Yhteinen kokoontuminen

[Emil]

Kukaan uudestisyntynyt ei voi olla enää lain alla. Lakihenkiseksi voi joku uskova erehtyä, mutta lain alla ei uudestisyntynyt voi olla. Lakihenkisyys jossakin asiassa ei vie meitä lain alle ellemme sitten jätä kokonaan armoa ja armosta pelastumista ja silloin emme enää ole uudestisyntyneiden uskossa Jeesukseen, vaan silloin olemme luopuneet pelastavasta uskosta. Luopio on lain alla, tahtoi tai ei. Omantunnon laki tuomitsee luopion. Jumalan Sana tuomitsee luopion, ellei hän tunnusta syntiään ja tee parannusta ja palaa takaisin uudestisyntymisen pelastavaan uskoon, jossa pelastetaan yksin armosta, uskon kautta Jeesuksen sovitustyöhön edestämme.

[kalamos]

Nyt me olemme eksymässä pois keskustelun aiheesta.
Mutta minä ymmärrän niin,
että alkuseurakunnan aikaan Jeesukseen uskovat juutalaiset
eivät jättäneet omaa synagogakokoontumistaan.
Mutta esimerkiksi sapattisin,
kun sapattisäädökset eivät enää estäneet liikkumista,
niin he kokoontuivat lauantaiehtoolla omaan keskinäiseen
yhteyteen muun muassa ehtoollisen merkeissä.

Hebrealaiskirje on todellakin juutalaisille kirjoitettu
ja sen ymmärtäminen edellyttää juutalaisuuden ja myös lain tuntemusta.
Siinä on valtava jännite koskien Jeesukseen uskovien juutalaisten suhdetta
niihin juutalaisiin, jotka eivät uskoneet Jeesukseen.
Ja tämä jännite oli kaksisuuntainen.
Toisaalla varoitetaan esimerkiksi osallistumasta seremoniaan,
(Jumalan Pojan tallaaminen jne), joka oli edellytys synagogaan takaisinpääsylle.
Mutta toisaalta ainakin jotkut Jeesukseen uskovat juutalaiset
ymmärtävät esillä olleen kohdan nimenomaan puhuvan siitä,
että jos ei ollut pakko, niin ei pitäisi jättää synagogakokoontumista.

Mitä lakiin tulee, niin se ei ole loppu. Se on täytetty.
Ja kun Jeesus Kristus Henkensä kautta asuu meissä,
niin silloin lain täyttymys asuu meissä.

Mutta kuten Emil tälläkin foorumilla on kiitettävsti tuonut esiin,
kun kerran kun me, joissa Kristuksen Henki asuu, olemme poissa,
niin silloin maailmaan tulee laiton.
Ja tuo laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa.

Ja kun me sitten täältä lähdemme,
niin se totisesti on ketjun otsikon mukainen yhteinen kokoontuminen.
Kristuksessa kuolleet ja meidät jotka olemme elossa
temmataan yhdessä yläilmoihin. Ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

[Natanael]

Tuntuu, että tämän viestin jälkeen olen tältä erää sanottavani sanonut yhteisiin kokouksiin aina liittyvästä vaarasta sekoittaa lakia evankeliumiin. Olen tuonut ymmärrykseni mukaan Raamatusta esille mm. seuraavaa: Jerusalemin uskoon tulleita juutalaisia kehotettiin käymään säännöllisesti uskovien kokouksissa, pysymään erossa liian suuria lain taakkoja päälle kasaavista juutalaisista muotomenoista, tunnustamaan rohkeasti uskonsa Jeesukseen Messiaana ja kaikki tämä siksi, etteivät he menisi takaisin lain alle, vaan kasvaisivat uskovien yhteydessä armossa ja totuudessa. Vaara lain alle lipsumisesta oli suuri, olivathan juutalaiset imeneet lain kautta vanhurskaaksi pyrkimisen jo äidin maidossa. Yksi tärkeä aihealue juutalaisille kirjoitetussa hebrealaiskirjeessä oli antaa tästä varoitus ja rohkaista heitä pysymään siinä armossa, johon Jeesus ristin työllä oli heidät kutsunut: lain kahleista armon vapauteen!
Palaan taas galatalaiskirjeeseen, koska siinä tätä aihealuetta käsitellään syvällisesti ja perusteellisesti. Galatalaisethan eivät olleet juutalaisia, vaan Ranskasta (sen ajan Gallia) Vähään Asiaan vaeltanutta kansaa. Sen sijaan lain alle galatalaisia ajoivat juutalaiskristityt, jotka olivat tulleet alueelle Paavalin viimeisimmän käynnin jälkeen. Lakiin perustuva judaistinen ryhmittymä vaikutti siis ensin Jerusalemissa, ja nyt myös Galatiassa.
Paavali huomauttaa, että nämä ”hämmensivät” uskovia tuomalla Kristuksen työhön perustuvan evankeliumin tilalle lain vaatimuksia täynnä olevan ”väärän evankeliumin”. Evankeliumia oltiin syrjäyttämässä yhteisistä kokoontumisista ja häiritsijät taluttivat kuulijoita takaisin lain orjuuden ikeeseen.

Te juoksitte hyvin;
kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia?
Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu.
Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.
Minulla on teihin se luottamus Herrassa,
että te ette missään kohden tule ajattelemaan toisin;
mutta teidän häiritsijänne saa kantaa tuomionsa, olkoon kuka hyvänsä.

Nyt sitä vastoin,
kun olette tulleet tuntemaan Jumalan ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät,
kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen,
joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?

Vaikuttaa siltä, että Kristusta julistaneen Paavalin sanomaa ”häiritsijät” pitivät pehmoevankeliumina, liian halpana armona – Paavalia syytettiin siitä, että ilman lain vaatimuksia hän mielisteli kuulijoitaan. Sieluni korvilla voin kuulla syyttäjien sanovan: Paavali kyllä julisti Kristusta, mutta hän jäi puolitiehen – antakaa nyt ympärileikkauttaa itsenne ja noudattakaa tarkasti lakia, niin pääsette osallisiksi täydellisestä pelastuksesta! Paavali totesi suoraan, että lain noudattamista vaativat eivät itsekään pysty lakia noudattamaan vaan heidän puheissaan näkyi räikeä kaksinaismoraali. Lain alaisuus on lain orjuutta ja orja on velvollinen aina täyttämään ”isäntänsä” kaikki käskyt.

Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan?
Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi?
Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.

Kaikki, jotka pyrkivät lihassa olemaan mieliksi,
ne pakottavat teitä ympärileikkauttamaan itsenne vain siksi,
ettei heitä Kristuksen ristin tähden vainottaisi.
Eiväthän nekään, jotka ympärileikkauttavat itsensä, itse noudata lakia,
vaan he tahtovat teitä ympärileikkauttamaan itsenne saadakseen kerskata teidän lihastanne.

Olkoot yhteisten kokoontumistemme keskiössä Kristus ja armo Hänen ristin sovituksessaan! Onko yksi syy siihen, että tämän päivän seurakuntakokoukset eivät vedä meitä puoleensa siinä, että siellä kuulee niin vähän oikeaa lain ja armon julistusta? Vai onko jokin muu syrjäyttänyt "veren evankeliumin"?

[kalamos]

Siis laki ei voi vapauttaa meitä syntikahleista.
Vain Jeesus voi sen tehdä.
Me emme siis pelastu emmekä vanhurskaudu lain kautta,
vaan Hengen kautta, joka meille on annettu.

Mutta laki ei ole loppu. Se on täytetty Jeesuksessa Kristuksessa.
Laista ei katoa yksikään kirjain eikä edes piirto niiden välissä
ennenkuin taivaat ja maa katoavat.
Itse asiassa Jeesus nosti riman paljon korkeammalle,
kuin mitä se oli Mooseksen lain jälkeen.

Meitä siis ohjaa nyt Elämän Hengen laki.
Jumalan laki on ei ole enää kirjaimen noudattamista vaan elämistä siinä laissa.
Jumala on antanut meille uuden sydämen, johon tuo Elämän Hengen laki on upotettu.

Galatalaisten tilanteesta (älyttömyydestä) onkin oma keskustelun avaus.
Alkeisvoimista on myös tällä foorumilla jo keskusteltu otsikolla Maailman alkeisvoimat.
Galatalaiskirjeessä Paavali liittää alkeisvoimat nimenomaan epäjumalanpalveluksen:

Mutta silloin, kun ette tunteneet Jumalaa,
te palvelitte jumalia, jotka luonnostaan eivät jumalia ole.

Nyt sitävastoin, kun olette tulleet tuntemaan Jumalan
ja, mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät,
kuinka te jälleen käännytte
noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen,
joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla?

Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista.
Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt.

Ei lain noudattaminen ole alkeisvoimien palvelemista.
Laittomuuden noudattaminen on alkeisvoimine palvelemista.
Ei myöskään Raamatullisten juhlien viettäminen ole epäjumalanpalvelusta.
Eikä tuossa kohdassa niistä puhutakaan.

Mitä sitten tulee Hebrealaiskirjeessä mainittuu kokoontumiseen,
niin jos siihen ympätään sana seurakunta,
niin alkutekstissä ainoa sana, josta tämä sitten olisi käännös, on synagoge.
Ei siis ole ihme, että kun juutalainen lukee tuon kohdan,
hän ymmärtää siinä puhuttavan synagogakokoontumisesta.
Ja minäkään en kyllä ymmärrä käännöksiä,
joissa tuohon kohtaan on asetettu sana seurakunta.

Joka tapauksessa tunnettua on,
että Jeesukseen uskovat juutalaiset eivät jättäneet synagogakokoontumista.
Mutta näiden lisäksi he osallistuivat kesinäisiin kokoontumisiin.

[hypomenoo]

Nämä ajatukset ovat ensisijaisesti minulle itselleni. Haluan taivuttaa elämäni Herran väkevän käden alle. Alla olevassa tekstissä on ajatus, joka viime päivät on ollut mielessäni, että se voisi elää minussa ja tuoda vanhurskauden hedelmää, jonka Jeesus Kristus saa aikaan Jumalan kunniaksi. Armon kasvatuksen alla olen edelleen ja jatkuu, kunnes usko vaihtuu näkemiseen.

Yhteinen kokoontuminen seurakunnassa tai ryhmässä on ottamista ja antamista.

Rukous on merkittävin, joka saa meidät kuulemaan Jumalan puhetta omasta osuudestamme.
Voisiko se olla sitä, että meistä voi välittyä toisille halu Kristuksen tuntemiseen.
Kun sydämemme ja korvamme ovat läsnä lähimäiselle keskustelun aikana tai ihan kuuntelemalla, mitä toisella (-illa)on kerrottavaa omista asioistaan arkielämässä. Ryhmässä tämä mahdollistuu, mutta seurakunnassa rukous on työväline, jolla voimme palvella hiljaisesti puhujaa ja kuuntelijoita.

Valmiustila on hyvä, jos joku seurakunnassa tarvitsee vierelläkulkijaa kokouksen jälkeen tai jopa pidemmän matkan ajan. Uskon että tilanteita on ja syntyy, jos asenteemme on saada olla palvelutyössä.

Marian tavoin voimme olla Jeesuksen jalkojen juurella ja kuunnella paimenen tai vastuussa olevan Jumalan sanan julistusta. Mikäli arvosteluttaa voimme kääntää sen rukoukseksi siunata puhujaa jne. Jumalan Henki vaikuttaa meissä ja saamme huomata että ne Jumalan edeltäpäin valmistetut teot voivat toteutua ihan tavallisella "kirkkomatkalla".
Tulemme ravituksi Jumalan sanan opetuksesta, kun emme lisää ikäviä "orjantappuroita tai muuta höynää" kuulemisen väliin. Kuuleminen hämärtyy kun "orjantappurat ja muut piikit" kiinnittävät huomiomme ja se tuo arvostelua tai mielen marinaa kun 'on niin kuivaa että natisee, haukotus'.

Kenellä on terveyttä Jumalan sanan kuuloon ja palvelutyökin on siellä niin se on kiitosaihe Jumalalle. Olen terve ja saan mennä.

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksaen Jumala ja Isä.

[עֵד]

Kypsää tekstiä, hypis.

Ja näin voi ajatella opetettu vastauskoontullutkin, jos ottaa onkeensa neuvot, joita kohti elämässään pyrkii. Suurin kyseenalaistus tapahtuukin sitten omassa povessa, ja sen pukeminen siunaamiseksi/rukoukseksi edellyttänee joidenkin asioiden prosessointia tiettyjen kipupisteiden kautta.

Kyllä, olen tainnut tavata näitä koulittuja uskovia kasvotusten eivätkä he tee numeroa kyvystä 'pysyä tontillaan', ja usein jääkin salaisuudeksi, mitä he ajattelevat. Tai mitä on lupa ajatella? Ei vain omaa parastaan eikä enempää itsestään kuin on sopivaa, vaan sen uskon määrän mukaan, mikä itsekullekin on suotu. Ja se kyky, mikä meillä on, ei sekään ole itsestämme.

Missä kohden muiden kasvatettavasta tulee kasvattaja tai vierellä kulkija? Entä, jos ei ole kumpikaan?
Kuinka eri tavoin voi ajatella, ettei yhteys siitä kärsi?

[עֵד]

Tähän asiaan löyhästi liittyen tuli mieleeni, kuinka sitä herkästi siirtää (transferoi) jonkin aiemman kokemuksen uuteen, liittyi se henkilöön tai tilanteeseen.

Hämmensin tuossa juuri riisipuuroa ja muistui mieleeni, kuinka vuosikymmeniä sitten omanikäiseni tuntuivat kotitalousasioissa kokeneemmilta kuin itse, varsinkin puheissa. Juurikin riisipuuron osasi parhaiten keittää hän, joka malttoi hämmentää vieressä eikä se, joka turvautui haudekattilaan. Vain se resepti oli oikea, johon tuli lorauttaa salainen määrä kermaa ja tietynkokoinen voinokare. Vaikka aina oli niin tehnyt, lopputulemaksi jäi, etten vielä tietäisi, kuinka kunnon riisipuuro tehdään.

Jokaisen kokemus on aito eikä sitä tulisi itse pienentää olemattomaksi, mutta toisen puolesta ei ihminen voi kokea tai tuntea. Paitsi Jeesus?

[kalamos]

Minä lisään maidon vaiheittain riisipuuroon.
Siten siitä tulee (minun mielestäni) parasta.

Riisipuuro vaatii pitkämielisyyttä ja kärsivällisyyttä.
Sanoisinko Rakkautta.

Ja kyllä sitä samaa tietenkin tarvitaan aina ripaus
myös ateriayhteydessä
ja muussa yhteisessä kokoontumisessa.

[Jumalanlintunen]

Olen ajoittain huokaissut seurakuntayhteyden puolesta, mutta vasta tänään konkretisoitui lähes ääneen tunnustukseni: en jaksa olla ja kuunnella - saarnaa.. yhdessäkään kirkossa/hengellisessä yhteisössä.

Mistä tämä malli (jumalanpalveluskaava) on peräisin, joka toistuu kerran viikossa kaikissa hengellisissä yhteisöissä? Uskaltaako tuota kyseenalaistaakaan?

Ei niin, että tietäisin kaiken enkä tarvitsisi opetusta. Eikä niinkään, ettenkö olisi kärsivällinen tai voisi kasvattaa luonnettani lisää.

Paimen tai vastaava voi olla opettaja, ja hänelle on voitu uskoa (seurakunta)lauman johto. En vain käsitä, miksi opetuksen aihetta tarvitsee selittää yli tunnin verran, kun se voi avautua itsekullekin lisää ja eri tavoin painottuen. Senkin ymmärrän, että joukossa voi olla vastauskoontulleita, jotka eivät tunne Raamattua. Mutta itsellä tulee ongelma, jos en jaksa olla läsnä.

En etsi piilopaikkaa Sanasta, mutta tämä alkoi soida:

Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi,
millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää;
kaikki tapahtukoon rakennukseksi.

Sana opettaa, ettei uskovien tulisi jättää (tällaista?) omaa keskinäistä kokoontumista.

Miksi usko, olisi saarnojen kuuntelua? eikö usko ole elämisen oppimista? Elämää ei opita oikeastaan jonkun toisen ihmisen tulkinnasta, toisen ihmisen uskosta käsin.... usein kuulee puhuttavan oikeasta raamatun tulkinnasta vs. harhaoppi... mutta onko oikeaoppinen usko, ja sen tulkinta ja opetus, ilman todellista elämisen oppimista, tarpeellista? Joku kirjoitti jossain, vaikka olisi kaikki tieto ja kaikki usko...
nekin voivat olla turhaa? tai niillä ei välttämättä voita mitään... kenen vuoksi ihminen oppii elämään... kanssaihmisten vuoksi, itsensä vuoksi, elämisen säilymisen vuoksi... ettemme rikkoisi ja ehkä maailmassa olisi vielä jotain, hyvää.
Ihminen aina häviää, eikä voita mitään... kenen kanssa kilpailisi... vaikka joku jossain kirjoitti, uskon kilvoittelun olevan kuin kilpailu, itsensä kanssa ehkäpä?

[עֵד]

Yhteinen rukous sekä Jumalan palvonta ja ylistys liittyvät mielestäni yhteiseen uskoon, jossa jokainen uskoo henkilökohtaisesti.