Raamattu on yksi yhtenäinen kokonaisuus,
joka sisältää alusta loppuun asti
oppeja ja oppirakennelmia.
Raamattu on kokonaisuudessaan
oppi Kristuksesta
Raamatun
ensimmäisestä sanasta
viimeiseen asti
eli
Alusta Aameneen saakka,
jotka ovat
Jeesuksen itsestään käyttämiä nimiä.
Raamattu puhuu siis koko ajan
tuosta Persoonasta,
joka Raamatun viimeisessä kirjassa
yhdessä ja samassa virkkeessä
sanoo olevansa
Alku ja Aamen.
Samassa kirjassa
Hänen nimekseeen mainitaan
muun muassa
Jumalan Sana.
Siis Raamattu on
Kristuksen oppi.
Kristuksen opilla
niinkuin kaikilla opeilla
on perusta ja alkeet.
Kristuksen opin alkeet ovat:
- parannus kuolleista töistä
- usko Jumalaan
- oppi kasteista
- oppi kätten päällepanemisesta
- oppi kuolleitten ylösnousemuksesta
- oppi iankaikkisesta tuomiosta
Kun ihminen tulee Kristuksen luo
kääntymyksessä eli parannuksessa,
hän saa lahjaksi uskon Jumalaan,
ja tulee sitten opetetuksi siten,
että tälle Jumalan lapseksi syntyneelle
vaavelille opetetaan
kasteita ja muita mainittuja oppikokonaisuuksia.
Jos nämä perusasiat
jäävät jotenkin epäselviksi,
niin tällainen ihminen ei koskaan
kykene opettamaan muita,
vaan on aina opetuksen tarpeessa,
vaikka hänen olisi jo aika
olla itse opettaja.
Hän nauttii aina vaan maitoa,
eikä etene lapsivaihetta pidemmälle
Vanhurskauden Sanassa.
Hän on kykenemätön
syömään vahvaa ruokaa
eikä koskaan oikein erota hyvää pahasta.
Ja voi olla,
että loppujen lopuksi,
synnytys onkin vielä kesken.
Lapsi ei olekaan vielä syntynyt.
Mielenmuutosta ei olekaan tapahtunut.
Kristuksen usko ei ole päässyt sisimpään.
Kasteista ensimmäinenkään
ei ole vielä toteutunut,
eli lapsi ei ole vielä edes syntynyt
eikä siis ole kertaakaan
hengittänyt sisimpäänsä
Pyhän Hengen pilvessä olevaa
Elämän Henkeä.
Hän on kyllä tuntenut
Pyhän Hengen
läsnäolon ja vaikutuksen,
mutta uudestisyntymistä Hengestä
ei ole tapahtunut.
Hän on edelleen pahan vallassa
eikä edes erota hyvää pahasta.
Kristuksen opin perustus
on kuitenkin se,
että Jeesus vapauttaa meidät
ja me tulemme todellisesti vapaiksi.
Tämä tapahtuu yksinkertaisesti siten,
että otamme
Jeesuken veren sovituksen vastaan
ja otamme vastaan Hänessä olevan Elämän.
Ja heti uudesta aamun sarastaessa
syöksymme pois Egyptin orjuudesta
Pyhän Hengen Pilven johdattamana.
Silloin olemme
kastetut eli upotetut tuohon Pilveen.
Pyhä Henki, Kristuksen Henki, Jumalan Henki
on nyt Elämämme.
Ja vaikka vaelluksemme ei etenisi mihinkään,
vaan kuolisimme heti seuraavana päivänä,
niin olemme pelastetut Jeesuksen tähden.
Hänen verensä on meidät sovittanut
ja Hän on meidän elämämme,
jota hengitämme Pilveen upotettuina,
vaikka emme koskaan etenisi
toiseen kasteeseen asti,
joka on kaste meressä.
Näin Kristuksen opin alkeet etenevät.
Ne ovat perustus uudelle elämällämme.
Mutta varsinainen vaellus
alkaa vasta sitten,
kun maailma takanamme
on haudattu tuohon kasteen hautaan.
