Herätyksen punaiset kukat

Herätyksen punaiset kukat

ViestiKirjoittaja NäilläNäppäimillä » 15.07.2023 11:21

hibiscus.PNG
hibiscus.PNG (157.19 KiB) Katsottu 83 kertaa

Löysin koneeltani Raamattuaihe-kansiosta:

Näin 12.2.22 aamun tunteina unen:
Olin tilavassa ja korkeassa huoneessa yöpymässä jossain, en omassa kodissani. Huoneessa saattoi olla toinenkin tai toisia henkilöitä.
Keskellä huonetta kasvoi puu; jostain tiesin että se oli kirsikkapuu. Se oli täynnä nuppurykelmiä pyöreissä muodostelmissa. Nuput poksahtelivat auki ja muodostivat rykelmä kerrallaan puolipallon muotoisia, yli metrin halkaisijaltaan olevia kupoleita täynnä täyteläisen punaisia, taivaallisen ihania kukkia, joissa oli selvästi erottuvia heteitä. Maalliset kirsikankukat ovat eri näköisiä kuin unessani, nämä muistuttivat hibiscus-suvun (kiinanruusun) kukkia. Kukkakupoleita poksahteli puuhun koko ajan. Yhtään kukkaa eikä mitään roskia pudonnut lattialle.
Mielestäni näin ihanien kukkien pitäisi tuoksua, mutta en tuntenut mitään tuoksua.
Myöhemmin yritin joillekin kuvailla tätä näkyä, mutta puun ja sen kukkien kauneutta oli mahdoton kertoa sanoin.

Herättyäni ja pidempään miettimättä tuli mieleen, että uni merkitsee uudistumista ja herätystä, joka ALKAA USKOVISTA. Meidän pitää herätä ja uudistua, ennen kuin voimme laajassa skaalassa evankelioida muita. Jumala ei syyllistä meitä, vaan Hän avaa kukkamme rakkauden ravinteilla ja elävällä vedellä.
Hiljaiset ajat ja herätyksen ajat ovat Hänen aikataulussaan.

- huone tarkoittaa koko maailman kaikkia uskovia. ”Herran huone” on erittäin usein mainittu Raamatussa.
- keskellä huonetta oleva puu on elämän puu, Jeesus Kristus.
- erilliset kukkamuodostelmat tarkoittavat maailman maita ja seurakuntia.
- puhkeavat kukat merkitsee hengellistä kasvua, armolahjoja, ihmeitä ja merkkejä. Ihmisiä paranee ja vapautuu pahoista hengistä samoin kuin alkuapostolisena aikana.
- punainen väri merkitsee myös marttyyrien verta. Alussakin seurakunta laajeni kaikkialle maailmaan – vainojen vuoksi. Mitä enemmän uskovia on vainottu, sitä enemmän joukko on kasvanut.
- selvästi erottuvat heteet merkitsee hedelmällisyyttä. Jokainen säie meissä kantaa kasvua Taivasten valtakuntaan.
- tuoksun puuttuminen merkitsee, että ei ole aika istua ja nauttia, vaan jokainen osallistuu herätykseen omalla osaamisellaan.
- ettei mitään pudonnut lattialle, tarkoittaa että jokainen Jeesukseen uskova yksilö otetaan Jumalan valtakunnan tehtäviin. Näkyviin tai salaisiin – kaikki tehtävät ovat arvokkaita.
- kasvien kukinta-aika on lyhyt, samoin tuleva herätys. Kuka tunnistaa Jumalan kutsun, sen ei pidä viivytellä.
- kirsikan kukat ovat vaaleanpunaisia ja pienempiä kuin uneni loistavan väriset, kookkaat kukat. Se merkitsee: ”Katso, uudeksi minä luon kaikki”.

:bible:
Johannes (Ilm 21:5) kirjoitti:
Ja valtaistuimella istuva sanoi:
"Katso,
uudeksi minä teen kaikki".


Ja hän sanoi:
"Kirjoita,
sillä nämä sanat
ovat vakaat ja todet".
Avatar
NäilläNäppäimillä
 
Viestit: 353
Liittynyt: 29.04.2023 15:02

Re: Herätyksen punaiset kukat

ViestiKirjoittaja kalamos » 18.07.2023 06:50

Tuo unesi on todella mielenkiintoinen.
Olen pahoillani,
etten ole ehtinyt sitä
aiemmin kommentoimaan.

Kirsikkapuu kukkii hyvin varhain.
Joten se on kuin kevään herätys.
Sopii siis hyvin kuvaamaan herätystä.

Meillä ei ole tässä kotipihalla
kuin iso luumupuu,
mutta senkin räjähdysmäinen
kukinta varhain ilmoittaa,
että kohta kukkii koko tämä maa
ja esimerkiksi lähellä olevan
mökkimme pihalla olevat
vanhat omenapuut.

Minua siunaa kirjoituksessasi
erityisesti tämä:

NäilläNäppäimillä kirjoitti:
Jumala ei syyllistä meitä, vaan Hän avaa kukkamme rakkauden ravinteilla ja elävällä vedellä.


Kaiken kaikkiaan
jokainen rivi avauksessasi
on kuin Kristuksen tuoksu.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31


Paluu Näky, Ilmestys, Profetia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa