Täyttykää Pyhällä Hengellä

[Emil]

Täyttykää Hengellä - Pyhällä Hengellä joka päivä, monta kertaakin päivässä, Pyhässä Hengessä vaeltaen, eli kulkien arjen askareissakin. Joka päivä.

[kalamos]

täyttykää
Hengellä,

puhuen keskenänne
psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla,
veisaten ja laulaen
sydämessänne Herralle,
kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Täytymme siis Hengellä
- puhuen
- veisaten ja laulaen
- kiittäen


Minä teen noin joka aamu.
Ennenkuin uskallan edes
ajatellakaan tulla
palvelustehtävääni tällekään foorumille.

Siis minun täytyy ensin saada
täyttyä Hengellä.

Minä puhun rukouksessa Herralle.
Kuiskaten,
ettei vaimoni herää alakerrassa.
Siis ...
ei ukkosenjylinää eikä salamointia,
ei maanjäristyksiä,
eikä myrskytuulia.
Vain hiljainen hyminä.

Jo astellessani rappusia kohden yläsalia,
minä veisaan sydämessäni.

Vasta kun koen,
että kalamos on kuollut,
kuin tyhjä astia,
jonka Herra voi täyttää,
minä astun palvelustehtävääni.

Ja kirjoitan koko ajan
huokaillen Jeesuksen puoleen,
että jokainen ajatus
ja sana ja kirjain
olisi kirjoitettu Hengen voitelussa.

Ja yleensä minä myös
aamuisen palvelustehtäväni
suoritettuani huomaan sen hetken,
jolloin voitelu tuohon rupeamaan poistuu.

Ja silloin minä lopetan.
Ja menen hiljaa hipsien
laittamaan aamiaista Rakkaalleni.

[עֵד]

Onhan hyvä aloitus.

Kuinka monesti sitä onkaan halajanut täyttyä Pyhällä Hengellä. Lopputulema on ollut, että hyvä näin. (?)

Kunnes rukouspyyntöön on tullut toisenlainen vastaus ja maisema on muuttunut hetkeksi korpinäkymäksi. On opetettu jotakin perustavanlaatuista Jumalan kaikkivaltiudesta ja läsnäolosta sekä Hänen käytössään olemisesta.

Aivan hiljattain sydämelleni laskeutui ajatus 'armon oppilaasta/opetuslapsesta' (tod.näk. se olen minä). Viimeksi eilen kuunnellessani hengellistä julistusta pysähdyin: 'Laki on diagnoosi (synnin himoista) ja armo siihen lääke'. Olinko jossakin sisimmässäni ajatellut, että evankeliumi kuuluu vastauskoontulleille meidän 'muiden' nauttiessa opillisia hienouksia.

Pyhällä Hengellä täyttyminen on perusasia, sillä Jeesus lupasi meille Pyhän Hengen sekä oppaaksemme kaikkeen että ainoaksi neuvoksi, ettemme synnin himoa täytä. Konkretisoin asiaa mielikuvana niin, että käteni on Jeesuksen kädessä ja joka hetki tunnen naulanjäljen Hänen kädessään - en muistutuksena omista synneistäni, vaan niiden sovituksesta.

Olemme ja elämme Herrassa - tämmöisinämme, koska olemme Hänessä sovitetut. Pyhällä Hengellä täyttyminen lähentää meitä Herraamme, koska sen lähemmäs ei voi tässä ajassa tulla, kunnes näemme kasvoista kasvoihin.

Jumalan rakkaus meitä kohtaan ilmenee ilona: Jumala on iloinen, ja se on meidän väkevyytemme. Hän ei meidän (sovitettuja) syntejämme muista. Ilo Herrassa on totisesti väkevyytemme!

Toistan julistajan kertoman (tosi)tarinan: 'Kaksi miestä oli löytänyt kaivamalla aarteen ja pimeän tullen he lähtivät kotiinsa tullakseen uudelleen seuraavana päivänä vannottaen, ettei kumpikaan kertoisi siitä. Seuraavan päivänä heidän mennessään kaivuupaikalle heitä seurasi kyläläisiä. Miehet katsoivat toisiaan epäillen, oliko jompikumpi kertonut asiasta. Mutta kun ei, niin he kysyivät kyläläisiltä syytä heidän seuraamiseen. Nämä vastasivat: kun te näytitte niin iloisilta ja innostuneilta.'

Elämäni ei itsessään juuri anna aihetta iloon, ja olen huomannut, että turvautuessani omaan voimaani ja viisauteeni en elä Herrassa Jumalan Hengen iloa.

Uskovat kokevat Jumalan Hengellä täyttymisen eri tavoin, mutta ilo taivaan täydellisyyden läsnäolosta ajallisen raihnaisen elämän keskellä on yhteistä.

Ja opetuslapset tulivat täytetyiksi
ilolla ja Pyhällä Hengellä.

[kalamos]

Tuo ilon hetki oli se,
kun tehtävä oli suoritettu
ja heidät ajettiin pois kaupungista.

Seuraavaksi Pyhä Henki
johti heidät Ikoniaan,
josta tehtävän suoritettuaan
pakenivat pahoinpitelijöitä ja kivittäjiä
siirtyen julistamaan ilosanomaa
Lykaonian kaupunkeihin.

Kun rampa parantui,
johti se siihen,
että heidät taas kivitettiin
(Paavali luultavasti kuoliaaksi asti)
ja sitten raahattiin kaupungin ulkopuolelle.
Opetuslapset kokoontuivat Paavalin ympärille
ja silloin Paavali nousi.
Ja taas Pyhän Hengen antama
työnäky Paavalille ja Barnabaalle jatkui.

Mutta sitten kun tuli uusintakierroksen aika,
Paavali ei halunnut enää mukaan Markusta.
Paholainen onnistui keskeyttämään
Pyhän Hengen innoittaman työn.
Paavali ja Barnabas erkanivat.
Ja lopulta Paavali on yksin vankilassa
ja kirjoittaa Timoteukselle:

Ota Markus mukaasi
ja tuo hänet tänne,
sillä hän on minulle hyvin tarpeellinen palvelukseen.

Kuinka tärkeää onkaan se,
että joka päivä täytymme Pyhällä Hengellä,
ja teemme kaiken Pyhän Hengen johdatuksessa.
Se tietää vaikeuksia,
mutta se on myös siunausten tie
ja tuo todellisen ilon
kaiken ahdistuksen keskellä.

[עֵד]

Tämä!

Viime aikoina olen rukoillut monesti ja monella tapaa Pyhällä Hengellä täyttymistä.

Vielä 43 uskossaolovuoden jälkeen ajattelin sen olevan ’humaus taivaasta ja kielilläpuhuminen’.

Tänään aamulla (kuten minulla on monesti aamuisin ollut käytäntönä) ottaessani ehtoollista havahduin, että Hengen täyteys on rakkautta! Aivan kuin muistelin Jeesuksen ruumista ruoskittuna minun syntieni tähden ja kuinka Hänen kallis verensä vuosi maahan minun syntieni edestä. Että minä pelastuisin! Se itketti ja koin valtavaa rakkautta Häneen, joka on rakastanut minua ensin (1. Joh. 4:19).

Ja niinhän Jeesus kehottikin nauttimaan ehtoollista Hänen muistokseen (Luuk. 22:19).

[talutettava]

Hyvä aihe ja hyvää pohdintaa.

Tuli mieleeni, että olisiko tarkoitus, että olisimme koko ajan Pyhän Hengen täyteydessä?

Kun Apostolien teoissa on kuvaus diakonien asettamisesta palvelustehtäviinsä,
niin siellä tulee esiin Stefanus, joka oli täynnä ..

ja he valitsivat Stefanuksen, miehen,
joka oli täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä

Ja Stefanus, täynnä armoa ja voimaa,
teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansassa.

Täällä onkin jo viitattu Pyhällä Hengellä täyttymiseen Efesoilaiskirjeen 5. luvussa.

Vastaava teksti on myös Kolossalaiskirjeessä.

Älkää puhuko valhetta toisistanne,
te, jotka olette riisuneet pois
vanhan ihmisen tekoinensa
ja pukeutuneet uuteen,
joka uudistuu tietoon,
Luojansa kuvan mukaan.

Ja tässä ei ole kreikkalaista
eikä juutalaista,
ei ympärileikkausta
eikä ympärileikkaamattomuutta,
ei barbaaria, ei skyyttalaista,
ei orjaa, ei vapaata,
vaan kaikki ja kaikissa on Kristus.

Pukeutukaa siis te,
jotka olette Jumalan valituita,
pyhiä ja rakkaita,
sydämelliseen armahtavaisuuteen,
ystävällisyyteen,
nöyryyteen,
sävyisyyteen,
pitkämielisyyteen,
kärsikää toinen toistanne
ja antakaa toisillenne anteeksi,
jos kenellä on moitetta toista vastaan.
Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi,
niin myös te antakaa.

Mutta kaiken tämän lisäksi
pukeutukaa rakkauteen,
mikä on täydellisyyden side.

Ja vallitkoon teidän sydämissänne
Kristuksen rauha,
johon te olette kutsututkin
yhdessä ruumiissa,
ja olkaa kiitolliset.

Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana;
opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne
kaikessa viisaudessa,
psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla,
veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.

Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä,
kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä,
kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.

Ennen näitä sanoja, Paavali puhuu siitä entisestä, mikä oli entisessä vaelluksessa.
Ennen uuteen pukeutumista, ennen rakkauteen pukeutumista, ennen Pyhän Hengen uudistusta.

Diakoni Stefanus siis oli täynnä Pyhää Henkeä, Pyhän Hengen täyteydessä,
täynnä uskoa ja armoa, kirkastaen Kristusta myös tunnustekojen kautta.

[kalamos]

Stefanus, joka oli täynnä ...

Olipa mielekiintoinen ilmaisu.
En ole ennen huomannut.

Siis kysymys ei ollut
Stefanuksen uskosta eikä hengestä.

Hän oli saanut täyttyä
Uskosta ja Pyhästä Hengestä.

Siis nämä asiat
Usko ja Henki
tulivat ylhäältä.

Mitä Jeesus käskikään tehdä
ensimmäisessä ihmeteossaan:

Niin oli siinä
juutalaisten puhdistamistavan mukaan
kuusi kivistä vesiastiaa,
kukin kahden tai kolmen mitan vetoinen.

Jeesus sanoi heille:

"Täyttäkää astiat vedellä".

Ja he täyttivät ne reunoja myöten.

Näin se tapahtuu.
Ja sitten näissä kiviastioissa,
jotka selvästi kuvaavat ihmis-astioita,
oli mitä jakaa janoisille.

Vieläpä hyvää viiniä.
Sitä ennen oli ollut tarjolla huonompaa,
mikä humallutti.

Tästä alkoi kaikki johtaen Uuteen Liittoon.
Ja sitten seurasi ihmeitä toisensa perään.

Mutta on selvää,
että astia tarvitsee koko ajan täyttämistä.

Jos ei tarvitse,
niin ei siitä sitten ole janoisille hyötyä.

Astia on joko tyhjä
tai sitten vesi on karvaaksi käynyt.

Mutta kun me jatkuvasti täytymme
elävällä vedellä,
niin me olemme astioita
jaloa käyttöä varten.

[talutettava]

Mutta kun me jatkuvasti täytymme
elävällä vedellä,
niin me olemme astioita
jaloa käyttöä varten.

Niin, ne elävän veden virrat.

Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä
Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi:

"Jos joku janoaa,
niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.
Joka uskoo minuun,
hänen sisimmästään on,
niinkuin Raamattu sanoo,
juokseva elävän veden virrat."

Ja tämä aarre on meillä saviastioissa. Ihmeellistä!

Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa,
että tuo suunnattoman suuri voima
olisi Jumalan
eikä näyttäisi tulevan meistä.

Stefanuksesta vielä mainitaan, että Pyhä henki puhui hänen (saviastia) kauttaan.

Niin nousi muutamia
niin kutsutusta libertiinien ja kyreniläisten
ja aleksandrialaisten synagoogasta
sekä niiden joukosta,
jotka olivat Kilikiasta ja Aasiasta,
väittelemään Stefanuksen kanssa,
mutta he eivät kyenneet pitämään puoliaan
sitä viisautta ja henkeä vastaan,
jolla hän puhui.

Tämä saviastia jaloa käyttöä varten, oli täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä ja armoa ( rakkautta ) ja voimaa ja viisautta ja totuutta.

[עֵד]

Olen viime aikoina kuunnellut saarnoja useilta eri henkilöiltä, viimeisimmäksi erään baptistiveljen. Hän on ollut lähetystyössä mm. Keniassa ja Israelissa. Erityisesti hän on perehtynyt kielitieteeseen.

Hän puhuu usein Pyhällä Hengellä täyttymisestä ja kertookin, että tuo ’veisaaminen’ (ja laulaminen) tarkoittaisi laulamista kielillä Hengessä. Itseäni tuossa asiayhteydessä on jotenkin häirinnyt ’laulamisen’ maininta ikäänkuin kahdessa eri merkityksessä, mutta eipä ollut käynyt mielessä, mitä se voisi olla.

Henkilöt, jotka eivät osaa laulaa, ovat voineet laulaa kauniisti kielillä. Ja henkilöt, jotka eivät osaa puhua jotakin tunnettua kieltä, ovat voineet puhua sujuvasti sellaista Hengessä.

[kalamos]

Kuinka täytyinkään ilolla,
kun huomasin Sinun taas
kirjoittaneen tänne.

Kun viestejäsi ei ole pitkään aikaan
tänne tulvinut,
niin on tuntunut vähän siltä
kuin tämä temppeli siis foorumi
olisi yhden astiallisen verran vajaa
Elävän Veden virroista.

No niin.
Nyt me voimme yhdessä ja erikseen
veisata ja laulaa Hengessä.

Älkääkä juopuko viinistä,
sillä siitä tulee irstas meno,
vaan täyttykää Hengellä,

puhuen keskenänne
psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla,
veisaten ja laulaen
sydämessänne Herralle,
kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta
meidän Herramme
Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset
Kristuksen pelossa.

Tuo veisuu viittaa hymniin.

ὑμνέω
hymnos


Laulu viittaa oodiin.


ᾠδή
ōdē

Runoilijana tiedät ja tunnet
nämä ilmaisut minua paremmin.

Minä nyt yksinkertaistaisin
hymnin
juhalliseksi kuorolauluksi,
oodin
soololauluksi.

Kysymyksessä on tuossa
hengellinen kokoontuminen.

Ja vertailukohta on
heidän aiempaan elämäänsä
kuulunut toisenlainen kokoontuminen,
jossa juovuttiin toisenlaisesta viinistä,
josta täyttyminen merkitsi
toisenlaisia lauluja ja hillittömyyttä.

Nyt uusina luomuksina
uudenlaisissa kokoontumisissa
on tarkoitus täyttyä
Hengestä, josta seuraa
- ei suinkaan hillittömyys -
vaan alamaisuus toinen toisillemme
Kristusta ja muita seurakunnan
eli Kristuksen ruumiin jäseniä kunnioittaen.

Pohjana tämän toteutumiselle
on Psalmit.

Ja meillähän on Psalmien kirja.
Psalmin laulaminen
on perustana tällaiselle kokoontumiselle.
Samalla tulee jo Psalmin Sana julistetuksi.

Ja sitten siitä voi puhjeta hymni,
eli juhlallinen kuorolaulu
kielillä laulaen.

Ja loppua kohden sitten voi
pulpahtaa yksittäisiä
lähteitä kielillä laulaen.

Kun pimeän keskiajan jälkeen
seurakunta on hiljalleen ennallistunut,
niin loppuvaiheessa
ensin tuli kielillä puhuminen esiin.

Jotkut saivat jo tuolloin
kielillä puhumisen sijasta
kielillä laulamisen.

Esimerkiksi eräs
minun tuntemani täti
sai tällaisen,
jo ennenkuin minä olin syntynytkään.
Eli jo hirmuisen kauan sitten.

Mutta sitten myöhemmin
alkoi laajasti esiintyä
myös tuota hymnimäistä
kuorolaulamista kielillä.

Basso puhkeaa ääneen tuolta,
joku sirkuttaja tuolta,
ja kohta koko seurakunta
voi laulaa kielillä hymniä Jumalalle.

Itsekin olen tällaista ollut todistamassa
hyvin suurissakin
monituhatpäisissä kokoontumisissa.

Joskus ihan pienen pienessä piirissä.
Kerran ruustinna (pappikin oli paikalla)
oli ihan ihmeissään,
kun kuuli tällaista ääntelyä
hyvin pienessä yhteiskristillisessä
kokoontumisessa,
ja kysyi suureen ääneen,
että mitä tämä on,
kun se kuulosti niin ihmeelliseltä.

En muista vastasiko puoliso mitään,
mutta monikin yritti ystävällisesti
jotain vastata.

No se oli sitä veisaamista.
Tosin se oli myös samalla
hyvin tuskainen rukous
jonkun asian puolesta
kokoontumisen loppupuolella.

Siis psalmi parhaimmillaan,
mutta kielillä veisaten.