Laupias Samarialainen (Luuk 10:30-35)

[Luukas]

Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon
ja joutui ryövärien käsiin,
jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois
jättäen hänet puolikuolleeksi.

Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä
ja näki hänet ja meni ohitse.

Samoin leeviläinenkin:
kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse.

Mutta kun eräs samarialainen,
joka matkusti sitä tietä,
tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä.

Ja hän meni hänen luokseen
ja sitoi hänen haavansa
ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä,
pani hänet juhtansa selkään
ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä.
Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria
ja antoi majatalon isännälle ja sanoi:

'Hoida häntä,
ja mitä sinulta lisää kuluu,
sen minä palatessani sinulle maksan'.

[sinetti]

Eräänä päivänä Jeesus puhui opetuslapsillensa,
jotka olivat palanneet iloisina saarnamatkaltaan, ja sanoi heille:

Älkää kuitenkaan siitä iloitko,
että henget ovat teille alamaiset,
vaan iloitkaa siitä,
että teidän nimenne on kirjoitettuna taivaissa.

Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi:

Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra,
että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä
ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.

Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni,
eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä,
eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika
ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.

Ja hän kääntyi opetuslapsiinsa erikseen ja sanoi:

Autuaat ovat ne silmät, jotka näkevät, mitä te näette.
Sillä minä sanon teille:
monet profeetat ja kuninkaat ovat tahtoneet nähdä,
mitä te näette, eivätkä ole nähneet,
ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.

Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä:

Opettaja, mitä minun pitäisi tekemän,
että minä iankaikkisen elämän perisin?

Niin hän sanoi hänelle:

Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?

Hän vastasi ja sanoi:

Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi,
kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi,
ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.

Hän sanoi hänelle:

Oikein vastasit, tee se, niin saat elää.

Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle:

Kuka sitten on minun lähimmäiseni?

Jeesus vastasi ja sanoi:

Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin,
jotka riisuivat hänet alasti ja löivät kasvoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi.
Niin vaelsi sattumalta pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse.
Samoin leeviläinenkin, kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse.

Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, ja tuli hänen kohdalleen ja näki hänet,
niin hän armahti häntä.
Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä,
pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä.
Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi:

Hoida häntä,
ja mitä sinulta lisää kuluu,
sen minä palatessani sinulle maksan.

Sitten Jeesus kysyi:

Kuka näistä kolmesta osoitti olevansa
sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?

Hän sanoi:

Se, joka osoitti hänelle laupeutta.

Niin Jeesus sanoi hänelle:

Mene ja tee sinä samoin.

Ja rikas nuorukainen lähti, ja mennessänsä hän sanoi itsekseen,
kun hän katseli opetuslapsia, jotka iloitsivat siitä, että heidän nimensä oli kirjoitettuna taivaissa:

Kuinka helppoa onkaan lapsenmielisten ihmisten
päästä sisälle Jumalan valtakuntaan,
mutta minulla, joka olen viisas ja ymmärtäväinen
ja ajattelen aina itseäni, enkä lähimmäisteni parasta,
on monta estettä.

Ja hän meni ja ajatteli vain itseänsä, eikä hän huomannut köyhiä lähimmäisiänsä, jotka kohottivat anoen kätensä hänen puoleensa tien vieressä.
Mutta kun Jeesus kulki sitä tietä, huomasi hän heidät kaikki, ja hän katsoi ja auttoi heitä heidän vaivoissaan, sillä hän rakasti heitä.
Ja opetuslapsetkin opettelivat rakastamaan lähimmäisiään niinkuin itseään.

[kalamos]

Sinetti-täti

Minä muistan erään tapauksen
varhaisesta nuoruudestani.

En oikein tarkkaan muista,
mutta siinä oli luultavasti pappismies kirkon edustalla.

Ja vieressä kedolla kuitenkin kaupungissa
makasi onneton mies, joka tarvitsi apua.
Hänen jalkansa oli turvoksissa,
eikä hän päässyt liikkumaan
ja oli kovissa tuskissa.
Hän saattoi olla myös humalassa.

Aikaa on kulunut kovin paljon tuosta tapahtumasta,
mutta muistaakseni tuo mies,
jonka oletan olleen tuon kirkon pappi,
heitti minun käsiini kaksikymmentäpennisen tai jotakin,
ja pyysi minua soittamaan apua puhelimesta tuolle miehelle.
Hän itse oli kovin kiireinen ja juoksi isoon kiiltävään autoonsa
ja meni menojaan.

Minä olin kovasti hämilläni ja hiukan peloissanikin,
mutta varmaan sitten menin kirkon edessä olleeseen puhelinkoppiin
ja soitin jonnekin.

Mutta sen muistan, että mitään apua ei mistään tullut
sinä aikana, kun siinä olin.

[sinetti]

Uskon, että eteemme tuodaan näitä kaikista vähimpiä ja sen minkä teemme heille, sen teemme Jeesukselle Kristukselle.
Tiedän että kaikki eivät uskalla lähestyä näitä laitapuolen kulkijoita, jotka kovin likaisina ja luotaantyöntävinä maassa makaa. Mutta he ovat niitä, jotka hiovat meistä kauniita jalokiviä, taivaallista käyttöä varten.

[kalamos]

Vähän myöhemmin minulle kävi niin,
että ylittäessani kävelysiltaa pitkin
leveää rautatiealuetta
näin kiskoilla makaavan miehen,
joka ilmeisesti oli sammunut siihen.

Olin kauhuissani.
Alue oli aidattu,
joten sinne ei edes päässyt.

Junat eivät kuitenkaan kulkeneet tuossa kohden
lähellä juna-asemaa enää kovaa vauhtia.

Mietin lähintä puhelinkoppia,
ja tulin siihen tulokseen,
että lähin poliisiasema on melkein yhtä lähellä.

Kiirehdin sinne.
Astuin ensimmäisen kerran elämässäni poliisiasemalle.
Siellä oli paljon miehiä.
Lopulta yksi kysyi minulta,
että mitä asiaa.

Kerroin asiani,
ja sitten mies otti radiopuhelinyhteyden partioon.
Käski käydä poikien herättelemässä miehen.


Tuo silta johti hiukan pahamaineiselle alueelle.
Kävelin kuitenkin sen läpi aina opinahjooni,
koska tuo reitti oikaisi paljon.

Kerran minua vastaan laahusti surkean näköinen mies.
Hän oli selvästikin yöpynyt ulkona ehkä montakin yötä.
Hän oli virtsannut housuihinsa jo montakin kertaa.
Etumus oli laajalta alueelta märkä.
Hänen katseensa oli poissa tästä maailmasta.
Hän kuitenkin näki minut ja minä hänet.
Hän laahusti hitaasti kohtia kotiaan - millainen olikaan.
Minä kiirehdin kohti hienoa oppilaitosta,
josta valmistuttuani minua odottaisi toisenlainen ura kuin tällä miehellä.


Mutta sitten kerran taas tuon alueen läpi kulkiessani,
minua vastaan tuli tuolla aiemmin mainitulla
rautatiealueen ylittävällä kävelysillalla
kaksi nuorta romaania.

Ja nyt en voinut enää ohittaa näitä vastaantulijoita.
He pysäyttivät minut.
Toinen heistä oli vielä keskenkasvuinen,
mutta potki ja riehui sitäkin ärhäkämmin.
Toinen oli jo nuori aikuinen ja hyvin kasvanut
varsinkin leveyssuunnassa.

Minä luulin jo, että päiväni ovat luetut,
mutta näyttelin rohkeaa ja kävelin vain ohi,
mutta nämä tulivat perässä,
ja tuo keskenkasvuinen oli selvästi halukas
käsittelemään minut täysimääräisesti.
Minun osani olisi voinut olla Jeesuksen vertauksessa mainittu mies,
joka olisi jäänyt nyt tässä tapauksessa kävelysillalle tai sen alle
puolikuolleena makaamaan.

En enää koskaan tai ainakin aniharvoin kuljin yksin
tuon alueen läpi,
ja niin pitkä kävelymatkani oppilaitokseen
tuli vielä kilometrin tai pari entistäkin pidemmäksi suuntaan ja toiseen.

[Sirkuttaja]

On minutkin meinattu hakata, pari poikaa... muistan rukoilleeni mielessäni apua, adrenaliini ja pelko. Et ehkä arvaa kuka minut pelasti. Et uskoisi sitä tarinaa vaikka kertoisin, mutta sanotaan niin, että sain rukoukseen avun ja Jumala näytti sen vielä merkillä avustaan, että Hän kuuli siis rukouksen, etten pelastunut ihan sattumalta. On Hän joskus tainnut vastatakin... vaikka nuorena uskoni ei ollut kovin vahvaa, ei todellakaan.

Olin peloissani, koin tilanteen niin vakavaksi, että pelkäsin jopa kunnon hakkaamista... ei miksikään lasten leikiksi sitä voisi sanoa, vaikka olin vielä lapsi tai nuori oikeastaan... mutta sillä tarinalla on ollut myöhemmin ikävä loppu ainakin toiselle uhkaajalle, toisesta en tiedä miten kävi... elämässä on traagisia asioita sanotaan niin.

[kalamos]

Aivan samoin koen,
että minunkin kävi.

Sydämeni jyskytti,
mutta samalla se huokasi Jeesuksen puoleen.

Ja vastaus rukoukseen tuli siten,
että tuo iso kaveri pudotti jonkin arvoesineensä
tuon kävelysillan alle.
Olisiko ollut sytkäri.

Ja hän meni sitä etsimään heinikosta.
Tuo pienempi kaveri enää tuli perässäni
ja yritti lyödä ja potkia,
mutta yksinään ei kuitenkaan uskaltanut
käydä kunnolla käsiksi.

Hän huusi sille isolle kaverille,
että anna sen sytkärin olla
ja hakataan tämä.

Mutta tuo isompi huusi,
että anna sen mennä,
ja haetaan mun sytkäri.

Ja miten näiden kahden sitten kävi myöhemmin.
No. En ole ihan varma,
mutta pidän täysin mahdollisena sitä,
että kumpikin tuli uskoon,
ja kumpikin on ollut minun kotonani laulamassa ja soittamassa
hengellisessä kokouksessa kaukana kaukana tuosta kaupungista,
jossa tuo ensikohtaaminen tapahtui.
Mutta tästä en ole aivan varma.
En ole viitsinyt vuosikymmenien jälkeen mennä kyselemään,
että olitko Sinä silloin kauan sitten ...

[Sirkuttaja]

Olisi mukava, jos heille olisi käynyt hyvin loppuviimein.

Itse en halua avata miten ja millä tavoin Jumala vastasi, koska se on minun ja Jumalan välinen asia ja en halua nostattaa ihmeitä, en halua nostattaa itseänikään niiden kautta, kuin ne olisivat se merkitsevä asia, toki on mukava ihmiselle itselleen, jos Jumalan kokee olevan näkyvämmästi esillä myös silminnähden, ei vain sisimmässä kokemuksena siitä.

[kalamos]

Tavalla ja toisella
meidät kumpikin pelastettiin.
Pelastaja tuli tilanteeseen.

Kun nyt tarkastelemme
avauksessa olevaa Jeesuksen vertausta,
niin sekin kertoo Pelastajasta.

[Sirkuttaja]

Koen, olevani huono lähimmäisen rakastamisessa, silti Hän käskee tehdä kuten Hän tekisi, samoin.