Joonan ja muiden Pelastus

[kalamos]

Tänä aamuna minulla ei ollut
selvyyttä siitä,
mihin keskusteluun
pitäisi jotain kirjoittaa.

Monta oli mielessäni,
mutta en oikein osannut
mihinkään suunnistaa.

Otin Raamattuohjelmalla
peukalopaikan
ja se tuli Joonan kirjasta.

Joonan kirjassa
on varmasti vastausta
moneenkiin viime aikoina
esillä olleeseen keskusteluun,
joten teen siitä nyt oman avauksen.

Joona = Kyyhkynen

Joonan olisi nyt pitänyt
toimia Kyyhkysenä
ja viedä Herran Sana Niiniveen.

Niinive = Epävarma

Vielä on syytä suomentaa
profeetta Joonan isän nimi.

Amittai = Uskollinen

Ja kertomus alkaakin
Uskollisen Isän
Kyyhkyselleen
antamalla lähetyskäskyllä
Epävarmalle kansalle,
jonka pahuus on kasvanut
niin suureksi,
että se johtaisi lopulta tuhoon.

Joonalle,
Amittain pojalle,
tuli tämä Herran sana:

"Nouse,
mene Niiniveen,
siihen suureen kaupunkiin,
ja saarnaa sitä vastaan;
sillä heidän pahuutensa
on noussut minun kasvojeni eteen."

Joona tiesi Herransa armollisuuden,
ja niin Joona ei halunnut
vieda sanomaa Herralta.

Tähän tulemme tarkemmin kertomuksen
loppupuolella.

Mutta nyt siis Joona
ei suinkaan Kyyhkysenä lentänyt
viemään Herran Sanaa Niiniveen
vaan pakeni Herran kasvojen edestä.

Mutta Joona nousi
paetaksensa Tarsiiseen
Herran kasvojen edestä
ja meni alas Jaafoon
ja löysi laivan,
joka oli lähtevä Tarsiiseen.

Ja hän suoritti laivamaksun
ja astui siihen
mennäkseen heidän kanssansa
Tarsiiseen,
pois Herran kasvojen edestä.

Joona kutsuttiin kirjekyyhkynä
menemään kurjaan paikkaan.
Mutta Joona pakeni ihan
toisenlaisia maisemia kohti.

Jaafo = Kaunis

Tarsis = Jalokivi, Krysoliitti

Kun haluamme palvella Herraa,
niin me joudumme väistämättä
ahdituksiin tässä maailmassa.

Joona halusi siksi pois
Herran kasvojen edestä.

Ja niin Jumalan olikin
ensimmäiseksi pelastettava Joona.

Ja se tapahtuisi siten,
että Jumala lähettää
myrskyjen myrskyn tuolle
laivareitille,
joka kuljettaa Joonaa
ja muuta joukkoa
kohti kaunista jalokiveä.

Mutta Herra heitti
suuren tuulen merelle,
niin että merellä nousi suuri myrsky
ja laiva oli särkymäisillään.

Jumalan pelastusteko
ei monestikaan ole mahdollinen
ennenkuin elämämme on kokenut myrskyn.

Nyt pelastusteon kohteena on
aivan ensimmäiseksi laivan miehistö,
joka ei vielä ollenkaan tuntenut Jumalaa.

Niin merimiehet pelkäsivät
ja huusivat avuksi itsekukin jumalaansa.

Ja he heittivät mereen tavarat,
mitä laivassa oli,
keventääkseen sitä.

Laivan miehistö
etsi apua kukin jumalaltaan,
mutta apua ei löytynyt.

Sillä he eivät vielä tunteneet
Elävää Jumalaa.

Mutta Joona oli mennyt
alas laivan pohjalle
ja pannut maata,
ja hän nukkui raskaasti.

Niin laivuri tuli hänen luoksensa
ja sanoi hänelle:

"Mitäs nukut?
Nouse ja huuda jumalaasi.

Ehkäpä se jumala
muistaa meitä,
niin ettemme huku."

Joona oli kuin päättänyt
vaipua mieluummin meren pohjaan
kuin täyttämään Jumalan kutsun.
Näin alas voi Jumalan palvelijakin joutua.

Ensin Joona ei halunnut mennä
pelastamaan Niiniven kansaa.

Nyt Joona oli antamassa
koko laivan miehistön hukkua kanssaan.

Ehkä Joona kuitenkin
laivurin käskystä alkoi rukoilla Jumalaa.

Miehistö ei tuntenut Elävää Jumalaa,
mutta sillä oli selvästi usko
korkeampaan voimaan,
joka voisi heidät pelastaa.

Ja he sanoivat toisillensa:

"Tulkaa,
heittäkäämme arpaa,
saadaksemme tietää,
kenen tähden
tämä onnettomuus
on meille tullut".

He todella uskoivat,
että jossain joku tietää,
kenen tähden tämä onnettomuus
on heitä kohdannut.

Mutta kun he heittivät arpaa,
lankesi arpa Joonalle.

Arpa osui heidän joukossaan
olleelle muukalaiselle.
Ja niin alkoi muukalaisen kovistelu.

Niin he sanoivat hänelle:

"Ilmoita meille,
kenen tähden
tämä onnettomuus on meille tullut.

Mikä on toimesi ja mistä tulet?
Mikä on sinun maasi
ja mistä kansasta olet?"

Joona väistää kysymyksen
alkuosan.

Hän ei vieläkään tunnusta,
että hän on syyllinen
heidän tuhoonsa.

Aivan samoin kuin
Joona olisi ollut
syyllinen Niiniven tuhoon,
jos Jumala ei olisi
armossaan pysäyttänyt
Joonan pakomatkaa.

Hän vastasi heille:

"Minä olen hebrealainen,
ja minä pelkään Herraa,
taivaan Jumalaa,
joka on tehnyt meren ja kuivan maan"

Kuulustelu jatkuu,
ja siinä käy ilmi,
Joonan matkan tarkoitus.

Niin miehet peljästyivät suuresti
ja sanoivat hänelle:

"Miksi olet tehnyt näin?"

Sillä miehet tiesivät,
että hän oli pakenemassa
Herran kasvojen edestä;
hän oli näet ilmaissut sen heille.

Miehistö on saanut kokea
valtavan Jumalan saarnan,
jonka Jumala on pitänyt heille,
vaikka Joonan olisi pitänyt
olla Kyyhkynen heillekin.

Miehistö tietää,
että Joonan Jumala on Elävä Jumala,
ja voi heidät pelastaa.

Ja Joona tuntee Herransa,
ja tietää vastauksen,
miten he voivat pelastua.

He sanoivat hänelle:

"Mitä on meidän tehtävä sinulle,
että meri tulisi meille tyveneksi?"

Sillä meri myrskysi myrskyämistänsä.

Joon oli alunperin mennyt
laivan ... pohjalle.

Ja nukkui siellä sikeästi.
Sieltä laivuri löysi Joonan.
Ja patisti rukoilemaan
Joonan Jumalaa.

Ja kuten aiemmin totesin,
ehkä Joona totteli laivuria.

Ja oli saanut myös vastauksen.
Ja nyt oli sen tulostamisen aika.

Hän vastasi heille:

"Ottakaa minut ja heittäkää minut mereen,
niin meri teille tyventyy.
Sillä minä tiedän,
että tämä suuri myrsky
on tullut teille minun tähteni."

Miehistö ei ollut kuitenkaan
halukas heittämään Joonaa mereen.

Nämä pakanat olivat ihan luonnostaan
paljon hurskaampia kuin Joona.

Miehet soutivat
päästäkseen jälleen kuivalle maalle,
mutta eivät voineet,
sillä meri myrskysi vastaan
myrskyämistänsä.

Ja sitten seuraavaksi
koko miehistö huusi Herraa.

Miehistö oli siis jo pelastettu
ikuiseen elämään.
He uskoivat nyt Elävään Jumalaan.

Ja he huusivat Herraa
ja sanoivat:

"Voi, Herra,
älä anna meidän hukkua
tämän miehen hengen tähden
äläkä lue syyksemme viatonta verta,
sillä sinä, Herra, teet,
niinkuin sinulle otollista on".

Tuo on aivan selvästi
Pyhän Hengen vaikuttama rukous
laivan miehistöltä.

Siinä on profeetallinen sanoma
myös Joonan kohtalosta
joka sitten oli esikuva
Jumalan Pojan kohtalosta.

Sitten he ottivat Joonan
ja heittivät hänet mereen,
ja meri asettui raivostansa.

Pakanajumaliin uskonut miehistö
oli tullut Jumalaan uskovaksi.

Ja heidän Jumalansa
antoi heidän heti kokea
uskon kuuliaisuuden seurauksen.

Ja sitten heti sen jälkeen
he alkoivat palvoa Elävää Jumalaa.

Ja miehet pelkäsivät suuresti Herraa,
uhrasivat Herralle teurasuhrin
ja tekivät lupauksia.

Jumala oli pelastanut
ja antanut mielenmuutoksen
pakanajumaliin uskoneelle miehistölle,
joka oli tullut Herraan uskovaksi.

Ja näin Joonan kautta
- joskaan ei Joonan ansiosta -
pelastui ensimmäiseksi
maailman meriä seilaavan
hukkuvan laivan miehistö.

[kalamos]

Itse kukin mesitä voi olla kuin Joona,
joka kyyhkysenä lensi kyllä ensin
väärään suuntaan,
kun ei halunnut sanomaa Niiniveen tuoda.
Mutta oli sittemmin ainoa todistus,
joka juutalaisille annettiin Jeesuksesta.

Tai voimme kirjoittaa
Rakastetun / Lemmikin lailla,
vaikka joudumme kokemaan
jatkuvia vaikeuksia kuin Daavid.

Voimme olla kuin Pietari,
joka kyllä monin tavoin
kieltää Jeesuksen,
mutta silti saamme
ruokkia Jeesuksen lampaita
ja olla suoranainen uskon kallio,
jolle seurakunta rakennetaan.

Me kaikki ylistämme Herraa
Juudaksen lailla,
mutta meillä on myös lisänimi
Iskariot.
Me olemme (sala)murhaajia.
Tapamme sanoillamme
ja jo katseillamme läheisiämme,
jotka rakastavat meitä.
Meidän tähtemme viaton
Jeesuksen veri on vuodatettu.
Niin monta Juudasta on vielä,
jotka eivät tiedä Jumalan armosta
Jeesuksessa Kristuksessa.

Joona oli Herran profeetta.
Mutta Jumalalla oli nyt vuorossa
ainakin kolmen kohdan pelastusteko.

Ensimmäiseksi pelastui suuri joukko
laivan miehistöä,
jotka tulivat tuntemaan Israelin Jumalan,
ja saivat vaihtaa maalliset aarteensa
katoamattomaan.

Seuraavaksi on edessä
Joonan itsensä pelastaminen.

Joonan mieli on niin vääristynyt
kuin olla ja voi.
Mutta ei Jumala hylkää eikä jätä.

Hän pelastaa vaikka syvimmän kautta,
jos on tarpeen.

Joona oli itse hakeutunut hukkuvan
laivan pohjaan. Ruumaan.

Mutta kohta hän oli vieläkin alempana.
Syvissä vesissä.

Mutta Herra toimitti
suuren kalan nielaisemaan Joonan.

Ja Joona oli kalan sisässä
kolme päivää ja kolme yötä.

Tuon kolmen päivän ajan
Joonan ruumis
oli tuon merieläimen vatsassa.

Mutta Joona itse
(hänen henkensä)
meni tuonelaan.

Kolmen päivän ja yön jälkeen
tapahtui Jumalan ihme.

Joona oli jälleen
elävänä merieläimen vatsassa.

Joona rukoilee
tuon merieläimen vatsassa Herraa
kiittäen Jumalaa tapahtuneesta ihmeestä.

Ja Joona rukoili Herraa,
Jumalaansa,
kalan sisässä
ja sanoi:

Minä huusin ahdistuksessani Herraa,
ja hän vastasi minulle.
Tuonelan kohdussa minä huusin apua,
ja sinä kuulit minun ääneni.

Joona (hänen henkensä)
teki matkan merten syvyyksiin
aina merten sydämeen saakka,
vaikka hänen ruumiinsa oli kalan vatsassa.

Sinä syöksit minut syvyyteen,
merten sydämeen,
ja virta ympäröitsi minut,
kaikki sinun kuohusi ja aaltosi
vyöryivät minun ylitseni.

Jona luuli jäävänsä tuohon
syvyyden paikkaan,
jossa haamut alhaalla värisevät
vetten ja niiden asukasten alla.

Minä ajattelin:
Olen karkoitettu pois sinun silmiesi edestä.

Ja kuitenkin tulee päivä,
jolloin Joona saa tulla Jumalan temppeliin
ja katsella synkimmän pimeyden sijasta
suurinta kirkkautta.

Kuitenkin minä saan
vielä katsella sinun pyhää temppeliäsi.

Mutta nyt on aika kirjoittaa ja todistaa
tuonelan syvimmän kuilun reitistä.

Vedet piirittivät minut
aina sieluun asti,
syvyys ympäröitsi minut,
kaisla kietoutui päähäni.
Minä vajosin alas
vuorten perustuksiin asti

Joona sai kokea sen,
miltä tuntuu kun tulee suljetuksi
iankaikkiseen kauhistukseen.

maan salvat
sulkeutuivat minun ylitseni
iankaikkisesti.

Mutta sitten Joonan henki
saikin nousta ylös tuosta haudasta.

Mutta sinä nostit
minun henkeni
ylös haudasta,
Herra,
minun Jumalani.

Joonan henki oli jälleen
yhtä Joonan ruumiin kanssa
kalan vatsassa.
Joona oli jälleen elävä sielu.
Ja Joonan rukous,
joka oli alkanut jo
tuonelan syvyyksissä,
muuttui nyt kiitosrukoukseksi.

Kun sieluni nääntyi minussa,
minä muistin Herraa,
ja minun rukoukseni
tuli sinun tykösi,
sinun pyhään temppeliisi.

Joona on oppinut jotakin
raskaimman kautta.
Sen armon,
jota hän ei alunperin olisi
suonut Niiniven asukkaille.

Ne,
jotka kunnioittavat vääriä jumalia,
hylkäävät armonantajansa.

Joona oli tullut mielenmuutokseen
sen kutsun ja tehtävän edessä,
jonka Jumala oli antanut koskien Niiniveä.

Mutta minä tahdon
uhrata sinulle
kiitoksen kaikuessa.

Mitä olen luvannut,
sen minä täytän.

Herrassa on pelastus."

Joona oli ollut maan povessa
maan salpojen lukitsemassa tilassa
kolme päivää ja kolme yötä.

Sitten Jumala palautti Joonan
kalan vatsaan.
Joona rukoili ja tämä rukouksen
päätteeksi se tuli heti kuulluksi
ja suuri kala oksensi Joonan rannalle.

Sitten Herra käski kalaa,
ja se oksensi Joonan kuivalle maalle.

Jumala oli pelastanut
laivan miehistön
siitä ikuisesta kauhistuksesta,
jonka todellisuuden
Joona oli saanut kokea.

Joona oli kokenut mielen uudistuksen.
Nyt hän saa uuden mahdollisuuden
täyttää lupauksensa.

Vaan eipä ole Joona vieläkään
ihan valmiiksi hiottu kivi.

[עֵד]

Kiitos!

Nyt on taas kerkeä kirjurin kynä ollut asialla..

On se vaan niin totta, että mitä pidempään on saanut olla uskossa, sitä pienemmäksi nuijitaan aivan kuin kaikkia uskon lihassyitä myöten. Ettei olisi mitään millään tavoin.

Minua siunasi tekstisi, kun se loi näkymän Jumalan tavasta käyttää ihmistä, jonka Hän loi kuvakseen so. ilmentämään itseään, vaikka lihan ruumis ja mieli eivät voi käsittää Jumalan Henkeä.

[kalamos]

Näin se on.
Ja näin se on ollut kaikkien kohdalla.

Ei edes uskon isä Aabraham
saanut puhtaita papereita.
Hän möhli möhlimistään.
Kesti kauan ennenkuin
korkeasta isästä tuli paljouden isä.

Korkeana isänä hän oli yksin
ilman jälkeläistä.
Ihminen ylhäisyydessään
ei ole onnellinen.

Nisunjyvän on kuoltava.
Muutoin se jää yksin.

Joosef menetti perheensä ja sukunsa
ennenkuin sai kutsumuksensa
mukaisen aseman vasta
sen jälkeen,
kun oli elänyt syyttömänä
syvyyden kuilussa kolmesti.

Sen jälkeen hän saattoi
pelastaa maailman (Egyptin)
ja oman kansansa (Israelin)
nälkäkuolemalta.

Joona on kutsumuksensa taitekohdassa.
Jumala kutsu Kyyhkyselle toistuu:

Joonalle tuli toistamiseen
tämä Herran sana:

"Nouse ja mene Niiniveen,
siihen suureen kaupunkiin,
ja saarnaa sille se saarna,
minkä minä sinulle puhun".

Ja nyt Joona lähti oikeaan suuntaan.
Ja meni Niiniveen,
joka oli niin suuri,
että sen läpikäyminen kesti
kolme päivää.

Niin Joona nousi
ja meni Niiniveen
Herran sanan mukaan.

Ja Niinive oli suuri kaupunki Jumalan edessä:
kolme päivänmatkaa.

Ja Joona puhui juuri sen,
minkä Herra käski Joonan puhua.

Ja Joona käveli kaupungissa
aluksi yhden päivänmatkan
ja saarnasi sanoen:

"Vielä neljäkymmentä päivää,
ja Niinive hävitetään".

Ja taas tilanne on se,
että Niiniven asukkaat
jotenkin vaan tunsivat Korkeimman voiman
paremmin kuin me
Jumalan lapset tunnemme.

He tiesivät,
että täytyy tehdä parannus,
vaikka Joona ei sitä heille julistanut.

Parannuksen teon käsky tulikin
sitten heidän omalta kuninkaaltaan.

Ja kun tieto tästä tuli
Niiniven kuninkaalle,
nousi hän valtaistuimeltaan,
riisui yltään vaippansa,
verhoutui säkkiin ja istui tuhkaan.

Ja hän huudatti Niinivessä:

"Kuninkaan ja hänen ylimystensä
määräys kuuluu:

Älkööt ihmiset älköötkä eläimet
- raavaat ja lampaat -
maistako mitään,
käykö laitumella tai vettä juoko.

Verhoutukoot ihmiset ja eläimet säkkeihin,
huutakoot väkevästi Jumalaa

ja kääntykööt itsekukin
pois pahalta tieltänsä
sekä väkivallasta,
mikä heidän käsiänsä tahraa.

Ehkäpä Jumala jälleen katuu
ja kääntyy vihansa hehkusta,
niin ettemme huku."

Niiniven asukkaat tunsivat
Jumalan sydämen laadun.

Kun Jumala näki heidän tekonsa,
että he kääntyivät pois
pahalta tieltänsä,

niin Jumala katui sitä pahaa,
minkä hän oli sanonut
tekevänsä heille,
eikä tehnyt sitä.

Voi kuinka suuri
riemun ja ilon aihe.

Mutta Joona ei hyppinyt
riemusta vaan kiukusta.

Mutta Joona pahastui tästä kovin,
ja hän vihastui.

Ja nyt meille paljastetaan se,
minkä jo avauksessani totesin:

Joona tiesi Herransa armollisuuden,
ja niin Joona ei halunnut
vieda sanomaa Herralta.

Tämä on aivan käsittämätöntä.

Joona olisi ilolla julistanut
tuomion sanoman Niinivelle,
mutta ei tehnyt sitä,
kun tiesi Jumalan armahtavan
Niiniven.

Voisiko tänäkin päivänä
uskovien joukossa olla tällaisia ihmisiä.

Öh ...
tuota ...
en kai se ole minä

Ja hän rukoili Herraa
ja sanoi:

"Voi Herra!
Enkö minä sitä sanonut,
kun olin vielä omassa maassani?

Siksihän minä
ehätin pakenemaan Tarsiiseen.

Sillä minä tiesin,
että sinä olet
armahtavainen ja laupias Jumala,
pitkämielinen ja armosta rikas,
ja että sinä kadut pahaa.

Joona oli ollut
kolme päivää ja kolme yötä
tuonelan syvyyksissä.

Ja nyt hän on niin kiukkuinen Jumalalle,
että pyytää saada kuolla uudelleen.

Ja nyt,
Herra,
ota minun henkeni,

sillä kuolema
on minulle parempi
kuin elämä."

Jumala ei kiukustu.
Eikä huuda, ei pidä meteliä.
Tekee vain yhden kysymyksen.

Mutta Herra sanoi:

"Onko vihastumisesi oikea?"

Joona odottelee vieläkin,
että jospa Jumala sittenkin
kuitenkin olisi muuttanut mielensä.

Jospa Jumala sittenkin ymmärtäisi,
että Hän on väärässä ja minä oikeassa.
Niinive on tuhottava.

Niin Joona lähti kaupungista
ja asettui kaupungin itäpuolelle.
Hän teki itsellensä sinne lehtimajan
ja kävi istumaan sen alle varjoon,
kunnes näkisi,
miten kaupungin oli käyvä.

Ja mitä tekeekään Jumala.
Hän tekee hyvää Joonalle.

Mutta Herra Jumala
toimitti risiinikasvin kasvamaan
Joonan pään ylitse,
varjostamaan hänen päätänsä
ja päästämään häntä
hänen mielipahastaan.

Ja Joona iloitsi suuresti
risiinikasvista.

Jumala opetti tämän kautta,
kuinka paljon Hän rakastaa Niiniven
asukkaita.
Kuinka suuri ilon aihe
jokainen ihminen on hänelle.

Mutta sitten Jumalan täytyi
opettaa muutakin.
Maailmassa on pahan voimat,
joka haluavat tuhota
Jumalan ihastuksen kohteen.

Mutta seuraavana päivänä,
aamun sarastaessa,
Jumala toimitti
madon kalvamaan risiinikasvia,
niin että se kuivui.

Itse asiassa Joonassa oli
tällainen mato,
joka imi häneltä elämänhalun.

Ja sitä Jumala on nyt poistamassa.
Mutta vielä Jumalan täytyi antaa
Joonan kokea sen tulen polttavuus,
jota hän toivoi Niinivelle.

Ja auringon noustua
Jumala toimitti
tulikuuman itätuulen,
ja aurinko paahtoi Joonaa päähän,
niin että häntä näännytti.

Niin hän toivotti itsellensä kuolemaa
ja sanoi:

"Parempi on minulle kuolema
kuin elämä".

Jumala kysyy uudelleen Joonalta,
onko tämän vihastuminen oikeaa.

Vai avasiko risiinikasvin ihanuus
hänen silmänsä.

Ei ollut avannut.

Mutta Jumala sanoi Joonalle:

"Onko vihastumisesi
risiinikasvin tähden oikea?"

Tämä vastasi:

"Oikea on vihastumiseni
kuolemaan asti".

Joona tiesi enemmän kuolemasta
kuin kukaan toinen elävä ihminen.
Ja kuitenkin hän sanoo katkeruudessaan:
vihaavansa Jumalaa kuolemaan asti.

Sen tähden,
että Jumala armahti Niiniven kansaa,
mutta antoi madon tulla risiinikasviin.

Niin Herra sanoi:

"Sinä armahdat risiinikasvia,
josta et ole vaivaa nähnyt
ja jota et ole kasvattanut,
joka yhden yön lapsena syntyi
ja yhden yön lapsena kuoli.

Enkö siis minä armahtaisi Niiniveä,
sitä suurta kaupunkia,
jossa on enemmän kuin
sata kaksikymmentä tuhatta ihmistä,
jotka eivät vielä tiedä,
kumpi käsi on oikea, kumpi vasen,

niin myös paljon eläimiä?"

Joona oli Herran profeetta.
Joka sai olla esikuva ja merkki
myös Israelille.

Vieläpä Jeesuksen ajan Israelille.
Jolle ei muuta merkkiä annettu.

Niinive oli esikuva siitä,
että Jeesus tulee sovittamaan
myös pakanakansojen synnit.

Ehkä Joona ei ollut
ihastunut siitä,
että hän sai kunnian olla
Vanhan Testamentin
pakanain apostoli.

Sillä kontrasti siihen,
mitä hänestä kerrotaan
Israelin palvelijana,
on melkoinen.