Jumalan lahjoittama usko vs. järkeisusko

Keskustelemme kaikesta taivaan ja maan välillä - Sanan pohjalta.
Alku. Synti, Sovitus, Pelastus, Usko ja Elämä. Lopun tapahtumat.

Jumalan lahjoittama usko vs. järkeisusko

ViestiKirjoittaja rupattelija » 21.10.2020 09:37

Jumalan lahjoittama usko perustuu Jumalan voimaan, josta Jumalan lahjoittama usko on peräisin.

Evankeliumin eli pelastussanoman kautta Jumalan lahjoittama usko tulee, se on Jumalan työtä kuulijassa, ettei kerskaisi. Siinä ei voi kerskata että pelastuisi oman ansion kautta.

Se on Jumalan säätämä pelastustyö Jumalan armosta Pojan kautta, niin yksikään ihminen on Jumalan armon sisäpuolella, ettei voi kerskata. Kerskauksenaan olkoon yksin Herra Jeesus. Raamatun mukaan usko on yksi ainoa, eli se on Jumalan lahjoittama usko.

:bible:
Paavali (1 Kor 2:5) kirjoitti:ettei teidän uskonne perustuisi
ihmisten viisauteen,
vaan Jumalan voimaan


:bible:
Paavali (Ef "2:8-9) kirjoitti:Sillä armosta te olette pelastetut
uskon kautta,
ette itsenne kautta
- se on Jumalan lahja -
ette tekojen kautta,
ettei kukaan kerskaisi.


:bible:
Paavali (Ef 4:5) kirjoitti:yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;


Luopumusajan viimeisinä päivinä Ihmisten viisaus vaihtuu ja nousee kohti luopumuksen lopunaikaa, koska usko perustuu ihmisten viisauteen, siinä se luopumus alkaa.

Käännetään korvat pois totuudesta ja haalitaan omaan korvasyyhyyn opettajia (valheopettajia), joiden viisautta luullaan Herralta tulleeksi. Siinä luopumus alkaa. Se on järkeisusko, joka ei ole pelastavan uskontila vaan luopumistila.

:bible:
Paavali (1 Kor 2:5) kirjoitti:ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen,
vaan Jumalan voimaan
.

Se ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta. Sielullinen tarkoittaa inhimillistä.

Pyhä Henki ilmoittaa selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja seuraavat eksyttäviä henkiä ja riivaajien oppeja, tekopyhien valehtelijoiden vaikutuksesta, joiden omatunto on merkitty poltinraudalla.

Ihmisten viisauden varassa se vaikuttaa siltä että olisi saanut tulkinnan ja opetuksen eksyttäviltä hengiltä jotka tekeytyvät Pyhäksi Hengeksi ja ohjailevat hyötyen ihmisten viisaudesta.

Ihmisten viisaus on ikäänkuin olisi ihmisten oma apu ja ilman Jumalaa. Siinä jää pois Jumalan avaama ymmärrys.

:bible:
Paavali (2 Tim 4:3-4) kirjoitti:Sillä aika tulee,
jolloin he eivät kärsi tervettä oppia,
vaan omien himojensa mukaan
korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
ja kääntävät korvansa pois totuudesta
ja kääntyvät taruihin.


:bible:
Paavali (1 Tim 4:1-2) kirjoitti:Mutta Henki sanoo selvästi,
että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta
ja noudattavat villitseviä henkiä
ja riivaajien oppeja
valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta,
joiden omatunto on poltinraudalla merkitty


Ihmisten viisauden oman näkemyksen mukaan evankeliointi on "tyrkkyevankeliumiksi", kun Jumalan evankeliumia eli pelastussanomaa julistetaan, sen kautta Jumalan lahjoittama usko tulee. Mutta se evankeliointi ei ole ihan kokoajan "tyrkyllä", kun sitä julistetaan kerran.

Jos sitä ei julisteta, jää pois Jumalan lahjoittama usko, ettei voi pelastua.

Jos siellä pidetään evankeliointia "tyrkkyevankeliiumina", niin siellä ei ymmärretä ettei voi pelastua ilman Jumalan lahjoittamaa uskoa. Evankeliumi on ainoa asia, jonka kautta Jumalan lahjoittama usko tulee.

Sieltä vastattiin minulle että se on jokaisen oma asia, että uskoo Jumalaan vai ei ilman evankeliointityötä ja kielletään evankeliointia mutta se on ainoa asia että kun kuulee evankeliumia ja pelastuu. Miten voisi pelastua jollei kuule evankeliumia?

:bible:
Paavali (Room 10:14-15) kirjoitti:

Mutta kuinka he huutavat avuksensa
sitä, johon eivät usko?
Ja kuinka he voivat uskoa siihen,
josta eivät ole kuulleet?
Ja kuinka he voivat kuulla,
ellei ole julistajaa?

Ja kuinka kukaan voi julistaa,
ellei ketään lähetetä?
Niinkuin kirjoitettu on:

"Kuinka suloiset ovat niiden jalat,
jotka hyvää sanomaa julistavat!"


:bible:
Paavali (Room 10:17) kirjoitti:Usko tulee siis kuulemisesta,
mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta
.


Kristuksen Sanan kautta Jumalan lahjoittama usko tulee niin pelastuu.

Yhdistyneessä kuningaskunnan maassa eli Englannissa katuevankeliointi oli paljon helpompi kuin siellä missä pidetään evankeliumia tyrkkyevankeliumina ymmärtämättä että se julistetaan kerran ja se on ainoa asia, jonka kautta Jumalan lahjoittama usko tulee.

Oli sydäntämusertavaa katsoa katuihmisiä joille toin evankeliumia siellä Englannissa.


Jumala on säätänyt sellaisen pelastustyön jonka kanssa ei ole mitään tekemistä järkiperäisen loogisuuden kanssa, silloin siinä ei ole mitään kerskaamisen aihetta, koska uskon lahja ja pelastus on Jumalan työtä ihmisessä, - se ei ole ihmisen työtä vaan Jumalan.

Koska Jumalan viisaudesta maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, sillä evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi, niin lahjavanhurskaus on elävä uskosta.

Jumala avaa sydämen ottamaan vastaan Jumalan Sanaa, mitä siinä puhutaan niin pelastuu kuten Lyydian kohdalla. Sadanpäämies Kornelius oli hurskas ja jumalaa pelkääväinen mies, mutta Jumala lähetti enkelin hänen luokse ja käski noutamaan Simon eli Pietari koska Korneliuksen tarvitsi kuulla Jumalan Sanaa jonka kautta hän pelastui.

Jos ristin sanoma eli evankeliumi ihmisten viisain puhein julistetaan, niin silloin se on vomaton pelastukseksi jos usko perustuu ihmisten viisauteen.

:bible:
Paavali (1 Kor 1:21-24) kirjoitti:
Sillä kun,
Jumalan viisaudesta,
maailma ei oppinut
viisauden avulla tuntemaan Jumalaa,

niin Jumala näki hyväksi
saarnauttamansa hullutuksen kautta
pelastaa ne, jotka uskovat,

koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja
ja kreikkalaiset etsivät viisautta,

me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta,
joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,

mutta joka niille, jotka ovat kutsutut,
olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia,
on Kristus,
Jumalan voima ja Jumalan viisaus
.


:bible:
Paavali (Room 1:16-17) kirjoitti:
Sillä minä en häpeä evankeliumia;
sillä se on Jumalan voima,
itsekullekin uskovalle pelastukseksi,
juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.

Sillä siinä Jumalan vanhurskaus
ilmestyy uskosta uskoon,
niinkuin kirjoitettu on:

"Vanhurskas on elävä uskosta.
"



:bible: Raamattu kansalle
Paavali (Gal 1:11) kirjoitti:Teen teille tiettäväksi, veljet,
että minun julistamani evankeliumi
ei ole ihmismielen mukaista
.


:bible:
Luukas (Ap.t 16:14) kirjoitti:
Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä
Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen,
oli kuulemassa;

ja Herra avasi hänen sydämensä
ottamaan vaarin siitä,
mitä Paavali puhui.


:bible:
Luukas (Ap.t 10:22) kirjoitti:
He sanoivat:

"Sadanpäämies Kornelius,
hurskas ja Jumalaa pelkääväinen mies
,
josta koko Juudan kansa todistaa hyvää,
on pyhältä enkeliltä
ilmestyksessä saanut käskyn
haettaa sinut kotiinsa
ja kuulla, mitä sinulla on sanottavaa
."



:bible:
Luukas (Ap.t 10:33) kirjoitti:
Sentähden minä lähetin heti sinulle sanan,
ja sinä teit hyvin, kun tulit.

Nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä,
kuullaksemme kaiken,
mitä Herra on käskenyt sinun puhua.



:bible:
Luukas (Ap.t 11:14) kirjoitti:hän on puhuva sinulle sanoja,
joiden kautta
sinä pelastut,
ja koko sinun perhekuntasi.


:bible:
Paavali (1 Kor 1:17) kirjoitti:Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan,
vaan evankeliumia julistamaan
- ei puheen viisaudella,
ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi
.


:bible:
Paavali (1 Kor 2:5) kirjoitti:ettei teidän uskonne perustuisi
ihmisten viisauteen,
vaan Jumalan voimaan.



Olen löytänyt kaksi harhaanjohtavaa Raamatun kohtaa joka puhuu järjellisyydestä ja älykkyydestä, ne on ristiriidassa kokonaisvaltaisen Raamatun opetuksen kanssa, koska Jumalan säätämä pelastustyö ei perustu järkiperäiseen ihmisten viisauteen.

Jos se perustuisi ihmisten viisauteen, niin silloin siinä olisi kerskaamisen aihetta ikäänkuin se olisi oma ansio jonka kautta pelastuisi, siinä Jumalaa ei tarvittaisi.

Pelkään pahoin että ne molemmat harhaanjohtavat kohdat johtaa monia uskomaan niihen kahteen kohtaan koska ne vie luopumaan uskosta Herraan lopunaikana ennenkuin Jeesus tulee.

Olisi hyvin tärkeintä ymmärtää että Jumalan käsi ei ole lyhyt avaamaan sydämen ottamaan vastaan Jumalan lahjoittamaa uskoa uskon lahjaksi ja samoin Jumalan käsi ei ole lyhyt avaamaan ymmärrystä kaikkeen totuuteen.

Jumalan säätämä pelastustyö ei perustu ihmisten viisauteen niin silloin siinä ei ole mitään kerskaamisen aihetta. Se olisi tärkeintä ymmärtää.

Erämaassa Jumala nöyryytti opettaakseen että tulee elää jokaisesta Sanasta, joka lähtee Jumalan suusta, se tarkoittaa että Jumala ei pyydä ymmärtämään mitä Jumalan Sanassa tarkoitetaan vaan uskomaan elämällä Sanan varassa, niin uskomalla saa ymmärryksen siihen Jumalan Sanaan. Pienentynyt lauma joka pääsi luvattuun maahan, ymmärsi että Jumalan Sanassa on arvoa.


:bible:
Paavali (Room (12:1-2) kirjoitti:
Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta
kehoitan teitä, veljet,
antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi,
Jumalalle otolliseksi uhriksi;
tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.


Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan,
vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta,
tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto,
mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.



Oikein käännetyt kohdat:

:bible: Christian Standard Bible

Therefore, brothers and sisters,
in view of the mercies of God,
I urge you to present your bodies
as a living sacrifice, holy and pleasing to God;
this is your true worship.

Do not be conformed to this age,
but be transformed by the renewing of your mind,
so that you may discern what is the good,
pleasing, and perfect will of God.


Siksi, veljet ja sisaret,
kehotan teitä Jumalan armosta johtuen
esittämään ruumiinne elävänä uhrina,
pyhänä ja miellyttävänä Jumalalle;
tämä on sinun todellinen palvontasi.

Älkää noudattako tätä ikää,
vaan muuttukaa uudistamalla mielenne,
jotta saatte selville,
mikä on Jumalan hyvä, miellyttävä ja täydellinen tahto.

https://www.biblegateway.com/passage/?search=Romans+12&version=CSB



:bible: World English Bible

Therefore I urge you, brothers,
by the mercies of God,
to present your bodies
a living sacrifice, holy, acceptable to God,
which is your spiritual service.

Don't be conformed to this world,
but be transformed by the renewing of your mind,
so that you may prove what is
the good, well-pleasing, and perfect will of God.


Siksi kehotan teitä, veljet,
Jumalan armosta antamaan ruumiillenne
elävän, pyhän, Jumalalle sopivan uhrin,
joka on teidän hengellinen palveluksenne.

Älkää noudattako tätä maailmaa,
vaan muuttukaa mielenne uudistumalla,
jotta voitte todistaa, mikä on
Jumalan hyvä, miellyttävä ja täydellinen tahto.

https://www.biblegateway.com/passage/?search=Romans+12&version=WEB



:bible:
Matteus (10:16) kirjoitti:
Katso,
minä lähetän teidät
niinkuin lampaat susien keskelle;
olkaa siis älykkäät kuin käärmeet
ja viattomat kuin kyyhkyset.




Oikein käännetyt kohdat;

se on Jumalan antama viisaus kuten 1Kor. 2:13 kohdassa sanotaan että siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamin sanoin vaan Hengen opettamin, selittäen hengelliset asiat hengellisesti.


:bible: Hebrew Names Version
Behold,
I send you forth
as sheep in the midst of wolves.
Therefore be wise as serpents,
and harmless as doves.


Katso,
minä lähetän teidät lampaina susien keskelle.
Siksi ole viisas kuin käärmeet
ja viattomat kuin kyyhkyset.

https://www.studylight.org/bible/hnv/matthew/10.html



:bible: Revised Geneva Translation
Behold,
I send you
as sheep in the midst of the wolves.
Therefore, be wise as serpents
and innocent as doves.


Katso,
minä lähetän sinut ulos kuin lampaat susien keskellä.
Ole siis viisas kuin käärmeet
ja vaaraton kuin kyyhkyset.

https://www.biblegateway.com/passage/?search=Matt.+10%3A16&version=RGT


Järjellisyys ja hengellisyys ovat toisilleen täysin vastakohtaista niinkuin musta ja valkoinen, jotka ei ole täysin sama väri.

Järjellisyys viittaa järkiin ja järkeilyyn, siinä olisi suuri riski johtaa väärään luuloon että uskon pitää perustua ihmisten viisauteen kuten lopunaikana jolloin usko vaihtuu pois Jumalan voimasta ihmisten viisauteen ja siinä luopumus alkaa ennen Jeesuksen tuloa.

Uskon asettaminen ihmisten viisauteen ja järjellisyys voi keskenään sekaantua ja samaistua niinkuin velli ja puuro.

Minusta toimellisuus on hyvä sana, se ei voi johtaa väärään luuloon. Kun ihminen antaa ruumis toimellisesti Jumalalle, niin silloin se on otollinen Herralle.


Mitä järkellisyyteen tulee; meidän ajatuksemme ja Jumalan ajatukset ovat täysin erilaista, ne ei ole samoja ulottuvaisia.


:bible:
Jesaja (55:8-9) kirjoitti:
Sillä minun ajatukseni
eivät ole teidän ajatuksianne,
eivätkä teidän tienne ole minun teitäni,
sanoo Herra.

Vaan niin paljon korkeampi
kuin taivas on maata,
ovat minun tieni
korkeammat teidän teitänne
ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.


Niiden oikein käännetyt käännökset ovat kuitenkin täysin sovussa Jumalan säätämän pelastustyön kanssa.


No palataan vielä evankeliumiin, joka on Jumalan voima. Tämä kristillinen maa tarvitsee sitä evankeliumia, vaikka tämä on kristillinen maa jonka ohessa radiossa ja jumalanpalveluksissa joko tv-lähetyksen kautta ja livessä evankeliumi julistetaan, mutta se ei ole sama evankeliumi joka on Jumalan voima pelastukseksi.

Se evankeliumi, joka on Jumalan voima, synnyttää Jumalan lahjoittamaa uskoa. Koska se on Jumalan voima pelastukseksi niille jotka uskovat, niin silloin Jumalan lahjoittama usko syntyy.

:bible:
Paavali (Room 1:16-17) kirjoitti:
Sillä minä en häpeä evankeliumia;
sillä se on Jumalan voima,
itsekullekin uskovalle pelastukseksi,
juutalaiselle ensin,
sitten myös kreikkalaiselle.

Sillä siinä Jumalan vanhurskaus
ilmestyy uskosta uskoon
,
niinkuin kirjoitettu on:

"Vanhurskas on elävä uskosta."


Tämä kristillinen maa "katsoo" radion, tv:n ja liven ohessa jumalanpalveluksissa evankeliumi julistetaan, evankeliumia "tyrkkyevankeliumiksi" ymmärtämättä, että se on ainoa asia, jonka kautta Jumalan lahjoittama usko syntyy.

Radion, tv:n ja liven ohessa jumalanpalveluksissa julistetaan evankeliumia, se on voimaton koska usko perustuu ihmisten viisauteen.

:bible:
Paavali (1 Kor 1:17) kirjoitti:
Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan,
vaan evankeliumia julistamaan
- ei puheen viisaudella,
ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi
.


:bible:
1Korinttolaiskirje 2:5 kirjoitti:
ettei teidän uskonne perustuisi
ihmisten viisauteen,
vaan Jumalan voimaan.



Jeesuksen nimittämä termi 'hapatus' tarkoittaa sitä että se on varoitukseksi siitä joka hapattaa koko taikinan. Jeesus varoitti hapatuksesta ja käski kavahtamaan eli välttämään sitä hapatusta. Koska hapatus tarkoittaa lisäystä ihmisten taholta.

:bible:
Matteus (16:6, 11-12) kirjoitti:
Ja Jeesus sanoi heille:
"Varokaa ja kavahtakaa
fariseusten ja saddukeusten hapatusta."


Kuinka te ette käsitä,
etten minä puhunut teille leivästä?
Vaan kavahtakaa
fariseusten ja saddukeusten hapatusta."


Silloin he ymmärsivät,
ettei hän käskenyt kavahtamaan
leivän hapatusta,
vaan fariseusten ja saddukeusten oppia.



Evankeliumi on Jumalan voima, se on happamattomuus, joka tarkoittaa lisäämättömyyttä ihmisten taholta. Happamattomuus on puhtauden ja totuuden happamattomuus.

:bible:
Paavali (1 Kor 5:7-8) kirjoitti:
Peratkaa pois vanha hapatus,
että teistä tulisi uusi taikina,
niinkuin te olettekin happamattomat;
sillä onhan meidän pääsiäislampaamme,
Kristus,
teurastettu.

Viettäkäämme siis juhlaa,
ei vanhassa hapatuksessa
eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa,
vaan puhtauden ja totuuden
happamattomuudessa
.



Jokunen vuosi sitten olen tehnyt sukututkimuksen tallennushommia. Olen tallentanut ne ja samalla minulla mielikuvitusmaailma on alkanut lentää ihan vilkkaasti.

Ja olen haaveillut että voin käyttää minun piirtämisen taidollista lahjaa tehdessäni kuvia evankelioitaviksi ja niistä olisi apua ja ne olisi virtuaalisia evankeliointi kuvia.

Yhtäkkiä olen tuntenut miten Jumalan silmäpari on ilmaantunut ja on tuijottanut tiiviisti minun takaraivoani päin ja on lukenut ne kaikki minun haaveilemani evankeliointi kuvat "turhiksi".

Hän on katsonut niitä ja "tietää" niiden kaikkien olevan turhiksi. Olen ihmetellyt kovasti ja olen kysynyt Herralta miksi ne on Hänelle turhaa ja siten Hän on tehnyt selväksi osoittamalla minulle ettei se ole otollinen Herralle.

Olen miettinyt ihmetellen mutta myöhemmin Herra on avannut ymmärrystä että silloin ne olisi "voimaton evankelumi" jos asettaisin uskoni ihmisten viisauteen evankeliointityön parissa.

Ihmisten viisauden perusteella Jumalan lahjoittama usko ei voi tulla, kuin että Jumalan voiman kautta. Koska Jumalan Sana on katoamaton siemen, jonka kautta ihminen saa Jumalan lahjoittaman uskon ja uudestisyntyy, eli katoamattoman siemen, Jumalan elävän ja pysyvän Sanan kautta.

Sen rinnalle ei saisi luoda toisenlainen evankeliumi joka on katoava. Siten laitan tänne kuvan, jossa Jumalan siemen tulee Jumalan elävän ja pysyvän Sanan kautta. Se synnyttää Jumalan lahjoittamaa uskoa.

:bible:
Luukas (8:11) kirjoitti:
Vertaus on tämä:
siemen on Jumalan sana



:bible:
Pietari (1 Piet 1:22-23) kirjoitti:
Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa
vilpittömään veljenrakkauteen
ja
rakastakaa toisianne hartaasti
puhtaasta sydämestä,

te,
jotka olette uudestisyntyneet,
ette katoavasta,
vaan katoamattomasta siemenestä,
Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta
.


No logiikan määrittely tulee siitä että se on järjellinen. Se ei liity hengellisyyteen. Laitan pienehkö sivistyssanasto tänne. Siinä ei puhuta mitään hengellisyydestä.

järjellisen päättelyn yleiset säännöt; niitä koskeva tieteenala; niiden noudattaminen, johdonmukaisuus


http://jkorpela.fi/siv/sanatl.html#logiikka

Järjellisyys tulee siitä järjen päätelmistä. Vaikka elämmekin lihassa, emme kuitenkaan sodi lihan mukaan, sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihallisia, vaan ne ovat voimallisia Jumalan avulla kukistamaan linnoituksia. Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan. Me vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.

Se voi hyvin liittyä siihen että annetaan ruumis Jumalalle eläväksi ja sillä ei ole mitään tekemistä loogisen järjen kanssa.

Toisessa Raamatun kohdassa puhutaan ettemme vaella lihallisessa viisaudessa, joka viittaa järjellisyyteen ja loogiseen järkiin.

Siinä kohdassa puhutaan Jumalan armossa vaeltamisesta, se viittaa myös että annetaan ruumis Herralle eläväksi, ja sillä ei ole mitään tekemistä loogisen järjen kanssa.

:bible:
Paavali (2 Kor 10:3-5) kirjoitti:
Vaikka me vaellammekin lihassa,
emme kuitenkaan lihan mukaan sodi;

sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset,
vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä
hajottamaan maahan linnoituksia.

Me hajotamme maahan järjen päätelmät
ja jokaisen varustuksen,
joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan,
ja vangitsemme jokaisen ajatuksen
kuuliaiseksi Kristukselle


:bible:
Paavali (2 Kor 1:12) kirjoitti:
Sillä meidän kerskauksemme on tämä:
meidän omantuntomme todistus siitä,
että me maailmassa
ja varsinkin teidän luonanne
olemme vaeltaneet
Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa,
emme lihallisessa viisaudessa,
vaan Jumalan armossa
.


Jumalan armo on kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi jonka kanssa ruumis annetaan eläväksi Herralle. Hengellisellä uskonelämän alueella Jumalan armo on kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi.

:bible:
Paavali (Ef 1:8) kirjoitti:
Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille
kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi,
rupattelija
 

Re: Jumalan lahjoittama usko vs. järkeisusko

ViestiKirjoittaja kalamos » 31.10.2020 13:19

:bible:
Paavali (Room 12:1-2) kirjoitti:
Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta
kehoitan teitä, veljet,
antamaan ruumiinne
eläväksi, pyhäksi,
Jumalalle otolliseksi uhriksi;

tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.
Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan,
vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta,
tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto,
mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.


Tuo "järjellinen" voitaisiin
todellakin yhtä hyvin kääntää
ja onkin käännetty myös
esimerkiksi sanalla hengellinen.
Ja monilla muillakin sanoilla
se on eri käännöksissä käännetty.
Esimerkiksi sanalla "toimellinen".

Tuosta Roomalaiskirjeen
luvun 12 alusta alkaen
Paavali johtaa meitä ymmärtämään,
mikä on järjellistä/hengellistä/toimellista
Jumalanpalvelusta.

Tuo laatusana on logikos.
Ja se tulee sanasta Logos.
ja Logos eli Sana
tarkoittaa Jeesusta Kristusta.

Logos tulee sanajuuresta leg,
mikä ilmaisee
kokoamista/laskemista.

Logikos
on siis adjektiivi,
joka yksinkertaisimmin suomennettuna
olisi
Looginen

Mutta kun se ei vielä ole oikein suomea,
niin sitten minä kyllä kallistuisin
samaan,
mikä Raamatun suomennoksessakin on:
Järjellinen

Joka tapauksessa tuossa kohdassa
ei puhuta järkeis...uskosta
vaan järjellisestä Jumalan palvelemisesta.

Ja sitten Paavali ohjeistaa hyvin loogisesti,
miten Jumalaa tulee palvella.
Ja se on mielen alueella
tapahtuvaa toimintaa
tutkiaksemme,
mikä on Jumalan tahto.

:bible:
Paavali (Room 12:2) kirjoitti:Älkääkä mukautuko
tämän maailmanajan mukaan,
vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta,
tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto,
mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.


Eli tuossa ei puhuta järkeisuskosta
vaan järjellisestä Jumalan palvelemisesta.

Minä en vielä oikein löydä Raamatusta
kohtaa, jossa puhuttaisiin järkeisuskosta.
Mutta ymmärrän erittäin hyvin
avauksesi sanoman.

Usko ei perustu järkeilyyn.
Se perustuu Jumalan voimaan.

Tosin ...
toivottavasti nyt muistan oikein ...
eräs vankkumaton ateisti
päätti tutkia Raamatun perinpohjin
ja osoittaa kuinka järjetön ja epälooginen se on.

Hän tutki ja tutki sitä
sillä seuraamuksella,
että hän totesi,
että sen täytyy olla Jumalan Sanaa.

Ja niin hän ei kirjoittanutkaa sitä
kirjaa, minkä oli aikonut
vaan kirjoitti sen sijaan kirjan
nimeltä Ben Hur.


Haluan nyt vielä
yrittää löytää sen,
mitä tutkimamme
Roomalaiskirjeen kohta pitää sisällään.

rupattelija kirjoitti:
Minusta toimellisuus on hyvä sana


Kyllä.
Ja se onkin käännösvastineena
Aapeli Saarisalon käännöksessä.

:bible: Aapeli Saarisalo
Paavali (Room 12:1) kirjoitti:
Jumalan laupeuden kautta
kehoitan siis teitä, veljet,
antamaan ruumiinne
eläväksi, pyhäksi,
Jumalalle otolliseksi uhriksi,
toimelliseen jumalanpalvelukseen.


Tosin Aapeli Saarisalo toteaa alaviitteessään,
että alkutekstin sana logikos
voidaan kääntää myös
'jäjrellinen, henkinen, hengellinen'.

Sama alkutekstin ilmaisu
esiintyykin myös Pietarin kirjeessä:
Ja siihen tuo toimellinen
ei enää ollenkaan sovi.
Siis Pietari ei voinut kirjoittaa:

halutkaa kuin vastasyntyneet lapset
VtoimellistaV
väärentämätöntä maitoa

Meillä on siis alkutekstin sana
logikos.

Ja se tulee sanasta
Logos
joka on suomennettuna
Sana

Ja vaikka kysymyksessä on adjektiivi,
niin tuo
logikos käännetäänkin
Pietarin kirjeen kohdassa vastineella
Sana

:bible: STLK 2017
Pietari (1 Piet 2:1-2) kirjoitti:
Pankaa siis pois
kaikki pahuus ja kaikki vilppi,
teeskentely ja kateus
sekä kaikki panettelu,

ja halutkaa
kuin vastasyntyneet lapset
sanan väärentämätöntä maitoa,
jotta siitä kasvaisitte,


Siis juomme Sanan maitoa.
Mitä me tarkkaan ottaen juomme.

:bible:
Paavali (1 Kor 12:13) kirjoitti:
sillä me olemme kaikki
yhdessä Hengessä kastetut
yhdeksi ruumiiksi,
olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia,
orjia tai vapaita,

ja kaikki olemme saaneet juoda
samaa Henkeä.


Näin siis vauva juo maitoa.
Mutta sitten kasvaneena
vauva alkaa syödä myös vahvaa ruokaa.

Ja vasta tällöin lähestymme
sitä aikajaksoa ihmisen elämässä,
jolloin me voimme palvella Jumalaa.

Tutkimamme Roomalaiskirjeen kohta
ei puhu uskosta
vaan Jumalan palvelemisesta.

Ja silloin me emme enää
toimi vaiston varaisesti
kuin vauva,
joka hamuaa äitinsä rintaa,
vaan me tutkimme Sanaa.

Ja Sanan tutkimisessa
Paavali kehottaa Timoteusta
oikein osittelemaan eli jakamaan
Jumalan Sanan.

Meidän täytyy Sanaa lukiessamme
osata jakaa se suoraan leikkaamalla.
Tällaista sanaa orthotomeo
Paavali käyttää.
Tulee mieleen ortopedi,
eli eri kirurgi,
joka hoitaa luita ja lihaksia ym
kirurgistin toimenpitein.

Tähän kuvaan sopii Logos,
joka tulee sanajuuresta leg,
joka tarkoittaa kokoamista.

Kun me haluamme palvella Jumalaa
oikealla tavalla,
niin me tutkimme Sanasta,
mitä meidän on tehtävä.

Otamme siis Sanasta esiin asioita,
joita se kehottaa meitä tekemään.

Ja niin me voimme antaa
ruumiimme Jumalan palvelukseen.
Ja yhdessä olemme Kristuksen ruumis.

Ja Paavali ohjeistaakin sitten
meitä Sanan pohjalta Jumalan palvelemiseen.
Jäsen kerrallaan.

:bible:
Paavali (Room 12:4) kirjoitti:
Sillä niinkuin meillä yhdessä ruumiissa
on monta jäsentä,
mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä,


Jos nyt jonkin sellaisen käännösvastineen
yrittäisin löytää,
joka sopisi kumpaankin kohtaan,
jossa Pyhän Hengen innoittamana
Paavali ja Pietari ovat käyttäneet
adjektiivia logikos,
niin ehkä se voisi olla

    Sananmukainen

Jo vastauskoontulleena vaaavelinakin
me juomme
Sananmukaista väärentämätönstä maitoa

Ja kasvettuamme me syömme,
pureksimme vahvempaa Sanaa
ja huomaamme vaikkapa,
että Sanan leivässä
on noita liitekuvasi mukaisia erilaisia siemeniä,
ja tulemme ravituiksi ja vahvistetuiksi
ja sitten olemme valmiit
Sananmukaiseen Jumalan palvelemiseen


rupattelija kirjoitti:
Me hajotamme maahan järjen päätelmät


Aina kun minä esimerkiksi
tälle foorumille tulen,
niin minä rukoilen juuri tuota,
että kaikki järjen päätelmäni
ovat maahan hajotetut.

Itse asiassa rukoilen,
että kalamos olisi kuollut,
kun kirjoittaa tänne.

Eihän kalamos (ruokokynä)
mitään mistään tiedä.
Se vain jättää mustejäljen pergamentille
sen mukaan,
mitä se Käsi, jossa kynä on,
haluaa kirjoittaa.

Ja nyt kun kalamoksen taas pitäisi olla kuollut,
pitäisi Hengen avulla selvittää,
minkäsortin palvelemisesta
Paavali kirjoittaa roomassa asuville pyhille.

Herran palvelija Uuras Saarnivaara
ilmaisee asian käännöksessään näin:

:bible: Jumalan Kansan Raamattu
Paavali (Room 12:1) kirjoitti:Jumalan armahtavan laupeuden kautta
minä kehotan teitä, veljet,
antamaan ruumiinne
eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi.
Tämä on teidän järkevä hengellinen jumalanpalveluksenne.


Alaviitteessä Saarnivaara
selvittää:

"Sanan logiko merkitsee
sekä järkevää että hengellistä."

Erityisen mielenkiintoinen on
Saarnivaaran huomio jakeesta 6.

Alkutekstissä on nimittäin
tuossa jakeessa
sana

    analogia


Järjellinen hengellinen jumalanpalvelus
on jotakin,
mikä on yhtäpitävä Sanan kanssa.

:bible: Jumalan Kansan Raamattu
Paavali (Room 12:6) kirjoitti:Meillä on erilaisia armolahjoja
saamamme armon mukaan:
Jos jollakin on profetoimisen lahja,
käyttäköön sitä yhtäpitävästi
uskottavan totuuden kanssa.


Ja tämä kaikki vahvistaa minulle sitä,
minkä aamulla
- toivottavasti silloinkin kuolleena -
kirjoitin päätyen sanan logikos
suomennokseen

    Sananmukainen
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7594
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Jumalan lahjoittama usko vs. järkeisusko

ViestiKirjoittaja rupattelija » 02.11.2020 09:38

Kalamos, ymmärrän mitä tarkoitat. Siinä asiassa olen varovainen. On kaksi syytä miksi olen varovainen. Jututtamani uskovat puolustavat ihmisten viisauteen uskon perustumista ja siinä ei näe selkeästi erotusta, vaikka siinä on kyllä erotus joka ei liity ihmisten viisauteen uskon perustumiseen. Mutta se kuitenkin rinnallistetaan lähes siitä ihmisten viisauteen uskon perustumista.

Tapaamani puolustajat menettivät kyvyn erottamaan koska valheellinen opetus turruttaa mielensä ja sokeuttaa mielensä koska ihmisten viisauteen uskon perustuminen on ylpeydestä, eli ylpeys sokeuttaa mielensä.

Siksi olen varovainen ja tarkka mitä heidän rakentumisen vuoksi sanoa. Minun mielestäni riittää hyvin se että ruumis annetaan Herralle eläväksi, niin yksinkertainen sen ymmärtää, mitä se tarkalleen tarkoittaa.

Jumala ei aseta vaikeasti ymmärrettävän tien vaan se on suora ja tasainen tie niin yksinkertaiset sen ymmärtävät.

Mutta kaikki käännökset ovat aina vajavaisia. Ei kukaan tiedä, mitä alkuperäisessä käännöksessä sanotaan, eikä tiedetä, onko alkuperäiset käännökset vielä säilyneet vai kadonneet ihmisten tulkinnan myötä. Ei kukaan pysty sanomaan, mikä on oikea käännös ja mikä on väärä käännös.

Onneksi Jumalan säätämän pelastystyön kokonainen merkitys voi täsmentää Raamatun ilmoituksen kanssa kokonaisuudessaan ja se on Herran yksinkertainen asetus, niin yksinkertaiset sen ymmärtävät.

Ja se on Pyhän Hengen työtä että avaa ymmärrystä yksinkertaisille, mitä Raamatussa luetaan, kunhan yksinkertaiset eivät nojaudu omaan luonnolliseen ymmärrykseen lukiessaan Raamattua, vaan turvautuvat kokosydämisesti Herraan lukiessaan Raamattua. Hänen käsi ei ole lyhyt avaamaan ymmärrystä yksinkertaisille.

Nyt me elämme tätä luopumuksen aikaa, jolloin usko vaihtuu pois Jumalan voimasta ihmisten viisauteen. Pyhä Henki on jo ilmoittanut Raamatun mukaan että luopumus nousee voimakkaasti ennen Jeesuksen tulemusta.

Tämä on myös ennallistamisen aika, jolloin Herra koettelee uskoa niinkuin kulta koetellaan ja sulatetaan ja puhdistetaan tulessa ja karsii itselleen omat jotka ottavat vastaan rakkautta totuuteen ollakseen avoimin ja tutkivin mielin ja voidakseen tutkia, onko asia näin ja siinä Jumalan lasten tie erottautuu pois sellaisista uskovista joiden rakkaus kylmenee koska laittomuus pääsee valloittamaan sydämensä. Ja siten Jumala kuljettaa omia oikealle tielle.

Siksi olen tarkka ja varovainen mitä sanoa ajatellen heidän rakentumista.
rupattelija
 

Re: Jumalan lahjoittama usko vs. järkeisusko

ViestiKirjoittaja kalamos » 02.11.2020 15:28

rupattelija kirjoitti:Ei kukaan tiedä, mitä alkuperäisessä käännöksessä sanotaan, eikä tiedetä, onko alkuperäiset käännökset vielä säilyneet vai kadonneet ihmisten tulkinnan myötä.


Kyllä me tiedämme ihan tarkalleen,
mitä alkutesktissä lukee tuossa kohden.
Siinä on adjektiivi

    λογικός


Siis logikos
tosin yksikön akkusatiivissa
eli logiken

Sana on feminiinimuodossa
niinkuin pääsana latreia
joka sekin akkusatiivissa
eli latreian.

Ja siten kuin edellä olen
jo monin eri tavoin lähestynyt
tuota Raamatun ilmaisua,
niin sen mahdollisimman kirjaimellinen
käännös tuolle sanaparille olisi:

    sananmukainen palvelus


Sanasta me voimme tarkistaa sen,
että palvelemme Jumalaa
siten kuin meidän kuuluisi.

Mitään muuta kriteeriä
meillä ei ole millekään asialle
uskonelämässämme
kuin Jumalan muuttumaton ja horjumaton Sana.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7594
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Jumalan lahjoittama usko vs. järkeisusko

ViestiKirjoittaja rupattelija » 02.11.2020 16:04

Se ei kerro onko alkuperäinen käännös. Haluaisin kertoa että olen ollut mukana museossa siellä kreikankielisellä maalla ja siellä on monta kreikankielistä Raamattua ja niissä on oma vuosiluokka kielen nykyaikaistamisen vuoksi.
rupattelija
 

Re: Jumalan lahjoittama usko vs. järkeisusko

ViestiKirjoittaja kalamos » 03.11.2020 09:49

Tarkastelemamme sanaparin kohdalla
ei ole mitään epäselvää kreikan teksteissä.
Ei ole mitään toista vaihtoehtoa kuin

    λογικὴν λατρείαν

eli

    logiken latreian



Ks luettelo:

https://biblehub.com/texts/romans/12-1.htm
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7594
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Jumalan lahjoittama usko vs. järkeisusko

ViestiKirjoittaja rupattelija » 03.11.2020 10:58

Voisitko Kalamos katsoa sillä samalla linkillä Kol. 2:8 kohtaa ja laittaa tänne kans?

Katsoin myös toista käännöstä.

:bible: Revised Geneva Translation
Paavali (Kol 2:8) kirjoitti:Beware,
lest anyone spoil you
through philosophy and empty deceit
according to the traditions of man,
according to the principles of the world
and not according to Christ.


Varo,
ettei kukaan pilaa sinua
filosofian ja tyhjän petoksen kautta
ihmisen perinteiden,
maailman periaatteiden
eikä Kristuksen mukaisesti.

https://www.biblegateway.com/passage/?search=Kol.+2%3A8&version=RGT


Minulle nousi mieleen se puhuttava asia. Aluksi se jäi huomauttamaan takaraivoani melkein kokoajan ja siten huomasin sen ja ajattelin, voiko se olla Pyhä Henki joka yritti sanoa minulle ja siten otin selvää siitä asiasta ja se asia alkoi puhuttaa minua, kuinka Raamatun mukaan kreikkalaisten oli tapana etsiä "viisautta". Mietin, yrittääkö Hän sanoa että viisaus oli kreikkalaisille elintärkeintä siksi he etsivät sen.

Se selittää miksi kreikankielinen käännös kiinnittää loogiseen järkiin takertuvasti.

:bible:
Paavali (1 Kor 1:22-24) kirjoitti:
koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja
ja kreikkalaiset etsivät viisautta,

me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta,
joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,

mutta joka niille, jotka ovat kutsutut,
olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia,
on Kristus,
Jumalan voima ja Jumalan viisaus.



Ajat sitten juttelin erään veljen kanssa että Jumalan viisaus on annettu hengellistä uskonelämän aluetta varten mutta terve maalaisjärki on arkielämän aluetta varten. Ne kaksi on erikseen toisistaan.

Luin myös eilen 2Piet. 1 lukua, että Jumala on kutsunut meidät omalla kirkkaudellaan ja voimallaan ja niiden kautta lahjoittanut meille kallisarvoiset ja mitä suurimmat lupaukset, että me niiden avulla tulisimme osallisiksi jumalallisesta luonnosta ja pääsisimme pakoon turmelusta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee.

Pietarin mukaan tulee pyrkiä juuri siitä syystä innokkaasti osoittamaan uskossamme hyveitä, hyveissä ymmärrystä, ymmärryksessä itsehillintää, itsehillinnässä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalanpelkoa, jumalanpelossa veljesrakkautta ja veljesrakkaudessa rakkautta kaikkia kohtaan.

Pietarin mukaan tulee pyrkiä sen tähden, yhä innokkaammin tekemään kutsumisemme ja valintamme lujaksi ja jos näin teemme, emme koskaan lankea , ja niin meille runsaskätisesti tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan (2Piet 1:1-11).

Pietarin kirjoituksen mukaan ruumis ei jää toimettomaksi jos pyrimme hyötymällä Herran lahjoittamista kallisarvoisista ja mitä suurimmista lupauksista, joiden avulla meillä olisi runsaskätisesti tarjottava pääsy Herran valtakuntaan.

Niissä Jumalan lahjoittamissa ja kallisarvoisissa lupauksissa ei ole mitään ihmisjärkiin vastaavaa viittausta.

Palataan vielä veljeen, jonka kanssa olen jutellut. Lainaan hänen kommenttia tänne, jos ylläpidolle sopii ja että se helpottaisi minun asiani mitä tarkoitan erään veljen kommentilla.


Järjen päätelmät; ihmisen järki, älyelämä ja ajattelu ovat osa sielumme toimintaa kuten tunne-elämämmekin moninaiset ilmiöt.

Ihmissuvun lankeemuksesta lähtien nämä sielun toiminnat ovat jäljitelleet ja synnyttäneet aidolta näyttävää/tuntuvaa uskoa, jumalkokemuksia ja muka hengellistä ymmärtämistä.



Kalamos, ehdin tutustua sinun antamaan linkkiin ja kokeilin kääntää Kol. 2:8 kohdalle kreikaksi ja siinä onnistuin. Kreikankielen mukaan järkeisoppi on φιλοσοφίας, mikäli tarkoittaa suomeksi; filosofia.

:bible: Raamattu kansalle
Paavali (Kol 2:8-9) kirjoitti:
Varokaa,
ettei kukaan saa teitä saaliikseen
järkeisopilla ja tyhjällä petoksella,
jotka perustuvat ihmisten perinnäissääntöihin
ja maailman alkeisvoimiin eivätkä Kristukseen.

Hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,



https://biblehub.com/texts/colossians/2-8.htm
rupattelija
 

Re: Jumalan lahjoittama usko vs. järkeisusko

ViestiKirjoittaja kalamos » 04.11.2020 09:11

rupattelija kirjoitti:Se selittää miksi kreikankielinen käännös kiinnittää loogiseen järkiin takertuvasti.


Kysymyksessä ei ole käännös.
Paavali kirjoitti kirjeensä kreikaksi.

Ilmaisu
λογικὴν λατρείαν
on siis raapustettu pergamenttiin
Pyhän Hengen johtamana
ja on siis puhdasta Jumalan Sanaa.

Tuo pergamentti on tietenkin jo
hajonnut atomeiksi,
mutta se on translitteroitu
kirjain kirjaimelta aina uudelleen,

Tuon sanaparin osalta ei
käsikirjoituksissa ole
edellä antamani luettelon mukaan
mitään eroavuuksia.

Eikä tuo puhu mitään järkeis...uskosta.
Minä en löydä Raamatusta
ollenkaan sellaista ilmaisua.
Ei ole olemassa mitään järkeis...uskoa.

Jumalan lahjoittaman uskon
vastakohta ei ole järkeisusko.

Jumalan
tai
Jumalan lahjoittaman uskon
vastakohta ei ole järki.

Uskon
vastakohta on
epäusko.

Usko => Jumalan tunteminen

Usko on siis suhde Jumalaan.
Vastakohta tälle on se,
että meillä ei ole suhdetta Jumalaan.

Mutta kun meillä on suhde Jumalaan,
niin me voimme myös palvella Jumalaa.
Antaa itsemme Hänen palvelukseensa.

Mutta juuri silloin,
kun olemme oikein eturintamalla
Jumalan joukoissa,
antaen itemme eläväksi, pyhäksi,
Jumalalle otolliseksi uhriksi,
me olemme
kaikkein kovimmassa vihollisen tulituksessa.

Ja meidän ainoa taisteluaseemme on
Hengen Miekka eli Jumalan Sana.

Ja siksi käskytys
Jumalan palvelutehtävään annetaan
saatesanoin

    logikon latreian

    Sananmukainen palvelus

Siis me emme voi taistella
ilmaan hosuen ja umpimähkään.

Meillä ei ole varaa livetä
pilkunkaan vertaa siitä,
mitä Käskykirjeessä sanotaan.

Emme palvele Jumalaa
esimerkiksi kinastelemalla.
Se ei ole
Sananmukaista palvelusta
λογικὴν λατρείαν

Jos alamme kinastella toisten
Jumalan lasten kanssa,
niin vihollinen saa kaikessa rauhassa
hyökätä kimppuumme.

Oikeastaan vihollisen
ei tarvitse tehdä yhtään mitään,
kun Jumalan lapset kinastelevat keskenään
oppirakennelmista.

Valitettavasti olen huomannut,
että jotkut uskovat
uhraavat koko elämänsä kinasteluun
- ja mikä pahinta -
panettelemalla muita uskovia.

Ja tämä ei ole Sananmukaista palvelusta
λογικὴν λατρείαν

:bible:
Jaakob (4:11) kirjoitti:Älkää panetelko toisianne


On siis olemassa
järjetöntä hengellistä palvelua,
joka ei ole
Sanan mukaista palvelusta
λογικὴν λατρείαν
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7594
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Jumalan lahjoittama usko vs. järkeisusko

ViestiKirjoittaja rupattelija » 04.11.2020 10:50

Olen samaa mieltä kanssasi, Kalamos! Se ei ole hyväksi jos kinataan. En ole sellainen joka kinastelee. Mutta emme saisi omistautua Raamatun vastakohtaista käsitystä ja olisi hyvä tarkistaa rukoillen tuleeko se käsitys Raamatusta ja tulee myös pitää huolta että pysymme nöyrinä Jumalan Sanan eteen niin Pyhä Henki avaa ymmärrystä kaikkeen totuuteen.

Palataan vielä järjeisuskoon. Usko pohjautuu järkeisoppiin, niin silloin se on järkeisusko.

:bible:
Paavali (Kol 2:8) kirjoitti:
Katsokaa,
ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla
ja tyhjällä petoksella,
pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin
ja maailman alkeisvoimiin
eikä Kristukseen.


Raamatussa puhutaan että lopunaikana usko vaihtuu pois Jumalan voimasta ihmisten viisauteen, ja siten korvat käännetään pois totuudesta ja haalitaan korvasyyhyyn opettajia, jotka opettavat tulkaten Raamattua.

:bible:
Paavali (1 Kor 2:5) kirjoitti:
ettei teidän uskonne perustuisi
ihmisten viisauteen,
vaan Jumalan voimaan.


:bible:
Paavali (2 Tim 4:2-4) kirjoitti:
saarnaa sanaa,
astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla,
nuhtele, varoita, kehoita,
kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.

Sillä aika tulee,
jolloin he eivät kärsi tervettä oppia,
vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä
haalivat itselleen opettajia

ja kääntävät korvansa pois totuudesta
ja kääntyvät taruihin.


Niin siihen asti saarnataan saarna, astutaan esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhdellaan, varoitetaan ja kehotetaan, kaikin tavoin kärsivällisesti opettaen, sanoo Raamattu, kunnes tulee se aika jolloin käännetään korvat pois totuudesta korvasyyhyyn ja usko vaihtuu pois Jumalan voimasta ihmisten viisauteen.

No puolestani lopetan nyt tältä osaa ja kerron mitä minulle on tapahtunut. Eräs miesopettaja joka on omistanut sellaista oppia ja se on Raamatun kanssa vastakohtaista. Hän on opettanut paljon siitä oppia minulle.

Yksi päivä tunsin miten Jumala ottaa minun uskoni. Ehdin nopeasti sanoa Hänelle; älä ota uskoa minulta pois!' Jumala jätti ottamatta sitä uskoa.

Myöhemmin Jumala taas otti uskoni pois, tunsin sen, miten Jumala otti sen pois. Tunsin myös, miten siihen meni pois myös kaikki väärät istutukset juurineen. Se ei ollut terve ja raamatullinen usko, jonka olin omistautunut itselleni ja sen Jumala ei saanut aikaan.

Siten Jumala johdatti saamaan se usko joka perustuu Jumalan voimaan. Raamatussa puhutaan että on yksi usko, se tarkoittaa raamatullista ja tervettä uskoa ja se on ainoa pelastava uskontila.

:bible:
Matteus (15:13) kirjoitti:
Mutta hän vastasi ja sanoi:
"Jokainen istutus,
jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut,
on juurineen revittävä pois
.


:bible:
Paavali (2 Kor 13:5) kirjoitti:
Koetelkaa itseänne,
oletteko uskossa; tutkikaa itseänne.
Vai ettekö tunne itseänne,
että Jeesus Kristus on teissä?
Ellei, niin ette kestä koetusta.


:bible:
Paavali (Ef 4:5) kirjoitti:
yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;


Raamatussa puhutaan yhdestä uskosta ja siitä että Pyhä Henki opettaa avaamalla ymmärrystä ja johtamalla yhteen uskoon, se on Pyhän Hengen tehtävä.

Niin silloin emme saisi uskovina hakeutua oman ymmärryksen nojalle vaan tulisi turvautua Herraan kokosydämisesti, koska kaikkien Raamatun opetusten kanssa tulee aina alistaa Pyhän Hengen alaisuuteen, niin Jumala avaa Pyhässä Hengessä ymmärrystä ymmärtämään kaikki Raamatun opetuksia.

Niin silloin niiden Raamatun opetuksen ohessa meillä olisi yksi usko. Silloin meillä ei olisi enää ristiriitainen tulkinta Raamatun kanssa. Mutta jos ajatellaan jossain asiassa toisinpäin, siinä Herra ilmoittaa, kuinka asia on. On konkreettista kokemusta itselläni siitä, miten Jumala ilmoitti minulle, miten asia on, kun silloin ajattelin asiaa toisin. Niin mihin saakka olemme ehtineet, vaellamme samaa tietä.

:bible:
Paavali (1 Kor 1:10) kirjoitti:
Mutta minä kehoitan teitä, veljet,
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen,
että kaikki olisitte puheessa yksimieliset
ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne,
vaan pysyisitte sovinnossa
ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.


:bible:
Paavali (Fil 3:15-16) kirjoitti:
Olkoon siis meillä,
niin monta kuin meitä on täydellistä,
tämä mieli;
ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli,
niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava,
kuinka asia on.

Kunhan vain,
mihin saakka olemme ehtineetkin,
vaellamme samaa tietä!


Mutta Jumala kuljettaa vain ainoastaan nöyriä, joille Hän opettaa tiensä. Ylpeät ohjailevat itseään ilman Jumalaa. Ylpeiden olisi tärkeintä ymmärtää, mistä ymmärrys tulee, joko omalta ymmärryksen nojalta vai Jumalalta. Jos se ymmärrys tulee omalta ymmärryksen nojalta, ohjailee itseään ilman Jumalaa ja se on ylpeydestä ja jota Herra on vastaan. Raamattu kehottaa koettelemaan itseämme ja uskoamme. Se koskee myös minua.

:bible:
Psalmisti (25:9) kirjoitti:
Hän johdattaa nöyriä oikein,
hän opettaa nöyrille tiensä.


:bible:
Jaakob (4:6) kirjoitti:
Mutta hän antaa sitä suuremman armon.
Sentähden sanotaan:

"Jumala on ylpeitä vastaan,
mutta nöyrille hän antaa armon."


:bible:
Salomo (San 3:5-8) kirjoitti:
Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi
äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi.

Tunne hänet kaikilla teilläsi,
niin hän sinun polkusi tasoittaa.

Älä ole viisas omissa silmissäsi.
Pelkää Herraa ja karta pahaa.

Se on terveellistä sinun ruumiillesi
ja virkistävää sinun luillesi.


Ottakaamme jatkuvasti vastaan rakkautta totuuteen ollaksemme avoimin ja tutkivin mielin ja kantakaamme parannuksen hedelmää, jos ajattelemme jossain asiassa toisin ja parannuksen hedelmää kantamalla on mahdollisuutta ojentautua kohti Kristusta ja pyrkikäämme keskinäiseen rauhaan, jonka ohessa saa nähdä Jumalaa. Niin ja amen!

:bible:
Hebrealainen (Hebr 12:14) kirjoitti:
Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen,
sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;



Ajattelen jatkaa vielä jos sopii.

Odotellessaan Silasta ja Timoteusta Ateenassa Paavali joutui kuohuksiin epäjumalankuvista, joita kaupunki oli täynnä. Hän meni synagoogaan keskustelemaan juutalaisten ja juutalaisia tapoja noudattavien kreikkalaisten kanssa ja puhui joka päivä ihmisille, joita tapasi torilla. Paavali joutui väittelyyn myös eräiden epikurolaisten ja stoalaisten filosofien kanssa. Kun hän kertoi heille Jeesuksesta ja Hänen ylösnousemuksestaan.

He ottivat hänet mukaansa, veivät Areiopagille ja sanoivat Paavalille: ”Saisimmeko tietää, mikä on se uusi oppi, jota sinä julistat? Sinä esität outoja asioita meidän kuultavaksemme. Tahdomme siis tietää, mitä ne oikein ovat.” Kaikki ateenalaiset ja kaupungissa oleskelevat ulkomaalaiset olivat aina halukkaita keskustelemaan uusimmista aatevirtauksista.

Niin Paavali astui keskelle Areiopagia ja aloitti sanoen; 'hyvät ateenalaiset, te olette selvästikin syvästi uskonnollisia ihmisiä, sillä näin kadulla kävellessäni monia alttareita.
Yhteen niistä oli kirjoitettu: 'Tuntemattomalle Jumalalle'. Haluaisin nyt kertoa teille tästä Jumalasta, jota olette palvelleet Häntä tuntematta
' (Apt. 17:15-23).

(Hypätään tämän pitkän asian yli). :smile: Kuullessaan kuolleiden ylösnousemusta he ivasivat, toiset taas sanoivat: ”Tahdomme kuulla sinulta tästä vielä toistekin" (Apt. 17:32). Niin heidän usko perustui viisauteen. Raamatussa sanotaan, että usko perustuu Jumalan pelastavaan voimaan siinä evankeliumissa. Raamattu sanoo; 'evankeliumi on Jumalan voima pelastukseksi' (Room. 1:16).

Toisessa Sanassa sanotaan; 'Kristus ei lähettänyt kastamaan vaan julistamaan evankeliumia - ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi koska Sana Rististä on Jumalan voima pelastukseksi (1Kor. 1:17-18).

:bible:
Paavali (Room 1:16) kirjoitti:
Sillä minä en häpeä evankeliumia;
sillä se on Jumalan voima,
itsekullekin uskovalle pelastukseksi,
juutalaiselle ensin,
sitten myös kreikkalaiselle.


:bible:
(1 Kor 1:17-18) kirjoitti:
Sillä Kristus ei lähettänyt minua kastamaan,
vaan evankeliumia julistamaan
- ei puheen viisaudella,
ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.

Sillä sana rististä on hullutus niille,
jotka kadotukseen joutuvat,
mutta meille, jotka pelastumme,
se on Jumalan voima.


Se osoittaa ettei usko perustu viisauteen vaan Jumalan pelastavaan voimaan. Mitä Raamattu sanoo siihen?

:bible:
Paavali (1 Kor 2:4-5) kirjoitti:
ja minun puheeni ja saarnani
ei ollut kiehtovia viisauden sanoja,
vaan Hengen ja voiman osoittamista,

ettei teidän uskonne perustuisi
ihmisten viisauteen,
vaan Jumalan voimaan.


Se on Jumalan pelastava voima kaikille ihmisille, jotka ottavat sen uskoen vastaan. Siksi emme häpeä pelastussanomaa Kristuksesta. Niin, uskomme perustuu Jumalan pelastavaan voimaan. Kun julistetaan Kristusta, siinä sanomassa on Pyhän Hengen pelastavaa voimaa joka avaa uskoa kuulijoille, niin siksi usko perustuu Jumalan pelastavaan voimaan.

Palataan vielä viisauteen eli "filosofiseen viisauteen". Se estää saamasta pelastavaa uskoa ja se on lihallinen viisaus. Se ei ole sama kuin Jumalan viisaus. Mutta mitä se on? Mitä Raamattu sanoo siihen? Sanoma Kristuksen ristinkuolemasta ja pelastuksesta tuntuu järjettömältä niistä, jotka menevät kadotukseen (1Kor. 1:18).

:bible:
Paavali (1 Kor 1:18) kirjoitti:
Sillä sana rististä on hullutus niille,
jotka kadotukseen joutuvat,
mutta meille, jotka pelastumme,
se on Jumalan voima.


Palataan vielä Paavaliin joka kuljeskeli Ateenassa odotellessaan Silasta ja Timoteusta. Tämän saman Apt. 17 luvun lopussa sanotaan että muutamien kuulijoiden sisimpään syntyi usko - näitä olivat muun muassa Dionysius, tuomioistuimen jäsen, sekä eräs Damaris-niminen nainen. Siinä sanomassa oli Pyhän Hengen pelastavaa voimaa joka avasi heille uskoa, niin siksi usko perustuu Jumalan pelastavaan voimaan. Mitä sitten Raamattu sanoo siihen?

:bible:
Paavali (2 Kor 1:12) kirjoitti:
Sillä meidän kerskauksemme on tämä:
meidän omantuntomme todistus siitä,
että me maailmassa
ja varsinkin teidän luonanne
olemme vaeltaneet
Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa,
emme lihallisessa viisaudessa,
vaan Jumalan armossa.


Niin tulee vaeltaa vain Jumalan armossa, - ei lihallisessa viisaudessa. Jumalan armossa pysyessämme Jumala kasvattaa meitä ja Hänen armo on voimallinen meitä kohtaan kunhan vaellamme Jumalan armossa (Tiit. 2:12 ja Ps. 103:11).

:bible:
Psalmisti (Ps 103:11) kirjoitti:
Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta,
niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan,
jotka häntä pelkäävät.
rupattelija
 

Re: Jumalan lahjoittama usko vs. järkeisusko

ViestiKirjoittaja kalamos » 04.09.2021 17:28

Tässä on tullut esiin runsaasti
Sanaa eri puolilta Raamattua.

Mitä usko on.
Mitä usko saa aikaan.
Siitä voimme lukea
jonkun heprealaisen kirjoittaman kirjeen
luvusta 11 pitkän luettelon.

:bible:
Heprealainen (Hepr 11:1- ) kirjoitti:
Mutta usko on luja luottamus ...


Luottamus edellyttää
muutakin kuin tietoa.
Sitä on ehkä vaikea selittää,
mutta jospa laulettaisiin yhdessä,
siitä yhteisestä uskosta,
joka meillä on Kristuksessa.

:bible:
Paavali (Filem 1:5-6) kirjoitti:
Minä kiitän Jumalaani
aina, muistaessani sinua rukouksissani,
sillä minä olen kuullut
sinun rakkaudestasi ja uskostasi,
joka sinulla on Herraan Jeesukseen
ja kaikkia pyhiä kohtaan;

ja rukoukseni on,
että sinun uskosi,
se usko, joka on meille yhteinen,
olisi väkevä kaiken hyvän tuntemisessa,
mikä meillä Kristuksessa on.


Siis otetaan tähän nyt vielä
laulu kaiken esille tulleen
Sanan ilmoituksen
henkilökohtaiseksi todistukseksi.

Usko Jeesukseen on enemmän
kuin mielipiteet maan ...


https://www.youtube.com/watch?v=YM3i2AJYXrM

:agape: :bible2:
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7594
Liittynyt: 27.08.2014 07:31


Paluu Sana ja Elämä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa