Kadonneet lammas, hopearaha ja veli (Luuk 15)

[Luukas]

Jos jollakin teistä on
sata lammasta
ja hän kadottaa yhden niistä,
eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan
ja mene etsimään kadonnutta, kunnes hän sen löytää?

Ja löydettyään hän panee sen hartioillensa iloiten.
Ja kun hän tulee kotiin,
kutsuu hän kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille:

Iloitkaa minun kanssani,
sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut.

Minä sanon teille:
samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä,
joka tekee parannuksen,
kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta,
jotka eivät parannusta tarvitse.

[Luukas]

Tahi jos jollakin naisella on
kymmenen hopearahaa
ja hän kadottaa yhden niistä,
eikö hän sytytä lamppua ja lakaise huonetta ja etsi visusti,
kunnes hän sen löytää?

Ja löydettyään hän kutsuu kokoon ystävättärensä ja naapurinaiset ja sanoo:

Iloitkaa minun kanssani,
sillä minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.

Niin myös, sanon minä teille,
on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä,
joka tekee parannuksen.

[Luukas]

Eräällä miehellä oli
kaksi poikaa.
Ja nuorempi heistä sanoi isälleen:

Isä, anna minulle se osa tavaroista,
mikä minulle on tuleva.

Niin hän jakoi heille omaisuutensa.
Eikä kulunut montakaan päivää,
niin nuorempi poika kokosi kaiken omansa
ja matkusti pois kaukaiseen maahan;
ja siellä hän hävitti tavaransa eläen irstaasti.

Mutta kun hän oli kaikki tuhlannut,
tuli kova nälkä koko siihen maahan,
ja hän alkoi kärsiä puutetta.
Ja hän meni ja yhtyi erääseen sen maan kansalaiseen,
ja tämä lähetti hänet tiluksilleen kaitsemaan sikoja.
Ja hän halusi täyttää vatsansa niillä palkohedelmillä, joita siat söivät,
mutta niitäkään ei kukaan hänelle antanut.

Niin hän meni itseensä ja sanoi:

Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää,
mutta minä kuolen täällä nälkään!
Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle:
Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi
enkä enää ansaitse,
että minua sinun pojaksesi kutsutaan;
tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.

Ja hän nousi ja meni isänsä tykö.
Mutta kun hän vielä oli kaukana,
näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä,
juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.
Mutta poika sanoi hänelle:

'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi
enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan'.

Silloin isä sanoi palvelijoilleen:

Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin,
ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa;
ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa.
Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa,
sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon,
hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.
Ja he rupesivat iloa pitämään.

Mutta hänen vanhempi poikansa oli pellolla.
Ja kun hän tuli ja lähestyi kotia, kuuli hän laulun ja karkelon.
Ja hän kutsui luoksensa yhden palvelijoista ja tiedusteli, mitä se oli.
Tämä sanoi hänelle:

Sinun veljesi on tullut,
ja isäsi teurastutti syötetyn vasikan,
kun sai hänet terveenä takaisin.

Niin hän vihastui eikä tahtonut mennä sisälle;
mutta hänen isänsä tuli ulos ja puhutteli häntä leppeästi.
Mutta hän vastasi ja sanoi isälleen:

Katso, niin monta vuotta minä olen sinua palvellut
enkä ole milloinkaan sinun käskyäsi laiminlyönyt,
ja kuitenkaan et ole minulle koskaan antanut vohlaakaan, pitääkseni iloa ystävieni kanssa.
Mutta kun tämä sinun poikasi tuli,
joka on tuhlannut sinun omaisuutesi porttojen kanssa,
niin hänelle sinä teurastit syötetyn vasikan.

Niin hän sanoi hänelle:

Poikani, sinä olet aina minun tykönäni,
ja kaikki, mikä on minun omaani, on sinun.
Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita,
sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon,
hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.

[kalamos]

Jeesus on ensin aterialla fariseusten johtomiehen talossa.
Sitten Hän kertoo suurista illallisista,
joihin lopulta haetaan lähes pakottamalla katuojistakin kutsuvieraita.
Ja sitten tuo fariseusten mielestä pohjasakkaa oleva joukko
onkin jo ateriayhteydessä Jeesuksen kanssa.

Ja kaikki publikaanit ja syntiset tulivat hänen tykönsä kuulemaan häntä.
Mutta fariseukset ja kirjanoppineet nurisivat ja sanoivat:
Tämä ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan.
Niin Hän puhui heille tämän vertauksen sanoen:

Jeesus vastaa fariseusten syytökseen vertauksella,
joka muodostuu kolmesta kertomuksesta, joissa

1)
Lampaiden paimenelta
on kadoksissa yksi sadasta lampaasta

2)
Perheen äidiltä
on kadoksissa yksi kymmenestä rahasta

3)
Perheen isältä
on kadoksissa yksi kahdesta pojasta.

Kuka on tuo huolimaton, joka on kadottanut jotakin.
Jeesus ilmaisee sen fariseuksille hyvin hienovaraisesti:
Jos jollakin teistä on sata lammasta

Fariseusten syytös Jeesusta kohtaan,
on hetkessä kääntynyt heitä itseään vastaan.
He ovat huonoja paimenia,
jotka ovat kadottaneet lampaansa.
Eivätkä he tee mitään etsiäkseen nuo kadonneet.
Ja kun Hyvä Paimen etsii ne, he nurisevat.

Heidän itse olisi pitänyt etsiä nuo kadonneet lampaat,
joiden kanssa seurustelusta he Jeesusta syyttivät.
Mutta fariseukset eivät halunneet olla
missään tekemisissä noiden hylkiöiden kanssa.

Tuo pohjasakka ei ollut fariseuksille minkään arvoista,
mutta Jeesus vertaa sitä hopearahaan.
Jos fariseuksilla olisi ollut Äidin huolehtiva sydän,
he olisivat lakaisseet likakerrokset maalattiaan
hautautuneen hopearahan päältä.
Mutta fariseuksia kiinnosti vain itsensä kiillottaminen
ja itseensä kohdistuvat puhdistusrituaalit.

Kun Jeesuksen vastaus eli vertaus on päätösosassaan,
joutuvat fariseukset kasvokkain kylmän totuuden kanssa.
Nuorempi veli, jonka vaellus on alta kaiken arvostelun,
sai ottaa vastaan Isän Rakkauden.

Vanhempi veli ei tuohon Rakkauteen suostu.
Hän asui Isänsä tykönä, omisti kaiken,
teki otsa hiessä ja kurtussa työtä isänsä pelloilla.
Mutta oli edelleen kuollut. Kuollut Isän Rakkaudelle.
Isän Rakkaus ympäröi veljekset.
Mutta vanhemman veljen kivikovaan sydämeen,
tuo Rakkaus ei päässyt murtautumaan.

Luukkaan evankeliumissa ratkaiseva käänne on lukujen 13 ja 14 taitekohdassa.
Kaikki, mitä Israelin lasten tavoittamiseksi on voitu tehdä, on tehty.
Enää on jäljellä vain lopullinen taistelu,
jossa Jeesus on antava henkensä.
Ei tosin pelkästään Israelin huoneen kadonneitten lampaiden
vaan kaikkien lampaiden puolesta.
Mutta sen on tapahduttava Jerusalemissa.

Kuitenkin minun pitää vaeltaman
tänään ja huomenna ja ylihuomenna, sillä ei sovi,
että profeetta saa surmansa muualla kuin Jerusalemissa.

Jeesus suree Israelin lapsia rinnastaen itsensä kanaemoon, äitiin,
joka olisi halunnut koota lapsensa helmansa suojaan.
Mutta Hänen omansa eivät tahtoneet tulla Hänen tykönsä.

Jerusalem, Jerusalem,
sinä, joka tapat profeetat
ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt,
kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi,
niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle!
Mutta te ette ole tahtoneet.

Fariseukset ja kirjanoppineet löytävät itsensä
vertauksen paljastamasta vanhemmasta veljestä,
joka ei ota vastaan eikä soisi muillekaan Isän Rakkautta.
Vertaus paljastaa heidät aivan toisenlaisiksi kuin Rakastavan Äidin.
He ovat kelvottomia paimenia.

Mutta avoimeksi jää tuossa vertausten sarjassa,
tapahtuuko heissä - vanhemmassa veljessä - mielenmuutos.