Pidätkö sapatin?

[kalamos]

Olet sydämellisesti tervetullut foorumille Exap.

Sapatti tarkoittaa lepäämistä, työstä taukoamista.
Raamattu puhuu sapatista aina seitsemäntenä päivänä/vuotena jne.
Toki on sitten erikseen ns. juhlasapatteja.

Minä ymmärrän Geneniksen alussa olevat päivät siten,
että yhden sellaisen aikana alussa luotu Maa pyörähti kerran akselinsa ympäri.
Kuusi päivää siis Jumala teki tuossa yhteydessä töitä.
Kutsui Valkeuden paikalle,
siirsi olemassa olevia vesimassaoja paikasta toiseen, jne.
Sitten seitsemäntenä päivänä Hän lepäsi ja pyhitti tuon päivän.

Siis seitsemäs päivä on
Herran pyhittämä eli erottama päivä
lepäämistä varten.

Ja tältä pohjalta Jumala toimi erämaassa,
Hän antoi sataa taivaasta mannaa kuutena päivänä,
mutta ei seitsemäntenä päivänä.
Siis Jumala itse ja kansa toimi tämän periaatteen mukaan.

Niin Herra sanoi Moosekselle:
"Katso, minä annan sataa teille leipää taivaasta.
Ja kansa menköön ja kootkoon kunakin päivänä sen päivän tarpeen.
Näin minä koettelen heitä, vaeltavatko he minun lakini mukaan vai eivät.
Ja kun he kuudentena päivänä valmistavat sen, mitä ovat tuoneet kotiin,
niin sitä on oleva kaksi kertaa niin paljon,
kuin mitä he muutoin joka päivä kokoavat."

Mutta kuudentena päivänä he kokosivat sitä leipää kaksinkertaisesti,
kaksi goomeria kullekin.
Ja kaikki kansan päämiehet tulivat ja ilmoittivat sen Moosekselle.

Niin hän sanoi heille:
"Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan;
huomenna on levon päivä, Herralle pyhitetty sapatti.
Mitä leivotte, se leipokaa, ja mitä keitätte, se keittäkää;
mutta kaikki, mitä tähteeksi jää, pankaa talteen huomiseksi."
Ja he panivat sen talteen huomiseksi, niinkuin Mooses oli käskenyt,
eikä se ruvennut haisemaan, eikä siihen tullut matoja.

Ja Mooses sanoi:
"Syökää se tänä päivänä, sillä tänä päivänä on Herran sapatti;
tänään ette löydä kedolta mitään.
Kuutena päivänä on teidän sitä koottava,
mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti; silloin ei sitä ole."

Lakia ei ollut vielä annettu, joten tämä ei purustunut siihen.
Tälle toiminnalle ei ole muuta perustetta kuin se,
minkä voimme lukea Genesiksen alkuriveiltä.

[Exap]

No, Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä, muttei sen jälkeen. Tuhansia vuosia kului ilman että Jumala oli kenellekään edes maininnut sapatista. Itse asiassa, Mooses oli ensimmäinen. Näin ollen, sapatin ja siis lepopäivän pitäminen ei ollut Jumalan suunnitelmissa niin oleellista edes alusta. Aadamista Moosekseen asti se ei ollut minkäänlainen kriteeri jumalisuudelle - eikä se ole sitä meille kristityillekään.

Toki voimme tehdä kaikenlaisia yleistyksiä, oletuksia ja muita oman mielikuvituksemme johdannaisia, mutta meille on Sanassa kuitenkin selkeästi tuotu esiin kenelle sapatti annettiin ja milloin.

Näin esim. Aabraham ei siis noudattanut sapattia. Aabraham on monella tavoin uskomme esikuva, eikä vähiten juuri siinä että hän uskoi Jumalaa ja teki kaiken mitä Jumala Aabrahamille noudatettavaksi antoi. Jos siis uskomme esikuva ei pitänyt sapattia, miksi meidän olisi sitä velvollisuus pitää - mehän nimenomaan olemme Aabrahamin lapsia.

Hes 20 kertoo varsin seikkaperäisesti Jumalan oman "version" Israelista, sapatista, käskyistä, laista ja erityisesti siitä mikä sapatin todellinen merkitys instituutiona on. Kuten 2 Moos 16 kertoo, Jumala antoi heille sapatin koetellakseen pitävätkö Israelilaiset Hänen lakinsa - eli Hänen oleelliset ohjeensa kansalle.

Tietysti Jumala tiesi vastauksen jo etukäteen - mutta se taas on ihan oma keskustelunaiheensa.

Jos taas ajatellaan lepopäivää itsessään - unohtaen siis sanan "sapatti", meillä kristityillä ei ole velvollisuuksia lepopäivää kohtaan, vaan se on mahdollisuus ja lahja. Sen voi toki pitää milloin vain - mutta koska se yleensä on samalla oman seurakunnan kokouspäivä, sen pyhittäminen Jumalalle on varsin oivallinen valinta.

Lepopäivä on hyvä valinta, mutta vielä oleellisempi on muistaa ettemme ole sapattia varten - vaan sapatti on meitä varten.

[kalamos]

Mitenkähän ymmärrät Raamatun alkuriveillä olevan maininnan siitä,
että Jumala siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän?

Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä,
jonka hän oli tehnyt,
ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä,
jonka hän oli tehnyt.
Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen,
koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä,
jonka hän oli tehnyt.

Siis mitä tuo maininta
seitsemännen päivän siunaamisesta ja pyhittämisestä
sinun mielestäsi pitää sisällään?

Eihän Jumalan tarvitse levätä, ei Hän väsy.
Sapatti eli levon päivä on - kuten totesitkin - ihmistä varten.

Ei sapattia asetettu siinä erämaavaelluksen tilanteessa,
josta edellisessä viestissäni kerroin,
vaan se, mitä silloin tapahtui, johtui siitä,
että Herra on antanut ihmisille sapatin
eli siunannut ja pyhittänyt seitsemännen päivän.

Mistä kohtaa Raamattua luet,
ettei Aabraham olisi näin tehnyt,
erottanut seitsemättä päivää?

[Exap]

Aabraham, Nooa tai Jaakob. Missä päin löydät sen, että he olisivat pitäneet lepopäivää ?

Tai Joosef. Miten orja, palvelija, olisi voinut pyhittää lepopäivää ilman että siitä olisi tullut ongelmia ? Ei niin mitenkään. Kuitenkaan mitään ongelmia ei asian suhteen mainita.

Tai israelilaiset Egyptin orjatyössä - lepopäivän pyhittämisestä ei mainita sanaakaan - eikä siitä että kenelläkään olisi ollut edes toivetta sellaisesta.

Tai yhtä hyvin, Egyptistä marssiittiin useita viikkoja putkeen, ilman yhtään sapatti-lepopäivää välissä, ennen kuin ensimmäinen sapatti annettiin mannan yhteydessä. Kun se annettiin, useat ihmiset eivät edes uskoneet että se sapatti nyt olisi jotenkin erilainen päivä - ja lähtivät siis mannaa kokoamaan. Ei ihmisillä siis ollut hajuakaan mistään lepopäivästä.

Vastaavasti, kun sapatti annettiin, Jumala itse sanoi että juuri sillä annetulla sapatilla koettelee israelilaisia. No, jos sapatti olisi ollut tuttu juttu ja aina pidetty - miten ihmeessä se muka olisi ollut "koettelemista" ???

Jos nyt ihan rehellisesti asiaa tutkii, niin kaikki kirjoitettu viittaa suoraan siihen että sapatti annettiin Israelille mannan antamisen yhteydessä. Jos vielä haluat varmimmaksi vakuudeksi lukea tuon asian, niin tuo mainitsemani Hes 20 on siihen oiva paikka:

Ja kun olin vienyt heidät pois Egyptin maasta ja tuonut heidät erämaahan,
niin minä annoin heille käskyni ja tein heille tiettäviksi oikeuteni: se ihminen, joka ne pitää, on niistä elävä.
Myöskin sapattini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, että minä olen Herra, joka pyhitän heidät.

Näin ollen, kyllä Sana sanoo asian juuri niin suoraan kuin sen voikin sanoa, eli sapattia ei ihmisille ollut annettu ennen mannan antamista. Muun väittäminen on mielestäni täysin tuulesta temmattua, ja jopa Raamatun vastaista.

[kalamos]

Vastaisitko vielä edellisen viestini varsinaiseen kysymykseen.
Mitenkähän ymmärrät Raamatun alkuriveillä olevan maininnan siitä,
että Jumala siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän?

Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä,
jonka hän oli tehnyt,
ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä,
jonka hän oli tehnyt.
Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen,
koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä,
jonka hän oli tehnyt.

Siis mitä tuo maininta
seitsemännen päivän siunaamisesta ja pyhittämisestä
sinun mielestäsi pitää sisällään?

[Exap]

En todellakaan vastannut, koska tuo on yksinään kokonaisen ketjun arvoinen kysymys.

Kaikki luotiin kuudessa päivässä, joten "Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa".

Aloitetaan nyt vaikka siitä, ettei tuon seitsemännen päivän päättymistä ole missään kirjattu. Aadam oli paratiisissa ja kaikki meni hienosti - ainakin toistaiseksi. Se, että Jumala lepäsi, ei sinänsä tarkoita suoraan mitään muuta kuin että Hänen ei tarvinnut puuttua asioiden kulkuun. Eräs mahdollinen tulkinta on sekin, että seitsemännen päivän lepo päättyi syntiinlankeemukseen - ja sitten Jumalalla olikin taas töitä joka päiväksi.

Jumala siunasi seitsemännen päivän - aivan kuten Hän oli siunannut eläimet ja ihmiset, ja kuten Raamatusta luemme miten Hän siunaa monia ihmisiä tuon jälkeenkin. Siunaamisella on oma tietty merkityksensä, joka liittyy siunauksen kohteen saamaan erityiseen kohteluun tai suojeluun.

Jumala pyhitti seitsemännen päivän - pyhittäminen tarkoittaa tiettyyn tarkoitukseen erottamista. Monasti meillä on jokin merkillinen käsitys siitä miten esimerkiksi ihmisen pitäisi "pyhittää" lepopäivä; jotkut kuvittelevat sen tarkoittavan jotakin erityistä siunaamista tai "itse pyhäksi tekemistä" - kun kyse on itse asiassa hyvin yksinkertaisesti erottamisesta johonkin käyttöön.

Kummankaan merkitys ei sinänsä ole yksiselitteinen, mutta tiedämme että Jumalalla on tietty numerologia johon kuuluvat mm. 3,4, 7 ja 12; ja että Hän on alusta asti nähnyt aikojen lopun. Hän toimi jo luodessaan oman suunnitelmansa mukaisesti, eikä tuo seitsemäs päivä ole mitenkään poikkeus. Eräs tulkinta on, että maailma pyörii omillaan 6000 vuotta ja seitsemäs vuosituhat on pyhien hallintaa tuhatvuotiskaudella. Siihen nähden, sekä pyhittäminen että siunaaminen ovat vertauskuvallista "seitsemännen vuosituhannen" pyhittämiselle ja siunaamiselle.

Israelille taas annettiin sapatti muistoksi luomisesta ja merkiksi liitosta Jumalan ja Israelin välillä (ja siitä että Hän toi heidät pois Egyptistä). Tässä kohden pitää kuitenkin muistaa sekin, ettei Israel kaikesta sapatin-pakkovietostaan huolimatta koskaan päässyt sapatinlepoon, mikä on taas luvattu kristityille tulevaksi. Tässä voi taas viitata 1000-vuotiskauteen.

Hes 20 jakeessa 13 Jumala selkeästi erottaa sapatin niistä käskyistä "jotka ihmisen on pidettävä, että hän niistä eläisi". Sama käy ilmi joka puolella Raamattua - Jeesuskin korosti että sapatti on ihmistä varten ja siis lahja ihmisille eikä mikään Jumalanpalvontaväline, mutta tuo lahja annettiin myös pakoksi Israelille, joka sitten tuota vastaan kovasti rikkoi.

Näin siis tuo lepopäivä itsessään on muistutus maailman Luojasta, Hänestä joka siunaa ja pyhittää, nostaa kantaa ja varjelee, Hänestä joka saattaa meidät "Hänen lepoonsa" eräänä päivänä. Hänen seitsemännen päivän leponsa on meille kuva tulevasta.

[kalamos]

Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen

Ihminen oli juuri kokenut elämänsä ensimmäisen ehtoon ja aamun.
Edessä oli ensimmäinen kokonainen päivä ihmiskunnan historiassa,
hyvin erikoinen päivä, silä Jumala siunasi sen - ja pyhitti sen.

Itse asiassa ei Raamattu sano, että Jumala siunasi ja pyhitti sen päivän,
vaan Raamattu sanoo, että Jumala siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän.

Mutta mitenkähän tuo ihmisen ensimmäinen
ja Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä mahtoikaan mennä.

Lepäsikö Jumala jossain taivaan kamarissa ajatellen,
että kyllä kai eilen luomani ihminen siellä jotenkin yhden päivän pärjää.

Ei, ei, ei ja vielä kerran ei.

Tuollainen Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä
on Jumalan ja ihmisen kohtaamisen päivä.

Olen varma, että Jumala tuli aamulla kohtaamaan päivän vanhaa ihmistä.
Hän kertoi, että nyt on siunattu seitsemäs päivä ja nyt levätään.
Huomenna on aika viljellä ja varjella, mutta tämän päivän me pyhitämme.

Sitten Jumala selitti Aadamille,
mikä juttu tämä on.

Alussa loi Jumala taivaat ja maan.
Sitten maata kohtasi ...
Ensimmäisenä päivänä Jumala kutsui Valkeuden ...
Toisena päivänä ...
...
Kuudentena päivänä eli eilen ...
Ja nyt on siis seitsemäs päivä.

Raamattu paljastaa, että Jumalalla oli tapana
käyskennellä Paratiisissa ainakin iltaisin.
Siis seurustella luomansa ja kaltaisensa kanssa.
Siinä vaihdettiin päivän kuulumiset.
Mutta seitsemäs päivä oli aina pyhitetty.
Silloin ei työasioista keskusteltu.

Tämä jatkui vielä syntiinlankeemuksen jälkeenkin.
Jumala oli kertonut Aadamille esimerkiksi uhraamisesta.
Aadam, josta Luukas kirjoittaa sukuluettelossa, että tämä oli Jumalan,
puolestaan opetti omille pojilleen, minkälainen on sovelias uhri.
Mutta Kain ei ollut kuuliainen isänsä välittämälle Sanalle.

Se, mitä Jumala oli noina siunattuina pyhäpäivinä Aadamille julistanut,
kulki siis aina suvusta sukuun perheen pään ollessa patriarkkana.

Aabraham ymmärsi antaa kymmenykset kaikesta.
Aabrahamin poika Iisak taas ymmärsi, että nyt jokin mättää.
Vielä puuttuu se sovelias uhri.

Aikanaan syntyi Mooses. Ja Jumala johdatti niin,
että tämä sai äitinsä kautta tietää kaikki nämä asiat.
Lisäksi Mooses sai huippusivistyksen faaraon hovissa.
Ja niin Mooses kirjoitti Genesiksen.

.... Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen ...

Sitten hän meni katsomaan sukuaan orjuudessa.
Ei merkkiäkään levon päivästä.

Mooses ymmärsi, että hänen kauttaan
Jumala haluaa vapauttaa Israelin kansan orjuudesta.
Valitettavasti Mooses aloitti vapautusoperaation lihan voimassa.
Tarvittiin vielä toinen 40 vuotta pitkä oppijakso.
Ja sitten sen jälkeen koittaa päivä erämaassa,
jolloin Mooses, joka jo tiesi kirjain kirjaimelta kaiken sen,
minkä oli Genesikseen tallentanut, ohjeistaa kansaa:

Niin Herra sanoi Moosekselle:
"Katso, minä annan sataa teille leipää taivaasta.
Ja kansa menköön ja kootkoon kunakin päivänä sen päivän tarpeen.
Näin minä koettelen heitä, vaeltavatko he minun lakini mukaan vai eivät.
Ja kun he kuudentena päivänä valmistavat sen, mitä ovat tuoneet kotiin,
niin sitä on oleva kaksi kertaa niin paljon,
kuin mitä he muutoin joka päivä kokoavat."

Mutta kuudentena päivänä he kokosivat sitä leipää kaksinkertaisesti,
kaksi goomeria kullekin.
Ja kaikki kansan päämiehet tulivat ja ilmoittivat sen Moosekselle.

Niin hän sanoi heille:
"Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan;
huomenna on levon päivä, Herralle pyhitetty sapatti.
Mitä leivotte, se leipokaa, ja mitä keitätte, se keittäkää;
mutta kaikki, mitä tähteeksi jää, pankaa talteen huomiseksi."
Ja he panivat sen talteen huomiseksi, niinkuin Mooses oli käskenyt,
eikä se ruvennut haisemaan, eikä siihen tullut matoja.

Ja Mooses sanoi:
"Syökää se tänä päivänä, sillä tänä päivänä on Herran sapatti;
tänään ette löydä kedolta mitään.
Kuutena päivänä on teidän sitä koottava,
mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti; silloin ei sitä ole."

Ei tuossa ole mitään sapatin asettamista.
Jumala vain sanoo, että kootaan kuutena päivänä. Piste.
Ja sitten Mooses, joka siis tiesi Genesiksen alussa olevan ilmoituksen
seitsesmännestä päivästä selittää kansalle, miksi näin:

Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan;
huomenna on levon päivä, Herralle pyhitetty sapatti.

Siis Mooses selittää tämän.
Ei Jumala ollut tuossa tilanteessa puhunut mitään sapatista
saatikka asettanut sapattia.

Jumala vain oli kehottanut toimimaan siten,
kuin alusta asti olisi pitänyt toimia.
Kuutena päivänä tehdään töitä. Seitsemäntenä ei.

Jumala vapautti Israelin kansan Egyptin orjuudesta.
He saivat sen sapatinlevon, joka ihmisille kuuluu,
koska Jumala jo alussa siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän.

Mutta mitä tulee Aabrahamiin,
niin hänen koko elämänsä on sapattia.
Hän ei tullut vanhurskaaksi teoista vaan uskosta. Siis levosta käsin.

Samoin on meidän kohdallamme.
Me, jotka olemme saaneet levon teoistamme,
olemme päässeet sapatin lepoon Jeesuksessa Kristuksessa, joka on sapatin Herra.

Valitettavasti Israel ei tähän lepoon päässyt,
vaikka tuo Herran teko oli valmiina maailman perustamisesta asti.

Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin;
mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt,
koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
Sillä me pääsemme lepoon,
me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut:
Ja niin minä vihassani vannoin: He eivät pääse minun lepooni
vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.

Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin:
Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa
ja tässä taas:
He eivät pääse minun lepooni.

Siis Genesiksen toisen luvun alussa oleva maininta Hänen levostaan,
on se, johon meitä kutsutaan.

[Exap]

Raamatussa on kirjattuna kaikki mitä elämään ja Jumalisuuteen tarvitaan.

Hepr 4 ei suinkaan puhu sapatin noudattamisesta, vaan levon saamisesta Kristuksessa. "Tämä päivä" on ihan jokainen päivä, maanantaista sunnuntaihin.

Lepo on lahja. Lepopäivä on lahja. Lahjan antaja on Jumala; ihminen ei omilla teoillaan voi saattaa itseään lepoon, eikä sapattia ole kristityille pakolliseksi lepopäiväksi ikinä annettu.

Lepopäivä on hyvä pitää, ja pitääpä sitten sapattia tai sunnuntaita kokoontumis- ja lepopäivänä, se ei riko Jumalaa vastaan mitenkään. Se olisi sapattia pyhittävien hyvä pitää mielessä, eikä ainakaan lähteä kehittelemään valheellisia tarinoita siitä miten Nooa tai Aabraham olisivat sapattia viettäneet.

Jeesus teki työtä aivan joka päivä, ainoa maininta alkuseurakunnan kokouspäivästä on viikon ensimmäinen päivä, olkoonpa sitten lauantai-ilta tai ei - se on kuitenkin viikon ensimmäisenä, ei sapattina. Jeesus ilmestyi viikon ensimmäisenä koossa olevalle seurakunnalle, eikä sekään ole osoitus muusta kuin siitä että Hän siunaa myös sunnuntaina kokoontuvat.

[kalamos]

Siis sapatin lepo eli Hänen leponsa,
johon meitä kutsutaan, on nimenomaan se lepo,
joka tuodaan esille Genesiksen toisen luvun alkujakeissa,
kuten Hebrealaiskirjeen kirjoittaja toteaa.

Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin;
mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt,
koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
Sillä me pääsemme lepoon,
me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut:
Ja niin minä vihassani vannoin: He eivät pääse minun lepooni
vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.

Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin:
Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa
ja tässä taas:
He eivät pääse minun lepooni.

Siis Genesiksen toisen luvun alussa oleva maininta Hänen levostaan,
on se lepo, johon meitä kutsutaan.

Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä,
jonka hän oli tehnyt,
ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä,
jonka hän oli tehnyt.
Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen,
koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä,
jonka hän oli tehnyt.

Siis tuossa on sapatin asetuskäsky.
Sitä ei löydy mistään muualta.

Genesiksen toisen luvun alkujakeiden perusteella
Jumala käski Israelilaisten kerätä mannaa kuutena päivänä,
ja olla keräämättä seitsemäntenä päivänä.

Genesiksen toisen luvun alkujakeiden perusteella
Jumala myöhemmin lain antamisen yhteydessä sanoi:

Muista pyhittää lepopäivä.

Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti;
silloin älä mitään askaretta toimita,
älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi,
sinun palvelijasi tai palvelijattaresi
tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.

Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on,
mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi;
sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.

Siis viikon seitsemäs päivä on aina Herran, sinun Jumalasi, sapatti;
ei pelkästään luomisviikon seitsemäs päivä ollut Herran sapatti.
Ja tuohon Hänen lepoonsa meitä kutsutaan.

Alkuseurakunnan uskovat viettivät sapatin.
He eivät suinkaan jättäneet synagoogakokoontumisia.

Viikon ensimmäisenä päivänä eli
kirjaimellisesti käännettynä sapattien jälkeen
- siis neljännen sapattivuoron jälkeen -
kristityt menivät omaan kokoontumiseensa.
He siis kokoontuivat Herran ehtoolliselle sinä samana hetkenä,
jona Kristus oli noussut ylös haudasta eli lauantaiehtoona.
Sunnuntaipäivän niinkuin muutkin arkipäivät he olivat töissä.

Jeesuskin meni sapatteina synagoogaan.
Eikä Jeesus koskaan rikkonut sapattia.
Perinnäissääntöjä hän rikkoi, mutta ei Jumalan säädöksiä.
Hän täytti lain viimeistä piirtoa myöten.
Ja koska Hän teki näin, niin me voimme nyt elää Sapatin täyttymyksessä.
Meillä on jo Sapatinlepo Jeesuksessa Kristuksessa.

Mutta myös maa on saava sapatinlevon.
Ja sapattia tullaan viettämään maan päällä asuvien keskuudessa
vielä tuhat vuotta (seitsemäs millenium) siten
kuin siitä on kerrottu Hesekielin kirjassa.

[Exap]

Missä päin Raamattua luet:

Raamattu paljastaa, että Jumalalla oli tapana
käyskennellä Paratiisissa ainakin iltaisin.
Siis seurustella luomansa ja kaltaisensa kanssa.
Siinä vaihdettiin päivän kuulumiset.
Mutta seitsemäs päivä oli aina pyhitetty.
Silloin ei työasioista keskusteltu.

Mistä löytyy perustelu seuraavalle:

Alkuseurakunnan uskovat viettivät sapatin.
He eivät suinkaan jättäneet synagoogakokoontumisia.

Alkuseurakunnan uskovat elivät Israelissa, ja kuten hyvin tiedät, sapatin rikkomisesta seurasi rangaistus. Joten on päivänselvää, että he noudattivat sapatin perinnäissääntöjäkin välttyäkseen vainotuksi tulemiselta. Sillä ei ole itsessään mitään tekemistä sen kanssa että he olivat kristittyjä.

Mitä taas tulee kokoontumisiin, niin he kokoontuivat jopa joka päivä, mutta mainittu ehtoolliskokous oli viikon ensimmäisenä. Paavalilla taas "oli tapana" käydä saarnaamassa synagoogissa, mikä sekään ei ollut "synagoogakokoontumista", vaan lähetystyötä - kuten tiedät.

Ei Jumala ollut tuossa tilanteessa puhunut mitään sapatista
saatikka asettanut sapattia.

Jumala asetti sapatin kokeeksi Israelille siitä pitävätkö he Hänen käskynsä vai eivät. Hes 20 korostaa sitä, että Jumala antoi sapatin nimenomaan Israelille, eikä ennen. Ihmettelen miksi kirjoitat näin vaikka kyseisen Hes 20 kohdan sinulle jo annoin.

Tämäkö ei sinun mielestäsi ole "sapatin asettamista"?

Niin hän sanoi heille: "Tämä tapahtuu Herran sanan mukaan; huomenna on levon päivä, Herralle pyhitetty sapatti. Mitä leivotte, se leipokaa, ja mitä keitätte, se keittäkää; mutta kaikki, mitä tähteeksi jää, pankaa talteen huomiseksi."
Katsokaa, Herra on antanut teille sapatin;
sentähden hän antaa teille kuudentena päivänä kahden päivän leivän.
Olkoon jokainen alallaan, älköönkä kukaan lähtekö paikaltansa seitsemäntenä päivänä."

Mikä tässä ei mielestäsi ole sapatin antamista ja asettamista ?

On tietysti totta että sapatti annettiin uudetsaan kymmenen käskyn mukana, korostaen sitä mistä se on merkki ja kenelle se annettiin - eli ei muille kuin Israelilaisille, heidän eläimilleen ja niille jotka heidän porteissansa ovat. Minulle on sikäli ihan se sama jos haluat sanoa että sapatti annettiin vasta 10 käskyn mukana - ei muuta asiaa. Mutta se annettiin nimenomaan VASTA Egyptistä lähdön jälkeen, ei aiemmille sukupolville.