Hei!
Tuo Headless Cross -kappale on kieltämättä aika synkkä.
Se lähinnä masensi minua ja teki jotenkin murheelliseksi.
Valitettavasti en ymmärtänyt sanoja niin, että pystyisin
niiden sanomaa mitenkään analysoimaan. Minusta tuntuu,
että tuo esitys pyrkii houkuttamaan Saatanan palvontaan -
en tiedä olenko oikeassa, että se olisi sen tarkoitus.
Mieleni tekee edellisen kappaleen johdosta kysyä Sinulta,
oletko ollut joskus tekemisissä jonkin okkultismin muodon
kanssa?? Itse olen ollut mukana hyvin syvällä siinä
maailmassa ennen kuin tulin uskoon. Tiedän, että ne voimat
ovat todellisia ja
pahoja, vaikka voivat tekeytyä ikään kuin hyvää tarkoittaviksi.
Lisäksi ne voimat ovat hyvin vetovoimaisia ja uteliaisuutta
kiihottavia. Niistä kannattaa pysyä erossa ja huutaa Jeesusta
siinäkin asiassa apuun, jos niiden houkutuksiin on langennut.
Itse pääsin okkultistisista asioista eroon, kun puolestani
oli rukoiltu ja sanouduin niistä voimista ja asioista eroon
Jeesuksen nimessä.
-Golgotha-kappaleesta tuli mieleeni ajanjakso, jolloin
en ollut vielä uskossa ja sairastuin psyykkisesti ensimmäisen
kerran. Tuolloin koin eräänä päivänä maiseman niin kuin
olisin liikkunut vain elottomissa, kuolleissa kulisseissa.
Vaikutelmaa tehosti vielä se, ettei tuntunut pienintäkään
tuulenhenkäystä. Tunnelma oli hyvin epätodellinen ja
pelottava.
Huomasin sitten tienvarren sähkötolpassa repaleisen
julisteen, jossa luki "Jeesus tulee pian, oletko valmis?"
Kauhistuin entistä enemmän, sillä pelkäsin, että
olin myöhästynyt nk. tempauksesta ja pelkäsin
joutuvani kadotukseen. Tilanne oli ehkä Perkeleelle
hyvinkin mieluinen, sillä en tajunnut, ollessani suunniltani
pelosta, että voisin vielä huutaa avukseni Jeesusta.
Onneksi tempaus ei ollut tapahtunut ja vielä minustakin
ehti tulla Jeesuksen oma!
Jotain tuota kokemaani kauhua ja pelkoa tunsin olevan
tuossa Golgotha - esityksessä. En voi sanoa erityisesti
nauttineeni kappaleesta, syyn ehkä ymmärrät.
Golgotahan sanoissa kai huudetaan hyvin epätoivoisesti
Jeesuksen puoleen, jos sanoja edes yhtään ymmärsin
(todella toivoisin omaavani paremman kielitaidon).
Jos Sinulla on aikaa ja halua, niin korjaa, jos olen mielestäsi
kovin väärin ymmärtänyt noiden kahden kappaleen sanoja
ja sanomaa ja kerro, miten Sinä ne ymmärrät ja koet!
Raamattu kansalleLuukas (Apt 2:21) kirjoitti:
Jokainen, joka huutaa avuksi
Herran nimeä, pelastuu.