Uskojen usko

[עֵד]

Olisi ihme, ellei uskosta olisi kirjoitettu, mutta.

Useana aamuna herätessä sama ajatus on pyörinyt mieleni sopukoissa ja otan sen nyt tässä puheeksi. Voisikohan olla niin, että ihminen kyllä myöntää, että usko on Jumalan teko, mutta ihminen haluaa, että usko pysyy tietynlaisena, että sitä voi käsitellä tai hallita.

Tähän kuuluu se, että uskosta saa puhua tietyn verran, mutta henkilöt, jotka julistavat uskon voimatekoja, ovat menneet liian pitkälle. Ihminen ajattelee, että silloin vaaditaan, painostetaan ja kiusataan. Tai että usko muuttuukin Jumalan teosta ihmisen teoksi.

Monessa kohdin Raamatussa puhutaan uskosta. 'Usko ainoastaan' ei ole vaatimus, vaan puhdas kehotus, myös jo uskovalle. Mitä se silloin voisi tarkoittaa? Olisiko se kenties vain muistutus olemassaolevasta uskon oppimäärästä vaiko tilaisuus oppia uskosta?

Uskon armolahja on itselleni vieras asia, mutta tunnustan, että olen uskonut vain sopivasti omalla ymmärrykselläni ja elänyt näkyvien reaaliteettien ja lainalaisuuksien mukaan. Olen ollut jokseenkin tyytyväinen, mutta silloin tällöin tulen muistutetuksi Sanan ja rukouksen äärellä, että Jumala voi paljon enemmän.

Uskosta pontevasti puhuneet eivät ehkä olleetkaan myymässä jotakin, vaan he olivat saaneet hetken olla suuren ja itselleen käsittämättömän äärellä.

[kalamos]

Lainaat suoraan tätä katkelmaa:

Hänen vielä puhuessaan
tultiin synagoogan esimiehen kotoa sanomaan:
"Tyttäresi kuoli;
miksi enää opettajaa vaivaat?"
Mutta Jeesus ei ottanut kuullakseen, mitä puhuttiin,
vaan sanoi synagoogan esimiehelle:
"Älä pelkää,
usko ainoastaan".

Miehen hätä oli suuri,
ja ohjeistus Jeesukselle synagoogan esimiehenä oli ollut aika tarkka.

"Pieni tyttäreni on kuolemaisillaan;
tule ja pane kätesi hänen päällensä,
että hän tulisi terveeksi ja jäisi eloon."
Niin Hän lähti hänen kanssansa.

Mutta sitten tuli mutkia matkaan.
Juuri kun olisi ollut todella kiire
kuolemaisillaan olevan tytön luo,
niin Jeesuksen matkanteko keskeytyy
peräti turhantuntuiseen kysymykseen:

Kuka koski minun vaatteisiini?

Ja niin sitten kävikin, että tuon episodin jälkeen,
tulikin viesti, että nyt on jo myöhäistä.
Jeesus (Jumalan Sana) oli jo lähtenyt liikkeelle,
mutta nyt tuli suruviesti, myöhäistä.
Luukkaan tallennus Jeesuksen sanoista tuossa kohdassa
on hiukan pidempi kuin Markuksen:

Mutta sen kuultuaan Jeesus sanoi hänelle:
"Älä pelkää; usko ainoastaan, niin hän paranee".

Nyt miehellä oli siis kaksi vaihtoehtoa.
Usko realisoitui siinä,
että mies ei toiminut palvelijoiden ohjeiden mukaan,
vaan vaivasi edelleen opettajaa.
Vielä kotona mies ja Jeesus saivat epäuskoisen pilkkanaurun päälleen.
Mutta mies uskoi ja tytär parani.

Ymmärrän niin, että tässä tilanteessa on kysymys siitä,
että miehellä oli Jumalan erityinen ilmoitus tähän tilanteeseen
siis Jumalan Sana (Rema),
ja siitä mies piti kiinni, siinä Sanassa hän pysyi
moninkertaisesta vastuksesta huolimatta.

Usko on todellakin aina asia, jonka Jeesus vaikuttaa.
Ja kuten totesit on olemassa myös uskon armolahja,
joka minullekin on vieras asia.

Mutta takaisin vielä tuohon Raamatun kuvaamaan tilanteeseen.
Myös naiselle, joka vaivansa tähden aiheutti tuon viiveen,
niin että synagoogan esimiehen tytär ehti kuolla,
tuli terveeksi vaivastaan uskon teon tähden.
Naisen sisimmässä oli toisenlainen Jumalan Sana,
jonka ymmärrän myös olevan tuossa tilanteessa
hänen sismpäänsä annettu Jumalan erityinen ilmoitus (Rema).

Kunhan vain saan koskettaa edes hänen vaatteitaan, niin tulen terveeksi.

Tämä lähestyi takaapäin ja kosketti hänen vaippansa tupsua,
ja heti hänen verenjuoksunsa asettui.

Ja silloin Jeesuksesta siis lähti voima, ja nainen parani.
Ja sitten Jeesus sanoi naiselle:

Tyttäreni, sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi.
Mene rauhaan ja ole terve vaivastasi.

Kumpaankin tapaukseen liittyi siis uskonteko.
Mutta taustalla ymmärrän olevan myös Jumalan erityisen ilmoituksen.

Mielessäni on ollut kysymys,
joka ehkä sopisi tähän samaan ketjuun.
Aina joskus kuulen jonkun todistavan tyyliin:
"Minä päätin, etten ota tätä vastaan".
Ja niin sitten kipu meni tai flunssa parani jne.

Minä en ole löytänyt Raamatusta mitään vahvistusta tuollaiselle menettelylle.
Onko joku muu löytänyt?
Jos ihme on tapahtunut tuon lausuman perusteella,
niin onkohan silloin kysymys Jumalan ihmeestä
vai jostain muusta?
Onko jollain kokemuksia tällaisesta?

Minä olen kyllä kokenut sellaisia ihmeitä,
että kipu on mennyt,
kun olen kyynelsilmin nostanut katseeni
Golgatalla riippuvaan Vapahtajaan ja Hänen haavoihinsa,
ja olen viimeisin voimin kuiskannut:
"Jeesus, ota tämä kipu pois".

Mutta tuollainen uhmailu "en ota vastaan",
ei ehkä ole tekemisissä uskon ja Jeesuksen kanssa - vai mitenkähän on.

[עֵד]

Tuo 'en ota vastaan (sairautta)' sellaisenaan tökkii minuakin. Olisiko se alunperin ollut vain vastakohta 'vastaanottamiselle' ja sellaisenaan haparoiva uskonilmaus. Eli jos uskoa ei käsitä Jumalan armovaikutukseksi, sen ottaa omaan käsiinsä, ja tuolloin mukana on ihmismielen uhmaa. Tässä tultaneen siihen, miksi usko 'toimii' toisella ja toisella ei, mikä aiheena on äärimmäisen herkkä.

Lyhyesti sanottuna se tunne, kun voi Paavalin tavoin (eri asiayhteydessä) todeta 'pidän roskana kaiken muun' ja iloita uskon olemuksesta yhdessä muiden sisarien ja veljien kanssa erottelematta! Jotkut kuvaavat uskoontuloaan niin, että 'usko tuli minuun'. Nyt sen taidan käsittää.

Olen monessa kohdin vajaa enkä halua antaa aihetta, että usko toimisi minulla tai minun kauttani. On tarpeen, että reaaliteetit ja lainalaisuudet on tunnistettavissa; muutoin uskosta voisi tulla uskottelua, pinnistelyä tai pelkkää ilmestystietoa vailla Sanan pohjaa. Olen jossain määrin sitä mieltä, että irrotettuna/yhdisteltynä laajemmasta Sana-kontekstista Raamatun Sana jo sellaisenaan palvelee ja ravitsee eikä 'tyhjänä palaja' eli se ei välttämättä ole tiukasti sidottu yhteen kertaan paikallisesti tai ajallisesti. (Osin siksi jätän lukijalle vapauden tutkia asiaa esim. Raamattu-haulla keskittyen keskustelemaan.)

En kaiketi saa kirjoitettua auki, mitä nyt ajattelen, mutta luotan, että keskustellessa asiat selkenevät, kuten opetuslapsille kävi Emmauksen tiellä.

Jäin aamusella kirjoittamaan aloitusta, kun oli tarkoitus mennä kauppaan. Kun pääsin lähtemään, kadunkulmassa oli juuri tapahtunut kolari. Kaikki oli ohi - paitsi jarrutusjäljet hiekoittamattomalla alueella. Konkreettisesti koin, ettei tuon uuden auton pelti kiinnostanut, vaan toivoin, että matkustaja(t) saisi parasta hoitoa kaikilla elämänalueillaan. Valkoinen auto valkealla hangella ikäänkuin kutsui julistamaan uskon evankeliumia.

[kalamos]

Viestejäsi lukiessani ja yrittäessäni tavoittaa asian ydintä,
mieleeni tuli toinen kohta Raamatusta.

Ja uskon kautta hänen nimeensä
on hänen nimensä vahvistanut tämän miehen,
jonka te näette ja tunnette,
ja usko, jonka Jeesus vaikuttaa,
on hänelle antanut hänen jäsentensä terveyden kaikkien teidän nähtenne.

Mies oli saanut jotakin, mitä ei ollut pyytänyt.
Pietarilla kun ei ollut enää tarjota almuksi edes onkikalan suusta löytynyttä kolikkoa.

Hopeaa ja kultaa ei minulla ole,
mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan:
Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy.

Ja sitten oli parannussaarnan aika.
Valtaisa joukko kääntyi.
Sitten esiin astuivat - ei parannusta tekemään - vaan närkästyneet
papit ja pyhäkön vartioston päällikkö ja saddukeukset.
Ja niin seuraavan päivänä oli edessä kuulustelu.
Siinä oli kaksi kalastajaa syytettynä ja vastapuolella
hallitusmiehet ja vanhimmat ja kirjanoppineet
ja ylimmäinen pappi Hannas ja Kaifas ja Johannes ja Aleksander
sekä kaikki, jotka olivat ylimmäispapillista sukua.

Millä voimalla tai kenen nimeen te tämän teitte?

Ja Pietari teki kaikille tiettäväksi, että

Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta,
hänen, jonka te ristiinnaulitsitte,
mutta jonka Jumala kuolleista herätti,
hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne.

Ja niin lopputulos oli, etteivät he enää saa opettaa eikä puhua mitään tähän nimeen.
Mutta kuulustetut lupasivat olla tottelematta heitä ja totella Jumalaa.
Miehet päästettiin vapaaksi ja sitten seurakunnassa pidettiin rukouskokous.

Ja nyt, Herra, katso heidän uhkauksiansa
ja anna palvelijaisi kaikella rohkeudella puhua sinun sanaasi;
ja ojenna kätesi, niin että sairaat parantuvat
ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu
sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta.

[עֵד]

Oikeastaan samasta aiheesta on aiemmn jo kirjoitettu osuvasti:

viewtopic.php?f=373&t=879

Otsikon taustalla on heprean superlatiivi (vrt. Laulujen Laulu, Kuningasten Kuningas).

[kalamos]

Niinpä olikin. Eikä ole näköjään edes pitkää aikaa siitä,
kun olen tuon hartaustekstin tuonne laittanut.
Ja toki uskosta ja sen olemuksesta on muissakin ketjuissa keskusteltu,
mutta tässä ketjussa voimme keskustella syvemmin uskosta.
Toivon, että mitä sinulla on, sitä sinä meille annat - Pietaria mukaillen.

Esiintyykö Raamatussa tuollainen superlatiivi "uskojen usko"?
Minulle tulee mieleen tuosta se, että kysymyksessä on Kristuksen usko.
Siis Jumalan Pojan usko. Sen me olemme lahjaksi saaneet.
Tuo genetiivinen ilmaisu tarkoittaa sitä,
että vaikka me uskomme, niin kysymyksessä on kuitenkin usko,
jonka Jeesus vaikuttaa. Hän on sen kantava voima alusta loppuun saakka.

Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus,
on Jumalasta syntynyt;
ja jokainen, joka rakastaa häntä, joka on synnyttänyt,
rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on syntynyt.
Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia,
kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä.
Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä.
Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;
sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman;
ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.
Kuka on se, joka voittaa maailman,
ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?

Kun me käännyimme, niin me kohtasimme Jumalan Hänen Pojassaan.
Tuossa kohtaamisessa me saimme uskon ja synnyimme uudesti/ylhäältä Hengestä.
Olemme tulleet osaksi Rakastavan Jumalan perheväkeä.
Ja tämän pitäisi ilmetä Jumalan Rakkautena myös meissä ja meidän kauttamme
aivn erityisesti tietenkin veljiämme ja sisariamme kohtaan.
Ja sehän oli Jeesuksen käsky:

Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne,
niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.
Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni,
jos teillä on keskinäinen rakkaus.

Rakkaus on lain täyttymys.
Kun olemme syntyneet Jumalasta, joka on Rakkaus,
niin me kykenemme täyttämään Jumalan lain.

Ja tämä kaikki siis on mahdollista,
kun meillä on uskonsuhde Jeesukseen,
joka on jo voittanut maailman.
Mekin olemme tästä osallisia.
Me olemme tuossa voittosaatossa mukana.
Siis usko meissä on jo voittanut maailman.

Ja niin me voimme jotenkin ymmärtää vaikka sen,
mitä Hebrealaiskirjeen luku 11 sanoo uskosta ja uskovista.

heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, miekalla surmattu;
he ovat kierrelleet ympäri lampaannahoissa ja vuohennahoissa,
puutteenalaisina, ahdistettuina, pahoinpideltyinä -
he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle -;
he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa ja maakuopissa.

Esimerkiksi nuo vuohennahat tuntuvat aika harmittomilta,
mutta tosiasiassa ne olivat hitaan kuoleman kidustusvälineitä.
Ensin ne kiedottiin tiukasti ihmisen ympärille,
ja sitten ne kasteltiin perusteellisesti läpimäräksi,
ja tämä uhri jätettiin vaeltamaan erämaahan,
jossa hän kirjaimellisesti rusentui kuoliaaksi.

Tuon uskonluvun päätteeksi meitä kehotetaan
kiinnittämään katseemme Häneen,
joka on uskon alkaja ja täyttäjä,
ja joka kärsi ristin ja häpeän.
Ja moni Hänen seuraajansa ympäri maailmaa
kärsii tänäkin päivänä - uskonsa tähden.

Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme,
pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa,
ja synti, joka niin helposti meidät kietoo,
ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa,
silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen,
joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä,
ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan,
ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.

[vilja]

Olisi ihme, ellei uskosta olisi kirjoitettu, mutta.

Useana aamuna herätessä sama ajatus on pyörinyt mieleni sopukoissa ja otan sen nyt tässä puheeksi. Voisikohan olla niin, että ihminen kyllä myöntää, että usko on Jumalan teko, mutta ihminen haluaa, että usko pysyy tietynlaisena, että sitä voi käsitellä tai hallita.

Tähän kuuluu se, että uskosta saa puhua tietyn verran, mutta henkilöt, jotka julistavat uskon voimatekoja, ovat menneet liian pitkälle. Ihminen ajattelee, että silloin vaaditaan, painostetaan ja kiusataan. Tai että usko muuttuukin Jumalan teosta ihmisen teoksi.

Monessa kohdin Raamatussa puhutaan uskosta. 'Usko ainoastaan' ei ole vaatimus, vaan puhdas kehotus, myös jo uskovalle. Mitä se silloin voisi tarkoittaa? Olisiko se kenties vain muistutus olemassaolevasta uskon oppimäärästä vaiko tilaisuus oppia uskosta?

Uskon armolahja on itselleni vieras asia, mutta tunnustan, että olen uskonut vain sopivasti omalla ymmärrykselläni ja elänyt näkyvien reaaliteettien ja lainalaisuuksien mukaan. Olen ollut jokseenkin tyytyväinen, mutta silloin tällöin tulen muistutetuksi Sanan ja rukouksen äärellä, että Jumala voi paljon enemmän.

Uskosta pontevasti puhuneet eivät ehkä olleetkaan myymässä jotakin, vaan he olivat saaneet hetken olla suuren ja itselleen käsittämättömän äärellä.

Ihanaa pohdintaa ja ajatuksia!

Uskon ns. "uskon armolahjaankin", sillä uskohan on mitä suurimassa määrin armosta saatua lahjaa, mutta omalla kohdallani voisin sanoa niinkin, että usko on vahvistunut eniten sen myötä, että Jumala on osoittanut omilla teoillaan ja rakkaudellaan, ettei Hän ole vain sivustaseuraaja meidän elämässämme, vaan todellinen toimija ja elämämme suurin tuki ja turva.

Ja siitä huolimatta joutuu välillä tunnustamaan.... ainakin omalla kohdallani, että kaikesta huolimatta sitä alkaa vastoinkäymisten keskellä, joita kuulu ihan samalla tavalla uskovien, kuin uskosta osattomienkin elämään, kyseenalaistamaan omaa uskoaan ja hyvinkin nopeasti vihollinen alkaa iskemään omaa kiilaansa sinne ajatuksiin, heittelemällä kysymyksiä, "missäs se Jumala nyt on.... miksi Hän sallii tällaista kärsimystä ja miksi sitä ja tätä......" ja sehän se vihollisen työkenttä onkin, kylvää epäuskoa ja näin tuhota ihmisiä.

Eli noissa tilanteissa huomaa todella senkin, että vihollinenkin elää ja voi hyvin ja on jatkuvasti ajan tasalla, mitä uskovan ihmisen elämässä tapahtuu, voidakseen olla heti asialla, kun tilaisuus vain on otollinen.

Mutta kiitos Herralle, saammee kaikesta huolimatta luottaa Paavalin sanoihin:

Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta?
Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
Niinkuin kirjoitettu on:
"Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää;
meitä pidetään teuraslampaina".
Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa,
joka meitä on rakastanut.
Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä,
ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta,
joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

[vilja]

Jäin vielä miettimään tuota: "uskon armolahjaa".

Jos oikein ymmärrän, tuolla ei tarkoita varsinaisesti "pelastavaa" uskoa, eli sitä, mitä tarvitsemme voidaksemme ottaa Kristuksen vastaan Pelastajanamme, vaan juuri sitä uskoa, joka uskoo silloinkin, kun kaikki näyttää mahdottomalta ja näin tuo usko tekee mahdottomasta mahdollista?

Ja siksi sitä kutsutaan "uskon armolahjaksi", sillä eihän meidän uskomme voi mitään aikaansaada, vaan kaikki on Kristuksen aikaansaannosta ja näin ollen kysymys on Hänen uskostaan, jonka Hän antaa meille armolahjana ja siksi se on aikaansaavaa uskoa.

En tiedä, ymmärrättekö mitä tarkoitan tai osaanko ilmaista ymmärrettävästi, mitä tarkoitan?

En vain osaa tuota oikein muuten ilmaista.

[kalamos]

Jäin vielä miettimään tuota: "uskon armolahjaa".

Aivan oikein olet ymmärtänyt tuon "uskon armolahjan".

Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat,
toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta;
toinen saa uskon samassa Hengessä,
toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä;
toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja;
toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä;
toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki,
jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo.

[עֵד]

Kun Paavali puhuu 'verrattomasta tiestä' ensimmäisessä kirjeessään korinttolaisille, hän tarkoittanee sillä rakkautta, kronologisesti, vaikkakin kirje on tuossa kohden jaoteltu 12. ja 13. luvuiksi.

Hän palaa aiheeseen kirjoittaessaan galatalaisille 'rakkauden kautta vaikuttavasta uskosta'.

Muistuu tässä yhteydessä mieleeni jonkun selittämä ero tiedon ja viisauden sanojen välillä: viisaus ilmentää menettely- ja toimintatapaa asiassa, jonka tieto tuo ilmi.

Kaikessa hengellisessä pätee väärentämättömän 'janoaminen', ei omaksi kerskaukseksi, vaan työkaluna evankeliumin voittosaattoon. Hän, rikas antaja, siunatkoon joulusi juhlaksi!