Kirjoittaja hypomenoo » 29.10.2019 19:33
Kiitos äänitteestä kalamos.
Paavali kävi Paratiisissa, josta hän mainitsee lyhyesti, oikeastaan korinttolaisten pakottamina. Tästä hän mainitsee 2Kor. 12:11.
Uskovina me odotamme Herraa Jeesusta Kristusta tulevaksi ja tässä muutamia jakeita aiheesta Tiit. 2:13; Room. 5:2; 1 Kor. 1:7; Fil. 3:20; 1 Tess. 1:10.
Meillä on toivo, elävä toivo. Elämme tässä maailmassa, vaikkemme olekaan tästä maailmasta.
Tiituksen toisen luvun mukaan Jumalan armo kasvattaa meitä hylkäämään asioita, jotta Hänen mielensä mukainen elämä voi toteutua tässä nykyisessä maailmanajassa. Ja mitä Paavali Tiitukselle kirjoittaa jatkoa voi sen lukea Tiit. 2:14 (oikeastaan jakeet 11-14).
Kiitollinen mieli täyttää. Hetki täällä, ikuisesti siellä Kotona Jumalan luona Kristuksen tähden. Kunpa voisimme olla Kristuksen kirjeinä ihmisille, että matkaan lähtisi kauttamme muitakin ja myös ne uskovat, jotka ovat jäämässä taipaleelle. Jeesus on hyvä esimerkki, Hän oli siellä, missä oli tarvitsevia!
Ei punnertamista, ei paniikkia. Ainoastaan Jumalan suunnitelmaansa suostumista, Hän antaa tavallisia kohtaamisia ihmisten kanssa, missä voimme palvella. Ehkä olemme kuuntelevana korvana sieltä sydämestä asti ja Jumalan Henki tekee työnsä kuulijassa, niin että usko Herraan Jeesukseen Kristukseen syntyy. Sillä läsnäolevassa hetkessä tapahtuu kauaskantoista.