Riitta-mummin blogi

[Riitta-mummi]

Olen kirjoitta ihminen. Se on lahjaa.

Ihmisen osa

Se on sanonnan mukaan Tehdä työtä ja rakastaa. Lisäksi pääosiin kuuluvat syntymä, elämä ja kuolema.

Syntymä on ihme jota tosin pidetään aivan luonnollisena, ja sitäkin se on.

Kun on muodostunut hyvä parisuhde, avioliitto tai vastaava ,syntyy liitosta useimmiten lapsi, lapsia. Nykyään tosin liian harvoin, sillä se vaikuttaa jo heikentävästi yhteiskuntarakenteeseen.

Tässäkin Jumalan säätämässä on ihminen päässyt 'mestaroimaan, nähdyin tuloksin.

Ihminen kasvaa, käy koulunsa, oppii ammatin, tai pääsee muuten leipään kiinni. Nykyihmiset elävät pienissä perheyhteisöissä, ennen oli toisin. Usein kolme sukupolvea eli yhdessä. Siinä oli puolensa, ja se toinenkin puoli väistämättä, anopit ja apet. Nuori emäntä oli vallanpidon alla. Aikanaan hänestä itsestäkin tuli sitten anoppi, useimmiten.

Mutta mummojen ja vaarien hoidossa pienet lapset olivat hoidossa ja kotikasvatuksessa turvallisesti. Siinä lapsesta joskus syttyi kiinnostus historiaan. Historian kiinnostus lisää käsitystä siitä mitä vuosisatojen aikana on maailmassa, kotimaassa ja ulkomaillakin tapahtunut.

Tämä on ollut ruohonjuuritason kulttuurikasvatusta. Sitä on koululaitos ja kirjastolaitos vahvistaneet.

Olipa aikuisen ihmisen työ mitä laatua hyvänsä, siitä on yleensä saatu elanto. Vain harvat olivat muinoin sijoittajia. Maaomistusta, tiloja ja metsiä omistivat rikkaat suvut. Elämä oli näinkin melko vakaata, kunnes sosialismi opetti vaatimaan.

On tietysti ollut valtavaakin vääryyttä ja ihmisten hyväksikäyttöä, kuten termi nyt kuuluu. Monenlaiset ryhmät alkoivat kapinoida, lakkoilla ja lopuksi sotiakin.

Demokratia ei ole sosialismia, vaan parasta ihmisyyttä yhteisöissä.

Sodat. Niitä on ollut historiassa aina. Miksi ? Ihmisen vallanhalu, omistamisen- ja laajentamisenhalua ovat yksi ryhmä. Nationalismi, uskonto- ja kielikysymykset ovat riitaannuttaneet ja puhjenneet sodiksi.

Raamatussa on raakoja kuvauksia muinaisita sodista 'veljesten' kesken Israelin eri kuninkaiden kesken. Sadointuhansin surmattiin vastustajia. Usein syynä oli väärät jumalat jotka Herraan uskovien tuli tappaa.

Sama siellä Palestiinassa on yhä menossa. Saaran jälkeläiset vihaavat Hagarin jälkeläisiä, ja päinvastoin.

Tämä on tällaista vanhan ihmisen 'ite-ajattelua,. Vanhuudessa tulee ajateltua muutakin kuin menneitä aikoja.

Lapsuuden, sota-ajan, koulunkäynnin, nuoruuden ja perhe-elämän vaiheet ovat muistellut moneen kertaan. Se on omaa historiaani, jota olen muillekin jakanut.

Nyt on vanhuus. ja sen tuoma odotus tulevasta. On hoidettava terveyttä, kodin asioita ja puolisoa niin hyvin ja niin kauan kuin Herra suo. Mitä sen jälkeen on elämän päättyminen kuolemaan. Jos se olisi lempeä, se olisi juhlaa. Uuden elämän alku !

[kalamos]

Sinulle on nyt varattu
oma keskustelualue
Riitta-mummi
johon voit avata mielinmäärin
uusia keskustelun aiheita.

Ja tämä Riitta-mummin blogi
on sellainen vähän rauhoitetumpi ketju
sydämensykkeitäsi varten.

[Riitta-mummi]

Kärsiminen vai kärsimättömyys

Olen sukujuuriltani nopeatempoinen ja kärsimätön luonne. Kun muistan isäni monet hermostumiset hämäläisen vävynsä toimiessa omaan tahtiinsa, olen todennut olevani 'isäni tytär'.

Kun olen geeneissä perinyt nämä nopeus- ja kärsimättömyysominaisuudet olen ollut monissa pulmatilanteissa, joissa on ollut opittava 'painamaan jarrua' silloin kun kaasujalkaa polttelee.

Raamatun henkilöistä Pietari on minulle läheisin, ymmärrän häntä oikein hyvin. Impulsiivisesti olen tehnyt monet mokat ja joutunut itkemään katumuksen kyyneleitä.

Nöyrtyminen olikin ensimmäisiä asioita joita halusin opetella Mestari Eckhartin Sielun kaivo-teoksen pohjalta.

Kaivoa olen tyhjentänyt liki neljäkymmentä vuotta. Onko kaivoni vesi kirkastunut, ei ole itseni arvioitavissa.

Tunnen ja tiedän kuinka elämäni on helpottunut kun en enää 'polta päreitäni' jokaisesta poikkipuolisesta sanasta. Argumentoida voi ilman riitaakin, olen oppinut.

Ihmisen hyväksyminen sellaisenaan on Kristuksen esimerkillään opettamia ensimmäisiä juttuja.

Raha, etenkin sen kokoaminen ilman hyvää motiivia on pahasta. Ahneus on etenkin vanhojen ihmisten synti.

Omastaan antaminen , hyvän jakaminen olisi ihanne, mutta ei se ole, ei niillekään joiden velvollisuus olisi viran puolesta heikoista huolehtiminen.

Politiikkaan osallistuminen ei ole synti, mutta vihaaminen on. Missä raja kulkee, opii jokaisen pohtia omalla kohdallaan.

Yhteisten asioiden hoito on vastuunkantoa ja siihen osallistuminen on kiitettävää.

Tänään valitaan Europarlamentti. Mielipide-erot saattavat olla hankaloittamassa , sillä Ukrainan pyrkiminen EU hun jakaa eräät maat kauas toisistaan.

Takaisin kärsimiseen ja kärsimättömyyteen. Olen ihan itse väsyttämässä itseäni tälla vauhdilla jota nyt pitää,. On muka seurattava yleisurheilun EM-kisoja, pelattava Älypään pelejä sekä leikittävä sanaleikkejä Ketjut-osiossa. Ja, käyn vielä kirjoittamassa entisellä rakkaalla foorumilla tapaamassa tuttuja ja vaihtamassa ajatuksia ruoanlaiton, politiikan ja kulttuurin alueilla.

' Oma suu tikanpojan surma' sopii minuun ahkeraan naputtajaan.

Itselleni : Muista levätä, hiljenny rukoukseen, hallitse ajankäyttösi, ja ole välillä aivan hiljaa Herran edessä !


R-m

[Riitta-mummi]

Hyvä muisti, siunaus vai kateuden aihe?

Kirjoitus IS Älypää-blogissa pari vuotta sitten.

Varhempina vuosinani en koskaan huomannut omistavani erityisen hyvää muistia. Koulu-aikana siitä olisi ollut suuri apu. Olin tavallinen kaikin puolin, mutta luin paljon kirjoja.

Oli ennen rippikouluikääni lukenut normaalien tyttökirjojen lisäksi esim. venäläisistä klassikoista Tolstoin, Pushkinin ja Dostojevskin teoksia.

Tutkin myös kuvataidekirjoja, sillä kuvataide ja elokuvat ovat aina olleen minusta kiinnostavia.

Mistä olin kiinnostunut, kuten taitelijat, näyttelijä ja 'missit' opin ne helposti muistamaan.

Vastapainona minulla on aina ollut huono 'matikkapää' ja aivan käsittämättömilta tuntuneet tekniset alat, kuten tämä nettikin jota osaan aivan surkeasti. Olen kai humanisti.

Näköni on ollut heikohko kauan ja siksi olen joutunut lopettamaan kirjojen lukemisen. Sen sijaan kuuntelen jatkuvasti jotakin älypuhelimen kautta.

Vasta kun hoksain rekisteröityä ISn Älypäähän pääsin testaamaan mitä muistan ja kuinka laajalti.

Vanha kansakouluaika tulee tämän -tästä mieleen kun vastailen sen antamin tiedoin kysymyksiin .Aiheet olivat olleet vuosikymmeniä muistumattomissa.

Siis, huomasin että muistissani pysyykin asioita.

Olin ollut hiukan huolissani päivittäisten asioiden unohtelusta ja se oli syy pelaamisen aloittamiseenkin.

Nyt kapasiteetti aivoissa on laajentunut ja ne mitkä koen mielekkääksi tiedoksi muistakin , ellei tule monen kuukauden väli kysymyksiin.

Mutta, onko tämä tällainen kuinka tärkeää. On ainakin niin etten enää kirjoita kauppareisulle ostoslistaan kuin 'pakollisesti ' muistettavat'.

Usein pysähdyn pohtimaan onko minun muuten kuin tietokilpailumielessä muistettava ' monennenko solmukkeen välistä koukku pitää pujottaa kun kalastuksessa käytetään syöttinä jauhotoukkaa tms.'

Historiaan liittyvät tapahtumat ovat itselleni tärkeitä. Muistan hyvin sekä Kuurilan, että Iittalan junaonnettomuudet. Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen, että Jatkosodan alkamispäivän.

Raamatussa sanotaa,n Älä ylpeile tiedoillasi.

Olen huomannut että kun olen iloinnut sijoituksillani Älypäässä, jälkeläisille se on enemmänkin hymyilyn aihe.

No,muistan Raamatusta Herran sanoneen myös näin :Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.


R-m

[Riitta-mummi]

Tämän kirjoittamisen lisäksi harrastuksiin, joita kotona voin harrastaa, ovat tv-urheilun seuraaminen, ruuanlaitto, kirjojen kuuntelu, musiiki kuuntelu YouTubesta ja politiikan seuraaminen.
On ollut paljon muitakin, mutta liikkumisen ja näön heikennyttyä saan tyytä nyt näihin.

Blogin kirjoittelu on ajatustyön seuraus. Olen lapsesta saakka tuuminut, ihmetellyt ja tutkinut asioita.
Keskustelu on kirjoitteluakin mukavampaa, mutta siihen on tilaisuutta enää niukasti. Puoliso on hyvin hiljainen mies ja vieraita käy harvakseltaan.

Kaikesta urheilusta en ole koskaan ollut kovin kiinnostunut, mutta perinteiset: Yleisurheilu, hiihto ja mäkikyppy jaksavat kiinnostaa. Lahtelaisena olen tuntenutkin monia nimekkäitä urheilijoita. Viki Kankkonen oli naapurimme yli 40 vuoden ajan, ja on tavallaan taas tämän uuden kotimme lähitalossa.

Ruoka on ollut minulle, pula-ajan lapselle,tärkeä liki koko ikäni. Mieheni metsästysharrastus on tuottanut raaka-aineita sekä lintujen, kalojen että hirvieläinten lihoina. Oli pakko opetella valmistamaan jopa metso !
Nykytilanne on luonnollisesti muuttunut. Ostokset teen enimmäkseen netissä ja tilaus tuodaan kerran viikossa kotiin. Käytän enemmän puolivalmisteita, pakasteita, valmisruokia, mutta hedelmiä ja vihanneksia syödään paljon.
Kahvileipää en enää leivo, se ostetaan. Mutta jos pulla ei kelpaa, ja piparit eivät käy kaupaksi teen hillon ja munamaidon kanssa pullalaatikon.
Kasvissosekeitot, etenkin gaspazho on meillä suosikkiruokaa. Janssonin kiusaus on helppo valmistaa kun on valmiita peruna-sipulipakasteita ja janssonfileitä.

Hirvipaistit, jänispaistit ja sorsakastikkeet ! Ah, maut on tallella muistoissa. Hirvenlihaa tuovat padasjokiset sukulaiset aina sen verran kuin meillä kuluu.

Musiikki- ja kirja-tarjontaa on viestimissä vaikka kuinka paljon. Valinnanvaikeus on minulla. Olen kuunnellut lähinnä klassista musiikkia ja kotimaisia kirjalijoita viime vuosina.

Perhe on normaalikokoa. Kaksi tytärtä, kaksi vävyä, neljä lastenlasta joista kolme poikaa ja yksi tyttö.
Kaikilla on kumppanit, vanhemmilla lapsenlapsilla on jo lapsiakin. Meillä on viisi lapsenlapsenlasta.
Kyllä Jumala on siunannut !

Olen ollut aktiivisestikin politiikassa, mutta nyt olen kriittinen seuraaja vain.

R-m jakoi itsestään...

[Riitta-mummi]

Näin toisaalla kysymysen sukukirouksesta. Olen kirjoittanut aiheesta näin:

Kova kohtalo ?

Ympyräni eivät ole laajat, mutta eivät aivan suppeatkaan. Olen matkan varrella muutaman ihmisen kovaan kohtaloon , jatkuviin vaikeuksiin törmännyt. En ole itsekään jäänyt näitä kolahduksia vaille, siksi on mihin verrata. Tosin niitä onnenmyyriä joille aina aurinko paistaa, linnut laulavat ja sade tulee ajallaan, en oikeastaan tunnekaan. Onkohan heitäkään oikeastaan, elämän lottovoittajia .

Lottovoitto on onnen harhaa, siitäkin on tietoa. Hannu Hanhi on pinnallinen ja ikävystyttävä puheissaan. En kadehdi häntä.

Mutta en kadehdi heitäkään joilta kuolema vie perheen miehet kolmessa sukupolvessa peräjälkeen. Jokainen kuoli alle viisikymppisenä ja maatilan työt ja lapset jäivät emännille.

Elämä karjataloudessa onnistui, lehmille allergisen emännän , palkattua työmiehen hoitamaan navettatyöt. Seuraavaksi emäntään iski laaja hermovaurio joka oli tuskallinen ja lopetti vapaan liikkumisen, sitoi sisätöihin. Nekin kävivät vaikeasti apuvölineiden avulla ainoastaan

Pahinta oli kun vanhuudenpäivinä, ristasyövän jälkeen lapset alkoivat vieroa häntä. Kiitokseksi koulutuksesta hän sai ilkeää kohtelua ja haukkumakirjeitä

Ystäväni asui omillaan, omassa pienessä talossaan tilan mailla. Siellä hän itse hoiti taloutensa ja kissansa lähes loppuun asti. Kova kohtalo vei häne sairaalaan kahden uuden syöpälöydöksen ja vaikeahoitoisen diabeteksen takia monta kertaa. Se kai rasitti lapsia liikaa

Lopulta hän myi talon ja sai paikan hoitokodista, josta kaaduttuaan ja murrettuaan selkäänsä, hän pääsi palliatiiviseen hoitoon sairaalaan

Meitä oli muutama lapsuuden aikainen ystävä jotka kävimme kanen luonaan loppuun asti. Olimme siunaustilaisuudessa yhdessä, mutta yksi ei voinut lähteä muistohetkeen. Hän ei kestänyt ystävämme jälkeläisten kohtaamista

Olen pohtinut tällaisen kohtalon merkitystä. Raamatussa kirjoitetaan Isien pahoista töistä, jotka seuraavat sukupolvien ajan.

Raamatussa neuvotaan lähimmäisenrakkauteen, vanhempien kunnioitukseen ja ennen kaikkea anteeksiantoon.



Riitta-mummi

[Riitta-mummi]

Ennen kuin kaikki liki kahdenkyymenen vuoden kirjoitukset painuvat Herättäjä-Yhdistyksen arkistoon, poimin muutaman siltä rakkaalta foorumilta ja linkitän tähän uuteen 'kotiini':

Raamatussakin mainitaan kivet. Jeesus on se kulmakivi jonka rakentajat hylkäsivät.

Puhutaan kivisydämistä ja lihasydämistä. Kerrotaan kalliolle rakennetun talon paremmuudesta hiekalle tehtyyn verrattuna. Hiekanjyvänen, ihmisen vertaus sekin, on sekin kiveä.
Entä jalokivet. Niistä ovat uuden Tulevan Maan kadutkin tehty.

Kivien, jalokivien tähden on moni köyhä kaivosmies pilannut elämänsä , samoin rikkauksien omistaja myös. Ne verikivet eivät ole hintansa väärti.

Me, elävät kivet joista kirkko yhä rakentuu, ja sortuu välillä, olemme tarpeellisia yhdessä. Kirkonmäellä oli ennen kiviaidat joilla istuskeltiin seurustelun sakramenttia nauttimassa. Kivisillä seuduilla oli kiviaitoja peltoja kiertämässä. Vanhoina, sammaloituneina ne näyttävät yhä kauniilta.
Ne sopivat koivikon ja kuusikon viereen paremmin kuin oranssit muovi-kauhistukset.

Pohjanmaalla ei ole paljonkaan kiviä, mutta on kuitenkin vanhoja kivikirkkoja. Mikä vaiva on ollut niitä kootessa.
Hämeessä, ainakin meidän kulmilla on taasen kivipeltoja vierivieressä. Käsipelillä kun ruis kylvettiin, sirpillä leikattiin ja hevospelillä riiheen kiskottiin, sekin antoi elannon monille. Nyt ne entiset ruispellot, lehmälaitumet, kasvavat puuta, Suomen kultaviljaa.
Enää eivät ahomansikat kypsy kivikkojen reunoilla, kissankäpät hiekkamättäillä. Moni muukin elollinen on kadottanut elinolonsa. Mutta kivi pysyy.
Siksi muistomerkit useimmiten ovat graniittia tai marmoria. Ja hautapaasi kivestä on vuosisatainen perinne.

allekirjoitukseni:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran (Kaija Pispa)

[Riitta-mummi]

Vuodelta 2013 kirjoitus Pääsiäisenviettoa lapsuuteni Virolahdella

Vietimme Pääsiäistä vuoroin omassa kodissamme, vuoroin äidin sisaruksissa Virolahdessa. Mamma ja pappakin elivät vielä silloin.
Parhaiten tilaa vieraille oli Säkäjärvellä ja Ala-Pihlajassa.

Virolahdelle matka kesti koko päivän. Ensin linjurilla Lahteen, sitten junalla Kouvolaan jossa vaihto Kotkan junaan. Inkeroisissa piti jäädä pois ja siirtyä kolmanteen junaan joka ajoi Haminaan. Vieläkään ei oltu perillä, vaan linjuriin oli taas istuttava. Se olikin matkan vaikein osuus, sillä tie Haminasta Virojoelle oli se ikivanha Wiipurin rantatie. Mutka mutkan jälkeen, ylämäki, alamaki. Ja sitten oksennuspusseja tarvittiinkin jo Klamilan paikkeilla. Perillä oli joku talosta hevosella vastassa sillä vielä oli muutama kilometri perille.
Ala-Pihlajan Osuuskaupasta oli odottaja ostanut limonaadipulloja korillisen ja jäätelöä joka säilytettiin jäälohkareiden avulla kellarissa.
Jäitä oli suuri kasa purujen alla navetan päädyssä . Ne olivat maidon jäähdytystä varten tuotu talvella mereltä.

Serkkuja ja serkkujen serkkuja oli sitten koolla kaikkiaan kuudesta-kahteentoista. Jos oli hankikeli laskettiin vesikelkalla peltorinnettä alas. Siinä sai hyvät vauhdit.
Mutta jos oli keväisempää pyöritettiin ja hypättiin pitkäänarua tai kinkattiin ruutua tallin edustalla. Siinä oli tosin hevosenlantaa loskan seassa. Rapa roiskui ja haisi,
mutta ei se ilonpitoa haitannut. Tallin päähän oli rakennettu kaksikerroksinen osa jossa yläpuolella oli asunto yhdelle miehelle, rengintapaiselle.
Kiviseen alaosaan oli tehty kellari. Siellä oli se limpsakori. Määräpullot päivässä oli lupa ottaa. Istuttuun kivirappusilla ja ryypättiin samasta pullosta vuorotellen.
Navetan vinteille oli joka talossa laitettu katto-orresta roikkumaan pitkä kiikku. Monimetrinen lankku oli kiinni molemmista päistä ja kiinnitetty orteen. Lankulle mahtui useampikin, mutta jos hurjat vauhdit halusi, piti mennä vain kaksi kerrallaan niin että sai kiinni köysistä. Pojat olivat rohkeita mutta minä joka olen syntymä-arka nautin sellaisesta hiljaa keinuvasta liikkeestä.
Suklaamunia en muista lapsena syöneeni, mutta pehmeitä sokerimunia , linnunmunia, oli tarjolla. Niillä makeisilla tädit koristelivat myös täytekakun. Se kuului aina pääsiäisherkkuihin.
Pitkäperjantaina Erkki-setä pyöräili kirkkoon. Itse en muista olleeni. Mutta jos talon naiset kerkesivät lähtemään mukaan valjastettiin hevonen ja lavakärryillä menivät.
Radiohartauksia kuunneltiin ja Erkki-setä oli voimakasääninen veisaaja. Hän istui kiikkutuolissa ja veisasi useimmat virret ulkoa. Hän oli jo nuorena miehenä toiminut vainajan lähtöveisuun johtajana.
Mammaa ja pappaa käytiin tervehtimässä. Käsipäivää annettiin ja niiattiin ja pokattiin. Sitten päästiin pihaan ja navetanvintille leikkimään. Joskus kanalassa oli jo kananpoikasia. Pientä keltaista kananpoikaa suloisempaa pääsiäissymbolia ei ole. Kuinka pian siitäkin kasvaa iso vihainen kukko!
Pääsiäiskertomukset tunnettiin ja ne antoivatkin juhlan vietolle oman juhlavan mutta silti iloisen tunnun.
Päälimmäiseksi ovat jääneet ilon tunteet, muistot ja tuoksut mieleeni.

Elämän näen pientareelle piirtyvän...

[Riitta-mummi]

Vielä tämäkin, aiheena Ärtyisyys vuodelta 2013

Impulsiivisena saatan ärtyä hetkessä, mutta onneksi se menee yleensä pian ohi. Kun pysähtyy ajattelemaan että miksi, lauhtuminen alkaa kun huomaan että itsessäni on yleensä se vika.
Ärtymisen syyt ovat moninaiset. Yleensä sen saa aikaan toinen ihminen. Hän toimii, puhuu tai uskaltaa jopa ajatella eri tavoin kuin minä.
Eikö silloin ole hyvä mennä itseensä.
Vaatimisen Henki, sen nimen olen antanut sille pirulle joka meissä perisyntisissä asuu. Sitä tasoittamaan ja auttamaan loukkaamasta on kotikasvatuksella suuri merkitys. Kaikilla ei ole sitä, mutta kaikilla on jonkinlainen omatunto ja kaikilla on sama Vapahtaja joka päästää meidät pahasta.
Hyvä keino on pyytää apua ylhäältä, olla lähtemättä mukaan ärtyisyyteen ja vaieta.

Se mikä saa minut, tai sinut ärtymään, voi toisinpäin olla ihan hupijuttu.Mielipiteitä ja makuja on ainakin kahteen kastiin.En nyt tarkoita hämäläisittäin kastiketta, vaan ryhmittymiä jotka ovat kasvaneet erilleen kuten entinen avioeropari.

Annetaan kunkin pitää mielipiteensä, tyylinsä, ja oikeassaolemisensa rauhassa. Eihän se ole minulta pois jos sinä olet eri mieltä.

Minulla on täällä foorumilla ystävä jonka kanssa ajatuksemme eroavat aika monesti. Silti pidän hänestä oikein paljon. Olemme toistemme lähes vastakohtia (taustat) mutta näin täydennamme mukavasti toisiamme, riitelemättä. Esimerkkina emerituspiispa John Wikström ja avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja.

Ja lopuksi: Tämä ei ole opetusta. Kunhan turisen.

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran

[kalamos]

Eli tuo oli vanha kirjoitus ajalta,
jolloin tätä meidän foorumia
ei vielä ollutkaan.

Minulla on täällä foorumilla ystävä jonka kanssa ajatuksemme eroavat aika monesti.