Kirkkovuosikalenteri

Keskustelemme kaikesta taivaan ja maan välillä - Sanan pohjalta.
Alku. Synti, Sovitus, Pelastus, Usko ja Elämä. Lopun tapahtumat.

Kirkkovuosikalenteri

ViestiKirjoittaja kalamos » 22.10.2023 07:33

Meille tulee Pellervo,
ja tilaukseen kuuluu vuosikalenteri.

Siitä löytyy esimerkiksi
pyhäpäivien tekstien
Raamattuviitteet.

Monesti saarnan kuunneltuani
haluan vielä tarkistaa Raamatusta,
että miten jokin kohta,
josta saarnattiin,
menikään Raamatussa.

Näin jaettu Elämän leipä
saa oikein sulautua sisimpääni.

Mutta nyt minulla on enemmän takataskussa.
Nimittäin kännykässä pikavalinta
sivulle
Kirkkovuosikalenteri.fi

Siitä löytyy ihan jokaiselle päivälle
esimerkiksi
- Päivän psalmi
- Aamurukous
- Puolipäivärukous
- Iltarukous
Kaikki Raamatun teksteistä.

Sitten löytyy joka viikolle
- Viikon psalmi
- Viikon apokryfiteksti

Ja sitten
tietenkin kunkin pyhäpäivän
- Aihe
- Psalmiteksti
- Lukukappaleet
- Evankeliumiteksti

En ole rippikoulua käynyt,
kun en ole Luterilaisen kirkon jäsen,
joten tämä kalenteri
on minulle vähän vieras,
mutta en koe minkäänlaista
tarvetta kritisoida sitä.

Tuohan on valtavan rikas tarjonta
puhdasta Jumalan Sanaa.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Kirkkovuosikalenteri

ViestiKirjoittaja kalamos » 23.10.2023 08:38

Ymmärrän kylläkin niin,
ettei Jeesus kuollut perjantaina.

Emmekä vietä pääsiäistä
sinä ajankohtana
kuin Raamatussa sitä kehotetaan
viettämään.

Mutta kun maailmassa
kuitenkin muistellaan
Jeesuksen kuolemaa
kerran vuodessa erityisellä tavalla,
niin olisi kovin taitamatonta
alkaa silloin riidellä siitä,
minä päivänä Jeesus kuoli
tai milloin pääsiäistä vietetään.

Mutta tosiasia tietenkin on,
että nykyisin vietettävä pääsiäispäivä
on vain päätetty ja härskisti.

Eusebiuksen teoksesta
Vita Constantini, kirja III,
löytyy Konstantinuksen kirje
Nikean kirkolliskokoukseen osallistuville,
jonka eräs katkelma alkaa näin:


Kun pääsiäisen pyhään juhlaan
liittyvä kysymys nousi esiin,
ajateltiin olevan tarkoituksenmukaista,
että kaikki viettäisivät pääsiäistä
yhtenä päivänä.
Oli selitetty olevan
erityisen sopimatonta seurata
tätä juhlista pyhimpänä
niiden juutalaisten tapoja ...


En halua kirjoittaa
pidempää katkelmaa,
sillä niin syvästi Konstantinus
tuossa häpäisee juutalaisia.

Konstantinuksen ainoa peruste sille,
mistä hän
tuossa katkelmassa kirjoittaa,
oli se,
että emme missään tapauksessa
saisi viettää pääsiäistä
juutalaisten laskelmien mukaan.

Jumalan Sana sanoo selvästi
ja yksiselitteisesti:

:bible:

Ensimmäisessä kuussa,
kuukauden neljäntenätoista päivänä,
iltahämärässä,
on pääsiäinen Herran kunniaksi.


Pääsiäislammas siis teurastettiin
nisan-kuun 14. päivänä iltahämärässä.
Niin myös Jumalan Karitsa.
Ei tuota Jumalan Sanassa
ilmoitettua juhla-aikaa tietenkään saisi muuttaa.

Mutta ei meille
ole annettu tehtäväksi julistaa
pääsiäisen ajankohtaa,
vaan sitä,
että Jeesus on kuollut ja noussut ylös.

Ja kun maailma sitä kerran vuodessa
erityisesti muistelee,
niin silloin on erityisen hyvä tilaisuus
toteuttaa tuota julistusta,
vaikkapa lähettämällä sukulaisille
ja tuttaville asiallinen pääsiäiskortti.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31


Paluu Sana ja Elämä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron