Uusi taivas ja maa vai 1000v valtakunta?

Messiaan Valtakunta

ViestiKirjoittaja kalamos » 23.07.2016 07:11

Kun eletään sitä aikaa,
jolloin susi ja karitsa
käyvät yhdessä laitumella,
ja leijona syö rehua kuin nauta,
niin silloin
ei suinkaan vielä olla
iankaikkisuusolotilassa.

Ihmiset tekevät edelleen syntiä,
joskin vasta satavuotiaana
synnintekijä joutuu kiroukseen.

Ihmiset kuolevat niinkuin nytkin,
joskin nuorin kuolee vasta satavuotiaana.

Ihmiset lisääntyvät
niinkuin nytkin.

Eli kaiken kaikkiaan
eletään tätä samaa elämää kuin nytkin
eikä vielä iankaikkisuuselämää Uudessa Maassa.

:bible:
Jesaja (65:20-25) kirjoitti:
Ei siellä ole enää lasta,
joka eläisi vain muutaman päivän,
ei vanhusta,
joka ei täyttäisi päiviensä määrää;
sillä nuorin kuolee satavuotiaana,
ja vasta satavuotiaana
synnintekijä joutuu kiroukseen.

He rakentavat taloja ja asuvat niissä,
he istuttavat viinitarhoja
ja syövät niiden hedelmät;

he eivät rakenna muitten asua,
eivät istuta muitten syödä;
sillä niinkuin puitten päivät ovat,
niin ovat elinpäivät minun kansassani.
Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn.

He eivät tee työtä turhaan
eivätkä lapsia synnytä
äkkikuoleman omiksi,
sillä he ovat Herran siunattujen siemen,
ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä.

Ennenkuin he huutavat, minä vastaan,
heidän vielä puhuessaan minä kuulen.

Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella,
ja leijona syö rehua niinkuin raavas,
ja käärmeen ruokana on maan tomu;
ei missään minun pyhällä vuorellani
tehdä pahaa eikä vahinkoa,
sanoo Herra.


Herran Pyhä Vuori tarkoittaa
Kristuksen Hallintaa.

Kun tuo aika koittaa,
niin Hän on ottanut hallintavallan
ja paholainen on sidottu.

:bible:
Jesaja (11:6-10) kirjoitti:
Mutta Iisain kannosta nousee verso,
ja vesa puhkeaa sen juurista.

Hänen päällään lepää Herran Henki,
viisauden ja ymmärryksen henki,
taidon ja voiman henki,
tiedon ja Herran pelon henki.

Herran pelko on hänen ilonsa.
Ei hän tuomitse silmämitalla
eikä jaa oikeutta korvakuulolta,
vaan hän tuomitsee
köyhien asiat vanhurskaasti
ja jakaa oikein oikeutta
maan nöyrille.

Suunsa sauvalla hän lyö maata,
surmaa jumalattomat
huultensa henkäyksellä.

Vanhurskaus on hänen kupeittensa vyö,
totuus vyönä hänen lanteillaan.

Silloin susi asuu karitsan kanssa
ja pantteri makaa vohlan vieressä.

Vasikka, nuori leijona ja syöttöhärkä
kulkevat yhdessä,
ja pieni poika paimentaa niitä.

Lehmä ja karhu käyvät
samalla laitumella,
niiden vasikat ja pennut makaavat vierekkäin.

Leijona syö rehua
kuin härkä.

Imeväinen leikkii
kobran kolon luona,
ja vieroitettu lapsi kurottaa kätensä
kyyn onkaloon.

Missään
minun pyhällä vuorellani
ei tehdä pahaa eikä vahinkoa,
sillä maa on täynnä
Herran tuntemista,
niin kuin vedet peittävät meren.

Sinä päivänä seisoo
Iisain juurivesa kansojen viirinä.

Kansat etsivät häntä,
ja hänen asumuksensa
on täynnä kunniaa.


Tämä on selvästi kuvaus Messiaasta
ja Hänen Valtakunnastaan.

Ja tuo Valtakunta on tämän maan päällä,
jossa ihmisiä syntyy ja kuolee.

Siis ylösnousemuksen
jälkeisestä ajasta Uudessa Maassa
ei suinkaan ole kysymys.

Vaan tämä on Herran päivän
kauhean tulemisen jälkeen
eli Vihan ja synkeyden päivän
jälkeen koittava
ihana/loistava/valoisa Herran päivä,
Messiaan päivä, Sapatin päivä,
joka kestää tuhat vuotta.

:bible: Raamattu kansalle

Luukas (Ap.t 2:20) kirjoitti:
Aurinko muuttuu pimeydeksi
ja kuu vereksi,
ennen kuin tulee Herran päivä,
suuri ja loistava.


Kristuksen Morsian
ei kuitenkaan kuulu tuohon joukkoon,
joka silloin asuu maan päällä,
vaan me olemme silloin jo
ruumiin ylösnousemisen kokeneet,
ja asumme Isän Kodissa
Karitsan vihittynä Vaimona.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Messiaan Valtakunta

ViestiKirjoittaja Vieras » 25.07.2016 06:58

Tuossa puhutaan Uuden Liiton aikakaudesta, eli nykyajasta.

Samaa asiaa kuvataan termillä " 1000 vuotta".
Vieras
 

Re: Messiaan Valtakunta

ViestiKirjoittaja kalamos » 25.07.2016 07:12

Kysyisin sinulta seuraavaa:

Jos nuo Jesajan tallentamat kohdat
tarkoittavat nykyaikaa,
niin miksiköhän
eläintarhoissa joka puolella maailmaa
edelleen eristetään leijonat
ihmisistä kaltereilla tai jollain muulla tavalla?
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Uusi taivas ja maa vai 1000v valtakunta?

ViestiKirjoittaja Kirjoittaja » 17.07.2019 22:50

Uusi maa:

:bible:
Johannes (Ilm 21:1-4) kirjoitti:
Ja minä näin
uuden taivaan ja uuden maan;
sillä ensimmäinen taivas
ja ensimmäinen maa
ovat kadonneet,
eikä merta enää ole.

Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin,
minä näin laskeutuvan alas taivaasta
Jumalan tyköä,
valmistettuna niinkuin morsian,
miehellensä kaunistettu.

Ja minä kuulin suuren äänen
valtaistuimelta sanovan:


"Katso,
Jumalan maja ihmisten keskellä!
Ja hän on asuva heidän keskellänsä,
ja he ovat hänen kansansa,
ja Jumala itse on oleva
heidän kanssaan, heidän Jumalansa;

ja hän on pyyhkivä pois
kaikki kyyneleet heidän silmistänsä,
eikä kuolemaa ole enää oleva,
eikä murhetta eikä parkua eikä kipua
ole enää oleva,
sillä kaikki entinen on mennyt."



Puhutaanko tässäkin uudesta maasta, kun kuitenkin kuollaan vielä:

:bible:
Jesaja (65:16-25) kirjoitti:
Joka maassa itsensä siunaa,
siunaa itsensä totisen Jumalan nimeen,
ja joka maassa vannoo,
vannoo totisen Jumalan nimeen;
sillä entiset ahdistukset ovat unhotetut
ja peitossa minun silmiltäni.

Sillä katso,
minä luon uudet taivaat ja uuden maan.

Entisiä ei enää muisteta,
eivätkä ne enää ajatukseen astu;

vaan te saatte iloita ja riemuita
iankaikkisesti siitä, mitä minä luon.

Sillä katso,
iloksi luon minä Jerusalemin,
riemuksi sen kansan.

Minä iloitsen Jerusalemista
ja riemuitsen kansastani;
eikä siellä enää kuulla
itkun ääntä eikä valituksen ääntä.

Ei siellä ole enää lasta,
joka eläisi vain muutaman päivän,
ei vanhusta,
joka ei täyttäisi päiviensä määrää;
sillä nuorin kuolee satavuotiaana,
ja vasta satavuotiaana
synnintekijä joutuu kiroukseen.

He rakentavat taloja ja asuvat niissä,
he istuttavat viinitarhoja
ja syövät niiden hedelmät;

he eivät rakenna muitten asua,
eivät istuta muitten syödä;
sillä niinkuin puitten päivät ovat,
niin ovat elinpäivät minun kansassani.
Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn.

He eivät tee työtä turhaan
eivätkä lapsia synnytä
äkkikuoleman omiksi,
sillä he ovat Herran siunattujen siemen,
ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä.

Ennenkuin he huutavat, minä vastaan,
heidän vielä puhuessaan minä kuulen.

Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella,
ja leijona syö rehua niinkuin raavas,
ja käärmeen ruokana on maan tomu;
ei missään minun pyhällä vuorellani
tehdä pahaa eikä vahinkoa,
sanoo Herra.
Avatar
Kirjoittaja
 
Viestit: 1848
Liittynyt: 14.10.2017 20:50

Re: Uusi taivas ja maa vai 1000v valtakunta?

ViestiKirjoittaja kalamos » 18.07.2019 08:41

Ilmestyskirjan osalta
olemme tuossa kohdassa
selvästi jo ohittaneet
tuhat vuotta kestäneen aikakauden,
ja tämä nykyinen Maa on kadonnut.

Ja Jumala todellakin sitten
luo Uuden maan,
jonka päälle Jerusalem
Taivaasta laskeutuu.
Silloin Jumalan Maja
on ihmisten keskellä.

Kun Johannes saa nähdä
tulevat tapahtumat,
on kansojen ja Israelin kohtalo
jo sinetöitynyt siten,
että Jumala saattoi ilmoittaa tarkalleen,
miten asiat nyt menevät.
Oli tiedossa,
että Israel ei kääntynyt silloin
alkaneen Jaakobin ahdistuksen aikana jne.

Jesajan kirjassa sen sijaan
katsotaan asioita kauempaa.

Johannes sai nähdä kaiken
kuin paikan päällä,
mutta Jesaja näkee hyvin kaukaa
kuin tähyillen vuoristoa jossain kaukana
ja niin kaukaisten vuorten huippujen
sijaintia toisiinsa nähden
on vaikea erottaa.

Meidän on tarpeen tarkastella
Jesajan lukua ensimmäisestä jakeesta alkaen.

:bible:
Jesaja (65:1) kirjoitti:
Minä olen suostunut niiden etsittäväksi,
jotka eivät minua kysyneet,
niiden löydettäväksi,
jotka eivät minua etsineet;
minä olen sanonut kansalle,
joka ei ole otettu minun nimiini:

Tässä minä olen,
tässä minä olen!


Paavali viittaa tuohon
Jesajan jakeeseen seuraavasti:

:bible:
Paavali (Room 10:20) kirjoitti:
Ja Esaias on rohkea ja sanoo:
"Minut ovat löytäneet ne,
jotka eivät minua etsineet;
minä olen ilmestynyt niille,
jotka eivät minua kysyneet".


Eli Jesaja aloittaa luvun 65
puhumalla pakanoista.

Sitten hän jatkaa puhuen Israelista
ja todella rajuja sanoja:

:bible:
Jesaja (65:2-) kirjoitti:
Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni
uppiniskaista kansaa kohden ...


Ja tähän katkelmaan
Paavalikin sitten viittaa
Roomalaiskirjeen heti seuraavassa jakeessa:

:bible:
Paavali (Room 10:21) kirjoitti:
Mutta Israelista hän sanoo:

"Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni
tottelematonta ja uppiniskaista kansaa kohden".


Paavali siis avaa meille tuota Jesajan lukua,
jossa on osattava jakaa Sana oikein,
eli erottaa,
milloin puhutaan Israelista,
milloin pakanoista.

Paavali jatkaa:

:bible:
Paavali (Room 11:1) kirjoitti:
Minä sanon siis:
ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa?
Pois se!


Jumala ei ole hyljännyt Israelia,
vaikka se on tehnyt kaikkea sitä,
mitä voimme lukea
Jesajan kirjan luvun 65 alkupuolelta.
Se on harjoittanut
haureutta eli epäjumalanpalvelusta.

Eli se,
että tuo Jesajan kirjan luku alkaa
tuolla Israelia provosoivalla ilmoituksella
pakanakansoista,
jotka ovat löytäneet Herran,
vaikka eivät ole edes etsineet,
on juuri sitä,
minkä Mooses oli ennustanut Israelista.

:bible:
Mooses (Deut 32:21) kirjoitti:
He ovat herättäneet minun kiivauteni
jumalilla, jotka eivät jumalia ole,
ovat vihoittaneet minut
turhilla jumalillansa;

niin minäkin herätän heidän kiivautensa
kansalla, joka ei ole kansa,
vihoitan heidät
houkalla pakanakansalla.


Tämä on asetelma Jesajan kirjan luvussa 65.
Sekä Israelin että pakanakansojen kohtalo tuodaan esiin.

Ensinnäkin sekä Israel että pakanakansat,
ovat osallisia kaiken päätteeksi
tulevasta lupauksesta:

:bible:
Jesaja (65:17) kirjoitti:
minä luon uudet taivaat ja uuden maan


Tämä on kaiken päätös
ja samalla
Jumalan päivän eli Iankaikkisuuden päivän
alku.

Pietari käy läpi viimeiset päivät.
Jumalan päivä on Pietarin mukaan
Iankaikkisuuden päivä

Herran päivä on
7 v + 1000 v

Eli kaiken päätös on
Uudet taivaat ja Uusi maa,
jonka päälle laskeutuu
Taivaallinen Jerusalem.

Mutta ennen tätä toteutuu Herran valoisa/ihana/loistava päivä
tämän nykyisen maan päällä.

Se toteutuu siten,
että Jeesus tulee
taivaasta takaisin maan päälle
ja perustaa Israelille Valtakunnan.

Ja siinä valtakunnassa eletään
ihan niinkuin nytkin,
eli ihmisiä syntyy ja kuolee.

Mutta olosuhteet ovat ihan toisenlaiset,
koska paholainen on sidottuna
tuon tuhannen vuoden ajan.

Jopa luomakunta
on vapautettu turmeluksen orjuudesta,
ja eläimet eivät enää syö toisiaan.

Tapahtuu siis todellinen
Jumalan luomisihme
tämän nykyisen maan osalta.

Jeesus puhuu itse asiassa
tämän Maan uudestisyntymisestä.

:bible:
Matteus (19;28) kirjoitti:
Totisesti minä sanon teille:
siinä uudestisyntymisessä,
jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella,
saatte tekin,
jotka olette minua seuranneet,
istua kahdellatoista valtaistuimella
ja tuomita Israelin
kahtatoista sukukuntaa.


Ja tästä Israelille perustettavasta Valtakunnasta
kertoo Jesaja luvun 65 loppupuoliskossa.

Eli ensinnäkin Israelin kansan kohdalla
tapahtuu luomisen ihme.
Tuo kansa kokee uudestisyntymisen ihmeen.

Otetaan nyt vielä neljänneksi todistajaksi asiassa Hesekiel.
Hesekiel tulee ratkaisevaan taitekohtaan saatesanoin:

:bible:
Hesekiel (39:29) kirjoitti:
Enkä minä enää kätke heiltä kasvojani,
sillä minä vuodatan Henkeni Israelin heimon päälle,
sanoo Herra, Herra.


Eli tuota tarkoittaa se,
kun Jesaja sanoo,
että Herra luo riemuksi Jerusalemin kansan.

Mitä tarkoittaa sitten Jerusalemin luominen.
Se ei ole sama asia kuin Uuden Jerusalemin
laskeutuminen taivaasta maan päälle.

Kun luemme Hesekielin ennustusta
tuosta edellisestä kohtaa eteenpäin
eli luvun 40 alusta loppuun saakka,
niin meillä on edessämme koko ajan
kuvaus tuosta Messiaan Valtakunnan ajasta
tämän maan päällä.

Ja tuo kuvaus osoittaa,
että esimerkiksi
Jerusalemin temppelissä
tapahtuu asioita,
jotka eivät ole mitenkään mahdollisia
ilman luomisen ihmettä.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Uusi taivas ja maa vai 1000v valtakunta?

ViestiKirjoittaja Kirjoittaja » 18.07.2019 12:06

kiitos viestistä, paljon hyvää asiaa. Mieltäni kuitenkin askarruttaa vielä se, että Jesajan 65 kohdassa, jonka toin esille, samaistetaan uusi maa ja taivas sekä valtakunta, jonka Ilmestyskirja sanoo olevan vain 1000v pitkä. Uudessa maassahan ei nimittäin enää kuolla.

:bible:
Jesaja (65) kirjoitti:
Sillä katso,
minä luon uudet taivaat
ja uuden maan.

Entisiä ei enää muisteta,
eivätkä ne enää ajatukseen astu;

vaan te saatte iloita ja riemuita
iankaikkisesti siitä,
mitä minä luon.

Sillä katso,
iloksi luon minä Jerusalemin,
riemuksi sen kansan.

Minä iloitsen Jerusalemista
ja riemuitsen kansastani;
eikä siellä enää kuulla
itkun ääntä eikä valituksen ääntä.

Ei siellä ole enää lasta,
joka eläisi vain muutaman päivän,
ei vanhusta,
joka ei täyttäisi päiviensä määrää;
sillä nuorin kuolee satavuotiaana,
ja vasta satavuotiaana
synnintekijä joutuu kiroukseen.
Avatar
Kirjoittaja
 
Viestit: 1848
Liittynyt: 14.10.2017 20:50

Re: Uusi taivas ja maa vai 1000v valtakunta?

ViestiKirjoittaja kalamos » 18.07.2019 17:45

Kyllä siinä todellakin ovat nuo kaikki:
Uusi taivas ja uusi maa
sekä
1000-vuotinen valtakunta
tämän maan päällä.

Jesaja katselee tuota kokonaisuutta
hyvin kaukaa
eikä erota näitä toisistaan selkeästi
vaan näkee kaiken yhtenä kokonaisuutena.

Ensin Jesaja näkee sen tosiasian,
että siellä kaukaisuudessa
Jumala luo uudet taivaat ja uuden maan.

Ja niin Jesaja tallentaa tuon ingressin
minä luon uudet taivaat ja uuden maan

Ja sitten
hänen kauttansa annetaan
sanoma,
joka zoomaa yhteen vaiheeseen
tuota prosessia.

Ja niin Jesaja heti perään
tallentaa Jumalan ilmoituksen,
joka todellakin on vielä tätä
tämän maan päällä olevaa elämää,
jossa ihmiset syntyvät ja kuolevat
niinkuin nytkin.

Ja nyt me UT:n ilmoituksen perusteella
jo tiedämme,
että tuo aikajakso,
kun se toteutuu,
on oleva pituudeltaan
1000 vuotta.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Uusi taivas ja maa vai 1000v valtakunta?

ViestiKirjoittaja kalamos » 14.03.2025 18:38

Yhdistin kaksi keskustelua,
jotka käsittelevät samaa asiaa.

Onkohän tämä tullut loppuun käsitellyksi,
vai onko jotain kysymyksiä asiaan liittyen
ehkä vielä mielessä.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Uusi taivas ja maa vai 1000v valtakunta?

ViestiKirjoittaja Kirjoittaja » 18.03.2025 10:47

Alkaa olemaan selkeämpää minulle.
Avatar
Kirjoittaja
 
Viestit: 1848
Liittynyt: 14.10.2017 20:50

Re: Uusi taivas ja maa vai 1000v valtakunta?

ViestiKirjoittaja kalamos » 19.03.2025 07:55

Katsopa vielä laatimaani kaaviota.

https://kalamos.webnode.fi/sana-ja-elam ... ataulukko/
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Seuraava

Paluu (Jes 58-66) Siionin pelastus

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron