Itsensä rakastaminen vai itserakkaus?

[Kirjoittaja]

3. Moos. 19:18

Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen Herra.

2. Tim. 3:2

Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,

Onko näillä kahdella itsensä rakastamisella eroa vai pitääkö niistä molemmista päästä eroon?

[עֵד]

Ajattelepa, jos rakkauden kaksoiskäsky kuuluisi toisinpäin: Rakasta itseäsi kuin lähimmäistäsi.

Kukaan ei rakastaisi itseään (no ehkä joku).

On suotavaa rakastaa itseään Jumalan kuvana (taideteoksena) ja sitä kautta ymmärtää myös toisen ihmisen arvon. Rakkaus lähimmäiseen ei synny käskystä, vaan armon kokemisesta itseään kohtaan.

Kun synnintunto kohtaa ihmisen, on käsittämätöntä, kuinka Jumalan armo muuttaa sen kokijaa, ihmistä. Vain sitä kautta voi elää todeksi armahtavaisuutta lähimmäistään kohtaan. Kun käsittää, että kaikki on lahjaa ylhäältä, voi saman suoda myös lähimmäiselleen ilman kateutta tai katkeruutta.

Itserakkaus/itsekkyys on tämän maailman rakkautta ilman Jumalaa ja Hänen tahtoaan.

[kalamos]

Tuo ensimmäinen Rakastaminen
löytyy myös UT:n puolelta
Jeesuksen itsensä opettamana
monessakin eri tilanteessa,
ja näissä puhutaan nimenomaan
agape-rakkaudesta.

Rakasta lähimmäistäsi

Sen sijaan itserakkaus
ilmaistaan sanalla
filos
jossa kohde on minä itse
autos

filautos

Tämän itserakkauden
ensimmäinen seuraus
on tuon lainaamasi jakeen mukaan
filos
rahaan eli kirjaimellisesti kääntäen
hopeaan
argyros
rahaan

filargyros

Lopputulos ja -päätös
tuolle itserakkauden luettelolle
on ilmaisu
filedonos
(filos) (hedone)
siis hekumaa eli nautintoa
enemmän kuin Jumalaa rakastavia
filotheos
(filos) (theos)

Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita,
rahanahneita,
kerskailijoita,
ylpeitä,
herjaajia,
vanhemmilleen tottelemattomia,
kiittämättömiä,
epähurskaita,
rakkaudettomia,
epäsopuisia,
panettelijoita,
hillittömiä,
raakoja,
hyvän vihamiehiä,
pettureita,
väkivaltaisia,
pöyhkeitä,
hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia

Agape-rakkaus
on lähtöisin Jumalasta.
Siis tuo Rakkaus
kohtaa ensin meidät.

Ja tuo Rakkaus
on pitkämielinen, lempeä jne.
Ja me jaamme tuota Rakkautta.

Jos emme jaa,
niin emme tosiasiassa
Rakasta itseämmekään
Agape-Rakkaudella
vaan ystävämme (filos)
on raha jne.

Mutta kun tällä ei ollut,
millä maksaa,
niin hänen herransa
määräsi myytäväksi hänet
ja hänen vaimonsa ja lapsensa
ja kaikki, mitä hänellä oli,
ja velan maksettavaksi.

Näin teki kuningas
Jeesuksen vertauksessa.
Ja mitä teki velallinen.
Hän pyysi pitkämielisyyttä.

Silloin palvelija lankesi maahan
ja rukoili häntä sanoen:
'Ole pitkämielinen minua kohtaan,
niin minä maksan sinulle kaikki.'

Ja palvelija sai osakseen sääliä
ja velan anteeksi.
Siis palvelija sai enemmän kuin pyysi.
Palvelija ei jäänyt velkavankeuteen.
Hänet armahdettiin.
Tämä on pyyteetöntä Agape-Rakkautta.

Niin herran kävi sääliksi sitä palvelijaa,
ja hän päästi hänet
ja antoi hänelle velan anteeksi.

Valtava Rakkaus oli kohdannut palvelijaa.
Ja hän olisi voinut pysyä tuossa Rakkaudessa.
Siis vapaudessa ja velattomana.
Näin hän olisi Rakastanut itseään.
Mutta mitä tapahtuikaan.

Mutta mentyään ulos
se palvelija tapasi erään kanssapalvelijoistaan,
joka oli hänelle velkaa sata denaria;
ja hän tarttui häneen,
kuristi häntä kurkusta ja sanoi:
'Maksa, minkä olet velkaa.'

Niin hänen kanssapalvelijansa
lankesi maahan ja pyysi häntä sanoen:
'Ole pitkämielinen minua kohtaan,
niin minä maksan sinulle.'
Mutta hän ei tahtonut,
vaan meni ja heitti hänet vankeuteen,
kunnes hän maksaisi velkansa.

Kylvämisen ja niittämisen laki
yhtä pysyvä kuin painovoimalaki.

Kun nyt hänen kanssapalvelijansa
näkivät, mitä tapahtui,
tulivat he kovin murheellisiksi
ja menivät ja ilmoittivat herrallensa
kaiken, mitä oli tapahtunut.

Silloin hänen herransa
kutsui hänet eteensä
ja sanoi hänelle:
'Sinä paha palvelija!
Minä annoin sinulle anteeksi kaiken sen velan,
koska sitä minulta pyysit;
eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi,
niinkuin minäkin sinua armahdin?'

Siis ...
Rakastamalla lähimmäistämme
Rakastamme itseämme.

Me voimme olla kaikkea sitä,
mitä Agape-Rakkaus on,
jakamalla tuota
Jumalasta virtaavaa Rakkautta
eteenpäin.

Jos emme niin tee,
niin asetamme itsemmekin
itsemmekin tuon virran ulkopuolelle
ja me korjaamme sadon,
minkä olemme kylväneet.

Ja hänen herransa vihastui
ja antoi hänet vanginvartijan käsiin,
kunnes hän maksaisi kaiken,
minkä oli hänelle velkaa.

Tämä on niin kova pala,
että sitä on vaikea niellä.
... ei kai Jumala näin toimi.
Kyllä toimii.

Näin myös minun taivaallinen Isäni
tekee teille,
ellette anna kukin
veljellenne sydämestänne anteeksi.

Jos tämän pahan palvelijan lailla,
vaadimme toista palvelijaa tilille,
niin me emme Rakasta tätä toista,
mutta emme myöskään itseämme.

Sen sijaan voimme hyvinkin olla
tuon pahan palvelijan lailla
itserakkaita tuon ilmaisun
kaikessa kauheudessaan.

[rupattelija]

Olen saanut kokea Jumalan agape-rakkautta, kahdella eri tavalla. Ensin olen palanut loppuun, se oli burnout. Sinä aamuna istuin sängyn reunalla ja mulla pää oli kallellaan alas. Mulla aivot ei toiminut ja elämänvoima on valunut pois. Istuin niinkuin zombie. Yhtäkkiä ylhäältä tuli Jumalan agape-rakkaus joka laski päälleni ihan pyyteettömästi ja sain kylpeä siinä Hänen rakkaudessa. Se oli täysin pyyteetöntä ja epäitsekästä.

Pysyttelin siinä niin kauan kylvien Hänen rakkaudessa. Aistin että Hänen rakkaus oli lääkitsevä voima. Sitten se loppui, nousin sängystä ylös uutena ihmisenä ja täynnä elämänvoimaa.

Myöhemmin olin kapinoinut jotain asiaa vastaan. Jumalan agape-rakkaus tuli taas päälleni. Yhtäkkiä murruin täysin. Voi sanoa että Jumalan rakkaus musersi mua täysin. Olin niinkuin lapsi. Hänen rakkaus sai mua antautumaan täysin ja käperryin Hänen rakkauteen. Minussa mielenmuutos tuli. En enää kapinoinut. Hänen rakkaus oli paras ase tai vastalääke siihen.

Sen jälkeen aloin ymmärtää että Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Näin vaikeita ja inhottavia ihmisiä, silloin ajattelin että Jumala rakastaa heitäkin. Asenteeni on muuttunut, aloin käyttäytyä sen mukaan kun Isä Jumala rakastaa heitä.

Itseään rakastaminen ei ole ensimmäinen järjestys tässä tärkeysjärjestyksessä, vaan se että Jumala on ensin rakastanut meitä, sen jälkeen pystymme rakastamaan Herraa ja sitten lähimmäisiä kuin itseämme. Siinä on oikea tärkeysjärjestys. Pyyteetön ja epäitsekäs rakkaus on se Agape.

1Joh. 4:10 Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

1Joh. 4:16 Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.

1Joh. 4:19 Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.

[Natanael]

“Itseään rakastaminen ei ole ensimmäinen järjestys tässä tärkeysjärjestyksessä, vaan se että Jumala on ensin rakastanut meitä, sen jälkeen pystymme rakastamaan Herraa ja sitten lähimmäisiä kuin itseämme. Siinä on oikea tärkeysjärjestys. Pyyteetön ja epäitsekäs rakkaus on se Agape.”

Oikein kirjoitit Rupattelija. Hyvin monet kristityt, jopa Raamatun opetustyössä olevat, ovat esittäneet, että meidän on ensin opeteltava rakastamaan itseämme ja vasta sen jälkeen voimme osoittaa rakkautta myös lähimmäistämme kohtaan. Jumala ei sanonut niin.

Jeesus sanoi vain, että rakasta muita "kuin itseäsi". Minun täytyy kuitenkin huomauttaa, että monet hylätyksi tulemisen kokemukset erityisesti varhaislapsuudessa, mutta myöhemminkin, voivat rikkoa ihmissielua niin paljon, että tuloksena on itseinho ja –viha. Pelkkä kehotus, että rakasta vain itseäsi ei aina riitä. Monet meistä tarvitsevat niin sanottuja “korvaavia kokemuksia” myöhemmällä iällä voidakseen kokea elämän mielekkäänä ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on (korvaava kokemus = ihminen tapaa myöhemmällä iällä häntä ymmärtäviä, rohkaisevia ja hyväksyviä lähimmäisiä, ystäviä).

Se, että meillä on taipumus lähteä liikkeelle itsestämme, osoittaa, kuinka paljon ihmisissä, myös uskovissa, on paljon itsekkyyttä. Jumalan rakkaus pääsee vaikuttamaan siellä, missä keskipisteenä on Jeesus. Emme löydä Jumalan rakkautta, jos lähdemme liikkeelle itsestämme.

Kun ymmärrämme Jumalan rakkauden, kun tiedämme syvästi, että hän rakastaa meitä, meidän ei tarvitse keskittyä itsemme rakastamiseen.

Mitä enemmän koemme Jumalan anteeksiantoa ja rakkautta, sitä enemmän ajattelemme Häntä ja sitä vähemmän ajattelemme itseämme. Kun olemme innoissamme Hänen rakkaudestaan meitä kohtaan, meidän ei tarvitse yrittää löytää merkitystä yrittämällä rakastaa itseämme. Voimme iloita ja sanoa: "Jumala rakastaa minua."

Kaikkialla Raamatussa oletetaan, että rakastamme itseämme. Se on osa normaalia, tervettä ihmisluontoa, osa sitä, mitä tarkoittaa olla ihminen. Näin Paavali asian ilmaisi:

“Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niin kuin Kristuskin seurakuntaa.”

Kun Jeesus sanoi, että rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, Hän yksinkertaisesti korosti, kuinka tärkeää on rakastaa lähimmäistä, olla aidosti huolissaan toisten hyvinvoinnista. Jeesuksen ei tarvinnut puhua rakkauden osoittamisesta itseämme kohtaan. Hän puhui siitä todellisuudesta, että kaiken muun alla, olemuksemme ytimessä - pohjimmiltamme haluamme ja toivomme parasta itsellemme. Lähimmäisen rakastaminen on sitä, että kaikki tuo kohdistuu lähimmäisiimme palvelevassa rakkaudessa.

Itserakkaus voi olla vaarallista, jos ihminen keskittyy itseensä niin paljon, ettei hän huomioi muiden ihmisten tarpeista. Saattaa olla kuitenkin mahdollista sanoa jotain tällaista: "Rakastan itseäni, koska Jumala loi minut ja Hän rakastaa minua." Tai kenties voit sanoa näin: "Jumala rakastaa minua, joten olen rakastettava."

Kuten totesin, olemme vaarallisella, itsekkäällä, tiellä silloin, kun keskitymme liikaa itseemme – saavutuksiimme, suosioomme, voimaamme, vaurauteemme. Siksi Raamattu varoittaa itsekkäästä itserakkaudesta.

Onko itseviha itserakkauden vastakohta? Ei, se ei selvästikään ole Jumalan tahto. Vastaus on ymmärtää Jumalan rakkauden, anteeksiannon ja armon syvyys. Hän osoitti tämän rakkauden voimakkaimmalla mahdollisella tavalla, kun hän uhrasi Jeesuksen ristillä kuolemaan syntiemme puolesta.

Kun ymmärrämme Jumalan rakkauden, kun tiedämme syvästi, että Hän rakastaa meitä, meidän ei tarvitse keskittyä itsemme rakastamiseen. Mitä enemmän koemme Jumalan anteeksiantoa ja armoa, sitä vapautuneimpina voimme välittää myös lähimmäistemme kaikenpuolisesta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista.

Kristittyjen tulee rakastaa lähimmäisiään. Sillä tavalla he erottautuvat entistä enemmän tämän maailman ihmisistä, jotka eivät tunne rakastavaa Jumalaa, Jeesusta Kristusta. Jumalan lapsen etuoikeus on saada nauttia Jumalan rakkaudesta!

“että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niin kuin tähdet maailmassa,”

[עֵד]

Uskovina ja ihmisinä meillä on kyky ajatella niin elämässä oppimastamme kuin Jumalan Hengen opettamasta, jos näitä nyt voi erottaa toisistaan. Itse koen, että olen joka päivä oppimassa ja jotain olen saanutkin oppia. Yksi on varmaa: opimme myös toisiltamme. Usein se on spontaania, mutta voi joskus kysyä nöyryyttä.

Tällä foorumilla olen oppinut monia asioita; yksi niistä on, että voi antaa tilaa erilaisille lähestymistavoille. Siinä on pohjimmiltaan kyse toisen rakastamisesta ennen itseä.

[kalamos]

Ajattelepa, jos rakkauden kaksoiskäsky kuuluisi toisinpäin: Rakasta itseäsi kuin lähimmäistäsi.

Tuon napakymppivastauksen jälkeen
ei oikein kenelläkään ole enää
mahdollisuutta vastata
kuin etsien jotain muuta lähestymistapaa asiaan.

Sillä tuo vastauksesi on kuin nuoli,
joka on osunut maaliinsa.
Napakymppiin.
Ei sitä paremmaksi ja selkeämmäksi enää saa.