Kirjoittaja kirjoitti: ... tuo "Ihmisen Poika" voisi tarkoittaa ihan ihmistä, että ihminen on sapatin herra ...
'Ihmisen Poika' esiintyy UT:ssa
84 (7x12) kertaa.
Minulle tuo kuvastaa sitä,
että paitsi Jeesus
myös me Hänen opetuslapsensa,
jotka olemme Hänessä,
olemme yhtä Hänen kanssaan.
Esimerkiksi Jeesus sanoi:

Minä olen maailman valkeus
Mutta sitten toisella kerralla
Jeesus sanoi:

Te olette maailman valkeus
Hän on Jumalan Poika ja Ihmisen Poika.
Hän on Ihmisen Poika,
koska syntyi uudesti tullen ihmiseksi.
Me ihmislapset taas
olemme syntyneet uudesti
tullen Jumalan lapsiksi.
Kirjaimellisesti kääntäen
Jumalan pojiksi.

Mutta kaikille,
jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi
(kirj. Jumalan pojiksi)
niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
jotka eivät ole syntyneet verestä
eikä lihan tahdosta
eikä miehen tahdosta,
vaan Jumalasta.
Kun me olemme Hänessä,
joka on Sapatin Herra,
niin me olemme silloin Hänen levossaan.
Ja me olemme sitä joka ikinen päivä.
Israelin kansalle annettuihin
sapattikäskyihin kuului olennaisena osana
Pyhä kokous.
Se oli Herran ilmestymisen hetki.
Mutta Uudessa Liitossa Jeesus sanoo:

Sillä missä kaksi tahi kolme
on kokoontunut minun nimeeni,
siinä minä olen heidän keskellänsä.
Israelin kansalle on annettu sapatin
ja muidenkin asioiden osalta
omat säädökset.
Ja niitä tullaan noudattamaan
vielä silloin,
kun maan päälle on perustettu
Messiaan Valtakunta.
Mutta ne eivät koske tämän armotalouskauden pakanoita.
Siis ympärileikkaamattomia.
Me olemme saaneet kokea
ympärileikkauksen täyttymyksen
eli sydämen ympärileikkauksen.
Meidän on mahdollista täyttää
kaikki laki
- ei kirjaimen -
vaan sydämiimme kirjoitetun
Rakkauden lain mukaisesti.