Ristin kantaminen on vaikea aihe, enkä ainakaan minä oikein ymmärrä Raamatunkohtia, jotka otit esiin linkittämässäsi aiheessa. Mitä ristinsä kantaminen on? Monta on teoriaa ja selittäjää, mutta Raamattu saisi valottaa aihetta enemmän.
Eräs ristinkantaja, Arthur Blessitt tuli vuonna 1983 loppukesällä noin 12-vuotiaan Joshua-poikansa kanssa Suomeen ja kotikaupunkiini. Heillä oli kummallakin omat ristit, ja he evankelioivat mm. kauppatorilla. Olin saman vuoden keväällä kokenut uskoontulon. Tämä oli aikamoinen shokki vasta uskoon tulleelle, ja olen siitä lähtien pohtinut, miltä ristin kantaminen tuntuu. Ja tässä, yli 30 vuotta myöhemmin sain kokea sen. Kerroin tämän Luther-kirkon ristinkannon järjestäjille, ja niin pääsin mukaan (vaikka varmaan muutenkin olisin päässyt).
Linkki Artturin kotisivulle:
http://blessitt.com/stories/finland/