Jumalan työtoverit

Keskustelemme kaikesta taivaan ja maan välillä - Sanan pohjalta.
Alku. Synti, Sovitus, Pelastus, Usko ja Elämä. Lopun tapahtumat.

Jumalan työtoverit

ViestiKirjoittaja עֵד » 07.11.2022 04:21

Yhtä mahtipontinen kuin otsikko on sanonta ’paikka muurinaukossa tai Jumalan elopellolla’.

Jokainen, joka rukoilee paikkaa muurinaukossa tai Jumalan elopellolla, käy läpi omanlaisensa prosessin. Toki ei tarvita erikseen jotakin erityistä kutsua, vaan jokainen uskoontullut on Jeesuksen todistaja. Ja useinhan emme edes tiedä, kuinka olemme olleet oikeassa paikassa oikeaan aikaan tapahtumaketjussa, mikä on johtanut jonkun uskoontuloon tai uudistumiseen.

Ainakin nuorempana glorifioin hengellisen kutsumuksen joidenkin etuoikeudeksi ja vieläkin ajattelen toisinaan, että jotkut ovat erityisemmin ’osoittautuneet koetuksen kestäviksi’ hengellisissä. Toki Sana (2 Tim 2:15) kehottaakin siihen pyrkimään ja välttämään ainakin velttoutta (Room 12:11).

Tänne asti minua on siunannut Paavo Ruotsalaisen kokemus seppä Högmanin luona: ’Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki, Kristuksen sisäinen tuntemus’ (T. Wilcox, ’Kallis hunajanpisara’).

Näitä ajatuksia heräsi aamutuimaan, kun pysähdyin tutun raamatunjakeen ääressä:

:bible:
Johannes (2:24) kirjoitti:
Mutta Jeesus itse ei uskonut itseänsä heille,
sentähden että hän tunsi kaikki.


Jeesus ei uskonut itseään heille, jotka määrittelivät toisen uskon, jotka asettivat ehtoja Jumalan tuntemiselle tai jotka luottivat omaan ymmärrykseensä enemmän kuin Jumalan voimaan.

Sensijaan Jeesus lähestyi sydämen tasolla heitä, jotka eivät ensin tienneet Jeesusta Kristukseksi ennenkuin tämä toi avun heidän sydämensä hätään, jonka jälkeen he viipymättä ylensivät hänet Kristukseksi, Korkeimmaksi, Jumalaksi, Jumalan Pojaksi tai Messiaaksi. Vain sellainen kohtaaminen muuttaa ihmisen. Voi käydä niinkin, että siihen asti rakennettu tai rakenteilla oleva hengellisyys paljastuukin uskonnollisuudeksi, jossa mikään ei riitä.

Ei ole kenenkään vika, jos yrittää kaikkensa tunteakseen Jumalan, mutta perustukseksi tarvitaan Jeesuksen sovitustyö. Ilman sitä ei ole uskoontuloa, pyhitystä eikä elämää.

Jeesuksen Kristuksen sisäinen tuntemus on juurikin sitä, että Jeesus saa Henkensä kautta muuttaa ihmisen sisimmän: ajatukset, kiinnostukset, halut ja viimeisimmäksi - tahtomiset. Ei kukaan voi sanoa Jeesukselle ’tahdon’ ilman Pyhää Henkeä.

Ja vielä enemmän on se, että Hän, Jeesus, tuntee Sinut.
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1439
Liittynyt: 06.06.2015 07:37

Re: Jumalan työtoverit

ViestiKirjoittaja Natanael » 08.11.2022 18:15

Ed kirjoitti:“Jeesus ei uskonut itseään heille, jotka määrittelivät toisen uskon, jotka asettivat ehtoja Jumalan tuntemiselle tai jotka luottivat omaan ymmärrykseensä enemmän kuin Jumalan voimaan.”

Noin se varmasti menee. Emme ole sen parempia tänä päivänäkään. Nykyään uskoa määrittelevät ja ehtoja Jumalan tuntemiselle asettavat hyvin monet seurakunnat, jotka hyväksyvät jäsenikseen vain ne, jotka läpäisevät “hyväksymiskokeen”: jokaisen täytyy uskoa sen mukaisesti, mitä seurakunnassa on totuttu yleisesti sanomaan. Ei riitä, että uskoo Jeesukseen henkilökohtaisena Vapahtajanaan ja Herranaan, vaan sen lisäksi on luotettava vielä “seurakunnan omaan ymmärrykseen”.

Kun seurakuntien näkemykset eroavat suurestikin toisistaan, niin kuka menee sanomaan, että juuri me olemme ehdottomasti oikeassa? Varmaankaan niin ei ääneen sanota, mutta tuollainen ajatus on sisäänrakennettuna monen seurakunnan opetuksessa.

Jeesus tunsi ihmisten sydämet, joten Hän varoi "luottamasta" itseään Jerusalemin ihmisten käsiin. Hänen täytyi saada tehdä Isältään saamansa tehtävä loppuun saakka, aina ristinkuolemaan ja ylösnouemukseen asti.

Jeesuksella oli yliluonnollinen viisaus ihmisten sydämen ja mielen tuntemiseen. Hän tiesi, että monet heistä olivat kiinnostuneita vain viihteestä nähdäkseen Jeesuksen tekevän jonkin ihmeen. Jeesuksen keskustelut fariseusten kanssa ja Hänen ihmeensä tarjosivat varmasti hyvän “lavashown”. Kansa saattoi pitää viihteestä, mutta Jeesukselle se toi vain murhetta. Jeesus ei etsinyt suosiota, vaan syntisten pelastumista.

Jeesuksen sanat Hänen silmäillessään Jerusalemin kaupunkia ovat raskaat ja koskettavat.
:bible:
Matteus (Matt.23:37) kirjoitti:“Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.”

Myös ne, jotka sanovat "vain ihme saa minut uskomaan", eivät luultavasti usko, vaikka he näkisivät sellaisen. Pelastus tulee lopulta aina Jumalan Sanasta = Mooses ja profeetat (Jeesuksen maailmassa oloaikana).
:bible:
Luukas (Luuk.16:30-31) kirjoitti:“Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen.' Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.'"

Älyllinen usko ei ole sama asia kuin pelastava usko. Evankeliumi vaatii jokaista ihmistä luottamaan Kristukseen, ei vain myöntämään, että Hän on olemassa tai että Hänellä on ihmeellinen voima. Kuten Ed toi julki, niin ihmisten määrittelemä usko ei aina ole pelastavaa uskoa.

Ed otti viestissään esille Johanneksen toisen luvun jakeen 24: “Mutta Jeesus itse ei uskonut itseänsä heille, sen tähden että hän tunsi kaikki.”

Toisen luvun kaksi viimeistä jaetta ovat tärkeitä ymmärtääksemme Jeesuksen näkökulmaa Nikodeemukseen. Jeesus tunsi ihmiset paremmin kuin he tunsivat itsensä. Korkea-arvoisena fariseuksena Nikodeemus on ikivanha vastine poliitikolle, papille ja professorille, joka pitäytyy uskottelussaan tietomääränsä varassa - “järkeisuskossaan”.

Teologian tohtori voi olla matkalla kadotukseen ja pieni Jeesukseen uskova lapsi on taivaskelpoinen.
Avatar
Natanael
 
Viestit: 497
Liittynyt: 09.06.2015 07:28


Paluu Sana ja Elämä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron