aivan romahdusmainen luopuminen.
Muistelen omaa kansakouluaikaani.
Maantiedon tunnilla opettaja näytti karttaa, jossa näkyi vielä vanhat rajat,
mutta uudet oli teipattu päälle. Karttakeppi liikkui kartalla kun hän esitteli
Suomi-neidon vanhaa muotoa:
Ennen tässä oli iloisesti jalat ja kädet leveänä hyppivä tyttö
Sitten karttakeppi siirtyi uusille rajoille:
Nyt tässä on rukoukseen polvistunut tyttö.
Jokainen päivä alkoi aamuhartaudella,
jossa veisattiin virsi poljettavan harmonin säestyksellä.
Ja joka aamu rukoiltiin. Vieläkin nuo virren säkeet nousevat mieleeni ja laulan niitä.
Vieläkin ne ravitsevat. Ja nyt ymmärrän jo paremmin, mitä tuli veisattua:
"Minne käynkin maailmassa, Sinä olet hoitamassa".
Isäni kertoi aikoinaan omasta lapsuudestaan.
Hän oli käynyt vähän kiertokoulua.
Ja kai pari vuotta kunnon kansakouluakin.
Sitten tulivat vaikeat ajat. Aamuhartaudet kiellettiin ehdottomasti.
Mutta opettaja pelkäsi enemmän Jumalaa kuin ihmisiä.
Kuiskaten opettaja piti aamuhartauden, ja sitten kuiskaten veisattiin virsi.
Harmooniin ei tietenkään koskettukaan.
Mutta ilman Jumalaa ei koulupäivää voinut aloittaa, vaikka henki menisi.
Niinkuin aiemmissa viesteissäni jo olen todennutkin,
herätys kytkeytyy nimenomaan uskoviin.
Jeesus sanoi, että me olemme maailman valkeus.
Ilmestyskirjan luvut kaksi ja kolme puhuvat seurakuntakaudesta.
Siitä löytyy ensimmäisen eli Efeson seurakunnan kohdalla Jumalan ilmoitus eli ehto sille,
että herätys voisi levitä Efeson seurakunnan eli lampunjalan kautta.
Ja tuo ehto on paluu ensirakkauteen.
Jeesuksen jäähyväisrukouksen sanoma oli juuri tämä:
Jos uskovat eivät ole yhtä vaan riitelevät keskenään, niin maailma ei usko.
Herätystä siinä mielessä, että ihmisiä tulee valtavat määrät uskoon,
on tälläkin hetkellä maailmassa. Voidaan puhua oikein herätyksen roihuista.
Mutta herätyksen tulia on nimenomaan erityisesti siellä, missä on myös ahdistuksen tulta.
Uskoontulo voi näiden herätyksen tulien keskellä merkitä elinikäistä vankeutta tai kuolemaa.
