Jeesuksen autuaiksi julistamat

Jeesuksen autuaiksi julistamat

ViestiKirjoittaja Natanael » 22.04.2020 08:30

JOHDANTO
Kutsun sinut mukaan kiipeämään vuorisaarnan vuorelle, juuri sille vuorelle, jossa Jeesus saarnaa meille kaikkien aikojen saarnaansa, jonka vertaista ei ole eikä voikaan olla. Pitihän tuon saarnan itse Herramme ja Vapahtajamme, Jumalan persoona, Jeesus.

Muistan, kun itse kävin tuolla vuorella kauan sitten. Menin Genesaretin järvelle yksin ja lähdin kapuamaan polkua myöten vuoren rinnettä pitkin – aurinko paistoi ja Genesaretin järven sini hohti yhä vain alempana minusta. Olin väsynyt ja puolenvälin paikkeilla nukahdin pienen puun varjostoon. Heräsin, aukaisin silmäni ja tajusin innoissani: minä, pieni Natanael, olen täällä, vuorella jossa Jeesus puhui omilleen. Olo oli autuas.

Toivon, että tälläkin yhteisellä matkalla maltamme mielemme ja kuljemme askel askeleelta ja maltamme levähtää monien tuon saarnan pyhien sanojen edessä pohtimaan ja ottamaan vastaan, mitä Jeesus autuaiksi julistamisillaan tarkoitti. Mitä Hän puhuu meille, juuri nyt.

Jeesuksen vuorisaarna ei voisi alkaa hätkähdyttävämmin kuin miten se alkaa. Tuon ajan arvostetuimpina ”uskovina”, Jumalan omikseen ottamina henkilöinä pidettiin fariseuksia – noita suuria kansan opettajia ja kaikin puolin hurskaasta elämästään tunnettuja kansalaisia.

Fariseuksethan uskoivat olevansa pelastettuja, he lukivat Raamattua uutterasti, rukoilivat jatkuvasti, antoivat almuja, tekivät lähetystyötä ja pitivät yhteisiä hartaushetkiä, joihin osallistui muita veljiksi kutsuttuja Jumalan siunaamia miehiä. Nuo kokoukset olivat siis veljesseuroja. Fariseukset eivät ajatelleet, että he voisivat elää Jumalan mieleistä elämää omin voimin, vaan he uskoivat, että Pyhä Henki auttaa heitä elämään puhtaasti ja pyhästi. Eikö tuossa listassa ole monia kristityillekin yleviä tekijöitä?

Fariseukset pitivät itsestään selvänä, että he olivat hengessään rikkaita, sillä kaiken hyvän he olivat Taivaalliselta Isältään saaneet. Sitten tulee Jeesus, näkee kansanjoukot, nousee vuorelle ja istuutuu. Opetuslapset nousivat vuoren rinnettä Jeesuksen luokse ja silloin Jeesus sen aloitti ja Hän aloitti sen tavalla, johon sellaiset ihmiset, jotka kokivat, etteivät he voi millään tavalla ylettyä lähellekään fariseusten hengellisyyden tasoa, saattoivat tarttua:

:bible2: STLK
Matteus (5:3) kirjoitti:Autuaita ovat hengessä köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.

(Suomen Tunnuksellisen Luterilaisen kirkon käännös vuodelta 2017 – minun lisäkseni muistaakseni Kalamos on hankkinut tämän Raamatun käännöksen omakseen).

Noista alkusanoista me lähdemme liikkeelle, hitaasti askel askeleelta, jotta ehdimme kuulla, mitä Jeesus meille puhuu. Jo ensimmäisen sanan merkitys on tärkeä. Meille sana ”autuas” tarkoittaa käytännössä samaa kuin onnellinen – ”saunasta tulon jälkeen minulla oli niin autuas olo”. Vuorisaarnassa sanan merkitys on kuitenkin jotain muuta.
Avatar
Natanael
 
Viestit: 497
Liittynyt: 09.06.2015 07:28

Re: Jeesuksen autuaiksi julistamat

ViestiKirjoittaja Natanael » 26.04.2020 19:42

HENGESSÄ KÖYHÄN RIIPPUVUUS

:bible2: STLK
Matteus (5:3) kirjoitti:Autuaita ovat hengessä köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.


Kun Jeesus sanoo, että taivasten valtakunta kuuluu hengessä köyhille, niin Hän itse asiassa tuo esille sen, että ainoastaan ne, jotka ovat hengessä köyhiä, ovat Jeesuksen pelastamia ja matkalla taivaan kotiin. Omin voimin, omin neuvoin tai oman hurskautemme varassa emme pelastu emmekä voi vaeltaa taivastiellä. Jeesuksen mukaan vain harvat pelastuvat, vain harvat haluavat tutkia omaa sydäntään ja nähdä oma tilanteensa ja heidän sisällään oleva köyhyys. Ylpeys, itsekkyys ja itsekeskeisyys pitävät meitä kiinni illuusiossa, että olisimme elämämme herroja, oman elämämme seppiä. Luonnollinen minämme ei halua olla täysin riippuvainen Jumalasta.

Jumala kehottaa meitä tutkimaan rehellisesti ja avoimesti itseämme. Vain niin voit tulla näkemään hengessäsi olevan köyhyyden, turvautua yksin ristin sovituksessa tarjottuun armoon ja tulla osalliseksi Jumalan valtakunnasta. Kysymys on kuolemanvakavasta asiasta. Itsensä tuomitseminen ja nöyryyttäminen ovat parasta, mitä maailman ihminen voi tässä elämässä tehdä.

:bible2: Raamattu kansalle
Paavali (1 Kor 11:31-32) kirjoitti:Mutta jos tutkisimme itseämme,
meitä ei tuomittaisi.
Mutta kun meitä tuomitaan,
se on meille Herran kuritusta,
ettei meitä yhdessä maailman kanssa tuomittaisi kadotukseen.


Hengessä köyhä on kokonaan riippuvainen Jumalasta ja tämä tietoisuus tekee hänestä nöyrän vastaanottajan; hän on kuin kerjäläinen, joka voi saada vain joltain antajalta sen, mitä hän tarvitsee ja kaipaa. Jumalan Sanan valossa itsensä näkeminen on oikeaa nöyrtymistä.

:bible:
Matteus (23:12b) kirjoitti:…joka itsensä alentaa, se ylennetään.


Uskonnollinen ihminen voi elää sellaisessa harhaluulossa, että hänen ulkoinen hengellisyyden harjoittaminen riittää. Eräs tuntemani henkilö kertoi kerran, että kauan ennen kuin hän tuli elävään uskoon, uskovat seurakunnassa pitivät häntäkin uskovana ihmisenä. Ulkoisesti hän sulautui hyvin seurakuntalaisten joukkoon. Vain Jumala näki hänen sydämeensä saakka.

Uskovan ”maineestaan” huolimatta hän ei ollut koskaan tullut ristin juurelle tunnustamaan syntejään ja pyytämään armoa. Hän ei ollut suostunut olemaan hengessä köyhä. Me pelastumme yksin Jumalan Sanan voimasta: lain Sana tuomitsee meidät ensin syntiseksi, ennen kuin armon evankeliumi vapauttaa meidät elämään synnin orjuudesta vapautettuina Jumalan lapsina. Jeesuksen toteamus, että Hänen omansa on hengessä köyhä, ilmoittaa mitä selkeimmällä tavalla sen, että olemme uskosta vanhurskaita, ilman mitään meidän ansioitamme.

Jos et millään tavalla ole kokenut omaa köyhyyttäsi hengessä, voit kysyä itseltäsi, onko Jeesus todellakin juuri sinun syntiesi sovittaja ja Vapahtajasi. Iloitsetko armosta? Meidän on nöyrryttävä ja rikkaan, omahyväisen ja itsekeskeisen minämme on väistyttävä syrjään, että voimme nähdä Jeesuksen ristin.

:bible:
Jaakob (4:6b) kirjoitti:Sen tähden sanotaan:
"Jumala on ylpeitä vastaan,
mutta nöyrille hän antaa armon."
Avatar
Natanael
 
Viestit: 497
Liittynyt: 09.06.2015 07:28

Re: Jeesuksen autuaiksi julistamat

ViestiKirjoittaja Natanael » 28.04.2020 09:21

HENGESSÄ KÖYHÄ EI NÖYRISTELE

Ihmiset saattavat arvioida nöyräksi henkilöksi sellaista uskovaa, joka on lempeän oloinen, myötäilee muiden sanomisia, on joukossa hiljainen ja aran oloinen. Saattaa jopa käydä niin, että kristillisissä piireissä liikkuessamme yritämme, usein tiedostamattamme, antaa nöyrän vaikutelman ja sen vuoksi vetäydymme helposti syrjään. Hengessä köyhä on nöyrä, mutta arkuus ja vaikeiksi koettujen tilanteiden välttely eivät kuulu millään lailla hengen köyhyyteen. Olet sitten persoonaltasi puhelias ja vilkas tai harvasanaisempi ja rauhallinen, niin ole aina vain rohkeasti sitä mitä olet yrittämättä olla jotain muuta. Jumala haluaa, että olet itsenäinen, rohkea todistaja Jeesuksesta.

Persoonallisuutemme perusta on syntyperäistä, mutta kukaan meistä ei synny hengessä köyhäksi. Mikään niistä hyveistä, joita Jeesus autuaiksi julistamisissaan luettelee, ei ole ihmisen luonnollinen ominaisuus. Kuulin kerran kerrottavan seurakunnan palvelijasta, joka oli hakenut seurakuntaan junalla tulleen vierailevan julistajan autollaan rautatieasemalta. Autokyytiä antanut palvelija oli tuonut autoa ohjatessaan monella tavalla esille sen, kuinka hän on vain vieraiden laukkuja kanteleva pieni Herran palvelija monen muun ollessa arvostetumpia.

Noin puhuessaan seurakuntapalvelija itse asiassa välitti täysin päinvastaisen viestin, kuin mihin hän selvästi tähtäsi. Nöyrä, hengessään köyhä, ei pyri antamaan nöyrää vaikutelmaa itseään mitätöimällä. Teennäisen nöyristelyn, itsensä vähättelyn takana voi olla toive tulla huomatuksi, kehutuksi ja nostetuksi näkyvämpään, arvostetumpaan asemaan. Kysymys onkin tuolloin ylpeydestä.
Hengessä köyhän ei tarvitse huolehtia jatkuvasti ulkoisesta köytöksestään tai sanoistaan, sillä todella nöyrä antaa itsestään koko ajan vain oikean kuvan. Hän ei sen paremmin väheksy kuin sorru itsekehuunkaan.

Kuten kaikissa hengellisissä asioissa Raamattu itse valaisee tätäkin käsitettä ylivoimaisen selkeällä tavalla, sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa. Kun Jumala puhutteli ”hengen miehiä”, niin he kokivat itsensä aina hyvin heikoiksi ja riittämättömiksi tarjottuihin tehtäviin. Kun enkeli ilmoitti Gideonille uudesta tehtävästä, tuo suuri hengen mies koki tehtävän itselleen mahdottomaksi. Muistamme Daavidin, joka Jumalan puhuttelussa aivan kuin säikähti ”mikä minä olen, että tulet minun luokseni”. Jesaja ei voinut kuvitella, että hän voisi puhua Jumalan sanoja, koska hän tiedosti olevansa mies, jolla on epäpuhtaat huulet. Nuo sanat Jesaja lausui heti nähtyään jumalallisen näyn – sellaista on hengen köyhyys.

Uudesta Testamentista on tässä yhteydessä hyvä palauttaa mieleen Pietari, joka luonnostaan oli määrätietoinen, itseluottamusta uhkuva, aimo annoksen tulisuutta luonteessaan omaava opetuslapsi. Mutta katsokaa Pietaria, kun hän kohtaa Jeesuksen Kristuksen yllättävässä tilanteessa. Kaiken uhon tilalla on nöyrän miehen tunnustusta.

:bible:
Luukas (5:8) kirjoitti:Kun Simon Pietari sen näki,
lankesi hän Jeesuksen polvien eteen ja sanoi:

"Mene pois minun tyköäni, Herra,
sillä minä olen syntinen ihminen."


Pietarissa oli tapahtunut sisäinen muutos. Koskettavaa on huomata, että itsekeskeisyyden tilalle oli tullut sellaista nöyryyttä, jossa voidaan olla aidosti ja sydämellisesti kiitollisia siitä, mitä Jumala tekee muiden veljien kautta. Hengessä köyhä ei elä kilpailuasetelmissa.

:bible:
Pietari (2 Piet 3:15) kirjoitti:ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi,
josta myös meidän rakas veljemme Paavali
hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
Avatar
Natanael
 
Viestit: 497
Liittynyt: 09.06.2015 07:28

Re: Jeesuksen autuaiksi julistamat

ViestiKirjoittaja kalamos » 01.05.2020 18:49

Natanael kirjoitti:Kutsun sinut mukaan kiipeämään vuorisaarnan vuorelle, juuri sille vuorelle, jossa Jeesus saarnaa meille kaikkien aikojen saarnaansa, jonka vertaista ei ole eikä voikaan olla. Pitihän tuon saarnan itse Herramme ja Vapahtajamme, Jumalan persoona, Jeesus.


Kiitos kutsusta!
Otan sen mielelläni vastaan.
Olemme todellakin
maailman ehkä tunnetuimman saarnan äärellä.

:bible:
Matteus (5:1-2) kirjoitti:Kun hän näki kansanjoukot,
nousi hän vuorelle;
ja kun hän oli istuutunut,
tulivat hänen opetuslapsensa
hänen tykönsä.
Niin hän avasi suunsa
ja opetti heitä ja sanoi:


Kun Raamatussa sanotaan,
että joku avasi suunsa,
niin se merkitsee jotain hyvin suurta ilmoitusta.

Raamatun vanhimmassa kirjassa
Job avasi suunsa ja kirosi syntymäpäivänsä.
Ja tämä tapahtui sitten siten,
että Job piti veret seisauttavan puheen,
jonka pituus on 26 jaetta:
:bible3: Kadotkoon se päivä, jona minä synnyin ... :bible3:

Kun Jeesuksesta sanotaan,
että Hän avasi suunsa,
niin tämä merkitsee sitä,
että luvassa on maailmoja mullistava julistus.

Vuorisaarna on puhe uuden liiton kynnyksellä.
Sillä on vieläkin suurempi merkitys
kuin Siinain vuorella annetulla lailla.

Jeesuksen ensimmäiset sanat:
:bible3: Autuaita ovat ... :bible3:
jäivät jotenkin arvoitukseksi avauksessasi.

Odotan jännityksellä,
josko selventäisit niitä,
kun sanoit jotain siitä,
mitä ne eivät tarkoita,
mutta hiukan salaisuudeksi jäi,
mitä ne tarkoittavat.

Hengessä köyhänä
seuraan tätä keskustelua
ja yritän aina välillä ehtiä siihen mukaankin.

Ole autuas tekemisessäsi,
kun tätä keskustelua johdatat.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7595
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Jeesuksen autuaiksi julistamat

ViestiKirjoittaja Natanael » 06.05.2020 16:26

kalamos kirjoitti:
Jeesuksen ensimmäiset sanat:
:bible3: Autuaita ovat ... :bible3:
jäivät jotenkin arvoitukseksi avauksessasi.

Odotan jännityksellä,
josko selventäisit niitä,
kun sanoit jotain siitä,
mitä ne eivät tarkoita,
mutta hiukan salaisuudeksi jäi,
mitä ne tarkoittavat.


Aivan ensiksi jotain, jonka sinä, Kalamos, varmasti oletkin sisäistänyt. Koko vuorisaarna voi avautua vain silloin, jos me sisäistämme sen hengellisen merkityksen. Autuaiksi-julistamiset ovat hengellisiä, eivät sielullisia ominaisuuksia. Ne eivät ole meille luonnollisia, vaan ainoastaan Jumalan Pyhän Henki voi meissä niitä vaikuttaa. Sen vuoksi niiden tyhjentävä pukeminen sanoiksi on mahdotonta.

Jotkut suomalaiset raamatut kääntävät kohdan ”onnellisia ovat…”, mutta kysymys on Jeesuksen seuraajista, jotka Jumala on lapsikseen hyväksynyt ja siunannut. Englanninkielisissä raamatuissa yleisimmin käytetty sana onkin ”blessed”, siunatut. Olet sitten onnellinen tai onneton, rikas tai köyhä, terve tai sairas, ystävien ympäröimä tai hyvin yksinäinen – jos vain olet Jeesuksen oma ja Hänen seuraajansa, niin totisesti olet siunattu.

Yllätyksekseni englannin kielen sanoja selittävä englannin sanakirja (Suomessa Kielitoimiston sanakirja on Kotimaisten kielten keskuksessa laadittu suomen yleiskielen sanakirja) antaa blessed –sanalla todella oikeaan osuvan merkityksen ”pyhäksi tehty, pyhitetty”. Autuaaksi-julistamiset koskevat vain niitä, jotka Jumala on Jeesuksen sovitustyön perusteella erottanut tästä maailmasta kuulumaan Hänelle – he ovat pyhitetyt Jeesuksessa Kristuksessa. Kaikki asettuu kohdilleen, kun vain luemme vuorisaarnaa hengellisenä julistuksena Hänen omilleen, eikä missään nimessä pelkkänä moraalisaarnana kaikille ihmisille.


kalamos kirjoitti:Mutta hengessä köyhänä seuraan tätä keskustelua ja yritän aina välillä ehtiä siihen mukaankin.


Juurikin noin – äärimmäisen harvoin kuulen kenenkään edes ajattelevan olevansa Kristuksen omana ”hengessä köyhä”. Moni ajattelisi, jos vain sisäistäisi, mitä Jeesus noilla sanoilla tarkoittaa. Teemme samaa matkaa samassa hengessä. Ei meissä itsessämme ole mitään, kaikki tulee Jumalalta.

Edetessämme autuaiksi-julistamisissa emme saa unohtaa, mitä Jeesus on meille jo edellä sanonut. Kaikki liittyy toisiinsa ja jokainen ominaisuus perustuu aina edellä olevaan ominaisuuteen. Näin nousemme ylöspäin vuoren rinnettä, jonka huipulta avautuvat lopulta valtaisat näköalat.
Jeesuksen sanoihin on hyvä paneutua. Jos huomaamme torjuvamme tai kiistelevämme joidenkin vuorisaarnassa olevien kohtien kanssa, niin se merkitsee joko sitä, että meidän hengellisyydessämme on jotain vialla tai sitten sitä, että me emme ole ymmärtäneet Jeesuksen sanoja.

Uskovat voivat joutua yht’ äkkiä tilanteisiin, jotka jäävät odotetusta siunatusta elämästä. He kamppailevat ymmärtääkseen, miksi he, kun he ovat päättäneet totella ja seurata Kristusta, näkevät ympärillä olevien epäuskoisten ansaitsevan ylennyksiä, onnistuvan ponnisteluissaan (joskus jopa uskovan kustannuksella), ostavat omakotitaloja ja näyttävät kukoistavan kaikessa, mitä he tekevät. Jossain vaiheessa moni meistä tekee kipeän kysymyksen: miksi Jumala ei anna tuollaisia siunauksia minulle, Hänen omalle lapselleen? Miksi en ole onnellinen sillä tavalla kuin toivoisin?

Meidän on ajateltava tilannetta hengellisesti. Kreikankielessä sana ”autuaita” on ”makarioi”. Muinoin sanottiin, että Kypros on niin ihana saari, että sinne menevät ovat ”makarioi”, onnellisia. Jeesus on ihana Vapahtaja ja hänen luokseen menevät ovat ”makarioi”. Jeesuksen luokse menevä kokee usein vastustusta ja vastoinkäymisiä. Jeesus käyttää tuota sanaa meidän ominaisuutenamme, hengellisenä tilana, eikä tunteissa koettuna hetken huumana, jota moni maallinen asia saattaa tuottaa. Moni uskosta osaton kokee olevansa onnellinen, mutta hengellisessä mielessä hän ei ole autuas, pyhäksi tehty. Jeesus käytti todennäköisesti makarioi-sanan paikalla samaa merkitsevää arameankielistä vastinetta.

Emme me siitä ole onnellisia tai iloisia, että meitä solvataan tai meistä puhutaan valhetellen kaikkinaista pahaa. Monet kyyneleet me täällä maan päällä vuodatamme. Sen sijaan vastustus Kristuksen tähden on merkkinä meille siitä, että meidät on pyhitetty ja Kristuksen Henki on meidän päällämme. Siitä voimme iloita.

:bible:
Pietari (1 Piet 4:14) kirjoitti:Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden,
niin te olette autuaat,
sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne
Avatar
Natanael
 
Viestit: 497
Liittynyt: 09.06.2015 07:28

Re: Jeesuksen autuaiksi julistamat

ViestiKirjoittaja kalamos » 07.05.2020 08:48

Eli kun tuon saunajutun otit alussa esiin,
niin todellakin saunomisen jälkeen
ei ole sellainen autuas/siunattu olo
kuin on esimerkiksi hääparilla,
kun yksi ja toinen tulee toivottamaan
Onnea ja Siunausta

Autuaita eli onnellisia/siunattuja
olemme kun olemme Herraa lähellä.
Siis erotettuja eli pyhitettyjä Hänelle.

Ja kaikissa noissa tilanteissa,
joita Jeesus esiin nostaa,
me olemme Herraa lähellä.

Hengessään köyhä on hengellisesti rikas.
Taivasten valtakunta on hänen.

Mutta jos olemme hengessämme rikkaita,
niin silloin meillä on vain itsemme.

Mutta jos olemme hengessämme tyhjiä,
niin saamme koko ajan täyttyä
Hänen Hengellään.

Siis hengessä köyhä eli tyhjä astia
on kuin lähde,
joka koko ajan pulppuaa.

:bible:
Johannes (7:37-38) kirjoitti:Jos joku janoaa,
niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.
Joka uskoo minuun,
hänen sisimmästään on,
niinkuin Raamattu sanoo,
juokseva elävän veden virrat.


Tällainen ihminen on
Onnellinen Siunattu
Herralle erotettu Pyhitetty astia.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7595
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Jeesuksen autuaiksi julistamat

ViestiKirjoittaja Natanael » 07.05.2020 13:23

Kokonaisuudessaan Kalamokselta oikein hyvä kirjoitus, joka mainiolla tavalla paketoi ensimmäisen autuaaksi julistamisen.

kalamos kirjoitti:Mutta jos olemme hengessämme rikkaita, niin silloin meillä on vain itsemme.


Toden totta: olemmeko riippuvaisia Jeesuksesta vai tahdommeko olla omavaraisia? Jos meillä on vain oma itsemme, niin sydämeemme ei mahdu niitä aarteita, joita Jumala antaa hengessä köyhälle, vastaanottavaiselle mielelle. Mieleeni nousee Ilmestyskirjan sanat Laodikean seurakunnalle, jossa ei ollut hengen köyhyyttä, vaan seurakunta piti itseään rikkaana.

:bible:
Johannes (Ilm 3:17) kirjoitti:Sillä sinä sanot:
Minä olen rikas,
minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse;
etkä tiedä, että juuri sinä olet
viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
Avatar
Natanael
 
Viestit: 497
Liittynyt: 09.06.2015 07:28

Re: Jeesuksen autuaiksi julistamat

ViestiKirjoittaja kalamos » 07.05.2020 17:49

Jäin hengessä köyhänä seuraamaan
tätä avaamaasi ketjua,
ja minulle avautui heti jotakin
Taivasten Valtakunnasta.

Tuo autuus kirkastui
jotenkin entistä syvällisemmin:

    Onniteltava/Siunattu/Pyhitetty

Ja niin innoissani muutamalla rivillä kuittasin sen,
mitä sydämeeni virtasi.
Olen koko ajan hengessä köyhä tyhjä astia.
Mutta myös koko ajan täyttyvä.
Jos olen lammikko, josta vesi ei virtaa,
niin yök.

Paratiisi sai kastelunsa vesilähteistä.
Näin ymmärrän Genesiksen ilmoituksen.
Vesi pulppuili maasta ja kasteli maan pinnan.

Maa siis janosi koko ajan ja sai vettä koko ajan.
Ja tällainen lähde meihinkin puhkeaa,
kun tapahtuu se,
mistä Jeesusta lainaten edellisessä viestissäni mainitsin.

Ja tämän ihmeen mahdollistaa
Sana ja Henki.
Siementä on kylvettävä
ja sitten on kasteltava.

:bible:
Paavali (1 Kor 3:6) kirjoitti:Minä istutin, Apollos kasteli,
mutta Jumala on antanut kasvun.


Tällaisessa symbioosissa
me olemme Jumalan kanssa.
Olemme koko ajan köyhiä kerjäläisiä.
Ja kuitenkin koko ajan
Taivasten Valtakunnan kansalaisia.
Koko ajan Jumalan Taivaan ja sateen alla.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7595
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Jeesuksen autuaiksi julistamat

ViestiKirjoittaja Natanael » 08.05.2020 13:26

Kalamos kirjoitti:"Ja niin innoissani muutamalla rivillä kuittasin sen, mitä sydämeeni virtasi. Olen koko ajan hengessä köyhä tyhjä astia. Mutta myös koko ajan täyttyvä."


Aivan oikein - olemme Jeesuksen seurassa koko ajan astioita, joita koko ajan täytetään. Se tulee vastaamme kuitenkin vasta jakeessa 6 ja silloin on aika yhdessä pohtia tuon riemastuttavan jakeen sisältöä. Nyt on maltettava vielä jonkin aikaa!
Avatar
Natanael
 
Viestit: 497
Liittynyt: 09.06.2015 07:28

Re: Jeesuksen autuaiksi julistamat

ViestiKirjoittaja kalamos » 08.05.2020 13:56

Minä olen kyllä ollut koko ajan vielä
autuas vain sen tähden,
että olen hengessä köyhä kerjäläinen,
ja sellaisena minulla on
taivasten valtakunta.

Jumala on yhdeltä nimeltään
Kaikkiriittävä El Shaddai
eli Jumala, jolla on rinnat.

Ja minä olen kuin pieni vauva
Äidin rinnoilla hamuamassa maitoa.

Siis tällainen kerjäläinen.
Koko ajan elämän lähteestä täyttyvä.

Tällainen Jumalan vaaveli
ei vielä ymmärrä
mitään maailman murheista
eikä myöskään oikeudenmukaisuudesta eli vanhurskaudesta.

Ensimmäinen asia uuden elämän alulle
on vain saada olla Äidin rinnoilla
ja imeä maitoa.

Ja on autuas.
Omistaa imettäjänsä kokonaan.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7595
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Seuraava

Paluu Vuorisaarna

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron