Annatko anteeksi tilanteessa kuin tilanteessa?

[Annu]

Raamatun mukaan lähtökohta kai on,
että meidän tulisi antaa anteeksi lähimmäisillemme.
Oletko halukas antamaan sydämestäsi anteeksi
myös silloin, kun sinua vastaan on rikottu,
mutta anteeksipyyntöä ei ole tullut?
Vai edellyttääkö anteeksianto anteeksipyyntöä?

Otatko ehkä asian puheeksi ja vihjaat,
että anteeksipyyntö olisi soveliasta
vai painatko asian kokonaan villaisella?

"Kynnysmattona" oleminen ei taida olla ihan viisasta?

Kun Jeesus oli ristiinnaulittu:

Mutta Jeesus sanoi:
"Isä, anna heille anteeksi,
sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät".

[kalamos]

Ja lähimmäisiämme ovat
myös vihollisemme,
jotka eivät koskaan
tule pyytämään anteeksi.

Luultavasti useimmiten
he näkevät meidät vihollisinaan,
jotka ovat tehneet heille vääryyttä.

Ja ehkä ovat oikeassakin.
Kukapa meistä täydellinen olisi.

Murheellisinta on se,
kun Jumalan lapset riitelevät keskenänsä.

Tästä asetelmasta meillä
onkin paljon ohjeistusta Raamatussa.

Sentähden,
jos tuot lahjaasi alttarille
ja siellä muistat,
että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen,
ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa,
ja tule sitten uhraamaan lahjasi.

Mutta jos sopua ei löydy,
niin seurakunta voi tulla avuksi.
Ja pahimmillaan voi käydä näinkin.

Mutta jos hän ei kuule heitä,
niin ilmoita seurakunnalle.
Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule,
niin olkoon hän sinulle,
niinkuin olisi pakana ja publikaani.

Ja pakanaa ja publikaania
tietenkin rakastamme
pyyteettömällä agape-rakkaudella,
joka ei muistele kärsimäänsä pahaa.

Tässä taisi tulla tuo
kynnysmattona oleminenkin setvittyä.
Mutta entä sitten minä.

Ei.
Useinkaan en anna anteeksi
tilanteessa kuin tilanteessa.

Ja aurinko ehtii laskea
useammankin kerran,
ennenkuin pääsen rauhaan asian kanssa,
jos koskaan.

Ennen kaikkea
en osaa antaa itselleni anteeksi.

Minä voin itkeä ikivanhoja asioita,
joissa olisi pitänyt toimia toisin.

Toinen osapuoli ei niitä edes muista.
Mutta minä muistan.

[Annu]

Minulle käy joskus niin,
että kuvittelen jo pystyväni tai pystyneeni
antamaan jonkin mennen asian anteeksi,
mutta sitten taas huomaan,
että yhä vain uudelleen
tuo asia palautuu mieleen,
tosin ehkä jotenkin
vaimenneena ja haalenneena muistona.

Olen pyytänyt yleensä,
että Jeesus auttaisi antamaan anteeksi,
kun omin voimin se on vaikeaa.
Anteeksiantaminen on kai
hiljalleen etenevä prosessi,
joka ei tapahdu heti,
riippuen tietenkin loukkauksen vakavuudesta.

Itselleen anteeksi antaminen
on minullekin hyvin vaikeaa.
Ehkä siinä voisi rukoilla,
että paranna Jeesus myös minun haavani
kyseisessä asiassa?
Voisiko tuon itselleen anteeksi antamisen
vaikeus olla siinä,
että joudumme silloin myöntämään
oman vajavaisuutemme ja keskeneräisyytemme,
kun olemme nähneet toimineemme väärin?

Olen joutunut myös tilanteeseen,
jossa en useammasta pyynnöstä
huolimatta ole itse saanut anteeksi.
Aika raskaita ajatuksia on siitä
ollut seurauksena
ja on tullut mietittyä,
voinko asiassa tehdä vielä jotain.
Se henkilökin, joka ei anna anteeksi,
tekee ymmärtääkseni enemmän vielä pahaa
itselleen kuin minulle,
sillä viha on varsin kuluttava tunne.

[Annora]

Pitäkää itsestänne vaari!
Jos sinun veljesi tekee syntiä,
niin nuhtele häntä,
ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi.

Ja jos hän seitsemän kertaa päivässä
tekee syntiä sinua vastaan
ja seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi
ja sanoo:
'Minä kadun',
niin anna hänelle anteeksi."

Silloin Pietari meni hänen tykönsä
ja sanoi hänelle:

"Herra,
kuinka monta kertaa
minun on annettava anteeksi veljelleni,
joka rikkoo minua vastaan?
Ihanko seitsemän kertaa?"

Jeesus vastasi hänelle:

"Minä sanon sinulle:
ei seitsemän kertaa,
vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.

Luther ymmärsi asian tiukemmin sanoin: Luther v. 1545

Luther 1545

Hütet euch!
So dein Bruder an dir sündiget,
so strafe ihn;
und so er sich bessert,
vergib ihm.

Sama jae Lutherbibel v. 1912

Luther 1912

Hütet euch!
So dein Bruder an dir sündigt,
so strafe ihn;
und so es ihn reut,
vergib ihm.

Luther

Varo!
Jos veljesi tekee syntiä sinua vastaan,
rankaise häntä;
ja jos hän katuu sitä,
anna hänelle anteeksi.

[Annu]

Mielenkiintoinen tuo Lutherin
hiukan muista raamatunkohdista
poikkeavalta tuntuva näkemys.
Olisiko siinä takana
pyrkimys kasvattaa lähimmäistä
toimimaan vastaisuudessa oikein
rankaisemalla häntä,
ettei hän jatkaisi synnin tekemistä?
Kehottihan sentään Luukaskin
nuhtelemaan väärästä teosta.

Tuli vielä mieleen seuraava Raamatun kohta:

Teille on jo yleensä vaurioksi,
että käräjöitte keskenänne.
Miksi ette ennemmin
salli tehdä vääryyttä itsellenne?
Miksi ette ennemmin
anna riistää omaanne?

[kalamos]

Luukas ei käytä
samaa sanaa
kuin tässä kohdassa:

Ja sitä palvelijaa,
joka tiesi herransa tahdon,
mutta ei tehnyt valmistuksia
eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan,
rangaistaan monilla lyönneillä.

Siis tarkoitus ei ole,
että kuritamme veljeämme
lyömällä/ruoskimalla/pieksemällä,
niinkuin tapahtuu
tuossa Jeesuksen kuvaamassa tilanteessa.

Jeesus käyttää siis toista ilmaisua
seuraavassa tilanteessa:

Pitäkää itsestänne vaari!
Jos sinun veljesi tekee syntiä,
niin nuhtele häntä,
ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi.

Tuossa on jokin sellainen vivahde,
että me olemme joutuneet
hyvin vakavan tilanteen eteen.

Meidän täytyy pitää vaari itsestämme.
Virheliikettä ei saisi tulla
tai kaikki räjähtää,
ja kohta olemme itse
enemmän syyllisiä kuin tuo toinen.

Se, että me otamme asian esille,
on se rangaistus,
jonka syntiä tekevä veljemme meiltä saa.

Ja sitten meidän on toimittava
erittäin rakkaudellisesti.

UT:ssa on vain kerran
tuosta verbistä johdettu substantiivi.

ἐπιτιμία
epitimia

Paavali sanoo
yli ymmärryksen käyvän haureuden
tähden erotetusta veljestä näin:

Mutta jos eräs on tuottanut murhetta,
ei hän ole tuottanut murhetta minulle,
vaan teille kaikille,
jossakin määrin, etten liikaa sanoisi.

Semmoiselle riittää se rangaistus,
minkä hän useimmilta on saanut;
niin että teidän päinvastoin
ennemmin tulee antaa anteeksi ja lohduttaa,
ettei hän ehkä menehtyisi
liian suureen murheeseen.

Sentähden minä kehoitan teitä,
että päätätte ruveta
osoittamaan rakkautta häntä kohtaan;

sillä sitä varten minä kirjoitinkin,
että saisin nähdä,
kuinka te kestätte koetuksen,
oletteko kaikessa kuuliaiset.

Siis kysymys on itse asiassa
pelastustehtävästä.

Veli, joka piti isänsä vaimoa
kenenkään asiaa huomioimatta,
piti pelastaa siten,
että asia otettiin esiin.

Ei saa antaa luulla,
että kaikki hyvin.

Vaan on kerrottava,
että veljen tie on vaivaan vievä.

Ja kun veli sitten oli tehnyt parannuksen,
niin asiat olivat taas ok.

Ja toivon mukaan isäkin
saattoi tulla siihen ymmärrykseen,
että ei ne kristityt sittenkään
ihan hulluja ole.
Jospa kävisin kuulemassa heitä,
kun saivat tämän ihmeen aikaan.
Onkohan se Jeesus sittenkin Messias,
Pelastaja ja Vapauttaja.


PS

Itse verbi on

ἐπιτιμάω
epitimaō

nuhdella,
moittia,
varoittaa,
kehottaa vakavasti

τιμάω
timaō

arvioida
kunnioittaa

Siis lähestymme asiaa
suurella harkinnalla ja kunnioituksella

Olemme äärettömän arvokkaan
asian kanssa tekemisissä.

τιμή =
timē

hinta
arvo
kunnia
kunnioitus

[Annora]

Mielestäni tästä asiasta tuodaan aina esiin vahinkoa/vääryyttä tahallaan tehneen ihmisen osa: huolehditaan, jotta hänelle pitää antaa anteeksi - se on niin tärkeää. Katuuko hän vilpittömästi tai lainkaan tekemäänsä tekoa, sitä ei haluta ottaa huomioon.

Eihän tuossa sinänsä muuta ole kuin se, että lähes aina jätetään vahinkoa kärsinyt ihminen toiselle sijalle, mahdollisesti ainoastaan "ripitetään" häntä siitä, jotta oletko nyt antanut anteeksi.

Milloin ymmärrämme tarjota vahinkoa kärsineelle lähimmäisen rakkautta ja muutamme tärkeysjärjestystä vahingon tekijän ja vahingon kärsineen suhteen?

Tähän sisältyy suuri viisaus - "sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät"
Meidän aikanamme kuitenkin on yleensä aina siten, että pahantekijä ihan tietoisesti tekee niitä tekojaan.

Mutta Jeesus sanoi:
"Isä, anna heille anteeksi,
sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät."

[καλαμος]

Tuolla Annora-tädin Pyhäkoulussa
onkin ollut opetusta aiheesta

Anteeksiantaminen - mitä se on?

[Natanael]

Ihmiset, uskovatkaan, eivät näe omaa syntisyyttään niin pahana kuin mitä se todellisuudessa on. Sydämessämme on kovuutta ja sokeutta niin paljon, että emme huomaa kaikkia väärintekemisiämme ja loukkauksiamme – tapahtuivatpa ne sitten teoissa, sanoissa (puhuttuna tai kirjoitettuna), laiminlyönneissä tai ajatuksissamme. Jumala antaa omalle lapselleen anteeksi kaikki synnit, myös ne, joita emme osaa tunnustaa tai joita emme edes tiedosta. Jos niin ei tapahtuisi, niin olisimme kaikki hukassa - olemme niin vajavaisia, myös tunnustaessamme syntejämme Taivaalliselle Isällemme.

On syytä kysyä itseltämme: jos Jumala antaa meille anteeksi, niin annammeko me lähimmäisillemme anteeksi “tilanteessa kuin tilanteessa”.

Olet syntinen, aivan niin kuin minä ja kaikki muutkin ihmiset. Odotatko, että Jeesus antaa sinulle aina kaikki syntisi anteeksi, kun menet Vapahtajasi luokse? Onneksemme Pietari kysyi Jeesukselta Matteuksen evankeliumin 18:ssa luvussa, pitääkö sitten meidänkin aina antaa anteeksi lähimmäisellemme - ja mikä parasta, Jeesus antoi selkevän vastauksen. Tässä Raamatun jaksossa mainitaan moneen kertaan luku seitsemän; se on Raamatussa täydellisyyden luku. Vertaus on todella vahvasti puhutteleva ja pysäyttävä. Suluissa selittävä lisäykseni.

Silloin Pietari meni hänen tykönsä
ja sanoi hänelle:

"Herra, kuinka monta kertaa
minun on annettava anteeksi veljelleni,
joka rikkoo minua vastaan?
Ihanko seitsemän kertaa?"

Jeesus vastasi hänelle:

"Minä sanon sinulle:
ei seitsemän kertaa,
vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän (AINA).

Sentähden taivasten valtakunta
on verrattava kuninkaaseen,
joka vaati palvelijoiltansa tiliä.
Ja kun hän rupesi tilintekoon,
tuotiin hänen eteensä eräs,
joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta leiviskää.

Mutta kun tällä ei ollut, millä maksaa,
niin hänen herransa määräsi
myytäväksi hänet
ja hänen vaimonsa ja lapsensa
ja kaikki, mitä hänellä oli,
ja velan maksettavaksi.

Silloin palvelija lankesi maahan
ja rukoili häntä sanoen:

'Ole pitkämielinen minua kohtaan,
niin minä maksan sinulle kaikki.'

Niin herran kävi sääliksi sitä palvelijaa,
ja hän päästi hänet
ja antoi hänelle velan anteeksi.

Mutta mentyään ulos
se palvelija tapasi erään kanssapalvelijoistaan,
joka oli hänelle velkaa sata denaria;
ja hän tarttui häneen,
kuristi häntä kurkusta ja sanoi:

'Maksa, minkä olet velkaa.'

Niin hänen kanssapalvelijansa
lankesi maahan ja pyysi häntä sanoen:

'Ole pitkämielinen minua kohtaan,
niin minä maksan sinulle.'

Mutta hän ei tahtonut,
vaan meni ja heitti hänet vankeuteen,
kunnes hän maksaisi velkansa.

Kun nyt hänen kanssapalvelijansa näkivät,
mitä tapahtui,
tulivat he kovin murheellisiksi
ja menivät ja ilmoittivat herrallensa
kaiken, mitä oli tapahtunut.

Silloin hänen herransa
kutsui hänet eteensä
ja sanoi hänelle:

'Sinä paha palvelija!
Minä annoin sinulle anteeksi
kaiken sen velan,
koska sitä minulta pyysit;
eikö sinunkin olisi pitänyt
armahtaa kanssapalvelijaasi,
niinkuin minäkin sinua armahdin?'

Ja hänen herransa vihastui
ja antoi hänet vanginvartijan käsiin,
kunnes hän maksaisi kaiken,
minkä oli hänelle velkaa.

Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille,
ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi.

(ANTEEKSI ANTAMATON SYDÄN EI ELÄ ARMOSTA)

Mikä on edellisen Raamatun kohdan opetus meille? Jos sisäistät, mitä Jumalan anteeksianto ja armo on, niin muutut sydämessäsi anteeksiantavaksi, etkä voi olla antamatta anteeksi lähimäisillesi. Armahdettu, suuri syntinen, tiedostaa oman suuren syntisyytensä, joten hän ei voi koskaan lähestyä toista lähimmäistä kuin “ylhäältä päin”.

Sinä ulkokullattu,
ota ensin malka (=tukki)
omasta silmästäsi,
ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.

Sekä anteeksisaaminen, että anteeksiantamisemme perustuu Jeesuksen Kristuksen uhrikuolemaan syntiemme sovittamiseksi. Jeesuksen seuraajat ovat saaneet sisimpäänsä Pyhän Hengen, joka on uudistanut meidän mielemme.

Sillä:
"kuka on tullut tuntemaan Herran mielen,
niin että voisi neuvoa häntä?"
Mutta meillä on Kristuksen mieli.

Vaikka haluaisimme antaa anteeksi, niin meidän ongelmamme on mielemme haavoittuvaisuus. Esimerkiksi avioliitossa tapahtunut uskottomuus voidaan kyllä antaa anteeksi, mutta syytön osapuoli joutuu kantamaan sydämessään loukkauksen aiheuttamaa haavaa usein hyvinkin kauan. Jumala on toisenlainen.

Minä, minä
pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden,
enkä sinun syntejäsi muista.

Kuulin tämän runon opiskeliaikoinani ja se jäi pysyvästi mieleeni:

“Voiko kukaan rakastaa minua sellaisena kuin olen, syyttämättä, muuttamatta?
Näen äitini silmät, ne vastaavat kyllä - ja ryöväri ristiltään vastaa “Kyllä, kyllä”.

[עֵד]

Olen havainnut, että mitä enemmän saa itse anteeksi, sitä enemmän kykenee antamaan anteeksi toisille - vastikkeettomasti.

Minun täytyy tunnustaa, että vasta viime aikoina olen hyväksynyt, että Jeesuksen piti kuolla minun syntieni tähden.