juutalaisuuden periytymisestä äidiltä lapselle

Keskustelemme kaikesta taivaan ja maan välillä - Sanan pohjalta.
Alku. Synti, Sovitus, Pelastus, Usko ja Elämä. Lopun tapahtumat.

juutalaisuuden periytymisestä äidiltä lapselle

ViestiKirjoittaja Kirjoittaja » 04.10.2021 18:24

Sukuluettelot menevät kaikki isän mukaan Raamatussa. Kuitenkin nykyään juutalaisuudessa juutalaisuus periytyy äidin mukaan. Onko tämä uusi tapa? Seuraavissa jakeissa Timoteus ympärileikataan kuitenkin vasta aikuisena. Timoteuksen äiti oli uskova, käsittääkseni uskovat juutalaiset ympärileikkasivat lapsensa kuitenkin? Eikö Timoteusta oltu ympärileikattu, koska hänen isänsä oli kreikkalainen ja täten Eunike(Timoteuksen äiti) ja hänen isä, ei pitänyt häntä juutalaisena? Miksi sitten Paavali ympärileikkasi hänet, koska pakanathan eivät sitä tarvitse?

:bible:
Luukas (Ap.t 16:1-3) kirjoitti:
Niin hän saapui myös Derbeen ja Lystraan.
Ja katso, siellä oli eräs opetuslapsi,
nimeltä Timoteus,
joka oli uskovaisen juutalaisvaimon poika,
mutta isä oli kreikkalainen.
...
Paavali tahtoi häntä mukaansa matkalle
ja otti hänet
ja ympärileikkasi hänet
juutalaisten tähden,
joita oli niillä paikkakunnilla;
sillä kaikki tiesivät,
että hänen isänsä oli kreikkalainen.


:bible:
Paavali (2 Tim 1:5) kirjoitti:
kun mieleeni muistuu se vilpitön usko,
joka sinulla on,
joka ensin oli isoäidilläsi Looiksella
ja äidilläsi Eunikellä ja joka,
siitä olen varma, on sinullakin.
Avatar
Kirjoittaja
 
Viestit: 1848
Liittynyt: 14.10.2017 20:50

Re: juutalaisuuden periytymisestä äidiltä lapselle

ViestiKirjoittaja kalamos » 05.10.2021 09:14

Minulle tuli mieleen
heti viestisi luettuani
Paavalin sanat:

:bible:
Paavali (1 Kor 7:14) kirjoitti:
Sillä mies, joka ei usko,
on pyhitetty vaimonsa kautta,
ja vaimo, joka ei usko,
on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta;
muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia,
mutta nyt he ovat pyhiä.


No tuossa onkin sitten jo
uusi kysymys,
että mitä tuo sitten tarkoittaa.
Mutta tämän keskustelun aiheeseen
liittyen siinä tuntuu olevan vastausta.

Nukutun yön jälkeen
nyt sitten katsoin nettiin,
ja löysin tällaisen sivun
http://www.israelinhuone.com/breratmech ... linjat.php

Siinä oli yllättäin juuri tuo sama
Paavalin teksti,
joka mieleeni illalla nousi,
heti artikkelin toisessa kappaleessa:

Shaul kirjoittaa:
"Sillä mies, joka ei usko,
on pyhitetty vaimonsa kautta,
ja vaimo, joka ei usko,
on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta;
muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia,
mutta nyt he ovat pyhiä (1. Kor. 7:14)."
Shaul käyttää soveltamisessaan
Israelin kansan ikivanhaa säädöstä,
joka määrittelee,
kuka on heprealainen ja kuka taas ei ole.


Eli tuon mukaan Paavali
soveltaa ikivanhaa säädöstä,
jonka mukaan siis toimittaessa
on molemmin päin:
mies, joka ei usko,
on pyhitetty vaimonsa kautta,
ja vaimo, joka ei usko,
on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta.

Timoteus oli jo lapsuudesta
saakka tuntenut Pyhät Kirjoitukset.

:bible:
Paavali (2 Tim 3:15) kirjoitti:
Mutta pysy sinä siinä,
minkä olet oppinut ja mistä olet varma,
koska tiedät, keiltä olet sen oppinut,
ja koska jo lapsuudestasi saakka
tunnet pyhät kirjoitukset,
jotka voivat tehdä sinut viisaaksi,
niin että pelastut uskon kautta,
joka on Kristuksessa Jeesuksessa.


Eli kaikesta päätellen
Timoteuksen olisi pitänyt olla
ympärileikattu jo lapsena.
Mutta mitä ilmeisimmin
hänen kreikkalainen isänsä
oli sen estänyt.

Nyt Timoteus oli nuori aikuinen,
ja saattoi itse päättää asiasta.

Eli Timoteus oli alunperin
tuon ikivanhan säädöksen mukaan
juutalainen.

Ympärileikkaus vaan oli jäänyt
syystä tai toisesta toteuttamatta.
Ja nyt Paavali sen toteutti.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7597
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: juutalaisuuden periytymisestä äidiltä lapselle

ViestiKirjoittaja Kirjoittaja » 05.10.2021 20:46

Kiitos hyvästä vastauksesta. Näin se varmaan on. Mielenkiintoinen artikkeli, täytyy lukea se.
Avatar
Kirjoittaja
 
Viestit: 1848
Liittynyt: 14.10.2017 20:50

Re: juutalaisuuden periytymisestä äidiltä lapselle

ViestiKirjoittaja Natanael » 08.10.2021 06:02

Asuttuani kaksi vuotta Israelissa juutalainen puutarhuri perusteli minulle äitilinjaa asiaa häneltä kysyessäni hyvin käytännönläheisesti: “juutalaisuus periytyy ädistä, sillä äiti varmuudella tiedetään, toisin kuin isä.” Nykyaikana on tuttua isyystestit, joilla selvitetään lapsen isä kyseenalaisissa tapauksissa. Äitihän ei voi kieltää äitiyttään, kun synnytyksessä häntä avustavat näkevät omin silmin, kenen kohdusta se lapsi tähän maailmaan tulee.

Kirjoittaja huomauttaa, että sukuluettelot menevät Raamatussa isän mukaan. Matteuksen evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen sukuluettelo ja ensimmäinen luku alkaakin näillä sanoilla:”Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan, Aabrahamin pojan syntykirja”. Huomaamme, että sukuluettelo ei mene yksinomaan isän mukaan, vaan monia äitien nimiäkin mainitaan, yhtenä esimerkkinä Matt. 1:5 sanotaan: “Salmonille syntyi Booas Raahabista, Booalle syntyi Oobed Ruutista".

Ruut oli mooabilainen nainen, jonka appivanhemmat Elimelek ja Noomi muuttivat Betlehemistä siirtolaisina Mooabin maahan. Siellä Boas-niminen mies osti maan itselleen Noomilta ja nai Ruutin. Heidän pojastaan Obedista tuli kuningas Daavidin isän, Iisain, isä.

Jeesusta kutsutaan suvun perusteella “Daavidin pojaksi”. Daavidin isoäiti oli siis kuitenkin mooabilainen Ruut, joka vasta myöhemmin kääntyi juutalaiseksi. Tämän vuoksi myös kuningas Daavid on sukunsa puolesta täysi juutalainen. Tunsin Israelissa asuessani erään perheen, jonka äiti oli kristitty saksalainen, joka muutti Israeliin ja avioitui siellä juutalaisen miehen kanssa. Ennen avioliittoa tuo äiti kääntyi juutalaiseksi ja näin ollen kaikki perheen lapset ovat juutalaisia.

Juutalaiset ovat Jumalan omaisuuskansaa, joten heidän tulisi kunnioittaa ja rakastaa Jumala sekä ojentautua elämässään Jumalan Sanan mukaan. Pojilla juutalaisuuden ulkoisena merkkinä on ympärileikkaus.Ymmärrämme hyvin, että kristittyjen joukossa on paljon ns. muotojumalisuutta, jossa kristillisyyttä on pelkkä nimitys “kristitty”. Kukaan ei voi kuulua Jumalan omaksi myöskään pelkän ympärisleikkauksen kautta. Se olisi samanlaista muotojumalisuutta kuin, että joku kristityksi kastettu olisi sen perusteella pelastettu – uskoo hän sitten Jeesukseen tai ei.

Room. 2:28-29 Paavali tuo esille, ettei juutalasisuus ole mikään tae Jumalalle kuulumisesta, Hänen lapsena olemisesta. Tämä siitä huolimatta, että juutalaiset ovat edelleen Jumalan omaisuuskansaa:


:bible:
Paavali (Room 2:28-29) kirjoitti:Sillä ei se ole juutalainen,
joka vain ulkonaisesti on juutalainen,
eikä ympärileikkaus se,
joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
vaan se on juutalainen,
joka sisällisesti on juutalainen,
ja oikea ympärileikkaus
on sydämen ympärileikkaus
Hengessä, ei kirjaimessa;
ja hän saa kiitoksensa,
ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.
Avatar
Natanael
 
Viestit: 497
Liittynyt: 09.06.2015 07:28

Re: juutalaisuuden periytymisestä äidiltä lapselle

ViestiKirjoittaja rupattelija » 09.10.2021 09:29

Sopiiko kysyä? Miksi juutalaiseksi kääntyminen pitää tehdä vaikkei ole juutalaista sukujuurta? Raamatussa puhutaan sisäisestä juutalaisuudesta joka tapahtuu Hengestä eli sydämen ympärileikkauksesta. Elävän uutisen mukaan juutalaiset eivät ole oikeita juutalaisia vain sen tähden, että ovat syntyneet juutalaisista vanhemmista, tai sen tähden, että heidät on juutalaisen tavan mukaan ympärileikattu. Todellisia juutalaisia ovat kaikki ne ihmiset, joiden suhde Jumalaan on oikea.

Jumala ei etsi niitä, jotka leikkelevät ruumistaan ympärileikkauksella, vaan niitä, joiden sydän ja mieli on muuttunut. Sellainen ihminen, jonka elämässä tämä muutos on tapahtunut, saa kiitoksen Jumalalta, vaikka hän sitä ihmisiltä saisikaan (Elävä uutinen).

:bible:
(Room. 12:25-29) kirjoitti:Ympärileikkaus kyllä on hyödyllinen, jos sinä lakia noudatat; mutta jos olet lainrikkoja, niin sinun ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi.

Jos siis ympärileikkaamaton noudattaa lain säädöksiä, eikö hänen ympärileikkaamattomuutensa ole luettava ympärileikkaukseksi?

Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.

Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;

vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.
rupattelija
 

Re: juutalaisuuden periytymisestä äidiltä lapselle

ViestiKirjoittaja Kirjoittaja » 11.10.2021 12:27

rupattelija kirjoitti:Sopiiko kysyä? Miksi juutalaiseksi kääntyminen pitää tehdä vaikkei ole juutalaista sukujuurta?


Ei sitä pidäkkään tehdä. Paavali kieltää asian:

Gal. 5:2

Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.


1. Kor. 7:18

Jos joku on kutsuttu ympärileikattuna, älköön hän pyrkikö ympärileikkaamattomaksi; jos joku on kutsuttu ympärileikkaamatonna, älköön ympärileikkauttako itseään.
Avatar
Kirjoittaja
 
Viestit: 1848
Liittynyt: 14.10.2017 20:50

Re: juutalaisuuden periytymisestä äidiltä lapselle

ViestiKirjoittaja rupattelija » 11.10.2021 15:42

Kiitos, Kirjoittaja! Juuri näin! :thumbup:
rupattelija
 

Re: juutalaisuuden periytymisestä äidiltä lapselle

ViestiKirjoittaja Natanael » 14.10.2021 10:44

Täällä on esitetty muutamia kysymyksiä:
1.“käsittääkseni uskovat juutalaiset ympärileikkasivat lapsensa kuitenkin?”
2.“Eikö Timoteusta oltu ympärileikattu, koska hänen isänsä oli kreikkalainen ja täten Eunike (Timoteuksen äiti) ja hänen isä, ei pitänyt häntä juutalaisena? Miksi sitten Paavali ympärileikkasi hänet, koska pakanathan eivät sitä tarvitse?”

1.Tämä on totta. Ympärileikkaus oli liitonmerkki Jumalan ja Israelin kansan välillä: juutalaiset ovat Jumalan omaisuuskansaa. Kysymys on kansallisesta identiteetistä. Kaikki juutalaiset eivät usko edes Jumalan olemassaoloon saati Jeesukseen Messiaana, mutta kaikilla juutalaisilla on oikeus juutalaisen identiteettiin ja samalla Israelin kansalaisuuteen.
2.Timoteus ei ollut pakana vaan lain mukaisesti aito juutalainen ja juutalainen äiti varmasti ymmärsi tämän. Todennäköiseltä tuntuu, että pakana-isä on ollut jyrkän kielteinen poikansa ympärileikkaamiseen ja näin se oli jäänyt suorittamatta. Paavali siis vain korjasi tämän laiminlyönnin.

Ympärileikkauksesta tulee ongelma silloin, jos sitä vaaditaan pelastuksen ehtona ja juuri niin tapahtui alkuseurakunnan aikoina. Kysymys ei ollut sen vähemmästä kuin pelastavan evankeliumin turhentamisesta ja ajautumisesta armon alta lain alle. Tätä vastaan Paavali suorastaan raivokkaasti hyökkäsi. Tähän Galatalaiskirjeen kohtaan “Kirjoittaja” jo oikein viittasikin – tässä hieman laajempi asiayhteys:

:bible:
Paavali (Gal 5:2-121) kirjoitti:Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi. Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain. Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta. Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta. Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko. ... Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!

Paavali saarnasi evankeliumia: yksin Kristus, yksin armo, yksin usko ilman tekoja. Lain tekoihin, johon myös ympärileikkauksen vaatimus kuului, luisuminen saattoi johtua pelosta. Paavalin viestiin tässä galatalaiskirjeen kohdassa sisältyy myös tämä: jos saarnaisin ympärileikkausta, niin minua ei enää vainottaisi. Paavali ei saarnannut lakiin kuuluvaa ympärileikkeusta vaan armoon kuuluvaa vapautta Kristuksessa. Tämän seurauksena Paavali joutui kokemaan ankaraa vainoa.

:bible:
Paavali (Gal :5:11) kirjoitti:Mutta jos minä, veljet, vielä saarnaan ympärileikkausta, miksi minua vielä vainotaan? Silloinhan olisi ristin pahennus poistettu.”

Juutalaisia Jeesukseen uskoviahan kutsutaan messiaanisiksi juutalaisiksi ja heillä on omat seurakuntansa. Israelissa asuessani osallistuin muutamia kertoja myös heidän jumalanpalveluksiinsa. Uskovia juutalaisia vainottiin: Tiberiaassa kiihkomieliset juutalaiset olivat tuhonneet tuon pienehkön messiaanijuutalaisen seurakunnan kirkkosalin. Tämän vuoksi osallistuin metsässä pidettyyn jumalanpalvelukseen.Tarkka paikka ilmoitettiin seurakuntalaisille vähän ennen kokoontumista. Jumalanpalvelus oli mieleenpainuva erityisesti vielä siksi, että seurakunnan paimen kutsui minut kotiinsa “kirkkokahville”.

Uskovien vaino oli yleistä. Jerusalemissa kävin usein baptistiseurakunnan jumalanpalveluksessa. Kerran sinne mentyäni sain huomata, että tuhopolttajat olivat polttaneet kirkon – vain mustat rauniot olivat jäljellä. Yhdysvalloista tulleen rahoituksen turvin uusi kirkko rakennettiin varsin pian tuhotun kirkkorakennuksen paikalle.

Tiedetään tapauksista, joissa messiaaninen seurakunta on vaatinut ei-juutalaista alkuperää olevaa kristittyä ympärileikkauttamaan itsensä, jotta henkilö voidaan liittää seurakunnan jäseneksi.
Useimmat messiaaniset seurakunnat noudattavat perinteistä juutalaista synagogapalveluksen mallia (riittiä) esineistöineen, rukouksineen ja Tooran lukuineen, poikalapsille suoritetaan ympärileikkaus ja juutalaiset juhlapäivät vietetään perinteiden mukaisesti. Tooran ohella pyhänä kirjana luetaan Uutta Testamenttia. Toiset seurakunnat taas sitoutuvat väljemmin juutalaisiin perinteisiin ja ovat jumalanpalvelusmuodoissaan lähempänä vapaita kirkkokuntia.
Avatar
Natanael
 
Viestit: 497
Liittynyt: 09.06.2015 07:28


Paluu Sana ja Elämä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa