Käännynnäinen voi kyllä harrastaa uskontoa, mutta ei voi elää Jumalan Pojan uskossa.
Käännynnäisellä voi kyllä olla - ja kovakin - jumalisuuden ulkokuori.
Mutta sisimmässä ei ole tapahtunut mielenmuutosta.
Talutettavan esittämä kysymys on vakava.
Jeesus riippui ristillä kahden ryövärin välissä.
Vain toinen heistä kääntyi mielenmuutoksen tehneenä.
Toinen kääntyi Jeesuksen puoleen vain pilkaten, kova kuori ei murtunut.
Mutta tuossa toisessa ryövärissä tapahtui viime hetkellä mielenmuutos.
Ja hän sai viettää viimeiset hetkensä kuolevaisessa ruumiissaan Jumalan Pojan uskossa
tietoisena siitä, että aivan kohta hän on oleva Jeesuksen kanssa Jumalan Paratiisissa.
Mutta tuo toinen ryöväri ei edes tämän dialogin kuultuaankaan kääntynyt.
Eikä Jeesus voinut sille asialle mitään.
Jeesuksen kädet olivat ojennetut
toinen käsi toista ryöväriä kohti
toinen käsi toista ryöväriä kohti.
Jumalan Rakkaus riippui näiden kahden ryövärin välissä.
Vain toinen heistä otti sen vastaan.
Miksi näin tapahtui.
Mikä olisi vastaus Talutettavan kysymykseen.
Olisiko ylpeys. Vaikea sitä on käsittää.
