Kielten selittäminen

[עֵד]

Keskustelua Raamatun Sanan valossa armolahjasta, jossa henkilö itse tai toinen paikalla oleva henkilö selittää kielillä puhumista.

Minulla on suuri epävarmuus kielilläpuhumiseen, mutta erityisesti selittämiseen, niin että usein vain hiljaa yksin olen käyttänyt sitä ja silloinkin päättänyt sen sanoihin: Sinä tiedät, Jumala - jos tämä ei ole oikeaa, armahda minua.

Usein kyllä mietin ja murehdin (anteeksiannettuja) syntejänikin, jolloin minun täytyy ihan ryhdistäytyä, sillä Sana sanoo, että 'silloinhan Kristus on turhaan kuollut' tai 'eikö Kristus olekaan ylösnoussut'. Tarkoitukseni ei ole turhentaa Jumalan Sanaa, joten epävarmuuteni johtunee itsetunnon heikkoudesta (minulle ei voi mitään hyvää tulla) tai sitten koen, ettei pyhiä asioita noin vain oteta. Eikä otetakaan, vaan Pyhä Henki jakaa itsekullekin niinkuin tahtoo.

Se oli kaunis alkukevään ilta, kun olimme pienessä rukousryhmässä kirkossa. Kesken rukouksen aloin puhua uudella kielellä (jota en käsittänyt), ja samassa 'huomasin' sanovani suomeksi 'siunaa pientä laumaani'. Tästä hurmoshetkestä olen täällä kertonutkin, mutta erityisesti minua puhutteli se helmikuja, mikä kohosi kohti korkeuksia. Liian paljon yhtä aikaa: vierasta kieltä, selitystä, näkyä - ja siinä minä keskellä sitä. Silloin harvoin kun odottamatta näin käy, olisi halunnut analysoida ja tallentaa tilanne, kunnes havahtuu todellisuuteen: muut ovat hiljaa, odottavat, kunnes joku huomauttaa: 'olisi ollut mukava tietää enemmän, mitä sanoit, kun puhuit pidempään vierasta kieltä kuin selitit'. Ylistystä ja kiitosta varmaan oli mukana, mutta mielestäni se ei vaatinut enempää selittämistä. Vasta jälkeenpäin nuo kolme sanaa ovat siunanneet!

Joku päivä sitten luterilaisen kirkon pappi opetti haastateltavansa kanssa aiheesta tv7:lla 'kielten selittäminen'. Ajattelin (ennakkoluuloisesti) heti, että siinä varmaan tehdään tyhjäksi koko asia (!). Yllätyin myönteisesti ja samalla nolona, kuinka tarvitsinkaan tulla johdatetuksi tv:n ääreen silloin. Hetkeä aiemmin olin lukenut Sanasta saman armolahjaluvun (1 Kor. 12), kun se oli vuorossa sinä päivänä ja muistelin mainitsemaani keväistä hetkeä kirkossa.

Mainitsen tuon tv7:n ohjelman siksi, kun siinä opetettiin, että joskus puhutaan kielillä kauan selityksen ollessa lyhyt tai sitten päinvastoin. Jokainen selittää persoonansa kautta asian ytimen ollessa sama.

Armolahjan virittäminen/harjoittaminen on sallittua, jopa suotavaa, sillä siihen Sana kehottaa, ja sen/niiden ilmeneminen tapahtuu aina rakennukseksi.

Paavali opettaa 'verrattomasta tiestä' viitaten - rakkauteen (1 Kor. 13). Tänä aamuna tulin siunatuksi perusajatuksesta, kuinka rakkaus on yhteinen nimittäjä aina kun puhumme niin Jumalasta, Jeesuksesta kuin Pyhästä Hengestä. Tällainen rakkaus kun ympäröi meitä, niin jopa minä tunnen itseni rakastetuksi.

[Kirjoittaja]

minäkin mietin välillä menneisyyden syntejä, uskossaoloaikana tehtyjä. Toki ne on anteeksiannettu, mutta on vaikeaa anteeksiantaa ne itselle.

[עֵד]

Kuin tulppa otettaisiin irti ja sydämen kyllyydestä saa puhua kielin - tällainen kohtasi minua tänään iltapäivällä. Olin ihan pakahtua, kun yritin pidätellä ja tehdä ensin jotakin muuta.

Olenko jotenkin aliarvioinut kielillä puhumista aivan kuin se olisi armolahjana toisarvoinen? Rakentuminen on lahjaa.

[kalamos]

Isäni etsikkoaikana oli monenlaista
herätysliikettä Suomessa.
Esimerkiksi sellainen,
jossa piti aina mennä uudelleen kasteelle,
jos oli tehnyt syntiä.
Kaiken tämän sekamelskan keskellä
isäni päätyi seurakuntaan,
jossa kielillä puhuminen oli jotenkin
erityisen tärkeässä asemassa.

Mutta isä ei saanut kielillä puhumisen lahjaa.
Veljet kyllä olivat kai kovasti
yrittäneet auttaa tässä asiassa.

Mutta sitten isä oli mennyt metsään
ja ollut siellä niinkuin lapsuudestaan saakka
kahden Isänsä kanssa.
Ja siellä Herran temppelissä
hän sai täyttyä Hengellä ja puhua uusin kielin.

Äitini taas sai samaisen armolahjan
samassa seurakunnassa,
jossa aina päiväkokouksen jälkeen
mentiin joukolla parvelle rukoilemaan.
Kolme vuotta äiti oli näin tehnyt
ja sitten kielet tulivat.
Ja eräs hyvin tunnettu veli,
jonka kautta muun muassa
eräs maailmanevankelista
oli saanut Hengen voitelun
maailmanlaajuiseen tehtäväänsä,
oli läsnä tuossa tilaisuudessa,
ja tuli vuorollaan sitten arvioimaan
äidin kielillä puhumista,
ja totesi,
että on harvinaisen selvät kielet.

Raamatusta löydämme tilannekuvauksia
siitä, millaisissa hetkissä
ihmiset täyttyivät Hengellä
ja alkoivat puhua kielillä.
Sieltä löytyy sellainenkin tilannekuvaus,
joka minun kohdallani soveltaen toteutui.

Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen,
tuli heidän päällensä Pyhä Henki,
ja he puhuivat kielillä

Haluaisitko tämän keskustelun avaajana
ehkä tuoda ensimmäisenä esiin jotain siitä,
minkälainen Sinun ensimmäinen kokemuksesi
kielilä puhumisesta oli.

[עֵד]

Se tapahtui saadessani uudistua uskossa 2000-luvun alussa. Synnintunto veti maahan asti, kun sydämeni puhdistettiin kuin tulella eräässä hengellisessä tilaisuudessa penkissä istuessani. Minua kohtasi parannuksen armo niin, ettei maailma maistunut. Tuossa hetkessä täytyin Pyhällä Hengellä ja valtava riemu täytti sydämeni.

Tuo hetki oli jotenkin samanlainen kuin eilinen siinä mielessä, etten voinut vastustaa puhumista kielillä.

Ymmärsin, että uskova voi hetken puhua kielillä Pyhällä Hengellä täyttyessään, muttei se välttämättä ilmene kuitenkaan armolahjana.

Tarvitsemme niinikään täyttyä Hengellä päivittäin, ettemme lihan himoa täytä.

Monesti olin tuon jälkeen rukoiltavana kätten päällepanemisen kautta, mutta en tiedä, mitä silloin tapahtui.

[kalamos]

Minä puhuin ensimmäisen kerran kielillä
sen jälkeen,
kun ensimmäistä kertaa tällaista
Hengen kosketusta tosissani pyysin.
Muodollisesti olin pyytänyt aikaisemminkin.

Eräs pastori pyynnöstäni
laitti kätensä minun pääni päälle ja rukoili.

Tosin en siinä rukousvaiheessa
puhunut mitään vaan ainoastaan itkin
sairaalasängyssäni istuen.

Mutta sitten kun pastori oli mennyt
ja olin jälleen yksin,
aloin rukoilla kielillä ihan rauhallisesti.

Tämä tapahtui siis isossa sairaalassa
yhden hengen potilashuoneessa.
Minulle oli jälleen kerran
tehty kriittinen leikkaus.
Muutama päivä leikkauksen jälkeen
minä sitten kuitenkin kuolin
- tai ainakin melkein.

Sitten vaimoni tuli katsomaan minua,
joka olin kuollut.

Tosin kuitenkin olin edelleen elävien kirjoissa,
koska vaimoni kaukana kotona
oli juuri kuolinhetkelläni
saanut kehotuksen rukoilla puolestani,
ja rukoilikin sitten kertomansa
mukaan elämänsä raskaimman rukouksen.
Hän joutui oikein taistelemaan
jotain pahaa vastaan.

Tuon rukouksen tähden tapahtui monta ihmettä,
joiden seurauksen jäin henkiin,
ja minut ehdittiin leikata uudelleen,
vaikka veri oli roiskunut päin seiniä
ja mahdollisesti aivonesteenikin valuneet ulos.

Siis vaimoni tuli siis huoneeseeni,
ja sanoi heti ensimmäiseksi painokkaasti,
että hiukan vähempikin riittäisi.

Minä vastasin,
että rukoillaan nyt ihan ensiksi.
Ja sitten me rukoilimme.
Ja minä puhuin kielillä.
Edelleen hyvin rauhallisesti.
Myöhemmin vaimoni kertoi,
että se oli todella kaunista kuunneltavaa.

No sitten minä kuitenkin edelleen
tein kuolemaa sairaalassa
yötä päivää viikosta toiseen
hirvittävissä kivuissa.
Olin jo niin huono,
etten pysynyt hereillä silloinkaan,
kun äitini tuli katsomaan.

Mutta sitten eräänä yönä,
minä sanoin Jeesukselle jotakin,
ja sitten minä letkuineni
nousin kuolinvuoteeltani
ja astelin ulos huoneestani
sairaalakäytävälle
ja kävelin.
Ja minä kävelin ja kävelin
edestakaisin sairaalakäytävää pitkin.
Ja sitten pyysin sellaista
potilastuolia huoneeseeni.
Ja korvalappustereoita kaapistani.
Ja sitten minä koko yön kuuntelin
Samuli Sirenin kasettia
ja itkin.

"Yksin en kulje en hetkeäkään.
Vierelläin aina mä Jeesuksen nään.
Suojellen varjellen, nostaen kantaen ...."

Tämän yön jälkeen en tarvinnut
enää yhtään kipupistosta,
ja pian aloin taas juomaan ja syömään.
Ja pääsin kotiin sairaalasta.

Meidän koiramme
pitkäkarvainen saksanpaimenkoira,
oli koko sairaalassaoloajan
odottanut kovin minua kotiin.

Makasi oven kynnyksen edessä ja inisi.
Se oli huippukoulutettu.
Mutta kun tulin kotiin
ja olin aika uupunut,
en jaksanut heti huomioida koiraa
vaan retkahdin tv-tuoliin.
Se makasi jalkojeni juurella,
mutta sitten lopulta se ei enää kestänyt.
Se hyppäsi syliini,
niin että sen etutassut ja yläruumis
oli sylissäni ja se painoi päänsä kainalooni
ja itki.

Se oli ainoa kerta koko sen elämän aikana,
kun se ei pysynyt lattialla.
Se kun oli koulutettu niin,
että koiran paikka on lattialla.

No niin.
Tuo koira siis puhui koiran kieltä.
Tai olisiko ollut sydämen kieltä.
Luultavasti meidän sydämemme
sykkivät tuossa(kin) hetkessä
kirjaimellisesti samaan tahtiin.

Mutta keskustelun aiheena oli siis
kielillä puhuminen.
Ja tuli varmaan selväksi,
että minä koin tuollaisen Hengen kosketuksen,
kun minä sitä tosissani
ensimmäisen kerran pyysin.
Siis täytyy olla jano.

Mutta juhlan viimeisenä,
suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi:
"Jos joku janoaa,
niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.
Joka uskoo minuun,
hänen sisimmästään on,
niinkuin Raamattu sanoo,
juokseva elävän veden virrat."
Mutta sen hän sanoi Hengestä,
joka niiden piti saaman,
jotka uskoivat häneen;
sillä Henki ei ollut vielä tullut,
koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu.

Minä kuitenkin tuon kokemukseni jälkeen
kun olin niin huonossa kunnossa
ja hirvittävissä tuskissa,
en jaksanut sairaalassa enää rukoilla.
Ja niin en myöskään sitten
pitänyt tuota lahjaa vireillä.
Ja en sitten enää kotiin päästyänikään
virittänyt sitä palavaksi.

Me emme täällä
herätä keskustelua toisistamme,
mutta kun mainitsit avauksessasi
tuon ihmeellisen kokemuksesi
kielten selittämisestä,
joka on keskustelun aihe,
niin minä pidän selvänä,
että Sinä olet tuon lahjan saanut.

Ja ymmärsin avauksestasi myös,
että Sinä janoat tuota.
Vaikka Sinulla tuo armolahja jo onkin,
niin ei liene pahaksi,
jos joku vielä panee kätensä päällesi.
Joka tapauksessa Sana sanoo:

Siitä syystä minä sinua muistutan
virittämään palavaksi Jumalan armolahjan,
joka sinussa on minun kätteni päällepanemisen kautta.

[אחיכם]

Minä kuitenkin tuon kokemukseni jälkeen
kun olin niin huonossa kunnossa
ja hirvittävissä tuskissa,
en jaksanut sairaalassa enää rukoilla.
Ja niin en myöskään sitten
pitänyt tuota lahjaa vireillä.
Ja en sitten enää kotiin päästyänikään
virittänyt sitä palavaksi.

Ymmärsinkö oikein, ettet ole tuon tapahtuman jälkeen puhunut kielillä?

[kalamos]

No et aivan oikein.

Eli tuo kokemukseni
kaiken kaikkiaan oli siis
hyvin dramaattinen,
siten kuin edellä olen kertonut.

Tuo kielillä puhuminen
kaikessa kauneudessaan,
oli tärkeä todistus ensin minulle,
ja sitten varmaan myös vaimolleni,
että jos kuolen ...

Ja sitten kävi niin,
että aloinkin hitaasti mutta varmasti
vaan tekemään kuolemaa
tuossa yksinäisessä potilashuoneessani
hirvittävissä kivuissa.

En enää jaksanut rukoilla ollenkaan.
Enkä mitään muutakaan.

Kielillä puhuminen
ei enää edes noussut mieleen.

Itse asiassa en pysynyt hereillä
hetkeäkään edes silloin
kun äitini tuli katsomaan minua.

Mutta sitten eräänä yönä
muutama sana suomeksi
ratkaisi pelin siten kuin olen
tällä foorumilla kertonut.

Tuon yhden yön aikana tapahtui ihme,
ja minä jäin elävien kirjoihin.

Kaiken tämän jälkeen
en siis enää niin suurella palolla
rukoillut kielillä.
Se ei ollut minulle itseisarvo.

Toki minulla riitti rukousaihetta
itseni puolesta edelleen
ja siinä samalla rukoilin aina
myös esimerkiksi koko sukuni puolesta,
mutta tuota kielillä puhumista
en sillä tavoin virittänyt palavaksi.

Sitten taas kerran uusi kuvaus
ja maailma romahti.

Minä olin vaikeiden ratkaisujen edessä.
Minun sydämeni oli täynnä
täsmärukouksia hyvin vakavista asioista.

Ja niin en koskaan uppoutunut
sillä tavalla kielillä puhumiseen,
että olisin juuri tuon armolahjan
virittänyt palavaksi.

Olin ja olen edelleen
hyvin vakavasti sairas,
ja ollut eläkkeellä jo pitkän aikaa.

Huokaillen palvelen esimerkiksi
tämän foorumin ylläpitämisen kautta.

Eikä minusta sitten oikein muuhun olekaan.
Hengellisissä tilaisuuksissa emme enää
kykene käymään.

Täytyn Hengellä huokaillessani,
ja sitten kirjoitan.

Jos näin ei tapahdu,
niin sitten ei myöskään
minulle annettu kynä kirjoita.

Se kun kirjoittaa vain puhdasta
Jumalan Sanaa.

Ja sitten ihan hiukan lisään
sidesanoja laastiksi.

Jos itse ymmärrän,
mitä kirjoitan,
niin tiedän,
että olen selittänyt tarpeeksi.

Nyt varmaan jo liikaakin
tähän viestiin,
jonka aiheena on kielten selittäminen.