Totuuden tavoittelu ihmisyydessä

Re: Totuuden tavoittelu ihmisyydessä

ViestiKirjoittaja kalamos » 21.05.2024 08:09

Daniel ja Johannes
puhuvat aivan samasta
aikajaksosta ja aikakaudesta.

Daniel käyttää ilmaisuja
- aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa
- puoli vuosiviikkoa

Johannes käyttää ilmaisuja
- aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa
- 3½ vuotta
- 42 kuukautta
- 1260 päivää

Eli Ilmestyskirja tarkentaa sitä,
mille on annettu raamit
jo Vanhan Testamentin puolella.

Nyt meneillään olevaa
seurakuntakautta ei olisi
ollenkaan tullut,
jos Israel olisi ottanut
Messiaansa heti vastaan.

Ja siksi VT:n puolella
ei kerrota tästä
nykyisestä aikakaudesta.

Sekä Vanha että Uusi Liitto
on Jumalan ja Israelin kansan välinen.

Käsite aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa
ennustaa siis yhden ja saman
aikajakson tulemista
niin Danielin kirjassa
kuin Ilmestyskirjassa.

UT:n puolella
sekä
VT:n kreikannoksessa
eli Septuagintassa
käytetään samaa ilmaisua:

    καιρός = aika
    kairos



Mikä tuo aika sitten on.
Ensimmäinen maininta
yleensä aina
avaa kunkin ilmaisun.

Ensimmäisen kerran
tuo kolmikko esiintyy
seuraavassa kohdassa:

:bible:
Daniel (7:25) kirjoitti:
Hän puhuu sanoja
Korkeinta vastaan
ja hävittää Korkeimman pyhiä.

Hän pyrkii muuttamaan
ajat ja lain,

ja ne annetaan
hänen käteensä

    ajaksi
    ja kahdeksi ajaksi
    ja puoleksi ajaksi.


Ja tämä rupeama
ja samalla
koko neljän petovaltakunnan pituinen
aikakausi huipentuu siis tuohon
kolmen ja puolen ajan jaksoon.

Ja sitten alkaa Iankaikkinen
Jumalan ja Kristuksen Valtakunta.

:bible:
Daniel (7:27) kirjoitti:
Ja valtakunta
ja valta
ja valtakuntien voima
kaiken taivaan alla
annetaan Korkeimman pyhien kansalle.

Hänen valtakuntansa on
iankaikkinen valtakunta,
ja kaikki vallat palvelevat häntä
ja ovat hänelle alamaiset.


Minä näen siis
Danielin kirjan ja Ilmestyskirjan
puhuvan aivan samasta asiasta
ja samasta aikajaksosta
ja samasta aikakaudesta.

Kysymys on viimeisestä
kolmesta ja puolesta vuodesta
ennen Messiaan Valtakunnan alkamista.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Edellinen

Paluu Julistus, Opetus, Esitys

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron