SEURATA VAI JÄLJITELLÄ

Keskustelemme kaikesta taivaan ja maan välillä - Sanan pohjalta.
Alku. Synti, Sovitus, Pelastus, Usko ja Elämä. Lopun tapahtumat.

SEURATA VAI JÄLJITELLÄ

ViestiKirjoittaja Jukka » 05.09.2015 11:55

Sain jokin aika sitten arvioitavaksi kirjan, jonka oli kirjoittanut maassamme tunnettu suomalainen saarnaaja-kirjailija.

Kirja-arvostelut eivät aina ole mieluista puuhaa, varsinkaan jos jo ensimmäisiä sivuja lukiessa huomaa kirjan oikeaksi paikaksi rovion (Ap.t 19:19), ei kirpputoria, lahjapaketista puhumattakaan.

Tämä kirja alkoi hyvin, rohkaisten ja siunaten. Sanoma oli selkeää, ilmaisut ytimekkäitä, esimerkit arkielämästä poimittuja. Luota Jumalaan ja seuraa Jeesusta. Luettuani ensimmäiset 30 sivua -ja jos kaikki olisi ollut siinä- olisin arvioinut kirjan hyväksi ja suositellut uskovaisille luettavaksi, sillä sellaisille se oli kirjoitettu. Mutta kirjat eivät ole 30-sivuisia ja niinpä seurasi jatkoa ja kylmä suihku niskaani.

Kirjailija otti nyt käsiteltäväksi lähemmin aiheen 'mitä Jeesuksen seuraaminen merkitsee'? Hän esitti sen merkitsevän Jeesuksen jäljittelemistä. Luin tuon tekstin ja siihen liittyvän selityksen useamman kerran uudelleen läpi. Minun oli vaikea uskoa lukemaani todeksi ja kyseisen saarnaajan kynästä lähteneeksi opetukseksi.

Kirjailija esitti perusteluksi sen, että Raamatussa sana seurata merkitsi alkutekstissä jäljittelemistä. Varmemmaksi vakuudeksi otti vielä esille alkutekstin sanan mimos josta mimetes, suomeksi jäljittelijä, näyttelijä. Raamattuumme se on käännetty sanalla seurata. Sana esiintyy UT:ssa (vain kirjeissä) kymmenisen kertaa. Sen merkitys on seurata sellaisten ihmisten esimerkkiä, jotka elävät Jumalan tahdon mukaista elämää ja jotka Jumala on asettanut meille esikuviksi.

Kuva
Korintolaisille (1.Kor. 4:16) Paavali kirjoitti: Kehoitan siis teitä: olkaa minun seuraajiani (mimetai).


Jeesus ei käyttänyt tuota sanaa kehottaessaan ihmisiä seuraamaan itseään. Evankeliumeissa ja joitakin kertoja muualla, käytetään sanaa seurata (akolutheo) ja seuraaja (akoluthos). UT:ssa sanat esiintyvät noin 80 kertaa. Jeesus sanoi ja yhä meillekin sanoo: ”Seuraa Minua (akoluthei moi)!” Se on sisäsyntyistä seuraamista, sydämen asenne ja Pyhän Hengen synnyttämä palvova kiintymys ja rakkaus Mestariimme. Tällä ei ole mitään tekemistä jäljittelyn ja näyttelemisen kanssa.

Kuva
Johannes (10:4) kirjoitti:Ja laskettuaan kaikki omansa ulos hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat (akoluthei) häntä, sillä ne tuntevat hänen äänensä.


Kuinka kaunis kuva meille piirtyykään; Paimen kulkee edellä ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat Paimenensa äänen. Tästä seuraamisesta (perässä kulkemisesta) kerrotaan myös seuraavin sanoin

Kuva
(Lk.14:27) Luukas kirjoitti:Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua (opiso mu), se ei voi olla minun opetuslapseni.


Arvioitsijan osassa minun täytyy todeta, että kirjan kirjoittaja on oikein protoesimerkki koinee-kreikan 'kääntäjästä', joka ei näytä osaavan kreikan kielen alkeitakaan, mutta silti esiintyy opettajana. Eikä tämä kielen osaamattomuus tässä ole pahinta vaan epäraamatulliset neuvot kehottaa seuraamaan Jeesusta jäljittelemällä Häntä.

Tuossa kahvikupposta siemaillessani muistui mieleeni sarjakuvalehdestä opettavainen tarina, jossa sulhasen morsian oli vangittu ja hänen rooliaan esittämään opetettiin näyttelijä. Hänen nimensä oli, mikäpä muukaan kuin Mimosa. Hän esitti osaansa loistavasti ja huijasi kokonaista kylää. Hän todella osasi näytellä ja jäljitellä, imitoida. Kaikki meni täydestä, kunnes vaikeuksia kasaantui kylän ylle ja silloin Mimosan tosi luonne paljastui. Hän oli pelkkä teeskentelijä, joka ei rakastanut sulhasta ja se sitten purkautuikin raivona oikeaa morsianta kohtaan.

Jeesusta seuraa joukko ”mimosoja”, jotka ulkokohtaisesti näyttävät aidoilta opetuslapsilta, mutta heillä ei ole sisäistä elämää ja Kristuksen tuntemusta. Toisinaan he ehtivät tehdä paljon repivää ja hajottavaa työtä seurakunnassa, ennen kuin paljastuvat. Vaarallisimpia ei ole ulkopuolella opettavat eksyttäjät kuten jehovantodistajat, jotka opettavatkin harjoittelemaan Jeesuksen esikuvan mukaista elämäntapaa. Sellaiset on helppo torjua, mutta toisin on silloin, kun opetus tuleekin seurakunnan sisältä, veljiltä, jotka olemme tunteneet ehkä vuosikymmeniä.

Kuva
Ap.t 20:29-31 on Paavalin sanat, jotka Luukas kirjoitti:Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa. Valvokaa sen tähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itse kutakin.


Meidän tulee tutkia itseämme. Onko uskonelämämme aitoa vai teeskentelyä; loppupeleissä narrin osaa elämän näyttämöllä vai Jeesuksen seuraamista uskontunnustuksemme mittapuun mukaisesti.
Viimeksi muokannut Jukka päivämäärä 05.09.2015 13:29, muokattu yhteensä 1 kerran
Jukka
 

Re: SEURATA VAI JÄLJITELLÄ

ViestiKirjoittaja kalamos » 05.09.2015 13:09

Esimerkiksi Novumin interlineaari kääntää tuon sanan mimetes jäljittelijäksi:

Kuva
Paavali (1 Kor 4:16 11:1 Novum interlineaari) kirjoitti:
Kehotan siis teitä, jäljittelijöitä minun olkaa

Jäljittelijöitä minun olkaa, kuten minäkin Kristuksen


Mutta nyt otit esille kaksi eri sanaa:

    mimetes = näyttelijä / jäljittelijä
    akoluthos = seuraaja


Lammas ei jäljittele Paimenta, kun seuraa tätä.
Siis kuulemme Hänen ääntään ja sen mukaan siirrymme paikasta toiseen
viheriäisille niityille ja virvoittavien vesien tykö.

Mutta kyllä meitä sitten kehotetaan toisaalta
tekemään samoja asioita kuin Jeesus teki. Esimerkiksi

Kuva
Matteus (10:8) kirjoitti:Parantakaa sairaita,
herättäkää kuolleita,
puhdistakaa spitaalisia,
ajakaa ulos riivaajia.



Luultavasti opetuslapset toimivat hyvin samalla tavalla
kuin olivat nähneet Jeesuksen toimivan näissä tehtävissä.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: SEURATA VAI JÄLJITELLÄ

ViestiKirjoittaja Jukka » 05.09.2015 13:43

kalamos kirjoitti:Luultavasti opetuslapset toimivat hyvin samalla tavalla
kuin olivat nähneet Jeesuksen toimivan näissä tehtävissä.


Minäkin uskon, että toimivat Mestariltaan oppimalla tavalla, varsinkin, kun he tunsivat ja muistivat "Jeesuksen myös lihan(kin) mukaan". Mutta heillekään Jeesuksen seuraaminen ei ollut Hänen toimintansa ulkoista jäljittelyä vaan sisäsyntyistä, sydämen kuuliaisuutta, joka ilmeni "vanhurskautena, ilona ja rauhana Pyhässä Hengessä".
Jukka
 

Re: SEURATA VAI JÄLJITELLÄ

ViestiKirjoittaja kalamos » 05.09.2015 17:03

Siin minä ymmärrän nuo kahtena eri asiana.
Minä seuraan Jeesusta niinkuin lammas paimentaan.

Mutta minä olen myös Hänen ruumiinsa jäsen
ja teen asioita samalla tavalla kuin Jeesus
tai Hänen ruumiinsa muut jäsenet tekevät.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: SEURATA VAI JÄLJITELLÄ

ViestiKirjoittaja Jukka » 05.09.2015 17:59

Joudun kuitenkin arvioimaan kirjaa ymmärrykseni mukaan ja tulin siihen tulokseen, että me emme saa jäljitellä Jeesusta vaan seurata Häntä. Kirja, jossa alkutekstin virheellisiin tulkintoihin vedoten kehotetaan jäljittelemään Jeesusta, ei ansaitse puoltamista.
Jukka
 

Re: SEURATA VAI JÄLJITELLÄ

ViestiKirjoittaja kalamos » 06.09.2015 07:46

No, tällä foorumillahan me etsimme vastauksen kaikkeen Raamatusta.
Kun tämän ketjun otsikko kysyy:
SEURATA VAI JÄLJITELLÄ
niin Raamattu puhuu molemmista,
käyttää molempia ilmaisuja.

Lampaat seuratessaan Jeesusta eivät jäljittele Jeesusta.
He vaeltavat sinne, minne Jeesus heidät johdattaa.

Mutta Jeesuksen opetuslapsina me jäljittelemme Häntä.
Me teemme samalla tavalla asioita kuin Hänkin teki.
Hänen lupauksensa mukaan me teemme jopa suurempia kuin Hän teki.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: SEURATA VAI JÄLJITELLÄ

ViestiKirjoittaja עֵד » 06.09.2015 08:07

Minulle tuli mieleeni Jeesuksen sanat:

Kuva
Matteus (7:15) kirjoitti:Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.


Tätä jaetta on usein käytetty arvioidessa ns. Amerikan julistajia, mutta se sopii kyllä hyvin uskonnollisen ja muotomenoiltaan sivistyneen julistuksen arviointiin ihan kotomaassa (silloin kun se ei synnytä uutta elämää Kristuksessa).
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1439
Liittynyt: 06.06.2015 07:37

Re: SEURATA VAI JÄLJITELLÄ

ViestiKirjoittaja kalamos » 06.09.2015 08:32

Niin ... on oleva vääriä profeettoja ja jopa vääriä kristuksia eli vääriä messiaita.
Antikristus tulee jäljittelemään Kristusta kaikessa.
Jopa niin, että hän kuolee, mutta herää jälleen eloon.

Mutta nämä väärät profeetat ja messiaat
eivät koskaan seuraa Jeesusta.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: SEURATA VAI JÄLJITELLÄ

ViestiKirjoittaja Jukka » 06.09.2015 08:37

En tiedä olemmeko liikkeellä eri lähtökohdista Kalamoksen kanssa, mutta lähestyn itse asiaa siltä kantilta, että kuinka muutumme yhä enemmän Kristuksen kuvan kaltaiseksi. Me emme muutu yhä enemmän Hänen kuvansa kaltaisiksi jäljittelemällä Häntä, emme vaikka kuinka täydellistä jäljittelymme olisi. Muuttuminen ei tapahdu jäljittelemällä ulkoisesti Kristusta, joka on esikuvamme.

Jeesuksen seuraaminen on Hänen yhteydessään olemista niin kuin viinipuu ja sen oksat ovat yhteydessä keskenään.

Joh.15:5 Johannes kirjoitti:Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.


Nämä ovat Herramme omia sanoja. Ilman Minua te ette voi mitään tehdä.

Ihmiseksi tulleen Pojan jäljittely ei tee ketään Hänen kaltaisekseen eikä Hänen opetuslapsekseen. Tarvitaan ristiinnaulitun, ylösnousseen ja korotetun Pojan asumista ihmisessä, jotta ihminen voi muuttua ja seurata Jeesusta.

Minä en muista yhtään kohtaa Raamatussa, jossa Jeesus olisi kehottanut ketään seuraamaan itseään jäljittelemällä häntä. Tarkistan tarkemmin jäljitellä-sanan merkityksen ehtoommalla, mutta Jeesus ei sitä käyttänyt.
Jukka
 

Re: SEURATA VAI JÄLJITELLÄ

ViestiKirjoittaja kalamos » 08.09.2015 07:51

Kun tämän ketjun otsikko kysyy:
SEURATA VAI JÄLJITELLÄ
niin Raamattu puhuu molemmista,
siis molemmat ilmaisut löytyvät Jumalan Sanasta.

Suomennoksemme tosin kääntää useinkin kaksi alkutekstin aivan eri sanaa
yhdellä ja samalla käännösvastineella,
ja silloin käännöksemme ei tietenkään ole täydellinen.
Ja nyt fakta on, että Raamatun alkutekstistä löytyy kaksi aivan eri sanaa,
jotka avauksessasikin tuot esille.

Me olemme Jeesuksen lampaita,
jotka seuraavat Häntä.

Kuva
Johannes (10:27) kirjoitti:Minun lampaani kuulevat minun ääntäni,
ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.


Kun Jeesus sanoi tuossa yhteydessä sanoi olevansa Se Hyvä Paimen,
niin Hän viittasi Daavidin kirjoittamaan psalmiin hyvästä paimenesta.
Siitä, mitä Jeesus tarkkaan ottaen tässä tarkoittaa seuraamisella,
miten lampaat seuraavat paimentaan,
mitä tarkoittaa Hänen äänensä kuuleminen jne.
olen aikoinaan kirjoittanut hartaustekstin.
Lyhyesti sanottuna seuraaminen on sitä,
että paimen kulkee edellä ja lammas seuraa paimenta.

Mutta Jeesuksen opetuslapsina
me teemme niinkuin Paavali kehottaa meitä tekemään,
ja nyt alkutekstissä onkin sana, jonka pohjana on aivan toinen verbi:

Kuva
Paavali (1 Kor 4:16 11:1 Novum interlineaari) kirjoitti:
Kehotan siis teitä, jäljittelijöitä minun olkaa

Jäljittelijöitä minun olkaa, kuten minäkin Kristuksen


Jäljittelemällä Jeesusta, me emme seuraa Häntä niinkuin lammas paimentaan,
vaan me teemme asioita samalla tavalla kuin Hän teki.
Jeesus ei kulkenut opetuslastensa edellä,
kun lähetti heidät kaksittain niihin paikkakuntiin,
joihin itse aikoi myöhemmin tulla.
Ja näiden Jeesus käski
parantaa sairaat, herättää kuolleet jne.
Ja sen he tekivät siten kuin olivat nähneet Jeesuksen tekevän.
Alkutekstin sana voitaisiinkin kääntää imitoimisena.

Esimerkiksi Paavali käyttää tuota verbiä jäljitellä kehottaessaan
meitä toimimaan samoin kuin hän itse toimi:

Kuva
Paavali (2 Tess 3:7-8) kirjoitti:me emme ole olleet kurittomia teidän keskuudessanne,
emmekä ilmaiseksi syöneet kenenkään leipää,
vaan työssä ja vaivassa me ahkeroitsimme yöt ja päivät,
ettemme olisi kenellekään teistä rasitukseksi;


Paavali ei tässäkään yhteydessä käytä verbiä akolutheo (= seurata)
vaan verbiä mimeomai (= jäljitellä). Siis Paavali kehottaa meitä jäljittelemään itseään
eli tekemään samoin kuin itse teki.

Siis me teemme molempia sekä seuraamme Jeesusta että jäljittelemme Häntä.
Me seuraamme Jeesusta niinkuin lampaat paimentaan,
ja toiseksi me jäljittelemme Häntä tehden asioita samalla tavalla kuin Hän teki.

Kolmas ja taas aivan eri asia on se, että me pysymme Hänessä kiinni,
jolloin meissä voi kasvaa hedelmää.
Tämä ei tapahdu Jeesusta seuraamalla
eikä myöskään jäljittelemällä Jeesusta,
vaan pysymällä Hänessä kiinni.
Puu ei liiku mihinkään, eikä oksa seuraa.
Runko ei kanna hedelmää, eli oksa ei myöskään jäljittele sitä,
vaan pysyy paikallaan kiinni rungossa,
jossa oleva Elämä virtaa silloin tuon oksan läpi,
ja oksa viheriöi ja tuottaa satoa.

Siis monen muun asian joukosta on tässä ketjussa nyt tullut esille
kolme eri asiaa:

- Jeesuksen seuraaminen (lammas seuraa paimenta)
- Jeesuksen jäljitteleminen (opetuslapsi tekee samoin kuin opettajansa)
- Jeesuksessa pysyminen (oksa pysyy tiukasti kiinni rungossa ja kantaa hedelmää)
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Seuraava

Paluu Sana ja Elämä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron