Kirjoittaja עֵד » 08.04.2022 21:21
Oma lukunsa on riippuvuudet. Joka ei ole ollut jonkun orja, voi ohittaa tämän tekstin.
Kun Maria Magdalenasta ajettiin seitsemän riivaajahenkeä, ei asiasta kerrota juurikaan enempää. Muuta kuin että hänestä tuli Jeesuksen ylösnousemuksen avaintodistaja.
Kansanomaisesti puhutaan viinapirusta, joka keikkuu käyttäjänsä olkapäällä. Päihteiden tms. orjuuttama henkilö myisi vaikka oman äitinsä saadakseen ko. ainetta, vaikkei se enää tuottaisi samaa mielihyvää kuin alussa. Osittain kritisoidun porttiteorian mukaan miedompien aineiden käyttö altistaa vahvemmille, kun aivojen mielihyväkeskus tottuu edellisiin. Jotakin demonista, kuin riivattua on addiktioihmisen käytös, joka valitettavan usein johtaa itsetuhoiseen lopputulokseen.
Hedonistinen elämäntapa tulee mainoksineen ikkunoista ja ovista sisään, ja usein ajatellaan, että uskova on täysin immuuni sille. Vielä viime vuosituhannella länsimainen ihminen oli lähinnä työn orja saavuttaakseen minimielintason, mutta sittemmin koneellistumisen/automaation lisääntyessä fyysisen työn osuus alkoi vähetä, ihmisen elinikä pidetä, yleinen vauraus lisääntyä jne.
Elämme kuin maailmanhistorian loppunäytöstä. Mitä vielä voisi tapahtua? Onko kaikki hyvä jo kopioitu? Onko onnellisuus maksimoitunut? Moni vanhemman ikäluokan ihminen on sanonut, kuinka hyvää aikaa nyt eletään, kun ei ole puutetta mistään ja palvelut pelaavat. Isossa kuvassa varmasti näin on. Moraalin löyhtyminen, rappion lisääntyminen, elintasosairaudet tms. muistuttavat vaakakupissa, ettemme vielä ole taivaassa, jossa ei totisesti ole vaihteen varjoa.
Tähän maailmaan rakastuneena hairahtuu muutkin kuin Deemas. Entä Hymeneus ja Aleksander, jotka Paavali antoi saatanan haltuun, kuritettaviksi, etteivät enää pilkkaisi (1 Tim. 1:20)?
S***ana on kaiken valheen isä. Ja siinä avaintodistajana on jokainen uskova.
En hekumoi aiheella enempää, se vain on ollut sydämelläni. En puhu korkealta, ja tunnen sympatioita muita ’rusikoituja’ kohtaan.
Kaikille meille:
’Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.’ Joh. 8:36