Niin. Sen pienempää ei enää voi olla,
kuin se, minkä juuri ja juuri
vielä pystyy havainnoimaan.
Toki Jeesus maailmankaikkeuden luojana
tietää kaiken kaikesta.
Kaiken sellaisistakin hiukkasista,
joista ihminen ei vieläkään mitään tiedä.
PS
Jeesus ei tuossa vertauksessa
puhu mitään uskosta,
eikä sen määrästä,
eikä vuorien siirtämisestä.
Jeesus puhuu taivasten valtakunnasta.
Jos me kasvamme niin,
että linnut tekevät pesän oksillemme,
niin silloin meihin on pesinyt paha.
Linnut ovat
taivasten valtakunnan eli Jumalan kansan
vihollisten symboli Raamatussa.
Siis meidän ei tule paisua
eikä meissä saa olla hapatetta.
Kummassakin tapauksessa
on kysymys vihollisen työstä.
Meidän tulee pysyä niin pieninä,
että sen pienempää ei enää ole.
Ja silloin Jeesus täyttää meidät kokonaan.
Tämä koskee
sekä yksittäistä uskovaa
että yksittäistä seurakuntaa.