Mitä tulee tuohon pääosin evankeliumeissa käytettyyn seurata-sanaan (akolutheo), niin sitä lienee tarpeetonta enemmälti selitellä, sillä uskon (tai ainakin toivon) kaikkien ymmärtävän mitä Jeesus tarkoitti kehottaessaan seuraamaan itseään ja opetuksiaan s.o tekemään opetustensa mukaan [1], Matt. 7:24ss. Jeesus ei kehoittanut kertaakaan opetuslapsiaan seuraamaan itseään jäljittelemällä (mimeomai). Kun Jeesus kutsui ihmisiä seuraamaan itseään (akoluthei moi-seuratkaa minua) tähän kutsuun sisältyi jumalallinen arvovalta. Se ei ollut ulkoista [2] Jeesuksen perässä kulkemista tai Hänen elämäntapansa opiskelemista, vaan sisäsyntyistä rakkauden ja kuuliaisuuden motivoimaa Mestarin yhteydessä elämistä ja Hänen seuraamista.
Koska apostolit kuitenkin käyttivät kirjeissään 10 kertaa sanaa mimeomai ja se on käännetty suomeksi sanalla seurata, niin yritän kirjoittaa jotain sanan merkityksestä. Luulen pääseväni helpoimmalla, kun lähden liikkeelle Paavalin kirjoitusten pohjalta [3].
Tähän väliin pitänee sanoa, että tämä ”jäljittelyasia” on vakava, jos sana ymmärretään väärin. En siis missään tapauksessa leikittele tässä sanoilla tai rupea 'halkomaan hiuksia'.
Paavali opettaa perustamiensa seurakuntien jäsenille, että heidän tulisi olla hänen seuraajiaan (μιμηται μου γινεσθε – mimetai mu ginesthe - olkaa minun jäljittelijöitä ts. seuraajia) kuten lapset ovat isänsä jäljittelijöitä ts. seuraajia. Tästä on kysymys. Ymmärtääksemme ilmaisun meidän täytyy tuntea itämaista kulttuuria ja ajattelutapaa.
R.Gyllenberg opetti [4]
Edellä hän [Paavali] oli verrannut itseään rakentajaan, joka pani perustuksen (1.Kr.3:10), nyt hän vertaa itseään ja heitä isään lapsineen. Isän merkitys lasten elämässä on ainutlaatuinen, ei vain biologisesti, vaan itämaisen ja erityisesti VT:n käsityksen mukaan myös henkisesti. Isän hahmo määrää lasten koko olemuksen. Lasten elämän tarkoitus on toteuttaa isänsä hengenperintöä ja tahtoa, ja siten kaikessa kirkastaa häntä ja lisätä hänen kunniaansa. Isän olemus on lapsen koko tulevan elämän keskipisteenä, hänen siunauksensa sen elinvoimaa. Tämän rinnalla kasvattajan tehtävä on rajoitettu ja vähämerkityksellinen. Parhaassa tapauksessa he ohjaavat lasta sen isän hengessä ja auttavat sitä oikein ymmärtämään asemansa siinä yhteisössä, jonka luonteen hän määrää, ja siten oikein täyttämään elämänkutsumustaan. Mutta lapsen tultua täysi-ikäiseksi kasvattajan tehtävä on lopussa (Gal.3:24s). Sen sijaan isän vaikutus lapsen elämään ei milloinkaan lakkaa, ei edes isän kuoltua. Paavali on seurakunnan isänä ”synnyttänyt” sen. Se on aikaansaannoksena jotain aivan uutta – mutta ”Kristuksessa”. Seurakunnan synnyttäjänäkin hän on toiminut Kristuksen hengen ja voiman välittäjänä ja välikappaleena. Nykyaikaista kuvaa käyttäen me voisimme valaista hänen käsitystään itsestään ja seurakunnasta sanomalla, että hän oli se solu Kristuksen ruumiissa, josta kehkeytyi uutena jäsenenä Korinton seurakunta (vrt. Gal.4:19, Flm. jae 10). Sen tähden hän, isyydestään huolimatta, ei rinnasta itseään Kristukseen, joka on kaiken kristillisen toiminan alkuvoima... Korintolaisten on tehtävä totta siitä, että he ovat hänen lapsiaan. Heidän on kaikessa esitettävä ja kuvastettava hänen olemustaan... Ennen kaikkea hänen [Paavalin] siis aina on ajateltava, että hänen elämänsä ja toimintansa pitää rakentaa Jumalan seurakuntaa. Tämän periaatteen mukaan Paavali on toiminut ja siinä suhteessa hän uskaltaa asettaa itsensä noudatettavaksi esikuvaksi (1.Kr.11:1). Tällöin ei kysymys ole mistään orjallisesta, ulkonaisesta jäljittelemisestä, vaan sisäisestä mielenlaadusta, joka kussakin tapauksessa on valmis uhrautumaan ja kärsimään muitten hyödyksi ja pelastukseksi
Jäljittelyssä (mimetai) on siis kysymys sisäisestä mielenlaadusta, joka kussakin tapauksessa on valmis uhrautumaan ja kärsimään muitten hyödyksi ja pelastukseksi. Sitä tarkoitetaan kehoituksella, että lapset seuraisivat (jäljittelisivät) isänsä esimerkkiä. Samasta asiasta on kysymys myös raamatunkohdissa, joissa seurakunnan jäseniä kehotetaan seuraamaan vanhimpien esimerkillista vaellusta, jotka ovat heille esikuvina
(Fil.3:17) Paavali kirjoitti:Olkaa minun seuraajiani (symmimetai) veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana.
συμμιμηται μου γινεσθε – symmimetai mu ginesthe – olkaa minun seuraajatovereitani, kanssaseuraajiani (sanoista 'syn' yhdessä ja 'mimetes' jäljittelijä, seuraaja).
(2.Tess. 3:7-9) Paavali kirjoitti:Tiedättehän itse, kuinka meidän jälkiämme on seurattava (mimeisthai) sillä me emme ole olleet kurittomia teidän keskuudessanne, emmekä ilmaiseksi syöneet kenenkään leipää, vaan työssä ja vaivassa me ahkeroitsimme yöt ja päivät, ettemme olisi kenellekään teistä rasitukseksi; ei niin, ettei meillä olisi siihen valtaa, vaan me tahdomme olla teille esikuvaksi, että te kulkisitte meidän jälkiämme (mimeisthai).
Mimetai merkitsee siis seuraamista niin kuin lapsen tulee seurata isänsä tai seurakunnan vanhimpien esimerkkiä. Raamattu kehottaa kerran myös seuraamaan (mimetai) Jumalaa, mutta jatkaa ”niinkuin rakkaat lapset”, jossa viittaus tuttuun isä-lapsi suhteeseen(Ef. 5:1).
Viiteluettelo:
[1] Vuorisaarna (Matteuksen luvut 5-7) osoittaa totuudelliselle lukijalle, ettei yksikään ihminen voi toteuttaa elämässään niitä korkeita eettisiä ja siveellisiä vaatimuksia, jotka Jeesus siinä esittää. Näitä Jeesuksen opetuksia voidaan jäljitellä, mutta ei toteuttaa muutoin kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta Jeesusta seuraamalla.
[2] Luonnollisesti Jeesuksen seuraaminen oli myös 'ulkokohtaista' sinä ajanjaksona, kun Hän kulki maan päällä ihmisenä, mutta silloinkaan Hänen seuraamisensa ei ollut jäljittelyä.
[3] 1.Kor. 4:14-21 ja 10:31-11:1. Eräissä käännöksissä kohta 11:1 on luvun 10 loppussa jonne se konteksissaan kuuluukin.
[4] Rafael Gyllberg, Korinttolaiskirjeet, sivut 59, 60 ja 120.
