"tämä on teille merkkinä"

[kalamos]

Tuosta merkistä haluaisin kirjoittaa
Luukkaan tyylillä:

tarkkaan tutkittuani
alusta alkaen kaikki

Luukas sai tietonsa paljolti Marialta.
Ja kun alusta puhutaan,
niin silloin näyttämölle astuvat paimenet.

Itsekin muistan vielä
kauhunsekaisen oloni
kansakoulun joulunäytelmässä,
jossa minä olin yksi paimenista.

Muistan isän ihan liian ison lierihatun
minun päähäni,
jonkinlaisen kävelykepin.
Ja muuta en näytelmästä muistakaan.

Mutta Luukas on tallentanut meille
Marialta kuulemansa spektaakkelin.
Ja Maria oli kuullut sen paimenilta.

Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla
vartioimassa yöllä laumaansa.

Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli,
ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään,
ja he peljästyivät suuresti.
Mutta enkeli sanoi heille:

"Älkää peljätkö;
sillä katso,
minä ilmoitan teille suuren ilon,
joka on tuleva kaikelle kansalle:

Alhaisista alhaisimmat saavat
joulutervehdyksen ylhäisyydestä.

teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja,
joka on Kristus, Herra,
Daavidin kaupungissa.

Nyt kyllä taisi Herran enkeli
erehtyä osoitteesta.
Ainakin korttelista.

Mutta sitten enkeli jatkaa sanoen,
että hän on tullut ihan oikeaan osoitteeseen.
Kedolle lammaspaimenten luo.

Ja tämä on teille merkkinä:

te löydätte lapsen kapaloituna
ja seimessä makaamassa.

Merkki,
jonka enkeli mainitsee,
on sellainen,
että vain paimen voi sen ymmärtää.

Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa
suuri joukko taivaallista sotaväkeä,
ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:

"Kunnia Jumalalle korkeuksissa,
ja maassa rauha ihmisten kesken,
joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"

Ilmoitus Vapahtajan syntymästä
on vastaan otettu.
Rauha maan päälle julistettu.
Mutta mitä voi muutama paimen tehdä.

No, onneksi Herran ilmoituksessa
oli kymmenen pisteen vihje:
Te löydätte ...!

Ja kun enkelit olivat menneet
paimenten luota taivaaseen,
niin nämä puhuivat toisillensa:

"Menkäämme nyt Beetlehemiin
katsomaan sitä,
mikä on tapahtunut
ja minkä Herra meille ilmoitti"

Kuinka suuren uskon osoitus tuo onkaan.
Herra ilmoitti, ja silloin asia on niin.
Ei muuta kuin katsomaan sitä,
mikä on tapahtunut.

Ja he menivät kiiruhtaen
ja löysivät Marian ja Joosefin
ja lapsen, joka makasi seimessä.

Siinä oli merkki.
Mikään ei enää pidätellyt
paimenia kertomasta sen,
mitä olivat saaneet kuulla ja nähdä.

Ja kun he tämän olivat nähneet,
ilmoittivat he sen sanan,
joka oli puhuttu heille tästä lapsesta.

Ja Sana levisi.

Ja kaikki, jotka sen kuulivat,
ihmettelivät sitä,
mitä paimenet heille puhuivat.

Mutta yksi kätki kaiken
varmimpaan tallelokeroon,
mitä maa päällään kantaa ...
äidin sydämeen.

Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat
ja tutkisteli niitä sydämessänsä.

Ilosanoma oli julistettu maan päälle.
Paimenet olivat tehneet osuutensa.

Ja paimenet palasivat
kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta,
minkä olivat kuulleet ja nähneet,
sen mukaan kuin heille oli puhuttu.

Mutta mitä paimenet
itse asiassa olivatkaan nähneet.
Mikä olikaan se merkki,
jonka vain nuo paimenet saattoivat ymmärtää.

Ja tämä on teille
merkkinä

Tämä kertomus ei suinkaan ala
Luukkaan ruokokynän tuotoksesta
eikä edes Marian sydämeltä.

Se alkaa Jaakobin suuresta rakkaudesta
Rakelista,
joka synnytti samalla paikalla
kärsimyksen pojan
Benonin,
josta sitten tuli oikean käden poika
Benjamin.

Samoin Jeesuksesta
tuli ensin kärsimyksen poika.
Mutta sitten oikean käden poika.

Koska hän siis on
Jumalan oikean käden voimalla korotettu
ja on Isältä saanut
Pyhän Hengen lupauksen,
on hän vuodattanut sen,
minkä te nyt näette ja kuulette.

Sillä ei Daavid ole astunut ylös taivaisiin,
vaan hän sanoo itse:
'Herra sanoi minun Herralleni:
Istu minun oikealle puolelleni,

Se, mikä nyt oli alkamassa,
kun paimenet näkivät pienen lapsen
kapaloituna seimessä,
oli alku tuolle valtaisalle joulunäytelmälle,
joka huipentuu pääsiäisen tapahtumiin
ja Jeesuksen palaamiseen
Isänsä tykö taivaisiin.

Ja tämän tapahtumaketjun
ensimmäistä vaihetta
paimenet olivat olleet todistamassa
koko elämänsä ajan
lampaita paimentaessaan.

He olivat itse yhä uudestaan
kapaloineet ja asettaneet seimeen
vastasyntyneen karitsan,
kun pappi oli todennut
sen olevan virheetön
ja näin kelvollinen uhrikaritsaksi.

Profeetallinen esitäyttymys
tälle kaikelle oli se,
kun Jaakobin suuri rakkaus
Rakel synnyttää kaksi poikaa.
Ensin Joosefin ja sitten Benjaminin.

Joosefin koko elämänvaellus
on vaihe vaiheelta täsmäsovellus
Jeesuksen elämästä maan päällä.

Benonin, jonka nimen
Jaakob eli Israel sitten muutti
Benjaminiksi
oli sekin kuin loppuhuipennus
tai loppuhimmennys elokuvalle,
joka kertoo Jeesuksen ja Israelin Rakkaudesta.

Israel on kerran muuttava
tuon kärsimyksen lapsen nimen.

Ensin heidän on vain nähtävä
tuo kärsimyksen lapsi.

Ja se tapahtuu,
kun Jeesus tulee
taivaasta takaisin maan päälle.
Silloin kaikki maan päällä elävät ihmiset parkuvat.

Hiljalleen tuo Jumalan taivaasta
alas saapuva Jeesus häntä ympäröivän
kirkkauden pilven eli vihityn Morsiamen
ympäröimänä on jo niin alhaalla
Israelin yläpuolella,
että he näkevät haavat Hänen käsissään.

Ja silloin he tunnistavat Hänet.
Ja silloin Benonista tulee Benjamin.
Jumalan oikean käden Poika.

Israel ottaa vastaan Messiaansa,
joka perustaa Israelille Valtakunnan.


Merkki oli paimenille
niin selvästi ymmärrettävä,
ettei heillä ollut
pienintäkään epäilystä,
mihin he menisivät ihmettä katsomaan.

Beetelehem kuhisi ihmisiä.
Mutta he tiesivät tarkalleen,
mihin menisivät.

Sinne,
minne he olisivat osanneet mennä
vaikka silmät sidoittuina.

Sinne,
minne he aina menivät
kun vastasyntynyt karitsa kapaloitiin
ja asetettiin seimeen pehmikkeiden päälle.

Nyt oli syntynyt Jumalan Karitsa,
joka ottaa pois maailman synnin.

Ja niin paimenet menivät
juoksujalkaa suoraan oikeaan osoitteeseen
ja juuri oikeaan rakennukseen.

Tarkkaan ottaen lammaspaimenten
laumatorniin,
josta he tähyilivät lammaslaumaa.

Ja tapani mukaan etsin nyt
ensimmäisen maininnan Raamatusta,
tästä laumatornista.

Ja nyt päähenkilöksi nousee
Marian esikuva Rakel.

Rakel = Emälammas

Rakel oli jo aiemmin synnyttänyt pojan,
Joosefin.
Nyt oli toisen synnytyksen aika.

Ja kun hänen synnytystuskansa
olivat kovimmillaan,
sanoi kätilövaimo hänelle:

"Älä pelkää,
sillä tälläkin kertaa sinä saat pojan".

Aika erikoinen dialogi.
Rakel on kuolemaisillaan.
Eikö hänen kuuluisikin pelätä.

Tässä on jotakin esikuvallista.
Rakel oli Israelin Rakkaus.
Ja samoinkuin Jaakob eli Israel
rakasti Rakelia,
Rakastaa Jumala Israelia,
jota sanotaan Jumalan Vaimoksi.

Rakel synnytti kaksi poikaa.
Joosefin elämän esikuvallisuudesta
olen jo maininnutkin.

Mutta nyt on Rakelin lähdön aika.
Ja hän pelkää.
Kuka ei pelkäisi kuoleman tuskissaan.

Minun äitini pelkäsi.
Hän oli varma lääkäreiden
jo ennalta antaman ilmoituksen perusteella,
että hän tulee kuolemaan minun synnyttämiseeni.

Ja niin hän huusi kovissa tuskissaan:
Minä kuolen, minä kuolen.

Ja ihmiset ympärillä
komensivat häntä olemaan hiljaa.

AIka outo lohdutus kuolevalle.
No onneksi Rakelin kätilö oli taidollisempi.

Mutta joka tapauksessa on ilmeistä,
että äidin kohdussa oleva lapsi
tuntee äidin pelon.

Minä olen hyvin pelokas ihminen.
Ja arvelen pelkoni olevan peräisin ajalta,
jolloin äitini kohdussa
yhdekstän kuukauden ajan
elin vaiheita,
joista olen kertonut blogissani.

Minut erotettiin seurakunnan yhteydestä
synnin hedelmänä.
Minua ei siunattu kättenpäällepanemisella,
kun synnyin. Jne.

Rakelin pelko on tuossa hetkessä
varmastikin ollut myös
Benonin kokemaa pelkoa.

Mutta kun hänen henkensä
oli lähtemäisillään,
sillä hänen oli kuoltava,
antoi hän hänelle nimen Benoni,
mutta hänen isänsä antoi hänelle nimen
Benjamin.

Kärsimyksen poika oli syntynyt.
Ja näenkin kätilön lauseessa
profeetallisen viestin siitä,
että kerran syntyy Kärsimyksen Poika
juuri samassa paikassa,
jonka tähden Rakelinkaan
ei tarvinnut pelätä,
vaikka kuoleekin.

Tuo Poika tulee kärsimään
enemmän kuin kukaan koskaan
on kärsinyt.

Hän kantoi mahdottoman taakan.
Koko maailman synnin.

Siinä hoidettiin Rakelinkin syntiongelma,
jonka tähden hänen oli kuoltava.

Rakel haudattiin sinne,
missä Kärsimyksen Poika oli syntyvä.

Beetlehemiin.
Daavidin kaupunkiin,
eli kaupunkiin,
josta pieni vähäinen poikanen
lampaita paimentamasta
nostettiin lopulta Israelin kuninkaaksi.

Niin Raakel kuoli siellä,
ja hänet haudattiin Efratan tien varteen,
se on Beetlehemiin.

Ja Jaakob pystytti hänen haudalleen patsaan;
tämä Raakelin hautapatsas
on olemassa vielä tänäkin päivänä.

Ja seuraavaksi mainitaan
juuri se paikka,
jossa Jeesuskin syntyi.
Laumatorni.

Ja Israel lähti liikkeelle sieltä
ja pystytti telttansa tuolle puolen
Karjatornia.

Sen selvempää täsmäosoitetta
ei Herran enkeli olisi voinut
paimenille antaa.

Ja niin ei tarvinnut kuin kiiruhtaa
suoraan seimen ääreen
katsomaan Jumalan Karitsaa.

Ja he menivät kiiruhtaen
ja löysivät Marian ja Joosefin
ja lapsen,
joka makasi seimessä.

Ei haisevilla lammaspaimenilla
olisi ollut asiaa hoviin.
Mutta laumatorniin kylläkin.

Ja rahvas kansa sai kuulla
ensimmäisenä suuren ilosanoman.

Ja kaikki, jotka sen kuulivat,
ihmettelivät sitä,
mitä paimenet heille puhuivat.

[עֵד]

Tämä on juuri kalamosta; monivivahteista analyysiä, kuin katselisi sen ajan tosi-tv:tä.

Usein en ole uskaltanut edes ajatella Mariaa (Jeesuksen äitiä), kun on ollut sellainen päähänpinttymä, että kristinuskon Maria on niin erilainen kuin katolisten vastaava.

Mutta Maria oli valittu - tehtäväänsä. Niinkuin sinä ja minä omaamme. Eikä Mariaa tule palvoa kuten ei ketään muutakaan luotua.

Maria koki itsensä vähäiseksi palvelijaksi, jolle Kaikkivaltias oli tehnyt suuria. Hän oikein puhkesi kiittämään ja ylistämään Herraa.

Uskon, että Maria kuin me itsekukin olemme myös merkkinä tälle katoavalle maailmalle, jossa loistamme kuin tähdet, kun emme ’istu siellä, missä pilkkaajat istuvat’ emmekä ’juokse heidän mukanansa samaan riettauden lätäkköön’.

Mutta vielä enemmän: meille pilkkaajille ja tämän maailman juoksuja tehneille on syntynyt Vapahtaja, Jeesus Kristus!

[kalamos]

Jokainen vastasyntynyt karitsa
on suuren ihmeen todistaja.
Ja puhumme nyt siis
Jeesuksen lampaista.

Ihmeistä suurin on tapahtunut,
kun uusi luomus on syntynyt
ylhäältä / Hengestä.

Ja jokainen Jumalan lapsi
on etuoikeutettu
joskaan ei pakotettu
antamaan itsensä
palvelutehtävään,
Jumalan palvelukseen
eläväksi, pyhäksi
Jumalalle otolliseksi uhriksi.

Niin minä
Jumalan armahtavan laupeuden kautta
kehoitan teitä, veljet,
antamaan ruumiinne
eläväksi, pyhäksi,
Jumalalle otolliseksi uhriksi;
tämä on teidän
järjellinen jumalanpalveluksenne.

Näin voidaan sanoa,
että jokainen meistä Jumalan karitsoista
on uhrikaritsa.

Jokainen meistä voi siis olla merkki
paitsi Jumalan kuvana
myös pimeyteen loistavana tähtenä taivaalla.

Tuo uhrautuminen palvelutehtävään
ei kuitenkaan ole pakollista.

Edes Jeesuksen ei olisi ollut pakko
antaa itseään Uhriksi.
Hän olisi silti ollut Jumalan Karitsa.

Jos Jeesus olisi jättänyt Getsemanen yössä
viimeiset lauseet pois rukouksestaan,
niin se olisi tullut kuulluksi sellaisenaan.

Isäni, jos mahdollista on,
niin menköön minulta pois tämä malja;
ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon,
vaan niinkuin sinä

Isä olisi ottanut tuon maljan pois.
Isä olisi ollut suorastaan helpottunut.
Eihän Hän olisi millään halunnut
Pojalleen tuollaista kohtaloa.

Isä olisi ottanut Poikansa tykönsä taivaaseen,
ja tullut itse maan päälle,
juomaan tuon kärsimyksen maljan.

Mutta koska Poika halusi,
että Isän hyvä tahto toteutuisi,
niin Poika joi tuon maljan.

Ja nyt Hänellä on kaikki valta
taivaassa ja maan päällä.

Ja Hän on saanut itselleen
ihastuttavimman voittopalkinnon,
mitä Poika voi saada:

Morsiamen.
Sinut ja minut.

Olemme siis kaikki
Hänen lampaitansa.
Jumalan karitsoja.

Me saamme loistaa maailmassa
niinkuin tähdet.
Ja näin olemme merkkeinä
yön pimeyden keskellä.
Osoitamme aikoja.
Pian on aamu.

Mutta ensimmäinen ja tärkein kohde
sille ilosanomalle,
josta olemme saaneet tulla osallisiksi,
ovat alhaisista alhaisimmat.
Halveksitut ja hyljeksityt paimenet.

Jo pelkkä karitsana oleminen,
on merkki näille kurjille.

Mutta toki sitten ajallaan,
mutta tärkeysjärjestyksessä
vasta kakkossijalla
saa hovikin kuulla ilosanoman.

Idän tietäjät näkivät tähden.
Ja lopulta karavaani saapuu
Jerusalemiin.

Herodes ei ilahdu ilosanomasta.
Hänen lupaamansa kumarrus
konkretisoituu pienten
alle kaksivuotiaiden karitsojen
joukkosurmaksi.

Mutta tietäjät toivat Sanan.
Se oli tuotava niillekin,
jotka eivät sitä ottaneet vastaan.

Ja kumma kyllä - Herodeskin uskoi
täydellä varmuudella sen,
mitä hänelle ilmoitettiin.

Ja vieläpä hän uskoi
juutalaisten Jumalan Sanan.

Ja oikein kutsui papit paikalle
Raamattupiiriin.

Ja hän kokosi kaikki
kansan ylipapit ja kirjanoppineet
ja kyseli heiltä,
missä Kristus oli syntyvä.

He sanoivat hänelle:

"Juudean Beetlehemissä;
sillä näin on kirjoitettu profeetan kautta:

'Ja sinä Beetlehem,
sinä Juudan seutu,
et suinkaan ole vähäisin
Juudan ruhtinasten joukossa,
sillä sinusta on lähtevä hallitsija,
joka kaitsee minun kansaani Israelia'."

Ylipapit ja kirjanoppineet
ovat innoissaan.
Kirjakääröt aukeavat toisensa jälkeen.
Ensin luetaan hiukan Moosesta.
Sitten Hesekieliä.
Juuda ja Daavid pompahtavat esiin.

Herodes kiirehtii.
Missä? Missä?

Nyt ylipapit ja kirjanoppineet
oikein sydän sykkien nostavat
esiin Miikan kirjan.

Mutta sinä, Beetlehem Efrata,
joka olet vähäinen olemaan
Juudan sukujen joukossa,
sinusta minulle tulee se,
joka on oleva hallitsija Israelissa,
jonka alkuperä on muinaisuudesta,
iankaikkisista ajoista.

Herodes tietää nyt ajan ja paikan.
Mutta haluaa vielä tarkennusta.
Oppineet käärivät tekstiä
hiukan taaksepäin.

Ja sinä Karjatorni,
tytär Siionin kukkula!
Sinun luoksesi on tuleva,
on saapuva entinen hallitus,
tytär Jerusalemia vallinnut kuninkuus.

Herodes tietää ja uskoo todeksi kaiken.
Tuossa laumatornissa syntyi
vajaat pari vuotta sitten Messias.

Mutta Herodes ei suinkaan
halua ottaa vastaan Messiasta.

Taas on enkeleillä tehtävä.
Joosef ja Maria ja Jumalan Karitsa
on saatava pois Herodeksen käsistä.
Heti!

Pieni pakolaisjoukko syöksyy
yön pimeyteen.
Onneksi heillä oli tietäjien
tuomia lahjoja,
joiden avulla selvitä ensi alkuun
jossain maailman kolkassa.

Mitä mahtoivat ylipapit ja kirjanoppineet
ajatella kaikesta.
Oliko heillä yhtä vahva usko
kuin Herodeksella.

Olivatko hekin menossa
kumartamaan juutalaisten Kuningasta.

Jos olivat,
niin hirvittävä oli näky,
jonka kohtasivat.
Ja mielessä soi
niin onnistuneen oloiselta tuntunut
Raamattutunti.


Olemme merkin äärellä.
Merkin,
jonka Jesaja toi ilmoille
oman pienen poikansa myötä.

Lähtötilanne Jesajan kirjan luvussa 7 on tämä:

Aahaan,
Jootamin pojan,
Ussian pojanpojan,
Juudan kuninkaan,
aikana
lähtivät
Resin, Aramin kuningas,
ja Pekah, Remaljan poika, Israelin kuningas,
sotimaan Jerusalemia vastaan,
mutta he eivät voineet valloittaa sitä.

Ja kun Daavidin huoneelle ilmoitettiin sanoma:
"Aram on leiriytynyt Efraimiin",
niin kuninkaan ja hänen kansansa sydän vapisi,
niinkuin metsän puut vapisevat tuulessa.

Silloin Herra antaa Jesajalle
käskyn mennä Aahasta vastaan.
Käskyyn sisältyy hyvin erikoinen kohta.

Jesajan tulee ottaa mukaansa
pienen pieni poikalapsensa.

Silloin Herra sanoi Jesajalle:
"Mene Aahasta vastaan,
sinä ja sinun poikasi Sear-Jaasub,
Ylälammikon vesijohdon päähän,
Vanuttajankedon tielle

Ja näin Jesaja teki.
Hän otti mukaansa
pienen pienen poikalapsensa,
ja meni kertomaan Aahaalle
ne sanat, jotka Herra oli sanonut:

ja sano hänelle:

Ole varuillasi ja pysy rauhallisena,
älä pelkää,
älköönkä sydämesi säikkykö
noita kahta savuavaa kekäleenpätkää:
Resinin ja Aramin ynnä Remaljan pojan
vihanvimmaa.

Koska Aram, Efraim ja Remaljan poika
ovat hankkineet pahaa
sinua vastaan sanoen:
'Lähtekäämme Juudaa vastaan,
täyttäkäämme se kauhulla,
vallatkaamme se itsellemme
ja asettakaamme sinne kuninkaaksi
Taabalin poika',
niin sanoo Herra, Herra näin:

Ei se onnistu, eikä se tapahdu.
Sillä Aramin pää on Damasko,
ja Damaskon pää on Resin
- mutta kuusikymmentä viisi vuotta vielä,
ja Efraim on muserrettu
eikä ole enää kansa -
ja Efraimin pää on Samaria,
ja Samarian pää on Remaljan poika.

Ellette usko, niin ette kestä."

Sanoma päättyy vakavaan lauseeseen:
"Ellette usko, niin ette kestä".
Katsotaan sama lause KJV:stä:
"If ye will not believe,
surely ye shall not be established."
Siis kysymys on Juudan kansan kohtalosta.
Tuon kansan, joka nyt vapisi kuin haavanlehti.

Jos Aahas ei ota uskossa vastaan sitä sanomaa,
jonka Jesaja on hänelle tuonut,
niin Juudan kansa on mennyttä.
Ja niin Herra haluaa antaa merkin
vahvistamaan Aahaan vapisevaa sydäntä,
jotta Aahas ei pelkäisi, vaan uskoisi.

Ja Herra puhui jälleen Aahaalle sanoen:
"Pyydä itsellesi merkki Herralta, Jumalaltasi,
pyydä alhaalta syvyydestä
taikka ylhäältä korkeudesta."

Aahas ei vieläkään tahdo ottaa vastaan
Jesajan sanomaa,
eikä edes Herran lupaamaa merkkiä,
joka vahvistaisi Jesajan ilmoituksen.

Mutta Aahas vastasi:
"En pyydä enkä kiusaa Herraa."

Herra pyysi Aahasta pyytämään merkin,
ja Aahas sanoo:
"En kiusaa Herraa".
Pahemmin ei voisi enää Herraa kiusata.

Jesaja on siellä
pienen pienen poikalapsensa kansa,
mutta tuntuu, että aivan turhaan.

Aahas ei ota vastaan Herran Sanaa.
Vaan aivan päinvastoin
vastaa siihen sellaiseen tyyliin,
että on ihme,
ettei salama taivaasta lyö häntä maahan.

Mutta Herra on armollinen.
Hän Itse antaa merkin.

Siihen hän lausui:
"Kuulkaa, te Daavidin suku,
eikö se riitä, että te ihmiset väsytätte,
kun vielä minun Jumalanikin itseenne väsytätte?
Sentähden Herra itse antaa teille merkin:

Katso,
neitsyt tulee raskaaksi
ja synnyttää pojan
ja antaa hänelle nimen
Immanuel.

Mitään tämän varmempaa merkkiä
ei Herra olisi voinut antaa siitä,
että Juuda ei tuhoudu.

Juudan kansa ei voi lakata olemasta,
sillä Jumala on sen kansan kautta
luvannut tuoda maailmaan Messiaan.

Messiaan joka on
Jumala kanssamme,
mutta ei pelkästään Jumala.
Hän on myös ihminen,
joka pienen pienenä poikana
on syövä maitoa ja hunajaa.

Voita ja hunajaa
hän syö siinä iässä,
jolloin hän oppii hylkäämään pahan
ja valitsemaan hyvän;

Messiaan täytyy syntyä ihmiseksi,
jotta Hän voisi täyttää lain.
Vain ihmisenä
Jumaluudestaan riisuutuneena,
Hän voi sen tehdä.
Hänen täytyy saada kokea kaikki kiusaukset,
jotta Hän voi täyttää lain
ja osoittautua kelvolliseksi Uhriksi.

"Butter and honey shall he eat,
that he may KNOW to refuse the evil,
and choose the good."

Ensimmäinen merkki siitä,
että Juuda ei tuhoudu,
on siis yksinkertaisesti se,
että Messias syntyy tästä kansasta.

Tämä kansa ei voi tuhoutua eikä lakata olemasta.
Mutta Herra antaa vielä toisen merkin.

Ja vihdoin Jesaja ymmärtää,
minkä ihmeen takia
hänen täytyi raahata
pienen pieni poikalapsensa
tähän tilanteeseen.

Jesaja kääntää kasvonsa
sylissään olevaan poikalapseen,
eikä enää puhu käyttäen
samoja ilmaisuja kuin puhuessaan
Messiaasta/Pojasta,
vaan puhuu nyt oikein käännettynä
pojustaan.

Ja ennenkuin tämä poju
on oppinut hylkäämään pahan
ja valitsemaan hyvän,
tulee autioksi maa,
jonka kahta kuningasta sinä kauhistut.

Eli jo ennenkuin tämä poju,
Jesajan poika Sear-Jaasub,
on oppinut erottamaan hyvän ja pahan,
tulee autioksi maa (Syyria / Israelin pohj.valtio),
jonka kahta kuningasta (Jes 7:1) sinä kauhistut (Jes 7:2).
________

Ellette usko, ette kestä.
Messias oli syntynyt.
Tullut omiensa tykö
taivaasta Isän luota.

Mutta he eivät uskoneet.
Eivät ottaneet Häntä vastaan.

He eivät nähneet sitä,
mitä paimenet näkivät
ja uskoivat.

Paimenet ymmärsivät
täydellisesti sen,
mitä Johannes Kastaja sitten
kolme vuosikymmentä myöhemmin
kuulutti:

Katso,
Jumalan Karitsa,
joka ottaa pois maailman synnin!

Paimenet näkivät aivan luonnostaan
seimessä Karitsan kapaloituna
ja pehmusteille asetettuna
Herran palvelusta varten.
UhriKaritsan.

Paimenet,
joilla ei sapattia koskaan ollut,
olivat saaneet jokapäiväisen sapatinlevon.

Fariseukset laskivat askeleita,
mutta paimenet olivat vapaita
joka ikinnen päivä viillettämään
pitkin laitumia tietoisena siitä,
että heille oli syntynyt Vapauttaja.

Israel ei uskonut eikä kestänyt.
VT:n ehtojen mukaisesti se
joutui pitkälle sakkokierrokselle.

Mutta Viikunapuun ihme on tapahtunut.
Israel on jälleen paikallaan.

Viikunapuu on merkkien merkki.
Messias on taas tulossa maan päälle.

[kalamos]

Tänään on loppiainen.
Suomessa sitä vietetään
idän tietäjien muistopäivänä.
Hekin ovat jo olleet esillä
tässä esityksessäni.
Näkivät merkin.
Tähden taivaalla.

Minun lienee tänään aika päätellä
tämä kirjoitussarjani tältä erää,
jos se ei herätä kenessäkään kysymyksiä.

En sinänsä ole pahoillani,
että näin ei ole käynyt,
vaan kirjoittamani lienee auennut,
mutta jos jokin kuitenkin
olisi jäänyt kutkuttamaan,
niin mielelläni palaisin asiaan.

Itselleni tämä on ollut ihan uutta.
Ja siksi olen niin
haparoiden kirjoittanut
mutta samalla valtavan innoissani
aina istunut tietokoneen ääreen
odottaen suurella jännityksellä,
että mitä tänään saan kirjoittaa
ja samalla oppia ... merkistä.

Tähdet taivaalla ovat merkkejä.
Jokainen Jumalan lapsi on merkki.
Valo ja merkki tälle maailmalle.

Merkki on kertonut
aina Raamatun ensimmäisestä
luvusta alkaen Jeesuksen tulemisesta.

Ja lopullinen täyttymys on se,
kun tuo
Kirkas Aamutähti, Kointähti,
tulee taivaalle,
ja koko taivas idästä länteen
kirkastuu sellaiseksi kuin
salama taivaan valaisee.

Silloin taivaalla näkyy
Ihmisen Pojan merkki.

Maailma on tuossa hetkessä
suurimman pimeytensä keskellä.

Mutta kohta
niiden päivien ahdistuksen jälkeen
aurinko pimenee,
eikä kuu anna valoansa,
ja tähdet putoavat taivaalta,
ja taivaitten voimat järkkyvät.

Ihmiskunta on juuri tuhoamassa itsensä.
Mutta sitten maailmaan tulee Pelastaja.
Todellinen Valkeus syrjäyttää
synkimmän pimeyden.

Ja silloin
Ihmisen Pojan merkki
näkyy taivaalla,
ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat;
ja he näkevät
Ihmisen Pojan tulevan
taivaan pilvien päällä
suurella voimalla ja kirkkaudella.

Hän tulee oman valitun kansansa keskelle.
Israel kootaan maan neljästä suunnasta
maan navalle Jumalan maahan Israeliin.
Israel, joka on aina ollut ajan merkki.

Ja hän lähettää enkelinsä
suuren pasunan pauhatessa,
ja he kokoavat hänen valittunsa
neljältä ilmalta,
taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.

Viikunapuun ihme
saa lopputäyttymyksen.
Vihdoinkin Israel saa
astua sille luvattuun maahan
täysimääräisesti.
Mutta se tietä vielä
loppusuoraa kärsimyksen tiellä.
Jaakobin ahdistusta.
Kuumista kuumin kesä on edessä.

Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus:
kun sen oksa jo on tuore
ja lehdet puhkeavat,
niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
Samoin te myös,
kun näette tämän kaiken,
tietäkää, että se on lähellä,
oven edessä.

Tuo lehtien puhkeaminen
on ilmaisu,
joka voidaan ymmärtää
myös aseiden esiin nostamisena.

Taivas ja maa katoavat,
mutta minun sanani eivät koskaan katoa.

Jos ihminen saisi
paholaisen innoittamana
viedä tekonsa päätökseen,
tämä planeettaa ei enää kauaa olisi.
Mutta Jeesuksen pelastusteon tähden
tämä planeetta saa vielä kokea
uudestisyntymisen ihmeen,
jossa pahuus on sidottu.
Tämän maan päällä koittaa
todellinen Rauhan Valtakunta
Messiaan Valtakunta,
jossa kukaa ei tee pahaa kellekään.

Tuon seitsemännen päivän
levon ja rauhan millenniumin
jälkeen paholainen päästetään
vielä hetkeksi vapauteen,
ja sitten tulee loppu.
Silloin nykyiset taivaat ja maa
katoavat,
eikä niitä sitten enää missään ole.

Ja minä näin uuden
taivaan ja uuden maan;
sillä ensimmäinen taivas
ja ensimmäinen maa
ovat kadonneet,
eikä merta enää ole.

Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin,
minä näin laskeutuvan alas taivaasta
Jumalan tyköä,
valmistettuna niinkuin morsian,
miehellensä kaunistettu.

Ja minä kuulin suuren äänen
valtaistuimelta sanovan:

"Katso,
Jumalan maja ihmisten keskellä!
Ja hän on asuva heidän keskellänsä,
ja he ovat hänen kansansa,
ja Jumala itse
on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
ja hän on pyyhkivä pois
kaikki kyyneleet heidän silmistänsä,
eikä kuolemaa ole enää oleva,
eikä murhetta eikä parkua
eikä kipua ole enää oleva,
sillä kaikki entinen on mennyt."

Siunattua loppiaista!

Raamatun alkulehdiltä asti
luettavana ollu lupaus
vaimon siemenestä
on perusmerkki.

Tuo merkki oli tullut maailmaan,
kun keskelle lammaslaumaa
laumatornin suojaan kapaloitiin
ja asetettiin seimeen makaamaan
neitsyen synnyttämä Jumalan Karitsa,
niinkuin noille uhripalvelukseen
tarkoitetuille karitsoille aina tehtiin.

Nyt jokainen meistä,
joka uskon kautta on tullut
Hänen ruumiinsa jäseneksi,
on valo ja merkki tässä pimeässä maailmassa.

Ja kerran maailma saa
sen synkimmän hetkensä keskellä nähdä,
kuinka taivaasta lipuu hiljalleen alas
Ihmisen Pojan merkki.
Ihmisen Poika ja me Hänen ympärillään
kirkkauden pilvenä vihittynä Vaimona.