missä Ylkä nyt on valmistamassa Morsiamelle asuinsijaa,
niin kyllä tuosta Isän ja Pojan Kodista
sitten tulee myös meidän kotimme.
Ja siellä me asumme myös tuon tuhannen vuoden ajan,
vaikka meidän tehtäväkenttämme on silloin
siinä Valtakunnassa, jonka Jeesus perustaa Maan päälle.
Ja kun tuhat vuotta myöhemmin koittaa iankaikkisuuden päivä,
ja Jumala on luonut uudet taivaat ja uuden maan,
niin silloin tuo Jumalan asumus laskeutuu tuon Uuden Maan päälle.
Silloin Jumalan maja on ihmisten keskellä.
Ihmisiä asuu tuossa Kaupungissa ja sen ulkopuolella.
Morsian - tai silloin tietenkin jo Karitsan Vaimo -
asuu tuossa Kaupungissa aina ja iankaikkisesti.
Mitä me silloin teemme, sitä meille ei tarkemmin kerrota.
Itse ehkä toivoisin, että saisin hallittavaksi
jostain universumin kolkasta planeetan,
joka vilisee koiria. No en ole ihan varma.
Mutta joka tapauksessa Raamatun viimeisillä riveillä sanotaan:

(Ilm 22:5) Johannes kirjoitti:Ja he hallitsevat aina ja ikuisesti
