Petovalta Ilmestyskirjassa?

Kahvila. Terveys. Media.
Turvallisuus. Tieto ja taito. Arkisto.
Ord och Livet. Word and Life. Слово и Жизнь.

Petovalta Ilmestyskirjassa?

ViestiKirjoittaja Emilio » 23.03.2022 21:01

Ilmestyskirjan ja Danielin kirjan lopunaikaa koskeva petovalta.
Emilio
 

Re: Petovalta Ilmestyskirjassa?

ViestiKirjoittaja kalamos » 25.03.2022 17:21

Ilmeisesti haluat
herättää keskustelua
erityisesti Raamatun luvuista
- Dan 7
- Ilm13


:bible:
Daniel (7:1-8) kirjoitti:
Belsassarin, Baabelin kuninkaan,
ensimmäisenä hallitusvuotena
Daniel näki unen, päänsä näyn, vuoteessansa.

Sitten hän kirjoitti tämän unen.
Kertomuksen alku on tämä:

Daniel lausui ja sanoi:
Minä näin yöllä näyssäni,
ja katso,
taivaan neljä tuulta kuohutti suurta merta.

Ja merestä nousi neljä suurta petoa,
kukin erilainen kuin toinen.

Ensimmäinen oli kuin leijona,
mutta sillä oli kotkan siivet.
Minun sitä katsellessani reväistiin siltä siivet,
ja se nostettiin maasta pystyyn ja asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen,
ja sille annettiin ihmisen sydän.

Ja katso, oli toinen peto, joka oli karhun näköinen.
Se nostettiin toiselle kyljellensä,
ja sillä oli suussa kolme kylkiluuta, hammasten välissä;
ja sille sanottiin näin:

"Nouse ja syö paljon lihaa".

Tämän jälkeen minä näin, ja katso,
oli taas toinen peto, pantterin kaltainen,
ja sen selässä oli neljä linnunsiipeä.
Sillä pedolla oli neljä päätä, ja sille annettiin valta.

Sen jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni,
ja katso,
oli neljäs peto,
kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä;
sillä oli suuret rautaiset hampaat,
ja se söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa.
Se oli erilainen kuin kaikki edelliset pedot,
ja sillä oli kymmenen sarvea.
Minä tarkkasin sarvea,
ja katso,
eräs muu pieni sarvi puhkesi niiden välistä,
ja kolme edellisistä sarvista reväistiin pois sen edestä.
Ja katso,
sillä sarvella oli silmät kuin ihmisen silmät,
ja suu, joka herjaten puhui.


Ainakin tuo loppuosa
eli neljännen hirmuisen pedon,
jolla oli kymmenen sarvea
on vielä lopputäyttymyksen osalta toteutumatta.

Ja niin Jeesus antaa Johannekselle
tiedoksi ilmestyksen siitä,
mitä tämän jälkeen on tapahtuva
ilmoittaen kymmenen sarven omaavasta pedosta,
jonka Johannes näkemänsä perusteella
kuvaa näin:

:bible:
Johannes (Ilm 13:1-2) kirjoitti:
Ja minä näin pedon nousevan merestä;
sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä,
ja sarvissansa kymmenen kruunua,
ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä.

Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen,
ja sen jalat ikäänkuin karhun,
ja sen kita niinkuin leijonan kita.

Ja lohikäärme antoi sille
voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Petovalta Ilmestyskirjassa?

ViestiKirjoittaja Kirjoittaja » 26.03.2022 23:49

Onko Antikristuksen valtakunta todellakin se Maailman Unioni, josta salaliittoteoreetikot ovat puhuneet jo ties kuinka kauan? Nyt on jo Euroopan unioni ja Afrikan Unioni.Puhutaan, että tulee Amerikan unioni.
Avatar
Kirjoittaja
 
Viestit: 1848
Liittynyt: 14.10.2017 20:50

Re: Petovalta Ilmestyskirjassa?

ViestiKirjoittaja Emilio » 27.03.2022 00:57

On. Se tallaa ja murskaa kaiken maan.
Emilio
 

Re: Petovalta Ilmestyskirjassa?

ViestiKirjoittaja kalamos » 27.03.2022 09:38

Edellä lainasin jo
Danielin kirjan luvun 7 alkujakeita.
Taivaan neljä tuulta
kuohuttavat merta
- siis pakanakansoja.
Keskustelun otsikossa mainittu
Ilmestyskirja
puhuu myös neljästä tuulesta,
joita pidätellään.
Ymmärrän kysymyksessä olevan
neljän henkivallan.

Danielin kirjan luvun 7
neljä petovaltaa,
ovat jo toteutunutta historiaa.
Aiemmin lainaamassani katkelmassa
(Dan 7:1-8) ne ovat järjestyksessään
- Babylon
- Persia
- Kreikka
- Rooma

Kun Daniel saa selityksen näistä,
niin tuo neljäs valtakunta
osoittautuu kuitenkin sellaiseksi,
että se hallitseekin siihen asti,
että Pyhät ottavat vallan.
Ja tämä synnyttää
Danielissa kysymyksen.

:bible:
Daniel (7:19-22) kirjoitti:
Senjälkeen minä tahdoin saada varmuuden
neljännestä pedosta,
joka oli erilainen kuin kaikki muut
ja ylen hirmuinen;
jolla oli rautaiset hampaat ja vaskiset kynnet,
joka söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa;
sekä pedon pään kymmenestä sarvesta
ynnä siitä sarvesta,
joka puhkesi ja jonka edestä kolme putosi;
jolla sarvella oli silmät ja herjauksia puhuva suu
ja joka näytti suuremmalta kuin ne muut;
se sarvi,
jonka minä näin
sotivan pyhiä vastaan ja voittavan heidät,
siihen asti kunnes
Vanhaikäinen tuli
ja oikeus annettiin Korkeimman pyhille
ja aika joutui
ja pyhät saivat omaksensa valtakunnan.


Ja tähän Daniel sai selvitykseksi sen,
mitä Emilio edellä lainasi.

:bible:
Daniel (7:23-24) kirjoitti:
Hän vastasi näin:

Neljäs peto on neljäs valtakunta,
joka syntyy maan päälle,
erilainen kuin kaikki muut valtakunnat.
Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.

Ja ne kymmenen sarvea
ovat kymmenen kuningasta,
jotka nousevat siitä valtakunnasta.
Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu,
ja hän on erilainen kuin edelliset,
ja hän kukistaa kolme kuningasta.


Peto on siis valtakunta,
jossa on useita sarvia eli kuninkaita.
Mutta yksi sarvi nousee yli muiden.
Ja kun tämä tapahtuu,
on koittanut antikristuksen petovalta,
joka loppuu vasta kun Kristus tulee
ja perustaa Valtakuntansa.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Petovalta Ilmestyskirjassa?

ViestiKirjoittaja Emilip » 27.03.2022 13:06

Ottomaanien petovalta oli se, joka tuli Rooman vallan syrjäyttäen ja lopunajan viimeisten päivien valta on tämä sama Rooman syrjäyttänyt Ottomaanien valta ja sen vallan johtaja The Antikristus, pedon globaali valta ja myös Ottomaanien petovalta uudessa muodossaan, joka pyrkii olemaan globaali NWO, Uusi Maailman Järjestys.

Ottomaanien petovalta Ilmestyskirjassa saa kansakunnat hyökkäämään Israeliin. YK on osa sitä.
Emilip
 

Re: Petovalta Ilmestyskirjassa?

ViestiKirjoittaja kalamos » 28.03.2022 08:54

Osmaanien valtakunta
ei koskaan ulottunut Roomaan asti.

Daniel 7 kertoo vain
- neljästä tuulesta
- neljästä valtakunnasta
- neljästä pedosta

Viidettä ei mainita,
vaan tuo neljäs pysyy
siihen asti,
että Pyhät ottavat vallan.

:bible:
Daniel (7:19-22) kirjoitti:
Senjälkeen minä tahdoin saada varmuuden
neljännestä pedosta,
joka oli erilainen kuin kaikki muut
ja ylen hirmuinen;
jolla oli rautaiset hampaat ja vaskiset kynnet,
joka söi ja murskasi ja tallasi tähteet jalkoihinsa;
sekä pedon pään kymmenestä sarvesta
ynnä siitä sarvesta,
joka puhkesi ja jonka edestä kolme putosi;
jolla sarvella oli silmät ja herjauksia puhuva suu
ja joka näytti suuremmalta kuin ne muut;
se sarvi,
jonka minä näin
sotivan pyhiä vastaan ja voittavan heidät,
siihen asti kunnes
Vanhaikäinen tuli
ja oikeus annettiin Korkeimman pyhille
ja aika joutui
ja pyhät saivat omaksensa valtakunnan.



PS

Mihin Ilmestyskirjan kohtaan viittaat.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Petovalta Ilmestyskirjassa?

ViestiKirjoittaja Emilio » 28.03.2022 13:41

Danielin kirjan neljä petoa:

1. Babylon
2. Persia
3. Kreikka
4. Rooman Ottomaani valtakunta savi ja rauta sekoittuivat
Emilio
 

Re: Petovalta Ilmestyskirjassa?

ViestiKirjoittaja kalamos » 28.03.2022 18:41

Mihin Ilmestyskirjan kohtaan
viittasit edellisen viestisi lopussa?
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Petovalta Ilmestyskirjassa?

ViestiKirjoittaja Emilio » 30.03.2022 00:11

Danielin kuvapatsaan kohtaan viittasin.
Emilio
 

Seuraava

Paluu Extra

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa