tavoittanut tässä keskustelussa
antikristuksen tunnusmerkkejä
seuraavasti.
Kaikki pahuus alkoi ylpeydestä.
Enkelikunnan täydellisistä täydellisin
lankesi pitkän pitkän ajan perästä
ylpeyteen.
Tämä ylpeys ilmeni siten,
että Aamuruskon poika
ei enää halunnut olla
alamainen Aamuruskolle
eli Luojalleen.
Hän halusi korottaa itsensä
Jumalan rinnalle valtaistuimelle,
jolla jo istuivat Isä ja Poika.
Hän ei hyväksynyt sitä asetelmaa,
että Poika oli Voideltu tavalla,
jolla hän ei ollut.
Hän halusi myös itse olla
Voideltu eli Kristus eli Messias.
Tämä historia on ripoteltu
Vanhaan Testamenttiin.
Mutta tämä sama sanoma
on tiivistettynä ensimmäisessä
lainaamassani kohdassa.
Johannes (1 Joh 2:22) kirjoitti:
Kuka on valhettelija, ellei se,
joka kieltää sen,
että Jeesus on Kristus?
Hän on antikristus, se,
joka kieltää Isän ja Pojan.
Ja nyt tuo
pimeyden ruhtinaaksi muuttunut
alunperin kaikkein ihastuttavin
luotu kirkkauden olento
haluaa julistaa samaa sanomaa
omiensa kautta.
Johannes (2 Joh 1:7) kirjoitti:
Sillä monta villitsijää
on lähtenyt maailmaan,
jotka eivät tunnusta
Jeesusta Kristukseksi,
joka oli lihaan tuleva;
tämä tämmöinen on
villitsijä ja antikristus.
Jumalan ja tämän paholaiseksi
muuttuneen olennon välillä
on siis nyt riita-asia.
Paholainen sai heti kättelyssä
puolelleen joukon enkeleitä,
jotka yrittivät vallata taivaan.
Heidät kuitenkin heitettiin taivaasta
alas tuonelaan.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen.
Me tulemme tuomitsemaan enkeleitä.
- Vai ettekö tiedä,
että pyhät
tulevat maailman tuomitsemaan?
Ja jos te tuomitsette maailman,
niin ettekö kelpaa ratkaisemaan
aivan vähäpätöisiä asioita?
Ettekö tiedä,
että me
tulemme tuomitsemaan enkeleitä
Eli kun riita-asia
Jumalan ja Luciferin välillä
oli syntynyt,
niin laadittiin asiakirja
riidan ratkaisemista varten.
Tuon asiakirjan mukaan on eletty
nyt 6000 vuotta.
Ja tuohon asiakirjaan
on kirjattu sellainen asia,
että paholainen saa lopuksi
hallintaansa tämän planeetan
vähäksi aikaa.
Johannes (1 Joh 2:18) kirjoitti:
Lapsukaiset,
nyt on viimeinen aika.
Ja niinkuin te olette kuulleet,
että antikristus tulee,
niin onkin nyt
monta antikristusta ilmaantunut;
siitä me tiedämme,
että nyt on viimeinen aika.
Tämä asiakirjaan mekitty vaihe
ei ole vielä täyttynyt,
koska maan päällä on vielä pidättäjä,
joka on seurakunta eli Kristuksen Ruumis.
Mutta kun Kristuksen Ruumis poistuu
maan päältä astuu antikristus maan päälle.
Mutta jo nyt alkaen Aadamin päivistä
on tapahtunut niin,
että ihmiset ovat avanneet sydämensä
paholaiselle.
Johannes (1 Joh 4:2-3) kirjoitti:
Tästä te tunnette
Jumalan Hengen:
jokainen henki,
joka tunnustaa
Jeesuksen Kristukseksi,
lihaan tulleeksi,
on Jumalasta;
ja yksikään henki,
joka ei tunnusta Jeesusta,
ei ole Jumalasta;
se on antikristuksen henki,
jonka olette kuulleet olevan tulossa,
ja se on jo nyt maailmassa.
Eli tämän kuudennen päivän päätteeksi
tulee aikakausi,
jolloin pahan valta on vielä enemmän
kuin se on ollut tämän kuusi tuhatta vuotta.
Tähän asti antikristuksen henki
on vaikuttanut maailmassa.
Mutta tuolloin pahan kolminaisuus
on konkreettisesti maan päällä.
Ensimmäiseksi Ilmestyskirjan sivuilla
maan päälle ilmestyy
lohikäärme eli itse paholainen,
joka mainitaan sitten 12 kertaa.
Seuraavaksi näyttämölle
astelee pakanakansojen merestä
nouseva peto eli
antikristus.
Ja kolmanneksi maasta eli Israelista
nousee toinen peto eli
väärä profeetta.
Ja nyt me olemme etsimässä
tunnusmerkistöä antikristukselle.
Johanneksen kirjeet
ovat tärkeä avaus
noille tunnusmerkeille.
Mutta kun etenemme tarkastelussa
tuohon hetkeen,
kun tuo tuleva antikristus
ilmestyy tähän maailmaan,
niin tästä vaiheesta
kertoo Paavali
ensimmäisissä kirjeissään
eli kirjeissä Tessalonikalaisille.
Paavali (1 Tess 5:1-5) kirjoitti:
Mutta
aikakausista ja määrähetkistä
ei teille, veljet,
ole tarvis kirjoittaa;
sillä itse te varsin hyvin tiedätte,
että Herran päivä
tulee niinkuin varas yöllä.
Kun he sanovat:
"Nyt on rauha,
ei hätää mitään",
silloin yllättää heidät
yhtäkkiä turmio,
niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon,
eivätkä he pääse pakoon.
Mutta te, veljet,
ette ole pimeydessä,
niin että se päivä
voisi yllättää teidät niinkuin varas;
sillä kaikki te olette
valkeuden lapsia
ja päivän lapsia;
me emme ole yön
emmekä pimeyden lapsia.
Tämä kuvaus sopii erittäin hyvin
ihan tähän päivään.
Maailma on räjähtämispisteessä.
Kolmas maailmansota jokaisen kynnyksellä.
Mutta jotenkin taustalla vilkkuu
jokin toivon kipinä.
Jospa vielä tulisikin rauha.
Oikein maailmanrauha.
Sellainen että ...
ei hätää mitään.
Paavali on siis opettanut
tessalonikalaisia näistä asioista.
Ja kirjoittaa sitten kirjeen,
jossa noin muistuttaa asiasta.
Ja sitten jotkut olivat panneet
överiksi ja päätyneet siihen,
että tuo kauhea Herran päivä
olisi jo alkanut.
Jotkut olivat jopa Paavalin nimissä
lähettäneet viestiä heille,
että Herran päivä on jo käsillä.
Ja niin Paavali kirjoittaa toisen kirjeen,
jossa selvittää,
että tuo kauhea Herran päivä ei ala
ennenkuin pidättäjä eli seurakunta
eli Kristuksen ruumis
on poistunut maan päältä.
Ja samalla Paavali antaa tarkan
tunnusmerkistön antikristuksesta,
joka maailmaan on tuleva.
Paavali (2 Tess 2:1-12) kirjoitti:
Mutta mitä tulee
meidän Herramme
Jeesuksen Kristuksen tulemukseen
ja meidän kokoontumiseemme
hänen tykönsä,
niin me pyydämme teitä, veljet,
ettette anna minkään hengen
ettekä sanan
ettekä minkään muka
meidän lähettämämme kirjeen
heti järkyttää itseänne,
niin että menetätte mielenne maltin,
ettekä anna niiden itseänne peljästyttää,
ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
Älkää antako kenenkään
vietellä itseänne millään tavalla.
Sillä se päivä ei tule,
ennenkuin luopumus ensin tapahtuu
ja laittomuuden ihminen ilmestyy,
kadotuksen lapsi,
tuo vastustaja,
joka korottaa itsensä yli kaiken,
mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan,
niin että hän asettuu
Jumalan temppeliin
ja julistaa olevansa Jumala.
Ettekö muista, että minä,
kun vielä olin teidän tykönänne,
sanoin tämän teille?
Ja nyt te tiedätte,
mikä pidättää,
niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
Sillä laittomuuden salaisuus
on jo vaikuttamassa;
jahka vain tulee tieltä poistetuksi se,
joka nyt vielä pidättää,
niin silloin ilmestyy tuo laiton,
jonka Herra Jeesus on surmaava
suunsa henkäyksellä
ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
tuo, jonka tulemus
tapahtuu saatanan vaikutuksesta
valheen kaikella voimalla
ja tunnusteoilla ja ihmeillä
ja kaikilla vääryyden viettelyksillä
niille,
jotka joutuvat kadotukseen,
sentähden etteivät
ottaneet vastaan
rakkautta totuuteen,
voidaksensa pelastua.
Ja sentähden Jumala lähettää heille
väkevän eksytyksen,
niin että he uskovat valheen,
että kaikki ne tuomittaisiin,
jotka eivät ole uskoneet totuutta,
vaan mielistyneet vääryyteen.
Ja nyt meillä on roppakaupalla
uusia tunnusmerkkejä antikristuksesta
sen pohjan lisäksi,
minkä Johanneksen kirjeet paljastavat.
PS
Ennenkuin sukellan noihin
nyt esille tulleisiin
antikristuksen tunnusmerkkeihin,
niin selvennän nyt Herran päivää
tämän viestin lopuksi
vastaten samalla Annoran kysymykseen.
Herran päivä on kaksijakoinen.
Ensin tulee
kauhea/synkeä/pimeä
Herran päivä
eli Herran vihan päivä.
Sitten tulee
ihana/loistava/valoisa
Herran päivä.
Tämä kestää tuhat vuotta
ollen ihmiskunnan
ja sen haltuun annetun luomakunnan
seitsemäs päivä.
Silloin paholainen on sidottuna
syvyyden kuilussa
ja antikristus sekö väärä profeetta
tulijärvessä.
Mikään ei enää villitse maan päällä.
Ja niin myöskään eläimet
eivät enää syö toisiaan.
Eläimet eivät kuitenkaan
nytkään tee syntiä.
Ihmiset tekevät,
mutta lihan syöminen
ei ole syntiä.
Tämä olisi pitkä juttu,
mutta Nooan vanhurskaus
pelasti maailman täystuholta.
Täystuhon uhka perustui siihen,
että paholainen
oli valtaamassa maailman
enkeliensa yhtyessä ihmisten tyttäriin
ja pahan siemenen levitessä
ihmiskuntaan,
josta ei enää voisi nousta
Pelastajaa = Jeesusta.
Tämän täystuhon estämiseksi
Jumalan oli pakko pelastaa maailma
vedenpaisumuksen kautta.
Ja kun tämä pelastusteko
oli tapahtunut,
niin tultiin uuteen aikakauteen,
jossa Jumala solmi
ensimmäisen liittonsa
paitsi ihmiskunnan
myös eläinkunnan kanssa.
Ja tähän liittoon kuului se,
että ihmisten täytyi syödä
myös lihaa vieläpä rajoituksetta.
- Ja Jumala siunasi Nooan
ja hänen poikansa
ja sanoi heille:
"Olkaa hedelmälliset
ja lisääntykää
ja täyttäkää maa.
Ja peljätkööt ja vaviskoot teitä
kaikki eläimet maan päällä
ja kaikki taivaan linnut
ja kaikki, jotka maassa matelevat,
ja kaikki meren kalat;
ne olkoot teidän valtaanne annetut.
Kaikki,
mikä liikkuu ja elää,
olkoon teille ravinnoksi;
niinkuin minä olen antanut teille
viheriäiset kasvit,
niin minä annan teille
myös tämän kaiken.
