Minun korttini kopioitiin
(ensimmäisen kerran)
jo kymmeniä vuosia sitten
osuuspankin automaatilla.
Silloin nämä kortit olivat uusi juttu,
ja monenlaista tapahtui.
Useammankin kerran täytyi
jättää kortti koneeseen
ja marssia hakemaan apua,
kun se ei tule koneesta ulos.
Ja niin kerrankin kävi,
että kun pankkineidin kanssa
sitten tulimme onnettomuuspaikalle,
niin jonon ensimmäinen piteli
korttiani kädessään
ja sanoi, että se tuli jo ulos.
Mutta kerran siis huomasin,
että jotenkin outo automaatin
näppäinpaneeli oli.
Siihen oli lisätty päälilevy,
joka sitten kopioi korttini.
Aina välillä tapahtui sitten niin,
että pankkitilillä näkyi menoja,
joita emme muistaneet.
On minullakin pankkirouvan
neuvosta kortiton tili,
mutta onhan sekin uhattuna,
kun siihen kerran netin kautta pääsee.
Ja mitä ihmeellisimpiä tarinoita
saa päivittäin lukea netistä.
No niin.
Mutta nyt on juhannusaatto.
Joten palataan luonnon helmaan.
Kerroinkin jo eilen isosta peurasta
perunamaallamme.
Turvassa aiauksen sisäpuolella.
Eilen kuuntelimme tippa silmässä
netistä romaanikokousta
helluntaikonferenssista.
Oli oikein vanhan ajan kokous.
Ja sitten yht'äkkiä loppukokouksen aikana
hartaus ja hurskaus katosi
ja sanoin ihan jotain muuta
kuin mitä puhuja kehotti.
Olohuoneen seinät pullistelivat
kun karjaisin:
Voi nyt se on siellä taaaas ...
Syöksyin taas ulos,
mutta en sitten enää nähnyt sitä missään.
Astelin kiukkuisena kuin ampiainen
tarkastelemaan mukulatarhaani.
Sitten kun tulin sisälle,
niin vaimo sanoi että siellä
oli nyt kaksi
oikein kaunista isoa kaurista.
Täytyy tänään tehdä jotakin aidalle.
Vaikka luulisi noiden kauriiden oppivan,
ettei sinne saisi mennä.
Jos en minä osaa opettaa,
niin sitten sudet,
joita pihallamme vilistää
aina silloin tällöin.
Pihaympäristömme on sellainen,
että eivät eläimet oiken edes huomaa,
että täällä asutaan.
Niitä on kyllä ollut täällä
jo varmaan pitkän aikaa,
eikä kauriskanta ole muuksi muuttunut.
Eilen sattui olemaan aamuteellä
silmälasit päässä ja näin
keittiön ikkunasta, kuinka
komea susi liihotti ohi.
Ja sitten kohta pienempi karvainen olento
pyyhki täysillä aivan talomme
seinän viertä niin kovin kuin pääsi.
Ja sitten kohta susi samoin
tuhatta ja sataa jostain pihakeinun
ja keittiön ikkunan välistä
perässä.
Luultavasti sai elävää ravintoa
aamupalaksi.
Kun niin metsäisessä maisemassa
asumme, niin mietityttää
jo postin hakeminen laatikosta.
Noin puoli kilometriä
metsäistä tietä,
jossa ei asumuksia ole.
Saatikka sitten sienien
ja marjojen kerääminen.
Voi olla, että en enää
oikein uskalla edes
omalla tontilla polvistua
mustikoiden ääreen.
Saatikka mennä isompiin metsiin,
joissa tiedän kanttarelleja olevan.
Viime vuonna muuten saimme
ihan omalta tontiltamme
ja mökkitontilta tästä läheltä
niin paljon kanttarelleja,
että olemme syöneet niitä
säännöllisesti koko vuoden
ja niitä on vieläkin jäljellä.
Ehkä tänäänkin vaikka
kanakastikkeen lisukkeena
tai mitä nyt sitten pääkokki
valitseekaan ruoaksi.
Uudet perunat ovat kyllä
sitten ruotsin tuontia.
Mikähän Raamatun kohta
tähän nyt sopeisi.
Olen monesti miettinyt sitä,
kun Ilmestyskirjan luvussa kuusi
puhutaan siitä,
että ihmiset saavat surmansa
maan petojen kautta,
että mitähän nuo pedot ovat.
No eihän siinä mitään ihmeellistä ole.
Nelonen on voiman ja vallan luku.
Ja kun neljäs sinetti avataan,
niin kirjakääröstä avautuu kohta,
joka antaa luvan
erikoisen pahan kolminaisuuden
liikkeellelähdölle.
Johannes (Ilm 6:7) kirjoitti:
Ja minä näin,
ja katso:
hallava hevonen;
ja sen selässä istuvan nimi oli
Kuolema,
ja Tuonela
seurasi hänen mukanaan,
ja heidän valtaansa
annettiin neljäs osa maata,
annettiin valta tappaa
miekalla ja
nälällä ja
rutolla ja
maan petojen kautta.
No nyt vielä on Kristuksen ruumis
eli seurakunta maan päällä pidättämässä
pahan täyttä valtaa.
Mutta kun pidättäjä on poistettu,
eli viety Isän Kotiin,
niin sitten maan päällä
painellaan ihan uudenlaisia näppäimiä.
Mutta vielä saamme viettää Juhannusta.
Joskin valtiovallan vakavan
varoituksen kera.