Kun rukoilet, muistat veljen rikkoneensa sinua vastaan

[kalamos]

Käänteentekevin muisto anteeksiPYYTÄMISESTÄ muistuu mieleeni, kun minulla ja toisella henkilöllä oli tulehtuneet välit. En mielestäni (!?!) ollut velvollinen pyytämään anteeksi jotakin tiettyä asiaa häneltä, kunnes eräänä päivänä sain kehotuksen tehdä niin. Jo ajatus sellaisesta tuntui vaikealle, mutta koin, että samana päivänä pitäisi toimia. Pyysin anteeksi, josta toinen oli ihmeissään, jopa hieman vastusteli. Siinä hetkessä tuntui kuin jotakin suli! Tulin siunatuksi taivaallisella, yli ymmärryksen käyvällä rauhalla. Asennoitumiseni muuttui.

Tuossa tulee erittäin kauniisti esiin
ensimmäisen Raamattulainauksen
ja samalla koko keskustelun ensimmäiset rivit:

Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat,
että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,

niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen,
ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa,
ja tule sitten uhraamaan lahjasi.

Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa,

Siis oleellista ei ole kumpi on oikeassa
tai kumman pitää pyytää anteeksi.

Oleellista on sopiminen.
Yhteys ylöspäin ei toimi niinkuin pitäisi,
jos se ei ole kunnossa vaakasuunnassa.

[Kirjoittaja]

Mutta mitä mieltä Kalamos ja kumppanit on minun viestistä? Pitääkö antaa anteeksi, jos vastapuoli ei pyydä tai kadu? Annatteko te näin aina anteeksi? Toki kun ajattelee, niin se, ettei anna anteeksi, voi ehkä muodostua jonkinlaiseksi riippakiveksi sielussa/hengessä.

[עֵד]

Voisitteko sopia? Tulet vastaan ja pyydät anteeksi ja katsot, kuinka toinen reagoi?

[Kirjoittaja]

Aina anteeksipyyntö ei kannata jos on selkeä uhri. Sekä aina se ei ole edes mahdollista, esim. jos vaikkapa kauppareissulla joku toinen käyttäytyy minua kohtaan huonosti, niin en välttämättä näe häntä koskaan enää uudelleen.

[kalamos]

Mutta mitä mieltä Kalamos ja kumppanit on minun viestistä?

Minä yritin oikeastaan siihenkin vastata
jo tuolla edellä.
Mutta vastasin yhdellä
viestillä samalla useaan viestiin,
ja niin taisin kirjoittaa sekavasti.

Siis Isän anteeksianto
on jo Jeesuksessa täydellinen.
Eli Isä antaa kyllä kaikki syntimme anteeksi
yksin Jeesuksen tähden.

Mutta kylvämisen ja niittämisen laki
on siitä huolimatta voimassa.
Ja se on voimassa täällä maan päällä
jokapäiväisessä elämässämme.

Mitä tulee tuohon nyt esille ottamaasi esimerkkiin,
niin tuollaisessa epämiellyttävässä kohtaamisessa
oikea ratkaisu on ehdottomasti ehdoton anteeksianto.
Ja voi sitä sitten vaikka kääntää toisenkin posken.

[Annora]

Mutta mitä mieltä Kalamos ja kumppanit on minun viestistä? Pitääkö antaa anteeksi, jos vastapuoli ei pyydä tai kadu? Annatteko te näin aina anteeksi? Toki kun ajattelee, niin se, ettei anna anteeksi, voi ehkä muodostua jonkinlaiseksi riippakiveksi sielussa/hengessä.

Ehkä minä voisin olla se "foorumin kumppani" ja laittaa tähän oman ihmettelyni.

Jos joku tahallaan kohtelee minua huonosti, varastaa, vähättelee, lyttää henkisesti tms.
Niin minä ymmärrän siten, jotta jos vaan annan anteeksi, niin se minun kohdaltani tarkoittaa
samaa kuin toteaisin, että ethän sinä ole minulle mitään väärin tehnytkään. Esim. kun haluan yhden kesäviikonlopun viettää mieheni kanssa kahdestaan meidän omissa harrastusmenoissamme, niin anoppi muistaa syyllistää minua ja tinkiä, että mieheni lähtisi hänen hänen kanssaan mökille kuten joka viikonloppu. Kun meillä on kuulemma sitten koko talvi aikaa olla kahden. Vaan, kun on kesäharrastuksiakin ja mielestäni puolisoiden tulisi myös saada viettää aikaa yhdessä.

[kalamos]

Tässä viestiketjussa on tullut
monta erilaista asiaa päällekkäin.

Keskustelu alkaa
Raamattulainauksella,
jossa Jeesus selittää
käskyä Älä tapa

Kun tämän käskyn kohdalla
nostetaan rima ylimpään korkeuteensa,
niin se merkitsee sitä,
että jos jollakin on jotakin minua vastaan,
niin minun täytyy mennä sopimaan.

Ja vasta sitten,
kun olen sopinut,
voin jatkaa lahjani tuomista Jumalalle.

Sopiminen ei tarkoita oikeuden hakemista.
Se tarkoittaa sovintoa siinäkin tilanteessa,
että minä jään väärinkohdelluksi.
Ja sen tähden minun täytyy lähestyä
häntä jolla on jotakin minua vastaan,
asenteella 'annan anteeksi'.

Esille tuli:
- huono kohtelu
- varastaminen
- lyttääminen.

Jeesus vastaa jokaiseen noista
samassa puheessaan eli vuorisaarnassa.

Vastaukset ovat samassa järjestyksessä:
- toisen posken kääntäminen
- viitan antaminen ihokkaan lisäksi
- taakan alle jääminen vielä toiselle virstalle

Mutta kaikki tämä edellyttää
pyyteettömän agape-rakkauden asennetta.


PS

Raamattu sanoo kuitenkin paljon muutakin
kuin käskyn Älä tapa
Esimerkiksi ...

mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä
ja liittyköön vaimoonsa

Kunnioita isääsi ja äitiäsi,
että kauan eläisit

Miehet, rakastakaa vaimojanne,
niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa
ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä

Minä uhraan aika paljon elämästäni
tämän foorumin ylläpitämiseen.
Ja se on tietenkin aina jostain muusta pois.
Ja minä koen asiasta syyllisyyttä.
Toki kysyin nytkin rakkaaltani,
että sopiiko,
että menen vielä käymään foorumilla.

Mutta nyt on aika mennä yöpuulle.
Hyvää yötä.

[Annora]

Miksi aina annetaan väärintekijän voittaa tilanteet - aina vaan siten, että annetaan anteeksi hänelle ja näin tämä väärintekijä saa jatkaa tekojaan?

Missä ovat ne laupiaat samarialaiset?

[kalamos]

Ei anneta.

Älä anna pahan itseäsi voittaa,
vaan voita sinä paha hyvällä.

[עֵד]

Miksi aina annetaan väärintekijän voittaa tilanteet - aina vaan siten, että annetaan anteeksi hänelle ja näin tämä väärintekijä saa jatkaa tekojaan?

Missä määrin se on uskovalta pois?

Tämän maailmanajan ihminen ei lakkaa vääristämästä totuutta ilman mielenmuutosta. Uskovan mielenmuutos eli se, ettemme reagoi kuin he, voi toimia signaalina toisenlaisesta oikeustajusta. Eikä se silti ole kynnysmattona olemista.

Vihamiehen (!?!) siunaaminen ei ole tästä maailmasta.