tarkoittaen ihmisiä,
jotka eivät ole vielä kokeneet ruumiillista kuolemaa.
Nämä ovat siis kuolleita sieluja.

Ja niin meidän, jotka olemme kuolleet synteihimme,
vaikkakin olemme vielä ruumiillisesti eläviä,
täytyy syntyä uudesti ylhäältä, Hengestä.

[Jukka]

Raamattu puhuu useinkin kuolleista tarkoittaen ihmisiä,
jotka eivät ole vielä kokeneet ruumiillista kuolemaa.
Nämä ovat siis kuolleita sieluja.

Tuo käyttämäsi ilmaisu uudestisyntymättömistä ihmisistä ("nämä ovat siis kuolleita sieluja"), on mielestäni arveluttava. Löytyyköhän sille tukea Raamatusta? Se on kyllä totta, että uudestisyntymättömän ihmisen henki on kuollut, mutta vain Jumalaan päin. Ihmisen henki ja sielu ovat inhimillisen elämän suunnalta katsottuna hyvinkin eläväisiä. Tietysti silloin, jos sielulla tarkoitetaan ihmisen elämää kokonaisuutena, on hän kuollut synteihinsä eläessään erossa Jumalasta. Minä en muista, että Jumalan Sanassa puhuttaisiin elossa olevasta ihmiseltä kuolleena sieluna, mutta synnissä elävän päällä lepää kuoleman tuomion uhka.

Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu -ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee -sen on kuoltava

[kalamos]

Tuo käyttämäsi ilmaisu uudestisyntymättömistä ihmisistä
("nämä ovat siis kuolleita sieluja")

Siis ei uudestisyntymätön ole kuollut sielu.
Aadam oli elävä sielu heti alusta alkaen, vaikka ei ollut uudestisyntynyt.
Samoin jokainen syntynyt vauva on elävä sielu.
Kuolleita meistä tulee vasta, kun teemme syntiä.
Ja kun olemme näin kuolleet synteihimme,
niin silloin meidän täytyy syntyä uudesti ylhäältä, Hengestä.
Synti siis katkaisee hengen yhteyden Jumalaan.
Aivan niinkuin kirjoititkin:

uudestisyntymättömän ihmisen henki on kuollut,
mutta vain Jumalaan päin.

Tässä on kysymyksessä juuri se Elämän Henki,
joka tekee sielusta elävän.

Elämän Henki => Elävä sielu

Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen
ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen,
ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

Aadam, joka ensin oli elävä sielu, todellakin kuoli sinä päivänä,
jona söi hyvän- ja pahantiedon puusta.
Eli käärme puhui harhauttaen eri kuolemasta kuin Jumala.
Käärme puhui ruumiillisesta kuolemasta, Jumala hengellisestä kuolemasta.

Niin käärme sanoi vaimolle:
"Ette suinkaan kuole;
vaan Jumala tietää, että
sinä päivänä, jona te siitä syötte,
aukenevat teidän silmänne,
ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan."

Raamattu siis puhuu useinkin kuolleista tarkoittaen ihmisiä,
jotka eivät ole vielä kokeneet ruumiillista kuolemaa.
Esimerkiksi seuraavassa kohdassa Jeesus ei puhu ruumiillisesti kuolleista.

Mutta Jeesus sanoi hänelle:
"Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa".

Raamattu puhuu siis kolmesta eri kuolemasta:

- hengellinen
- ruumiillinen
- iankaikkinen

[Jukka]

Hei kalamos. Me käytämme toisistaan eriäviä ilmaisuja ja voimme ymmärtääkin Jumalan ilmoituksen joitakin osia eri tavoin. Tuossa ylempää tartuin sanoihisi, jotka olit kirjoittanut: "Raamattu puhuu useinkin kuolleista tarkoittaen ihmisiä, jotka eivät ole vielä kokeneet ruumiillista kuolemaa. Nämä ovat siis kuolleita sieluja."

Näkemykseni mukaan ihmisellä on sielu, mutta Raamattu useissa kohdin esittää ihmisen myös kokonaisuudessaan sieluna. Näin esimerkiksi 1.Moos. 2:7:ssä, jossa Jumalan luoma ihminen esitellään 'elävänä sieluna'.

Aadamin langetessa hänen henkensä elämä kuoli, ei hänen sielunsa elämä. Jumalan on Henki ja Aadam oli jumalayhteydessä henkensä avulla, mutta lankeemuksessa hän menetti tämän kykynsä. Tämän seurauksena jokainen Aadamin suvun jäsen on syntynyt tilassa, jossa hänen henkensä on kuollut – myös niiden, jotka eivät ole tehneet tekosyntejä (esim. sylivauvat). Hekin voivat kuolla, ei tekojensa seurauksena, vaan syntyperänsä tähden. Synnitön ihminen ei kuole, mutta pieni vauvakin kuolee, koska on syntynyt Aadamin sukuun.

Mielestäni me emme voi ymmärtää evankeliumin ilmoitusta ja Kristuksen ristiä kovinkaan syvästi, ellemme huomaa, että Raamattu käsittelee meitä ja koko ihmiskuntaa joko Aadamissa tai Kristuksessa. Mitään välimuotoja ei ole kuten ei siinäkään, että jokainen meistä on joko maailman kansalainen tai Jumalan valtakunnan kansalainen. Emme voi kuulua kuin toiseen. Mutta näistä ehkä jonkun tulevan aloituksen alla; nyt takaisin aiheeseen 'henki ja sielu'.

Raamatussa KR33/38 mainitaan ainakin kolme kertaa 'sielullinen' ihminen. Eräissä laitoksissa sielullinen ('psykikos' sanasta sielu 'psyke') on käännetty sanoin 'luonnollinen' tai 'inhimillinen'. UT:n kohdat ovat 1.Kor. 2:14, Jaak. 3:13 ja Juud. 19). Näissä sielullisella tarkoitetaan hengellisen (pneumatikon) vastakohtaa, kääntymätöntä ihmistä.

Paavali puhuu 1.Kor. 15-luvussa sielullisesta ruumiista ja hengellisestä ruumiista. Niitä ei pidä sekoittaa käsitteisiin sielu ja henki. Itseltäni kului vuosia ennen kuin aloin ymmärtää mistä Paavali seurakuntaa opetti em kohdassa (oikaiskaa, jos olen väärässä). Sielullisella ruumiilla (soma psykikon) tarkoitetaan tätä meidän maallista ruumistamme eli koko kehoamme ja olemustamme, jossa elämme tämän maanpäällisen elämämme. Sielullisen ruumiin vastakohta on hengellinen ruumis (soma pneumatikon), jonka saamme siinä uudelleenluomisessa, joka tapahtuu Herran tulemuksen yhteydessä.

Sielullinen ruumis on se ruumis, jossa Pyhä Henki tahtoo asua maallisen vaelluksemme ajan ja siksi se tulee pyhittää kokonaan Jumalalle henkeä, sielua ja ruumista myöten, sillä pyhä se on, koska Jumala on ottanut sen asunnokseen.

Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan

[kalamos]

Aadam oli jumalayhteydessä henkensä avulla, mutta lankeemuksessa hän menetti tämän kykynsä. Tämän seurauksena jokainen Aadamin suvun jäsen on syntynyt tilassa, jossa hänen henkensä on kuollut – myös niiden, jotka eivät ole tehneet tekosyntejä (esim. sylivauvat). Hekin voivat kuolla, ei tekojensa seurauksena, vaan syntyperänsä tähden. Synnitön ihminen ei kuole, mutta pieni vauvakin kuolee, koska on syntynyt Aadamin sukuun.

Jokainen ihminen syntyy tähän maailmaan kuolevaisessa ruumiissa,
koska olemme samaa lisääntynyttä solukkoa Aadamin kanssa.
Tämä on siis perintöä Aadamilta - kuolevainen ruumis.
Ruumiillinen kuolema ei kuitenkaan ole mikään kadotustuomio ihmisille,
sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa,
niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa (1 Kor 15:22).
Kaikki ihmiset kokevat siis kyllä ruumiillisen kuoleman,
mutta kaikki kokevat myös ruumiin ylösnousemisen.

Mutta minua on kohdannut toinenkin kuolema
sen tähden, että minä olen tehnyt syntiä.

Syntihän tuli Aadamin hallintaan annettuun maailmaan,
kun käärme syötti valheen Eevalle,
ja Eeva söi kielletyn hedelmän ja sai miehensäkin syömään sen.

Ja aivan samoin kuin synti tuli maailmaan eli siten,
että Aadam söi kielletyn hedelmän,
aivan samoin se tuli maailmasta minuun,
kun synti vuorostaan petti minut,
ja minä söin kielletyn hedelmän.

niin kuin
yhden ihmisen kautta synti tuli mailmaan
ja synnin kautta kuolema,
niin kuolema on tullut kaikkiin ihmisiin,
koska kaikki ovat syntiä tehneet.

Mutta tästä aiheesta on todellakin oma keskusteluketju otsikolla
Valinta

[Jukka]

Mutta tästä aiheesta on todellakin oma keskusteluketju otsikolla Valinta

Jep. Jatketaan toiste ja toisaalla keskustelua tästä Aadamin synnin vaikutuksesta ihmiskuntaan tuon 'valinta-otsikon' alla. Meillä on erilaiset näkemykset tässä asiassa. Itse lähden liikkeelle Room. 5:14 ilmoituksesta

kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva

Mutta keskustellaan tästä aiheesta lisää myöhemmin. Varmasti kummatkin tiedämme, että asiasta on erilaisia näkemyksiä.

[kalamos]

Itse lähden liikkeelle Room. 5:14 ilmoituksesta

kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin,
jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva

Siis Aadamista Moosekseen asti ihmisillä ei ollut lakia.
Aadamilla oli yksi käsky eli kielto olla syömättä hyvän- ja pahantiedon puusta,
ja sitten Mooseksen kautta tuli laki Israelin kansalle,
ja niin ihmiset saattoivat taas tehdä syntiä samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam
eli rikkomalla jotain kymmenestä käskystä.
Mutta Aadamista Moosekseen asti ei kukaan
voinut tehdä syntiä samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam.

Mutta kysyisin nyt sinulta,
miten sinä nimität niitä ruumiillisesti eläviä ihmisiä,
joita Jeesus nimitti kuolleiksi,
jos et sano heitä kuolleiksi sieluiksi, niinkuin minä sanon?

[Jukka]

Mutta kysyisin nyt sinulta,
miten sinä nimität niitä ruumiillisesti eläviä ihmisiä,
joita Jeesus nimitti kuolleiksi,
jos et sano heitä kuolleiksi sieluiksi, niinkuin minä sanon?

Samoin minä heitä nimitän kuin Jeesuskin, eli yksinkertaiseksi kuolleiksi, mutta nimitetäänkö Raamatussa uskosta osattomia ihmisiä kuolleiksi sieluiksi? Kirjoitin jo aikaisemmin, että jos ihmisestä puhutaan kokonaisuutena sieluna niin silloin uskosta osatonta ihmistä voitaisiin nimittää kuolleeksi sieluksi, mutta jos sielusta puhutaan yhtenä osa-alueena ihmistä, jossa sijaitsee tunne-, tahto- ja inhimillinen älyelämä, niin eihän se osa ihmisestä ole maanpäällisen elämän aikana kuollut. Jos ihminen pelastumattomana on "kuollut sielu", niin hän tuskin voisi olla teoistaan edes vastuullinen? Mutta tästä tuolla toisen aloituksen alla enemmän joskus myöhemmin.

[kalamos]

Samoin minä heitä nimitän kuin Jeesuskin, eli yksinkertaiseksi kuolleiksi, mutta nimitetäänkö Raamatussa uskosta osattomia ihmisiä kuolleiksi sieluiksi? Kirjoitin jo aikaisemmin, että jos ihmisestä puhutaan kokonaisuutena sieluna niin silloin uskosta osatonta ihmistä voitaisiin nimittää kuolleeksi sieluksi, mutta jos sielusta puhutaan yhtenä osa-alueena ihmistä, jossa sijaitsee tunne-, tahto- ja inhimillinen älyelämä, niin eihän se osa ihmisestä ole maanpäällisen elämän aikana kuollut.

Täsmälleen juuri näin minäkin tuon ajattelen.
Siis ihminen on myös kokonaisuutena sielu. Elävä tai kuollut.

Jos ihminen pelastumattomana on "kuollut sielu",
niin hän tuskin voisi olla teoistaan edes vastuullinen?

Pelastumaton ihminen tulee vastuulliseksi siinä hetkessä,
kun Pyhä Henki vetää häntä Jeesuksen tykö.

Tietenkin olimme myös vastuullisia silloin,
kun vielä elävinä sieluina ensimmäisen kerran teimme syntiä.
Silloin me kuolimme hengellisesti. Ja siksi meidän täytyy syntyä uudesti.
Pikkuvauvan tai esimerkiksi äidin kohdussa olevan sikiön ei tarvitse syntyä uudesti.
Jos pienokainen tai vaikkapa syntymätön lapsi kuolee tai vaikka surmataan äitinsä kohtuun,
niin tuo ihmisen alku pääsee toki vapaasti syömään Jumalan Paratiisissa Elämän puusta.

Mutta meidät, jotka synti on pettänyt ja jonka seurauksena me kuolimme (Room 7:11),
meidän täytyy syntyä uudesti ja siis syödä sovituksen puusta, joka pystytettiin Golgatalle.
Meidät täytyy siirtää siis kuolemasta Elämään.
Paholaisen vallasta Jumalan Rakkaan Pojan Valtakuntaan eli hallintavaltaan.