Ef. 2:12 että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta, osattomia lupauksen liitoista, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa.
13 Mutta nyt Kristuksessa Jeesuksessa olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.
14 Hän on meidän rauhamme. Hän teki nuo molemmat ihmisryhmät yhdeksi ja purki niitä erottavan vihollisuuden muurin,
15 kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksineen. Näin hän teki, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi ja niin tekisi rauhan
16 ja jotta hän yhdessä ruumiissa ristillä sovittaisi nuo molemmat Jumalan kanssa ja niin omassa itsessään tekisi lopun vihollisuudesta.
17 Hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä.
18 Hänen kauttaan on meillä molemmilla pääsy yhdessä ja samassa Hengessä Isän luo.
19 Te ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette samaa kansaa pyhien kanssa ja Jumalan perheväkeä,
20 apostolien ja profeettojen perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus.
21 Hänessä koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa.
22 Hänessä tekin rakennutte yhdessä muiden kanssa Jumalan asumukseksi Hengessä. Raamattu kansalle
Apostolien ja profeettojen perustukselle rakennettuja kulmakivenä itse Kristus Jeesus on. Ja Hänessä koko rakennus (me kaikki uudestisyntyneet uskovat) liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa ja Hänessä me rakennumme yhdessä muiden kanssa Jumalan asumukseksi Hengessä. Se on Raamatun termin mukainen seurakunta oikeassa Sanan valossa.
Apostolit ovat alkuseurakunnan apostolit ja profeetat ovat vanhan liiton profeettoja joiden profeetallisilla sanoilla on ilmoitettu tulevasta Jeesuksesta joka on seurakunta ja Häneltä luuta ei rikota, juuri Hän on sellainen seurakunta jota ei saisi jakaa herätysliikkeisiin, kirkkokuntiin ja uskonsuuntiin. Tämä Raamatun termin mukaisen seurakunnan ykseys on Jumalan valvottavana ainakaan Jeesuksen tulemukseen asti että se pysyy ja palautuu aina siihen samaan malliin.
Ilman Häntä ei mikään ole syntynyt mikä syntynyt on. Hänen kautta tämä Raamatun termin mukaisen seurakunnan ykseys on syntynyt. Tämä Raamatun termin mukaisen seurakunnan ykseys on valvottava ja pysyttävä lujasti Jumalan avulla ja Jumala valvoo että tämä pysyy ainakaan Jeesuksen tulemukseen asti.
Joh. 1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
Jeesus on poistanut tämän erottavan muurin ja se on tehty mutta on jo tullut uusi muuri, se on ekumenian muuri joka yrittää rikkoa Raamatun termin mukaisen seurakunnan ykseyden koska ekumenian kautta Jumalan Sanan vastakohtaiset opit ohjaa kaikki yhdeksi ja ohjaa myös pois pelastuksen tieltä.
Pelastuksen tie tulee ainoastaan Raamatun termin mukaisen seurakunnan kautta koska Raamatun termin mukainen seurakunta on itse Jeesus joka on tie ja totuus ja elämä.
Ekumenia tulee kreikankielestä oikoumene [οἰκουμένη], se tarkoittaa kolme asiaa; maailmaa ja maanpiiriä epäraamatullisen uskontoyhteyden kautta ja maanpiirin eksyttäjää, joka on saatana.
Luuk. 4:5 Paholainen vei hänet korkealle paikalle, näytti hänelle yhdessä hetkessä kaikki maailman [oikoumene] valtakunnat. Raamattu kansalle
Luuk. 4:5 και αναγαγων αυτον ο διαβολος εις ορος υψηλον εδειξεν αυτω πασας τας βασιλειας της οικουμενης εν στιγμη χρονου
Luuk. 21:26 Ihmiset menehtyvät pelätessään ja odottaessaan sitä, mikä kohtaa maanpiiriä [oikoumene], sillä taivaiden voimat järkkyvät. Raamattu kansalle
Luuk. 21:26 αποψυχοντων ανθρωπων απο φοβου και προσδοκιας των επερχομενων τη οικουμενη αι γαρ δυναμεις των ουρανων σαλευθησονται
Ap.t. 17:31 Hän on näet säätänyt päivän, jona hän tuomitsee koko maailman [oikoumene] vanhurskaasti sen miehen kautta, jonka hän on siihen määrännyt. Hän on antanut siitä kaikille vakuuden herättämällä hänet kuolleista." Raamattu kansalle
Ap.t. 17:31 διοτι εστησεν ημεραν εν η μελλει κρινειν την οικουμενην εν δικαιοσυνη εν ανδρι ω ωρισεν πιστιν παρασχων πασιν αναστησας αυτον εκ νεκρων
Se ekumenia [οἰκουμένη] osoittaa ettei ole ykseyden asiayhteydessä. Olisi tärkeintä perehtyä Raamatun termin mukaiseen seurakuntaan oikeassa Sanan valossa rukoillen ymmärrystä sillä me elämme tätä luopumuksen aikaa. Olisi tärkeintä pitää huolen että tunto pysyy arkana Jumalan Sanoille ja olkaamme aina herkkiä kuulemaan Herran ääntä joka tulee palauttamaan tämä Raamatun termin mukainen seurakunta alkuseurakunnan malliin.
Joh. 10:16 Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.
Jes. 56:8 Herra, Herra sanoo, hän, joka kokoaa Israelin karkoitetut: Minä kokoan vielä muitakin sen koottujen lisäksi.
Joh. 11:52 eikä ainoastaan tämän kansan edestä, vaan myös kootakseen yhdeksi hajalla olevat Jumalan lapset.
Ef. 2:22 ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.
Kerron omina sanoina mitä viime lauantaina tapahtui. Viime lauantaina oli hengellinen päivä eräässä seurakunnassa, liveitse ja myös zoomilla. Zoomilla yhtäkkiä koin ihan selvästi hengessä muurin, se tuntui ikäänkuin se olisi rakennettu muuri pystyssä lujasti. Koin hengessä myös toisen, se oli valtava puute edessäni. Vaivaannuin heti hengessäni kun ensin koin hengessä ihan selvästi sen valtavan puutteen.
Rukoilin Herraa ja kysyin mitä se valtava puute oikeastaan on. Sitten se alkoi aueta mulle ja tajusin että se valtava puute voi tarkoittaa sitä että Raamatun termin mukainen seurakunta otetaan pois ja sen sijalle ihmistulkinnallinen seurakunta joka ei voi rinnastaa Raamatun termin mukaista seurakuntaa koska pääsiäislampaan ja Hänen luun rikkomisen kielto otetaan pois. Se on erittäin tärkeintä koska se kuvaa Jeesusta, seurakuntaa.
Joh. 19:36 Sillä tämä tapahtui, että kirjoitus kävisi toteen: "Älköön häneltä luuta rikottako."
