Kerran eräs pastori omassa surutyössään kertoi, ettei hän lue Raamattua, koskapa hän tietää, mitä siellä on. Niin.
Pysähdyin asian eteen nyt vuosikymmeniä myöhemmin, kun jo useamman kerran Raamatun läpilukeneena aloin jälleen UT:a tutkimaan.
On niinkin, että Sanan kerroksellisuus yllättää aina ja puhuttelee sisikuntaa kerta kerran jälkeen. Silti lapsuuden kouluajoista tutut vertaukset evankeliumeissa tuntuvat ajoittain toistolta, kunnes… Tänään tulin puhutelluksi siitä, miten Raamatussa kerrotaan eräästä Pyhän Hengen tehtävästä: se on Muistuttaja.
Voisi kai sanoa, että kun luemme Sanaa, niin Pyhällä Hengellä on, mistä meitä muistuttaa. Ovatpa jotkut opetelleet Sanaa ulkoakin, siitä enempää kerskaamatta.
Muistuttaminen on henkilökohtainen ele lähestyä tilanteessa, jossa tarvitaan väliintuloa. Se on puhuttelua auktoriteetin näkökulmasta. Sillä tavoin Sana muuttuu lihaksi so. ruuaksi uskovalle. Siinä ei ole käskyä tai pakkoa, vaan se on hyödyksi ja ravinnoksi. Jo Sanaa lukiessa tulemme usein lohdutetuiksi, mutta emme voi tietää, milloin kohtaamme samat asiat, joiden kanssa Raamatun henkilöt painivat ja jotka meitä ei vielä kenties ole kohdanneet.
Historiasta ja kulttuurista riippumatta ihmisen sydän on sama.
