vilkaisseet sitä,
mitä tapahtui Alussa
ALUSSA Jumala loi taivaat
ja kaikki niiden joukot.
Kirkkain Kerubi,
täynnä viisautta
ja täydellinen kauneudessa,
sopusuhtaisuuden sinetti,
enkelikunnan keskellä
kolmannessa taivaassa
Jumalan Paratiisissa
käyskentelevä Valtias,
Aamuruskon Poika,
ei tyytynyt osaansa.
Hän halusi
Korkeimman vertaiseksi,
istuutua Jumalan rinnalle,
istuimelle, joka kuuluu
Jumalan ainosyntyiselle Pojalle.
Sen seurauksena
hän menetti kirkkautensa,
ja hänestä tuli pimeyden ruhtinas.
Hänet heitettiin joukkoinensa
maan päälle.
Maa,
jonka Jumala oli tehnyt asuttavaksi,
oli sekarorron ja hävityksen vallassa.
PIMEYS oli syvyyden päällä.
Mutta Jumalan Henki
liikkui vetten päällä.
Ja kuusi päivää myöhemmin
kaikki oli jälleen hyvää.
Sangen hyvää.
Kuuden päivän työmaapäiväkirja
päättyy kirjaukseen
lopputarkastuksesta.
Mooses (Gen 1:31) kirjoitti:
Ja Jumala katsoi kaikkea,
mitä hän tehnyt oli,
ja katso, se oli sangen hyvää.
Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu,
kuudes päivä.
Tuo kuudes päivä päättyi
ihmisen luomiseen mieheksi ja naiseksi.
Tuon peruskertomuksen jälkeen
seuraa ensimmäinen jatkokertomus.
Se kertaa ja tarkentaa näin:
Mooses (Gen 2:21-23) kirjoitti:
Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen
raskaaseen uneen,
ja kun hän nukkui,
otti hän yhden hänen kylkiluistaan
ja täytti sen paikan lihalla.
Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta,
jonka hän oli ottanut miehestä,
ja toi hänet miehen luo.
Ja mies sanoi:
"Tämä on nyt luu minun luistani
ja liha minun lihastani;
hän kutsuttakoon miehettäreksi,
sillä hän on miehestä otettu".
Tämän tallennuksen jälkeen
Mooses on kirjoittanut kuin
huomautuksen:
Mooses (Gen 2:24) kirjoitti:
Sentähden
mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä
ja liittyköön vaimoonsa,
ja he tulevat yhdeksi lihaksi.
Tämän ihmeellisen huomautuksen
valtaisan merkityksen
Paavali avaa meille näin:
Paavali (Ef 5:31-32) kirjoitti:
"Sentähden
mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä
ja liittyköön vaimoonsa,
ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."
Tämä salaisuus on suuri;
minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.
Kaiken kaikkiaan
jo Raamatun peruskertomus
sisältää ensimmäisestä Sanasta alkaen
ihmeellisen salaisuuden siitä,
miksi Jumala loi taivaat ja maan.
Ja Raamattu kertoo muualla
paljonkin siitä,
miten ja miksi Jumala loi taivaat,
ja keskelle ääretöntä avaruutta
pikkuruisen planeetan,
joka on jo paljon kokenut.
Se kantaa tänäänkin päällään
eläviä olentoja,
joita me ihmislapset
ihmettelemme ja tutkimme.
Ne elävät täyttä elämää
alusta loppuunsa saakka
ilman epäilystä elämän tarkoituksesta.
Mutta me pienet ihmislapset
kyselemme kaivaten vastauksia:
Mikä juttu tämä oikein on?
Raamatun ensimmäinen Sana
on paljon enemmän
kuin ajan alkupiste.
Se tulee sanajuuresta
- rosh = pää
Sillä ilmaistaan
ensimmäinen ja korkein,
mikä hallitsee kaikkea muuta
siihen liittyvää.
Niin kuin sinun pääsi hallitsee ruumistasi,
tai kansakunnan pää kansaa
ylempänä kaikkea muuta kuin vuoren huippu,
korkeudessa ja ylhäisyydessä kuin tähti.
Tällaisesta asemasta
Raamattu käyttää ilmaisua
- reshit = alku / esikoinen
Jumala käyttää tuota sanaa kuvatessaan
Behemotin mahtavuutta,
jolle mikään eläin ei vedä vertaa,
ja sanoo:
Job (40:14) kirjoitti:
Se on Jumalan töiden esikoinen
Raamattu alkaa ilmaisulla
- bəreshit = alussa / esikoisessa
Raamatun ensimmäisen lauseen
voisi kääntää esimerkiksi näin:
kalamosMooses (Gen 1:1) kirjoitti:
Esikoisen kautta
loi Jumala taivaat ja maan.
Uuden Testamentin puolella
meille sanotaankin:
Paavali (Kol 1:16-17) kirjoitti:
Kaikki on luotu
Hänen kauttansa
ja Häneen,
ja Hän on ennen kaikkia,
ja Hänessä pysyy
kaikki voimassa
Ja edelleen:
Johannes (1:1-3) kirjoitti:
Alussa oli Sana
…
Jumala
…
Jumalan tykönä.
Kaikki on saanut syntynsä
Hänen kauttaan,
ja ilman häntä
ei ole syntynyt mitään,
mikä syntynyt on.
Hän esittäytyy meille
paitsi kaiken hallitsevana
Alkuna
mutta myös
Aamenen Jumalana.
Johannes (Ilm 3:14) kirjoitti:
Näin sanoo Amen,
se uskollinen ja totinen todistaja,
Jumalan luomakunnan alku
Hän on Jumala,
joka käyttää itsestään nimeä
MINÄ OLEN
Johannes (Ilm 22:13) kirjoitti:
Minä olen
A ja O,
ensimmäinen ja viimeinen,
alku ja loppu.
Raamatun ensimmäinen ja viimeinen sana
tarkoittavat Häntä.
Ja kaikki noiden sanojen välissä kertoo
Hänestä ja Hänen Rakkaudestaan,
jonka objekti Sinä olet.
Sinut on luotu Hänen kauttaan
ja Häneen,
ja ikuiseen yhteyteen Hänen kanssaan.
Tämä suuri salaisuus paljastettiin
jo Raamatun peruskertomuksessa
kuudennen päivän kohdalla.
Ja se sai huikean lisäinfon
Raamatun
ensimmäisessä jatkokertomuksessa,
jossa kerrottiin
Jumalan suorittamasta
kirurgisesta operaatiosta,
jossa Ensimmäisen Aadamin kyljestä
muodostui yhteensopiva
puolisko Aadamille,
jonka ei ollut hyvä olla yksin.
Mutta jo Raamatun
ensimmäinen Sana
- Alussa / Esikoisessa
paljastaa meille
aivan käsittämättömän tarkasti
Viimeisen Aadamin salaisuuden
ja sen taivaisiin asti ulottuvan
Rakkauden määrän,
joka on Jumalan ainokaisella Pojalla
Sinua ja minua kohtaan.
Ilma tuota Rakkautta
Hän ei voisi olla ...
Kaiken Pää
