Sana päivälle Annulta

Re: Sana päivälle Annulta

ViestiKirjoittaja hypomenoo » 19.06.2025 08:19

Nyt en malta olla kertomatta, mitä olen näinä päivinä kokenut ja ollut hämmästyksissäni tämän ketjun kohdalla.

Herra Jeesus hoitaa minua nyt, uupunutta ja nälkäistä lastaan.
Joka päivä on kuin "kyyhkynen" toisi nokassaan tuoreen öljypuun lehden.

Tämä on ihme. Tilanteeni on pahentunut, mutta saan vitamiiniruiskeen,
jossa on kaikki tarvittava kuhunkin päivään. Myös tänään.
Ei mene hukkaan Raamatun kohtien lukeminen.

Herra Sinua, Annu, siunatkoon ja vahvistakoon oman elämäsi koetuksissa.
hypomenoo
 
Viestit: 210
Liittynyt: 13.06.2018 19:27

Re: Sana päivälle Annulta

ViestiKirjoittaja Annu » 19.06.2025 09:19

Kiitos sanoistasi, Hypomenoo, ja siunauksestasi! Herran siunausta myös
Sinulle! Toivottavasti saat apua vaivoihisi ja kestävyyttä kärsimyksissäsi.

Yritän parhaani mukaan kirjoittaa päivän sanaa, mutta kuten aiemminkin
olen sanonut, niin se on tullut vaikeammaksi, kuin ennen. Usein huomaan,
että sanan, jonka olen aikonut kirjoittaa, olenkin jo kirjoittanut aiemmin.
Nyt olen päättänyt, että en enää välitä, vaikka olisin jonkin sanan
paikan aikaisemminkin julkaissut. Siitä huolimatta en varmaan joka päivä
saa kirjoitettua, mistä olen pahoillani.

Rohkaisit minua kovasti ja annoit taas intoa jatkaa. Herra minua vielä
auttakoon tässä asiassa!
Avatar
Annu
 
Viestit: 938
Liittynyt: 16.08.2022 06:46

Lohdutuksen Jumala

ViestiKirjoittaja Annu » 20.06.2025 06:45

:bible: Raamattu Kansalle

Paavali (2Kor 1:3-4) kirjoitti:
Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen
Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja
kaiken lohdutuksen Jumala.

Hän lohduttaa meitä kaikissa ahdistuksissamme,
että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä
itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä,
jotka ovat kaikenlaisissa ahdistuksissa.
Avatar
Annu
 
Viestit: 938
Liittynyt: 16.08.2022 06:46

HERRA kuulee avunhuutosi ja auttaa

ViestiKirjoittaja Annu » 21.06.2025 05:01

:bible: Raamattu Kansalle

Daavid (Ps 145:18-19) kirjoitti:
HERRA on lähellä kaikkia, jotka häntä avuksi
huutavat, kaikkia, jotka totuudessa häntä
avuksi huutavat.

Hän täyttää häntä pelkäävien toiveet, hän
kuulee heidän avunhuutonsa ja auttaa heitä.
Avatar
Annu
 
Viestit: 938
Liittynyt: 16.08.2022 06:46

Odota HERRAA

ViestiKirjoittaja Annu » 22.06.2025 04:56

:bible: Raamattu Kansalle

Daavid (Ps 27:14) kirjoitti:
Odota HERRAA. Ole luja, ja olkoon
sydämesi rohkea. Odota HERRAA.
Avatar
Annu
 
Viestit: 938
Liittynyt: 16.08.2022 06:46

Kunnia Jumalalle aina ja iankaikkisesti!

ViestiKirjoittaja Annu » 23.06.2025 08:21

:bible: Raamattu Kansalle

Paavali (Ef 3:20-21) kirjoitti:
Hänelle, joka voi tehdä monin verroin
enemmän kuin kaikki, mitä me anomme
tai ymmärrämme, sen voiman mukaan,
joka meissä vaikuttaa,

hänelle kunnia seurakunnassa ja
Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien
sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Aamen.
Avatar
Annu
 
Viestit: 938
Liittynyt: 16.08.2022 06:46

Re: Sana päivälle Annulta

ViestiKirjoittaja hypomenoo » 23.06.2025 12:53

Kiitos, Herra, rohkaisevasta ja virvoittavasta Sanastasi.
Uupunut saa luottaa Sanasi voimaan olosuhteiden muuttumattomuudesta huolimatta.

Pyhä Sanasi hoitaa, pitää ajatuksemme Sinussa, kiitos Herra Jeesus!
hypomenoo
 
Viestit: 210
Liittynyt: 13.06.2018 19:27

Herramme Jeesus Kristus ja Jumala lohduttakoot sydämiänne

ViestiKirjoittaja Annu » 24.06.2025 05:43

:bible: Raamattu Kansalle

Paavali (2Tess 2:16-17) kirjoitti:
Itse Herramme Jeesus Kristus ja Jumala,
meidän Isämme, joka on rakastanut meitä
ja armossaan antanut meille ikuisen
lohdutuksen ja hyvän toivon,

lohduttakoot sydämiänne ja vahvistakoot
teitä kaikissa hyvissä teoissa ja puheissa.
Avatar
Annu
 
Viestit: 938
Liittynyt: 16.08.2022 06:46

Ahdistuneen rukous

ViestiKirjoittaja Annu » 25.06.2025 08:50

:bible: Raamattu Kansalle

Daavid (Ps 25:16-18) kirjoitti:
Käänny puoleeni, armahda minua, sillä
minä olen yksinäinen ja kurja.
Ahdistukset täyttävät sydämeni, päästä
minut hädästäni.
Katso minun kurjuuttani ja vaivaani,
anna kaikki syntini anteeksi.
Avatar
Annu
 
Viestit: 938
Liittynyt: 16.08.2022 06:46

HERRA ei hylkää häntä etsiviä

ViestiKirjoittaja Annu » 26.06.2025 05:18

:bible: Raamattu Kansalle

Daavid (Ps 9:11) kirjoitti:
Sinuun luottavat ne, jotka sinun nimesi
tuntevat, sillä sinä et hylkää niitä, jotka
etsivät sinua, HERRA.
Avatar
Annu
 
Viestit: 938
Liittynyt: 16.08.2022 06:46

EdellinenSeuraava

Paluu Sana päivälle

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron