Kirjoittaja Emil » 03.12.2019 20:59
Jeesus kantoi suurimman osan matkasta koko ristiään, tai sitten kokonaan vain toisen osan kaksiosaisesta rististä. Loppuvaiheessa, ennen Golgataa Jeesus kaatui kivikadulle, kun oli niin uupunut kaikesta väkivallasta häntä kohtaan ja Ristin painosta, että hän satutti kaatuessaan myös toisen polvensa ja toisen olkapäänsä, joka ristillä oli myös jo vedetty kokonaan sijoiltaan, mutta yksikään luu ei häneltä katkennut.
Torinon käärinliinassa on jäljet näkyvillä tästä kaatumisestakin. Siitä käy myös ilmi, että Jeesus ei kantanut ainakaan loppuvaiheessa enää koko ristiä, vaan ainoastaan poikkipuuta, joka oli sidottu hänen molempiin käsivarsiinsa niskan taakse.
Kahleilla sidottiin vielä ristille laahustavat jaloista toisiinsa, kuin paaluineen hoippuvaksi orjajonoksi. Heitä pilkattiin ja syljettiin ja lyötiin ja potkittiin ja ruoskittiin vielä yleensä matkan aikanakin, kohden Golgataa.
Kantoiko Simon kyreniläinen ristin pystypuuta? Vai oliko pystypuu jo valmiina pystyssä Golgatalla, sille hakatussa kallion kuopassa? Kysymys kuuluu, että kantoiko Simon Kyreneläinen lopussa kokonaista ristiä, vaiko vain toista osaa siitä, eli ristin pystypuuta, Jeesuksen kantaessa edelleen toista osaa rististä, eli ristin poikkipuuta?
Vai oliko kaksiosaisen ristin pystypuu jo valmiina Golgatalla odottamassa Jeesuksen kantamaa ristin poikkipuuta ja ristille naulittavaa ja Simon Kyreneläinen olisikin sitten kantanut ristin poikkipuuta ja Jeesus olisi kävellyt loppumetrit ilman poikkipuuta harteillaan?
Viimeksi muokannut Emil päivämäärä 04.12.2019 05:01, muokattu yhteensä 2 kertaa