Miksi Jeesus ei halunnut itseään kutsuttavan hyväksi?

Keskustelemme kaikesta taivaan ja maan välillä - Sanan pohjalta.
Alku. Synti, Sovitus, Pelastus, Usko ja Elämä. Lopun tapahtumat.

Miksi Jeesus ei halunnut itseään kutsuttavan hyväksi?

ViestiKirjoittaja Kirjoittaja » 26.11.2020 22:52

Tämä on kohta, jota olen miettinyt aina välillä.

:bible:
Markus (10:7) kirjoitti:
Ja hänen sieltä tielle mennessään
juoksi muuan hänen luoksensa,
polvistui hänen eteensä ja kysyi häneltä:

"Hyvä opettaja,
mitä minun pitää tekemän,
että minä iankaikkisen elämän perisin?"


Mutta Jeesus sanoi hänelle:
"Miksi sanot minua hyväksi?
Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin.
Avatar
Kirjoittaja
 
Viestit: 1848
Liittynyt: 14.10.2017 20:50

Re: Miksi Jeesus ei halunnut itseään kutsuttavan hyväksi?

ViestiKirjoittaja kalamos » 27.11.2020 09:31

Jeesus ei mitenkään kritisoinut sitä,
että rikas nuorukainen sanoi
Jeesusta hyväksi.

Jeesus totisesti on hyvä.
Niin hyvä kuin vain
Jumala voi olla.

Jeesus on Jumala,
joka oli tullut taivaasta
alas maan päälle
Jeesus on kaiken omistavan
Jumalan Poika,
joka oli jättänyt taivaan loiston,
jolla ei ollut paikkaa,
mihin päänsä kallistaisi.

Nuorukaisen tuli siis ymmärtää,
että Jeesus ei ollut vain Hyvä Opettaja.
Hän oli Hyvä Jumala.

Opettajana Jeesus vastasi
viitaten käskyihin.
Ja nuorukainen kuittasi tuon
toteamalla noudattaneensa kaikkea
nuoruudesta asti.

Mutta sitten Jeesus puhuu Jumalana,
ja sanoo:
Jos haluat olla täydellinen.


Siis,
jos haluat tehdä,
niinkuin Minä
Jumalan Poikana olen tehnyt,
niin mene ja myy kaikki,
ja tule ja seuraa minua.

Jeesus tarjosi
nuorukaiselle valtavaa aarretta
taivaisiin.
Hän teki tarjouken,
jonka vain Jumala voi tehdä.

Jos Jeesus ei olisi heti kättelyssä
tehnyt selväksi,
että Hän ei ole vain Hyvä Opettaja,
vaan Hän on Hyvä Jumala,
niin nuorukainen ei olisi
voinut käsittää sitä tarjousta,
mitä Jeesus oli ehdottava hänelle
ratkaisuksi hänen levottomuuteensa,
jonka tähden hän halusi tehtä jotakin hyvää
ja periä jotakin vielä kallisarvoisempaa,
kuin mitä hänellä nyt jo oli.

Siis Jeesus ei suinkaan
kieltänyt olevansa hyvä,
mutta rikkaan nuorukaisen tuli ymmärtää,
että Jeesus on Jumala.

Ja siksi Jeesus kysyi:
Miksi sanot minua hyväksi.
Et kai vain sentähden,
että olen Rabbi eli Opettaja.

Sillä minä olen Jumala,
joka tulen kuolemaan Sinun puolestasi,
ja sen tähden Sinulla on ikuinen elämä.

Mutta jos tahdot tulla ja seurata minua,
niin Sinulla voi olla myös aarre taivaissa.
Niin suuri aarre,
että nykyinen rikkautesi ei ole mitään sen rinnalla.

Siis Jeesus ei kutsunut
montakaan ihmistä seuraajakseen.
Hän kyllä pelasti ja paransi ihmisiä
joukoittain.
Mutta vain valitun joukon Hän kutsui
opetuslapsikseen ja seuraajikseen.

Ja nyt tämä nuorukainen pelastuksensa
lisäksi sai tällaisen kutsun
lähteä seuraamaan Jeesusta
palvelemalla köyhiä
antaen heille omaisuutensa.

Tällaisen kutsun edessä
nuorukaisen täytyi ymmärtää,
että Jeesus ei ole vain Hyvä Opettaja.
Hän on Hyvä Jumala.

Ja siksi kysymysten kysymys oli:
Miksi sanot Minua hyväksi.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7597
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Miksi Jeesus ei halunnut itseään kutsuttavan hyväksi?

ViestiKirjoittaja Kirjoittaja » 27.11.2020 15:38

Hyvä selitys.
Avatar
Kirjoittaja
 
Viestit: 1848
Liittynyt: 14.10.2017 20:50


Paluu Sana ja Elämä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa